Vuoden 2022 tilinpäätös

Jos vuosi 2021 oli taloudessa kaksijakoinen, niin viime vuonna pysyttiin enimmäkseen mollissa.

Keskuspankit aloittivat ennätyksellisen inflaation nujertamisen. Korkoja nostettiin urakalla. Yhdysvaltojen keskuspankki nosti korkoa seitsemän kertaa ja nyt ollaan jo 4,5 prosentissa. Markkinat ovat pikkuhiljaa asennoituneet korkeampien korkojen maailmaan.

Nyt pitäisi keskuspankeilla olla kärsivällisyyttä katsoa pureeko korkotaso inflaatioon ja minkälaisella viiveellä. Huipuista on toki tultu jo alas jonkin verran, mutta tavoiteinflaatioon (reiluun kahteen prosenttiin) on vielä matkaa. Pörssi on yleensä kuunnellut koronnoston ja panikoinut vasta sen jälkeen, kun on saatu lisää ”haukkamaisia” kommentteja Fedin pääjohtajalta.

EKP tekee samoja liikkeitä, mutta hitaammin. Ohjauskorko on nyt kahdessa prosentissa mutta pääjohtaja Lagarde lupasi, että korkoja nostetaan vielä ”merkittävästi” jotta inflaatio taittuu.

Osa poliitikoista ei ymmärrä keskuspankkien toiminnasta vähääkään ja metsästelee ääniä ihmettelemällä eikö keskuspankkeja saada kuriin. Joku on verrannut inflaation nujertamista hammastahnan puristamiseen takaisin tuubiin. Haastava rasti siis. Yleensä tavoitteeseen päästään laman ja työttömyyden kautta. Hintoja ei voida nostaa silloin, kun ostajia ei ole.

Kotitalouksilla on Suomessa velkaa keskimäärin 93 000 euroa. Tuohon voi nyt laskea kolmen prosentin lisäkulun. Päästään 2 790 euroon vuodessa. Lainakanta ei ole tasaisesti jakautunutta, osalle koronnousu ei osu mutta osalle osuu senkin edestä. Toivottavasti ”happotestit” on tehty huolella.

Sähkön hinta on noussut rajusti. Tämä osuu joko heti tai viiveellä meihin jokaiseen. Jos sähkönkulutus (lämmitys muu kuin suora sähkölämmitys) on ollut luokkaa 6 000 kilowattituntia vuodessa, nousee sähkölasku helposti tonnilla vuodessa. Suoran sähkölämmityksen käyttäjä saa useamman tuhannen euron lisälaskun. Työlukuna voisi ajatella noin satasen kulua kuussa.

Nelihenkinen perhe käyttää Turun Yliopiston tutkimuksen mukaan noin 900 euroa kuussa ruokaan. Nyt voidaan arvioida, että elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet yli kymmenen prosenttia, osa tuotteista toki enemmän, jopa 45,8 % (jauhot) tai 33,7 % (kahvi). Varovasti arvioiden tuosta saadaan perheelle satasen lisäkulu per kuukausi. Pitäisi taas saada Harri Holkeri suosittelemaan kansalle silakkaa. Toki senkin hinta on noussut.

Kun luvut laskee yhteen, voi arvioida, että kotitalouden kukkarosta häviää yhteensä noin 400-500 euroa nettorahaa joka kuukausi. Jotta voidaan hoitaa perustarpeet ”niin kuin ennenkin”. Vastaavalla tavalla ovat nousseet kestokulutushyödykkeet, tuontitavarassa maksetaan vielä ”extraa” heikon euron takia. Bensapumpulla ei ole sielläkään hurraamista, vaikka pahimmat litrahinnat ovat jääneet taakse. On varmaa, että kaikki tämä näkyy ostokäyttäytymisessä.

Lukuni ovat toki pelkkiä arvioita. Kuviota sekoittaa vielä se, että osa ihmisistä on ollut tiukoilla jo ennen inflaatiota. Jos mietitään pelkkiä asumistuen saajia, niin näitä talouksia oli Suomessa vuoden 2020 lopussa 402 559 ruokakuntaa. Voisi kuvitella, että kulutuksesta on tällöin kovin vähän tingittävää.

Valtiolta on turha odottaa loputtomasti apua. Nykyhallitus sai otettua lisävelkaa 40 miljardia. Nyt ”piikissä” on 142 miljardia. Jos valtio maksaa velastaan lähitulevaisuudessa vaikka 2,5 % korkoa, niin pelkkiin korkoihin uppoaa 3,5 miljardia. Alijäämäbudjeteista on päästävä eroon.

Tilanne näkyy jo rakentamisen paniikkijarrutuksena. Asuntojen hinnat ovat jopa kiinteistövälittäjien mukaan tulleet alas. Autokauppa hyytyy. Vuokramarkkinoiden tilanne on ”odottava” mutta suunta mieluummin alas kuin ylös.

Jottei sijoittaminenkaan olisi liian helppoa, niin mietittävää löytyy vielä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, valuuttakursseista ja Kiinan räjähdysmäisesti kasvavista koronaluvuista sekä mahdollisista ambitioista Taiwanin suhteen.

Raaka-aineiden ja öljyn hinnat ovat sentään jo lähteneet selvään laskuun. Merirahditkaan eivät enää pyöri taivaissa eikä tuotannon pullonkauloista kirjoiteta päivälehdissä.

Viime vuosi oli omassa salkussa kaksijakoinen.

Sijoittamiseni punaisena lankana on ollut saada aikaan riittävä määrä osinkotuloja kattamaan elämisen kulut. Lähtökohtaisesti vielä riittävällä turvamarginaalilla. Tässä onnistuin: osinkovirta oli kaikkien aikojen paras.

Normaaleille arvo-osuustileille tilitetyistä on tässä vähennetty ennakonpidätys. Vakuutussopimuksiin tulleet ovat ilman ennakonpidätystä. Kokonaisuus on karvan yli 190k. Listan merkittävimmistä yhtiöistä ainoastaan Fortum on myyty kokonaan pois.

Onnistuminen osinkopuolella ei muuta sitä tosiasiaa, että viisainta ja kannattavinta olisi ollut myydä kaikki viimeistään joulukuussa -21 ja ostaa takaisin (ehkä) syyskuussa -22.

Tuli elävästi mieleen nuori pörssimeklari, joka finanssikriisin syvimmässä kuopassa nyyhki että ”ensi kerralla minä myyn kaikki, juuri kun ollaan huipulla”. Eipä myynyt tuo kaveri enkä myynyt minäkään – vaikka kauppaa olen käynyt enemmän kuin koskaan. Tällä pingiksellä olen onnistunut saamaan vähän väliä muutaman satasen, osumisprosentti on ollut aika hyvä. Kun kurssit heiluvat, niin saapahan siitä tekemistä vaikkei kokonaistilanne merkittävästi muutukaan.

Salkun tyhjentäminen ei olisi muutenkaan sopinut sijoitussuunnitelmaan. Kokemus on osoittanut, että jos markkinoilta lähtee, niin paluun optimaalinen ajoittaminen on mahdoton tehtävä.

Salkkuni on – tietoisesti – karmeassa Suomi ja Eurooppa -ylipainossa. Jos unohdetaan eläkevakuutuksissa olevat kansainväliset ”korit”, niin Euroopan (mukaan lukien Suomi) paino on yli 90 prosenttia. Oma logiikka on mennyt niin, että kun kulutan euroissa, niin saan tulotkin euroissa. Lisäksi ainakin kuvittelen tuntevani kotimaiset yhtiöt paremmin.

Salkun P/E on 12,25 (vertailuindeksin 16,51) ja P/B on 1,61 (vertailuindeksin 2,77). Suurimmat sijoitukset näkyvät oikeastaan hyvin tuossa osinkotaulukossa.

Joululomalla tuli luettua Charlie Mungerin mietteitä. Tämä Warren Buffetin aisapari kirjoitti, että heillä on sijoituspäätöstä tehdessä perusvastaus ”ei”. Yritys on liian vaikea ymmärtää, liian kallis. Tai sillä on riittämätön ”safety margin”. Tai pysyvä kilpailuetu (vallihauta), puuttuu.

Hyvää sijoituskohdetta eli loistavaa yhtiötä, edulliseen hintaan, he ovat voineet odottaa todella pitkään. Hyvä pokerinpelaajakin saattaa kipata (jättää pelaamatta) suuren määrän käsiä, ennen kuin lyö rahaa pöytään. Yksi sijoitustuttu jutteli aikoinaan samaan tapaan siitä, miten saattaa olla pitkään (jopa vuosia) poissa markkinoilta ennen kuin ”sijoittaa isosti”.

Toinen asia mikä Mungerin tarinassa pisti silmään, oli keskittäminen. Harva sijoittaja jaksaa seurata edes viiden yrityksen liiketoimintaa ja menestystä. Itsellä kymmenen suurinta yritystä muodostavat yli 65 %:a salkusta. Sen jälkeen on vino pino pieniä sijoituksia, joista voisi karsia rivejä pois. Helpommin sanottu kuin tehty. Aika usein tulee otettua pieni positio jotakin, jotta sen kurssikehitystä olisi helpompi seurata salkkuraporttien kautta.

Viimeisin lisäys on Rivieran sijoittajakerhon vinkki ”Englannin Sammosta” eli Legal & General. Yhtiön luvut menivät hyvin omiin spekseihin ja sitä on tullut ostettua muutamassa erässä. Katsotaan, miten lähtee toimimaan.

Olen yrittänyt hahmottaa ”tiukempien aikojen” mahdollisia menestyjiä:

  • Pankit (Nordea, Aktia), hyötyvät nousevista koroista.
  • Vakuutusyhtiöiden (Sampo, Legal & General) liiketoiminta on suhteellisen tasaista ja korkeammat korot hyödyttävät sielläkin.
  • Halpaketjut (Tokmanni, Puuilo) saattavat menestyä, kun kuluttaja miettii erityisesti hintaa. Tescokin kilpailee hinnalla ”Every Little Helps”.
  •  Tuskin kansa alkoholistakaan luovu, joten Anora saa pysyä salkussa. Näillä kursseilla sen ”brändeille” ei ole annettu lähellekään samaa hintalappua kuin ulkomaisille alkoholivalmistajille.
  • Paljon morkattu Tieto EVRY pärjäsi viime vuonna itse asiassa paremmin kuin moni muu ja maksaa asiallista osinkoa. Nuori polvi jaksaa aina selittää miksi uudet ja ketterät IT-talot pesevät nämä ”dinosaurukset” mennen tullen. Saattaa olla. En vain oikein jaksa perehtyä kaikkien kilpailevien toimijoiden vahvuuksiin, hyvä että muistan edes osan näiden yritysten nimistä.
  • Citycon on toiminut vuodet kassakoneena vaikkei kurssikehitys niin häikäisevää olekaan. Mielenkiintoista nähdä miten saa kiinteistösalkkuaan jalostettua ja millä korolla uusittua lainojaan.
  • Perusteollisuuden UPM ja Kemira ovat pärjänneet hyvin. Sellun hinta on ilmeisesti tipahtanut huipuistaan nyt, mutta UPM:llä valmistuu uutta kilpailukykyistä kapasiteettia hyvään aikaan. Energiaomavaraisuudesta ei ole haittaa siitäkään. Kemirakin on saanut tässä syklissä siirrettyä paremmin nousevia kustannuksia asiakkaille.
  • Mahdollisena menestyjänä näen myös perintätoimen: olenkin lisännyt pikkuhiljaa Intrumia. Ostojen jälkeen normaali Murphyn laki: toimitusjohtaja vaihtoon, tulosvaroitus ja jonkinlainen hätätilarahoitus käsittämättömällä korolla. En ole siihen velkakirjaan perehtynyt eli saavatko maksettua pois, kun kukkaro kestää.
  • Terveydenhuollosta löytyy Terveystaloa (viime vuosi oli surkea), Orionia (loistava) ja spekulaationa Oriolaa. Josko senkin taival kirkastuisi. Tähän sektoriin voisi katsoa taas jonkun tasaisen puurtajan.
  • Yhdysvalloista löytyy Omega Healthcare Investors, jota olen taas lisäillyt. Erinomainen osinkotuotto vaikka osingonleikkauksella on peloteltu jo vuosia. Vanhukset eivät lopu palvelutaloista mutta asiakkaan maksukyky voi olla koetuksella. Demografia suosii toimintaa.
  • Ahneuksissani otin myös American ostoskeskusten (mall) omistajaa The Necessity Retailia. Osinkotuotto on käsittämätön, luvut surkeat ja hallinnointiyhtiötä vastaan on ostettu kanne. Väittämä on, että yliveloittavat hallinnointipalveluistaan astronomisesti. Jos tuohon tulee muutos, niin omistajan tilanteen pitäisi parantua. Saattaa toki lento loppuakin. Tähän asti ovat osingot tippuneet tilille.

Muistutan taas, että kerron mitä olen itse tehnyt enkä anna sijoitussuosituksia kenellekään.

Kirjanpitäjäni lohdutti joskus 90-luvun kurssimyllerryksessä että ”älä huoli, pitkällä tähtäimellä osakkeiden kurssit tuppaavat nousemaan”. Luulen että tänäkin vuonna moni tekee hyviä ostoksia siihen kuuluisaan ”pitkään salkkuun”.

Joskus olen tehnyt mielestäni erinomaisten yritysten kanssa niin, että olen asettanut naurettavan alhaisen tarjouksen markkinoille. Muutaman kerran kauppa on kolahtanut kotiin, varsinkin jos isot ulkolaiset myyjät ovat painaneet myyntinappia ”päivän hintaan” – katsomatta kuinka pienellä volyymillä kauppaa käydään. Pilkkiminen voi olla harrastus muuallakin kuin meren jäällä.

Vuoden aikana toteutui myös de facto Pyynikki Brewing Companyn nurinmeno. Tämä oli taas hyvä muistutus siitä, että listaamattomissa yrityksissä on aivan omat murheensa. Tuon panimon meno oli pitkään sellaista, että ihmettelin ettei erikoistilintarkastuksessa löytynyt mitään, minkä olisi voinut viedä oikeuteen koeponnistettavaksi. Varsinaiset viralliset laput saadaan varmaan tänä vuonna, jolloin pääsee vähentämään tappion verotuksessa. Bloggaaja Laimea Silli totesi, että sai sentään nautittua vuosien varrella panimon tuotteita. Itsellä jäi sekin tekemättä.

Tässä kuussa on tarkoitus saada naputeltua viime vuoden kirjanpidon liput ja laput kuntoon. Viimeistään helmikuun puolessa välissä lähden taas Ranskaan katsomaan olisiko taivas sinisempi ja aurinko useammin esillä.

Pessimisti ei pety.

Siitä huolimatta…tasaisempaa ja nousevaa kurssikehitystä odottaen.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.