Helteitä ja asuntokuumetta

Juhannuksena suuntasin taas vanhan reseptin mukaan Ranskan Rivieralle. Siellä on tullut vietettyä useampi viikko kesäisin jo reilut 30 vuotta. Viimeisten neljän vuoden aikana olen harjoitellut siellä asumista myös muina vuodenaikoina. Johtopäätöksenä todettakoon, että kelit ja elämisen laatu jäävät harvoin kakkoseksi Suomen vastaaviin verrattuina.

Ennen lomille lähtöä pitkäaikainen vuokraisäntämme ilmoitti, että on päätynyt myymään viime vuosina vuokraamamme asunnon. Tarjosi asunnon ostomahdollisuutta ja syötin parametrit Exceliin. Asunnon ostamista Ranskasta on tullut mietittyä jo pitkään ja kun hintatasoa katsoo, niin ei olisi ollut ollenkaan hassumpi pitkäaikainen sijoituskohde. Kohteet ovat kuitenkin aina tuntuneet hinnakkailta, eikä esimerkiksi edes Espanjaan iskenyt asuntokaupan lama tuonut minkäänlaista helpotusta neliöhintoihin. Vuokraisäntämme kohteen neliöhinnaksi tuli laskelmissani kaikkien kulujen jälkeen vajaat 11 000 euroa neliö. Päätin siis etsiä muitakin vaihtoehtoja.

Euroopasta löytyisi monia alueita kakkosasunnolle. Itselle ei ole Espanja oikein koskaan ollut kiinnostava, vaikka olenkin viettänyt siellä aikaa – niin työelämässä kuin välillä lomareissuillakin. Portugaliin olisi pitänyt siirtyä ennen veromuutoksia, jos siitä olisi halunnut saada hyödyt irti.

Valinta oli siis Ranska ja Välimeren rannikko. Vaakakupissa painoivat alueen elinvoimaisuus, reilut 300 aurinkoista päivää vuodessa ja sijainti vain reilun 3 tunnin lentomatkan päässä. En halunnut myöskään pelkkää lomaparatiisia, vaan alueen jossa on elinkeinoelämää, toimintaa ja tapahtumia ympäri vuoden.

Nizzassa olen oleillut jonkin verran ja joka kesänä sinne on tehty yksi päivän mittainen visiitti. Kaupunki on kuitenkin hieman liian suuri omasta mielestäni kakkosasunnolle; makuja on onneksi monia. Cannes on ollut ykköskohteeni aikojen alusta asti, joten ei muuta kuin kiinteistövälittäjien nettisivut auki ja etsimään sopivaa kohdetta sieltä .

Myin juuri ennen juhannusta sijoitusyhtiöltäni yhden yksiön Turussa. Kauppa meni kutakuinkin näin: päätös myynnistä, soitto tutulle kiinteistönvälittäjälle (https://inlkv.fi/), asunnon siivous, välittäjän tekemä stailaus, asunnon ensiesittely, tarjous, saadun tarjouksen hyväksyntä, kauppakirjojen allekirjoitus, kauppahinnan maksu ja avainten luovutus. Aikaa kului kaiken kaikkiaan reilu viikko. Yhtiöni osti asunnon kauan sitten (vuonna 2002), joten sijoitus oli kannattavuudeltaan aivan mallikelpoinen.

Ranskassa tuli moneen kertaan mieleen, josko suomalainen kiinteistökauppa olisi sopiva vientituote. Ensinnäkin: jokaista kohdetta myy aina useampi kiinteistönvälittäjä. Törmäät samoihin ilmoituksiin uudelleen ja uudelleen. Toiseksi: kohteista löytyy monenlaisia tietoja, mutta kohteen osoitetta et löydä juurikaan koskaan. Itselle kohteen sijainti on kohtuullisen tärkeä ostokriteeri, joten verenpaine alkoi nousta potentiaalisia asuntoja selatessa.

Ranskassa välityspalkkion maksaa pääsääntöisesti asunnonmyyjä. Välittäjät taas jakavat usein palkkion keskenään, jolloin ”ostajan välittäjän” käyttö on ostajalle ilmainen. Otin yhteyttä Habisol:iin, jonka ihmisiä olin tavannut aikaisemmin ja lähetin listan noin kymmenestä kohteesta kysymyksellä ”missä nämä ovat?”.

Tällä kertaa Habisolin välittäjät olivat muissa tehtävissä kiinni, mutta – onneksi – sain sitä kautta kontaktin Wretman Estaten ruotsalaiseen Vivekaan. Tulipa taas kerran todistettua, että ruotsalaisilla on myynti hyvin geeneissä. Ennen tapaamista juttelimme puhelimessa ehkä vartin ja Viveka kertoi saaneensa kohdelistaukseni ja ”aloittaneensa työt”. Niinpä. Ensimmäisenä päivänä lähdimme liikkeelle ja kävimme katsomassa viisi kohdetta noin 40 asteen helteessä. Ensimmäinen oli jo aika hyvä, yksi makuuhuone enemmän olisi ehkä tarvittu. Sijainti oli hyvä, mutta hieman eri puolella kaupunkia kuin olimme tottuneet.

Toinen kohde oli 50 metriä La Croisetten luksushotelleista. Jos olisin tehnyt päätöksen pelkästään lukujen mukaan, niin olisi jo voinut vetää nimet paperiin. Täysin remontoitu ja tyylikkäästi kalustettu asunto, vuokratuotot noin 25 000 e vuodessa ja asunto kuitenkin yli puolet ajasta tyhjänä. Asunto oli kuitenkin hieman pieni ja kun tarkoitus on käyttää sitä pääasiassa itse, niin siirsin kohteen mietintälistalle.

Nautimme kahvit La Croisetten rantabulevardilla ja kävimme sen jälkeen kolmessa muussa kohdetta, joista mikään ei oikein osunut. Päivän lopuksi kävimme havainnot yhdessä läpi ja Viveka kehotti ottamaan välipäivän, sillä aikaa kun haarukoi seuraavat kohteet. Näyttöjen järjestäminenkään ei ole läpihuutojuttu. Osa kohteista on vuokralla ja osassa taas myyjät saavat liikaa yhteydenottoja ”renkaiden potkijoilta”.

Seuraavalla päiväkierroksella juoksimme taas viisi asuntoa, joista yksi – vuonna 1910 rakennettu – osui jo todella hyvin. Korkeat huoneet, kaksi makuuhuonetta, kaksi parveketta, merinäköala, yhdistetty keittiö ja olohuone sekä asiallisen kokoiset suihkutilat. Juuri oikeassa kaupunginosassa. Päädyin tekemään siitä tarjouksen ja – summa summarum – nyt ollaan tilanteessa, jossa olen tehnyt tarjouksen, jonka myyjä on hyväksynyt. Suomessa nyt olisi menty pankkiin, siirretty rahat ja vaihdettu avaimet.

Ranskassa kaikki on toisin. Nyt kytkettiin kuvaan kaksi notaaria, ostajan ja myyjän. Aloitettiin sen selvittäminen kuka ostaa, kuka myy ja mitä myydään. Nyt on tehty sukuselvitykset ja hankittu asunnolle m.m. termiittitodistus, hometodistus, asbestitodistus, lyijytodistus, sienitodistus sekä otettu kantaa maanjäristyksen, tulvien ja muiden mullistusten riskeihin. Sitten kun nämä kaikki on saatu hoidettua, tehdään ensimmäinen kauppakirja. Tämän jälkeen on ostajalla kymmenen päivää aikaa perua, mitään perustelematta ja ilman mitään kuluja. Tämän jälkeen liikkuu käsiraha.

Cannesissa ilmoitetaan sen jälkeen kaupungin viskaaleille, että tällaista kauppaa tehdään. Tässä vaiheessa kaupungilla on 60 päivää aikaa ilmoittaa että hyvä, ostamme sen itse. Näin käy äärimmäisen harvoin, mutta notaarit eivät tee lopullista kauppaa ennen kuin tämä on hoidettu. Tämän jälkeen tilitetään loppusumma ja sovitaan muuttopäivä. Mikäli asunnossa asuu vuokralainen, ei leikki lopu tähän. Onneksi tämä asunto on tyhjä.

Aloitin jo hyvissä ajoin osakemyynnit ja tällä kertaa näyttää siltä, että asunto on tuottanut jo ennen kauppaa. Myin osakkeita Nordnetin salkussa hintaan, joka oli 11 000 euroa korkeampi kuin tämän päivän kurssi. Nordnetin Sharevillessä moni kyselikin josko odotan suurta pörssiromahdusta, kun myyn enemmän kuin aikoihin. Vakuutuskuorissa tein myös liikkeitä, enimmäkseen myin etf:iä ja ostin kotimaisia osinko-osakkeita. Tavoitteena on pitää kassavirta lähellä nykyistä. Saa nähdä kuinka lähelle pääsen.

Eli, mikäli kaikki menee niin kuin elokuvissa, saan asunnon avaimet käteeni loka-marraskuussa ja voin aloittaa uuden sisustusprojektin. Mikäli Mr Murphy tekee parhaansa, niin vuorossa on varmaan seuraavaksi suuri pörssiromahdus, talvisin kaatosateet ja tulvat sekä kesäisin jatkuva helleaalto – la canicule – joka imee mehut asukkaista. Ajattelin kuitenkin olla ostokseen tyytyväinen, no matter what.

Pörsseissä on jatkunut vuoristorata entiseen malliin. Yritysten ilmoittaessa tuloksistaan, ollaan oltu helpommin pettyneitä kuin positiivisesti yllättyneitä. Kursseista on nuijittu ilmaa pois. Niidenkin yritysten kurssit, jotka ovat nousseet, ovat viikkoa – kahta myöhemmin, ottaneet siipeensä joko Trumpin Kiina –tulleista, valuuttakursseista tai yleisestä mielialasta.

Salkkua olen tosiaan veivannut normaalia enemmän ja vaikka vuoden alusta ollaan plussalla, niin viimeinen kuukausi on ollut kirkkaanpunainen. Ikävimpiä lukuja on nakuttanut Nordea, YIT ja Lassila & Tikanoja. Parempaan suuntaan ovat taas menneet esimerkiksi Tokmanni ja Raisio. Pitkästä aikaa olen ostanut myös paperiyhtiöitä – saa nähdä riittääkö tämän vuoden ”kurssitason tarkastus” Mielenkiintoinen syksy tulossa.

Nyt ajattelin kuitenkin keskittyä hoitamaan tämän Cannesin kiinteistöprojektin loppuun.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Advertisement

Kirkas nuppi ja kuivat housut

Ystäväni haki aikoinaan leskeksi jääneelle isälleen paikkaa palveluasunnosta. Isä oli vielä hyvässä kunnossa; koki kuitenkin että elo tyhjäksi jääneessä kodissa oli yksinäistä ja palvelukoti voisi olla parempi vaihtoehto. Kun palvelukodin johtajatar oli esitellyt konseptin ja hinnoittelun, oli tietoa saatu riittävästi. Yksi kysymys pyöri kuitenkin ajatuksissa… Pakkohan se oli ottaa pöydälle.

”Niin, tuota, tuota… saako siellä asunnossa joskus illalla konjakin ottaa?”

Johtajatar oikein riemastui.

”Kuulkaas nyt, täällä asuvista on neljä viidesosaa naisia. Kun tänne saapuu teidänlaisenne mies, jolla on kirkas nuppi ja kuivat housut, niin täällä alkaa aika kaakatus. Veikkaan ettei teidän tarvitse ensimmäiseen vuoteen edes itse konjakkia ostaa. Tarjoajia kyllä riittää.”

Väestön ikääntymisestä, ikäpyramidin vinoutumisesta ja suurten ikäluokkien siirtymisestä pois työvoimasta on puhuttu pitkään ja tiedosta ei ole pulaa. Nyt sitten työstetään Sotea ja ympätään siihen kaikki mahdolliset poliittiset lehmänkaupat. Jos joku luulee, että vanhustenhuollon ongelmat ratkeavat Sotella, niin kannattaa miettiä uudelleen. Fakta on nimittäin se, että sellaista ”hoitolupausta”, jonka ihmiset ainakin luulevat saaneensa, ei takuulla pystytä rahoittamaan.

Asian oikea tila selviää pikkuhiljaa niille, joiden vanhemmat siirtyvät palvelutaloihin tai vaikkapa ”kaupunginsairaalan geriatrian osastolle”. On karua katsottavaa, kun neljä vaikeroivaa muoria makaa jaetun huoneen sängyissä. Yksi vaikeroi tuskiaan, toinen elää talvisodan jälkeistä aikaa ja kolmas pelkää kahdeksannen kerroksen ikkunasta mahdollisesti kurkkivaa mörkömiestä. Siinä sitten hoitajat ja lääkärit miettivät millä tableteilla saataisiin siedettävä ratkaisu. Näistä ”taudeista” kun ei parannuta.

Hoitokulun voi joku matemaatikko tai aktuaari laskea desimaalin tarkkuudella mutta nyrkkisääntönä itsenäinen palveluasuminen erittäin hyväkuntoiselle on luokkaa 2 000 euroa kuussa. Kun kunto huononee ja palveluja tarvitaan lisää, mennään kohti 5 000 euroa kuussa. Sairaalahoidossa kuluille on taivas rajana. Voit sitten laskea vaikkapa kymmenen vuotta kestävän hoitojakson hintalappua ja miettiä minkä verran potilas on ehtinyt maksaa veroja yhteiskunnalle.

Aivan oma lukunsa ovat muistisairaat. Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa muistisairautta sairastavaa henkilöä. Lisäksi noin 120 000 henkilöllä ”tiedonkäsittelytoiminta” on lievästi heikentynyt. Noin 13 000 henkilöä sairastuu vuosittain dementia-asteiseen muistisairauteen.

Ei ihme että ”dementiakoteja” rakennetaan yksityisellä rahalla, kuntien päätöksenteko kun laahaa pahasti perässä. Sekä palveluntarjoajien että pitkäaikaissäästämistä tarjoavien yritysten kannattaisi järjestää muutama käynti sekä palvelutaloihin että näihin muistisairaiden hoitopaikkoihin. Pistävät miettimään sekä sukulaisten tilannetta että omia ratkaisuja ”sitten joskus”.

Englannin pääministeri Theresa May sai kansakunnan vihat päälleen kun esitti että vanhustenhoito rahoitetaan myymällä vanhukselta se omaisuus, joka ylittää 100 000 puntaa. ”Dementia Tax” -esitys jouduttiin vetämään takaisin. Suomessa pitkäaikaiseen kunnalliseen laitoshoitoon joutuvan hoitomaksu määräytyy jo nyt kaikkien tulojen (ja välillä myös omaisuuden) mukaan. Se on joko ”todellinen kustannus” tai 85 %:a kaikista tuloista. Yksityisellä sektorilla ei prosentteja tarkastella vaan peritään kaikilta sama maksu.

Itse päivitin muutama vuosi sitten sekä testamenttini että hoitotestamenttini. Suomi on veroprogression luvattu maa, mutta kannattaa tehdä parhaansa ettei vielä viime metreillä sosialisoida viimeisiäkin euroja. Toisaalta on hyvä antaa lääkärille mahdollisuus jättää pitkittämättä väistämätöntä, eli ”lupa vetää töpseli irti”. Tai ainakin jättää viimeinen antibioottikuuri tai elvytys tekemättä. Veikkaan että vielä käydään sekin keskustelu, jossa mietitään saisiko niitä töpseleitä vetää irti ilman hoitotahtoakin. Silmämääräisesti löytyy monta tapausta, joissa elävä kadehtii kuolleita.

Jokainen voi päivittää oman hoitotahtonsa helposti osoitteessa www.kanta.fi. Jos testamenttia ei vielä ole, kannattaisi miettiä sitäkin. Monihan ajattelee tekevänsä sen vasta sitten kun tietää varmasti kuolevansa kuukauden sisään.

Pörsseistä löytyy paljon yrityksiä, joille vanheneva väestö on erinomainen asia. Osa hyötyy eläkkeille siirtyvien lisääntyvästä vapaa-ajasta. Matkailua, risteilyjä, kuntolomia ja golfia. Osa keskittyy terveydenhuoltoon, erilaisiin apuvälineisiin ja lääkkeisiin. Osa kehittää yhä teknisempää ja innovatiivisempaa terveydenhuoltoa.

Helsingin pörssissä näitä ovat Biohit, Oriola, Orion, Pihlajalinna ja viimeisimpänä tulokkaana Silmäasema. Varainhoitojätti iSharesin U.S. Healthcare ETF on noussut tänä vuonna 13,67 %:a ja U.S. Medical Devices 23,58 %:a. Eurooppalaisiin alan yrityksiin keskittyvä STOXX Europe 600 Health Care on noussut 11,49 %:a ja laajemmin ikääntymisen teemaan sijoittava Ageing Population samat 11,49 %:a. Toisen kulu on toisen tulo.

Kuten käsitellystä aiheesta voi arvata, on touko- ja kesäkuu mennyt kohtuullisessa määrin vanhustenhuollon merkeissä. Kuolinpesän ilouutinen oli vanhempieni omakotitalon myynti. Se saatiin vihdoin maaliin, melkein vuoden myynnin jälkeen. Hinta oli selkeästi alle alkuperäisen arvion. Kun on itse sijoittanut keskustan yksiöihin ja kaksioihin, niin tulipa taas todettua että omakotitalojen markkinat elävät toiseen tahtiin. Eipä tarvitse kuitenkaan murehtia puutarhan istutuksista tai ruohonleikkuusta. Ostajakin sai hyvän aihion lapsiperheen kodiksi.

Pörssissä on ollut monenlaista käännettä. Taala on heikentynyt. Eurooppa näyttää toipuvan odotettua nopeammin ja Ranskan vaalitkin menivät odotetusti ja Macron nousi valtiomiesten sarjaan. Trump jatkaa toilailujaan eikä loppua näy. Pörssinousu on jatkunut niin pitkään että jokaista nykäystä tulee katsottua tyyliin ”joko nyt lähtee alas?”. Terroristit saivat vahinkoa aikaiseksi Englannissa. Taas. Eilen saatiin Fediltä odotettu koronnosto. Ja vieläkin on vaikea löytää kunnon vaihtoehtoja osakkeille.

Omassa salkussa tein oikein mukavan tilin Spondalla, josta amerikkalainen kiinteistösijoittaja teki ostotarjouksen. Myin osakkeet samana ja seuraavana päivänä hivenen yli ostotarjouksen hinnan. Sponda oli salkun peruspilareita. Nyt pitää vain keksiä uusi sijoituskohde, joka antaa yhtä vakaata osinkotuottoa. Tarjous nosti myös salkun toisen suuren position eli Cityconin kurssia.

Ostopuolella otin hieman lisää Fortumia (13 euroon), kohtuullisen siivun Ameria ja aloitin position Oriolassa. Myyntipuolella huhtikuun lopulla myin Metson ja osan Stockmann B:stä. Nyt on spekuloitu että suomenruotsalaisten säätiöiden Spondasta saama tili saattaa päätyä – tavalla tai toisella – Stockmanniin. Varsinkin jos kiinteistöpuoli erotetaan Lindexistä ja tavaratalotoiminnasta. Mielenkiintoinen ajatus.

ETF-säätönä myin iSharesin U.S. Core High Dividendin, jossa energiayhtiöt jarruttivat kurssikehitystä. Saadut rahat teemarahastoihin iShares Ageing Population ja iShares Automation and Robotics.

Nordnetin salkussa jatkoin Telian tankkausta ja lisäsin dipeissä taas Omega Healthcare Partnersia. Ostin myös lisää Hennes & Mauritzia ja aloitin position kiinteistöyhtiö Klövernissä. H&M on ollut pitkässä laskutrendissä ja kylmä kevät saattaa taas tuoda pettymyksen myynnissä. Muistan kuitenkin ajan jolloin potkin itseäni vuosia siitä etten ostanut ”liian kallista” H & M:ää, joten nyt paikkaan tilannetta vaikka putoavista puukoista onkin huonoja kokemuksia.

Spondan myynnin takia käteistä on normaalia enemmän. Kesällä tulee varmasti lisää ostopaikkoja. Lisäsijoitukset suuntaan luultavasti mieluummin Eurooppaan kuin Yhdysvaltoihin. Suomen paino on suorien osakkeiden takia jo korkea. Järki sanoo että indeksisijoituksilla saattaisi päästä parempaan lopputulokseen mutta suorilla osakesijoituksilla saa takuulla mielenkiintoisempia päiviä.

Ensi viikolla lähden taas Etelä-Ranskaan. Tähänastinen Suomen suvi on ollut vähemmän loistokas, joten takuulämpimät kelit, lämmin Välimeri ja katukahviloiden ja torien värit ja tuoksut ovat olleet mielessä moneen kertaan.

Kannattaa matkustaa niin kauan kuin on kirkas nuppi ja kuivat housut…     Juhannusta, laventelin tuoksua ja Cote D’Azurin sinisiä vesiä odotellen.

Sijoitusneuvonnalla otsikoihin

Toukokuu on mennyt taas Suomessa ja puuhaa on piisannut. Ranskan erityisen lämpimän kevään jälkeen tuntui että olisi kannattanut jäädä sinne mutta eiköhän täälläkin saada vielä lehdet puuhun ja ihmiset terasseille.

Pankit, pankkiiriliikkeet ja sijoitusneuvojat pääsivät taas lööppeihin. Kun netin keskustelupalstoja silmäilee, niin sopiva rangaistus moisen ammatin harjoittamisesta näyttää olevan vähintäänkin ehdoton vankeus. Linnaan kuuluvat, moiset. Eipä sillä, ylilyönneistä, ammattitaidottomuudesta ja suorastaan toisen ”hädänalaisen aseman” tai tietämättömyyden hyväksikäytöstä tietyt tapaukset näyttävät viestivän.

Olen sijoittanut itse omia ja muutaman sijoitusyhtiön varoja reilut 30 vuotta sekä istunut useamman sata asiakastapaamista eri varainhoitajien ja sijoitusneuvojien kanssa asiakkaana tai myynnin kohteena (potentiaalinen asiakas eli pote). Olen istunut myös pöydän toisella puolen – palveluntarjoajan edustajana – useamman sata tapaamista. Luulen ymmärtäväni kummankin osapuolen ajattelumaailmasta jotakin.

Asiakaspuolella tuntuu monesti siltä, että hammaslääkärillekin on mukavampi mennä kuin raha-asioista keskustelemaan. Omasta lähipiiristäkin löytyy henkilöitä, jotka ovat mieluummin säilöneet vuoden tai useamman vuoden nettopalkan pankin nollakorkoiselle käyttötilille kuin hakeneet rahoille edes jonkinlaista tuottoa.

Riski tarkoittaa Suomessa sitä, että menettää rahansa – tai ainakin ison osan niistä ”kaiken maailman haihatuksissa”. Muualla maailmassa riski ja tuotto kulkevat yhdessä; kun ottaa sietokykynsä mukaisesti riskiä ja sijoitushorisontti on pitkä, pärjää luultavasti paremmin kuin nollakorkoisella. Riski on siis mahdollisuus.

Suomessa säästetään – jos säästetään ylipäätään – pahan päivän varalle, vanhuuden turvaksi tai johonkin selkeään hankintaan (useimmin asunto, auto, vene tai mökki). Harva tunnustaa sijoittavansa rikastuakseen tai viettääkseen railakasta elämää. Tai tavoitellakseen taloudellista riippumattomuutta, sehän kuulostaa jo vähintäänkin arveluttavalta.

Rahat ovat säästötilillä (talletuksissa 85 miljardia) tai – usein oman pankin – sijoitusrahastoissa (noin 22 miljardia). Vain joka kahdeksannella on suoria osakkeita ja näissä varoja 35,6 miljardia. Vakuutussäästöjä oli yhteensä 36,2 miljardia, joista yksilöllisissä eläkevakuutuksissa vajaat 9 miljardia.

Tyypillinen suoria osakkeita sisältävän salkun omistaja on mies (noin 58 % omistajista), iältään 55 vuotta. Salkun koko (keskiarvo) on 40 000 euroa, salkkujen mediaani on vain 4 200 euroa! Salkussa on 1-4 eri yrityksen osakkeita. Vain joka neljännellä on yli 5 eri osaketta. Salkun koon tuplaaminen on helppoa – jos puhut ruotsia äidinkielenäsi, keskimääräinen salkku kasvaa 75 000 euroon.

Nyt voisi ajatella että sijoitusneuvonnalle on selvä sosiaalinen tilaus.

Olisi varmaan kaikkien etu, että raha olisi sijoitettuna niin että päästään parempaan tuottoon kuin talletustilin nolla tai 0,2 %:a vuodessa. Asiakasta voitaisiin auttaa hajauttamaan riskiä niin, etteivät kaikki varat ole sijoitettuna vain muutamaan kotimaiseen osakkeeseen. Ei ehkä ole perusteltua odottaa kymmeniä vuosia, että Nokia nousee taas 60 euroon tai Stockmann 38 euroon. Talvivaara ei noussut, vaikka tuplasit ja taas tuplasit position. Tappiollakin voisi myydä joskus. Etsitään sitten yhdessä parempi sijoituskohde.

Kartoitettaisiin minkälaisia rahatarpeita sinulla on tulevaisuudessa ja olisiko mahdollista tinkiä hieman nykyisestä kulutuksesta ja leventää leipää myöhemmin. Voitaisiin pohtia ehkä muitakin elämän käänteitä kuten työttömyyden riskiä, turvaa sairauden varalle, lasten tai lastenlasten koulunkäyntiä ja mahdollista perintöä. Miten asuntolaina on kilpailutettu, ovatko erilaiset vakuutukset ajan tasalla? Onko niissä turhia päällekkäisyyksiä?

Kansainvälisestä hajauttamisesta ja erilaisten sijoitusmuotojen erilaisista tuotoista ja riskeistä pitäisi keskustella ja koettaa löytää asiakkaalle paras mahdollinen ratkaisu, nyt ja pitkällä tähtäimellä. Kustannuksetkin pystytään pitämään järkevinä kun mietitään yhdessä milloin kannattaa maksaa ja milloin hyödyntää ehdottomasti halvinta ratkaisua. Veroistakin voitaisiin keskustella: maksatko mieluummin heti vai myöhemmin? Onko kaikki tappiot varmasti käytetty hyväksi? Onko mietitty aviopuolison tilannetta, jos jotakin sattuu? Tai omaa tilannetta jos liitto päättyy avioeroon?

Mietitäänpä hetki sijoitusneuvojan työpäivää.

Niin kuin monessa muussakin työssä myös sijoitusneuvojalla on omat viikko-, kuukausi- ja vuositavoitteensa. Ei saa käydä niin kuin Huittisten Hullulle Miehelle, joka söi enemmän kuin tienasi.

Tapaamisia pitää saada aikaan ja keskustelut kirjata CRM:ään. Pöydälle tuli taas vino pino uusia dokumentteja, jotka ovat Finanssivalvonnan ja Euroopan Unionin tai muuten vain oman riskienhallinnan vaatimia. On FATCAa, MIFIDiä ja riskilomaketta – ja lisää tulossa.

Onko asiakkaalla joku yhteys Yhdysvaltoihin? Kakkosasunto Floridassa tai puhelinliittymä? Ota yhteys yksikön juristiin, tämä saattaa olla serious problem. Onhan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen dokumentit täytetty ja ajan tasalla? Ei kai kunnan varavaltuutettu ole poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö? Onhan asiakkaan kaikki perustiedot ja riskiprofiili täytetty oikein ja skannattu järjestelmään? Muista kopio henkilöllisyystodistuksesta! Eihän kyseessä ole minkään yrityksen sisäpiiriläinen? Onko tietokoneen allokaatiosuositus antanut maksimipainot riskisijoituksille? Jos järjestelmä ei valvo automaattisesti eri sijoituslajien suhdetta, niin muistanko varmasti hoitaa sen manuaalisesti? Miten tämä asiakas haluaa raportoinnin? Tulihan kaikki dokumentit allekirjoitettua? Mihinköhän tämä asiakas haluaa sijoittaa? Mihin hänen pitäisi sijoittaa?

Kuukausipalaverissa näytettiin taas myynnin uudet luvut: Pekka oli saanut taas parhaiten kauppaa aikaiseksi ja Johannalla oli ylivoimaisesti eniten rahaa (AUMia eli Assets under management) hoidossa. Jos ei tahti parane, loppuvat pian selitykset. Pekka ja Johanna pääsevät taas sille palkintomatkallekin. Varsinaiset Hannu Hanhet. Kyllä minäkin vielä joskus.

Uusia tuotteita tuli juuri myyntirepertuaariin puolisen tusinaa, nekin pitäisi opetella. Ranskan presidentin vaalit ovat selkeä uhka, vai oliko se mahdollisuus? Taala ja Trumpin valinta puoltaa sijoittamista Yhdysvaltoihin vai oliko se Eurooppaan? Uuden rakennesijoituksen matemaattinen kuvaus ja 15 sivun tuoteseloste tulivat. Onkohan tuo symbooli sigma vai pii? Taitaa sittenkin olla omega, niin kuin se kellomerkki. Tai turha näitä on pohtia. Pomokin sanoi että nyt myydään tätä. Jos on eri mieltä, voi myydä jotakin muuta, jossakin muualla. Nyt saatiin ainakin myyjälle sense of urgency.

Ja tämän tapaamisen jälkeen pitäisi saada tälle viikolle vielä kuusi muuta tapaamista. Kymmeneltä, yhdeltä ja kolmelta. Huominen tapaaminenkin peruuntui. Onneksi on tuo Verolista, jota voi soittaa läpi. Ei sillä listalla olevat olekaan vielä saaneet liikaa soittoja, hyvä jos kaksikymmentä. Pidetään kampi kuumana, niin hyvä tulee.

Tähän kun vielä lisätään se, että – niin kuin kaikissa ammateissa – työntekijöiden osaaminen ja ammattitaito vaihtelevat, niin tarkkana saa olla.

Nykyään on sentään jonkinlaista yhtenäistä koulutusta alalla (lähinnä APV1 ja APV2 –tutkinnot). Selvää on kuitenkin, että jos olet tehnyt 25 vuotta töitä vaikkapa vain kassapalveluissa tai maksuliikenteen välityksessä, on opittavaa paljon. Toki asiakastuntemuksesi saattaa olla valovuoden edellä juuri valmistuneen, futuureista ja warranteista lopputyönsä tehneen kollegan vastaavaa. Yhtä lailla on selvää, että pelkkä tumma puku ja silkkisolmio ei tee kenestäkään valmista sijoitusneuvojaa. Eikä muutaman päivän perehdytys oman firman ”bestseller” –tuotteisiin anna minkäänlaista valmiutta miettiä asiakkaalle parasta ratkaisua. Työnantajalta saa tehokkaan clousauksen salesmanship -koulutusta, asiakas kaipaa substanssiosaamista.

Todelliset huijarit ovat aivan oma lukunsa. Jos vanhoille ihmisille, jotka selvästi eivät ymmärrä monimutkaisen tuotteen riskejä, tuputetaan ammattilaisellekin vaikeasti ymmärrettävää ratkaisua, ollaan ihan muussa toiminnassa kuin varainhoidossa. Ennen vanhaan tämän tyyppiset henkilöt myivät samaa käärmeöljyä kaikkiin vaivoihin. Kaukana oikeasta varainhoidosta ollaan jos ansaintalogiikka perustuu ”kirnuamiseen”. Salkun jatkuvalla veivaamisella maksimoidaan silloin vain omat kaupankäyntipalkkiot – ei asiakkaan etu.

Nyt on lehtien otsikoissa esimerkiksi tuomittu kaikki rakennesijoitukset törkeinä ”vedätyksinä”.  Rakennesijoituksia on kyllä ihan asiallisiakin. Ja kyllä, varmasti todella osaava sijoittaja osaa rakentaa sellaisen itsekin halvemmalla, mutta näitä osaajia on ehkä 1 % sijoittajakunnasta. Näissäkin tuotteissa kannattaa muistaa katsoa todelliset riskit ja kustannukset, myös sen ”mahdottoman tapahtuman”. Ja tuotteen edellyttämä sijoitusaika, joka on yleensä viisi vuotta. Yksi asiakas aikoinaan esitteli komeaa ”täysin riskitöntä” salkkua. Kaksikymmentä eri rakennesijoitusta, pääomatakuulla. Seuraava eräpäivä kolmen vuoden päästä. Kysyin mitä teet, jos tarvitset nyt rahaa. Tai oliko järkevää ottaa saman liikkeellelaskijan riskillä kaikki – niin pieni kuin riski olikin.

Ikä ei muuten kerro kaikkea sijoitustaidoista. Muistan yli 90 vuotiaan vanhan rouvan, joka oli terävä kuin partaveitsi ja osasi keskustella kaikista sijoitustuotteista asiantuntemuksella. Ymmärsi, että taattu 4,5 %:n vuosikorko, joka vuosi, ei ole ollenkaan hassumpi tuotto, varsinkaan tuossa iässä. Keski-ikäinen, akateemisesti koulutettu asiakas taas oli sitä mieltä että on nyt omillaan, kun kilpailijan Borneon Pomppivat Tiikerit –tyyppinen erikoissijoitusrahasto oli ensin pudonnut 70 %:a ja sitten noussut 70 %:a. Siinäpä sitten sitten yhdessä harjoittelimme prosenttilaskua.

Yleisneuvona sanoisin kuitenkin että jos ikääntyneet vanhempasi ovat menossa sijoitustapaamiseen, niin kysypä jos voit tulla mukaan. Voi toki olla niin, että perheenkään sisällä ei haluta kertoa minkä verran rahaa on ja missä. Ja – aivan oikein – tapaaminen on myyntitapahtuma, jossa myyjä (se pankin mukava yhteyshenkilö) esittelee potentiaaliselle ostajalle (vanhempasi) myytävää tuotetta (sijoitusratkaisu). Ne kahvit ja hyvät viinerit ovat sivuseikka.

Välillä sai itse olla kieli keskellä suuta kun aviopari tuli yllättäen yhdessä tapaamiseen. Piti vetää vaivihkaa varsinainen asiakas sivuun ja kysyä saako siipan läsnä ollessa puhua asioista euroina vai ”pysytäänkö yleisellä tasolla”.

Saattoi puoliso yllättyä kun varallisuus olikin kymmenkertainen kuviteltuun verrattuna. Siipalle tuli mieleen että seuraavan kerran kun tuo kitupiikki yrittää ottaa Lidlin laarista eilistä -30% tuotetta, lyön sille sen sämpylän kurkkuun. Tai nyt loppui meidän perheessä äkkilähtöjen jokerihotellien metsästys. Business Class ja Hilton sen olla pitää, vähintään. Ja kotonakin pitäisi tehdä kunnon remontti. Keskustellaanko teillä perheessä tuloista, menoista ja varoista? Monessa perheessä ei keskustella.

Tarvitseeko sitten kukaan näitä varainhoitajia ja sijoitusneuvojia?

Tehdään kaikki itse, nettivälittäjä on halpa, omista virheistä voi syyttää vain itseään. Tai nythän on tullut algoritmivarainhoitaja, tietokone hoitaa ihan kaiken. Tietokonehan ei tee virheitä eikä algoritmi voi olla väärässä. Eihän? Raportitkin saa kaikki omalta koneelta, älä siis maksa turhasta. Aktiivisia rahastoja ei kannata käyttää, sanoo akateeminen tutkimus. Suoria osakkeita salkkuun. Buy & Hold. Hyvällä itsekurilla ja systemaattisuudella toimii varmasti.

Itse en kuitenkaan heittäisi lasta pesuveden mukana.

Parhaimmillaan varainhoitajaan on pitkä ja täydelliseen luottamukseen perustuva suhde. Sinä tunnet varainhoitajan osaamisen ja hänen kauttaan parhaiten saatavat ratkaisut. Tiedät varainhoitajan ja hänen työnantajansa vahvuudet ja heikkoudet. Hän tuntee sinut, työtilanteesi, varallisuutesi ja perhesuhteesi. Olette yhdessä laatineet – tai ainakin käyneet huolella läpi – sijoitussuunnitelmasi ja seuraatte sen edistymistä säännöllisissä tapaamisissa. Hyvä varainhoitaja myös muistuttaa siitä, mitä yhdessä sovitte. Hötkyily kun ei yleensä kannata.

 Ammattimainen varainhoitaja ei tuputa omia tuotteitaan ja osaa varmasti käyttää kustannustehokkainta instrumenttia, silloin kun kalliimmalla ei saada mitään lisäarvoa. Voit soittaa hänelle ja kysyä mistä tahansa, tai vaihtaa mielipiteitä silloin kun paniikki iskee tai kun keksit yhtäkkiä sen maailman parhaan pelipaperin. Hän varmistaa että liput, laput, raportit ja veroasiat ovat järjestyksessä. Hän osaa ohjata toiselle asiantuntijalle kun tarvitset apua vaikka perhejuridiikassa.

Muutama erinomainen ja mainitsemisen arvoinen varainhoitaja on tullut sijoitusurallani vastaan.

Auratorilla Karri Kevo on ollut keskustelukumppanina monen pörssiromahduksen aikana, terapiatyötä kumpaankin suuntaan. Monissa asiakastilaisuuksissa on jaettu viimeisintä tietoa ja osaamista, vaikkapa verotuksen muutoksista. Mieleen jäi vuosituhannen vaihteen pörssiromahdus, jossa markkinat putosivat nopeasti sellaiset 40 %:a. Istuimme muutaman muun sijoittajan kanssa lounaalla mieli maassa johon Karri totesi että ei tämä tähän lopu, vuoden päästä jo naurattaa. Näin kävikin.

SEB:llä Peik Tuomolin hoiti aina hommansa mallikkaasti alusta loppuun. Hän kertoi seikkaperäisesti mitä oli tarjolla, eikä tuputtanut koskaan mitään. Heidän aamiaisseminaareissaan oli asiantuntijoita useista Euroopan maista, puolentoista tunnin tietoisku ei verottanut kohtuuttomasti omaa työaikaa ja antoi usein ajattelemisen aihetta. Asiakasraportit olivat erinomaisen selkeitä, alan parhaimistoa.

Aikaisemmin Danskella toiminut Kari S. jaksoi käydä tutkimassa kymmenet Baltian ja Balkanin sijoituskohteet, paikan päällä ja kirjaimellisesti kourat savessa. Näistä aktiivisesti hoidetuista rahastoista saimme satojen prosenttien tuoton. Riskitkin kyllä toteutuivat myöhemmin ja vuosituoton etumerkki vaihtui. Onneksi positiota oli säännöllisesti kevennetty ja suoritettu re-balancing.

Nykyään Säästöpankkimaailmassa toimiva Jussi Lähteenmäki oli aina taatusti asiakkaan asialla ja jos joku oman firman tuote ei häntä vakuuttanut, ei hän sitä myöskään myynyt. Jussilla taitaa olla vieläkin tapana lukea jokaisesta firmasta lähes kaikki analyysit ja näiden päälle samanlainen nippu suhdannekatsauksia. Raumalaisia ei voi yleensä syyttää myöskään ylenpalttisesta optimismista. Pysyy riskinhallinta itselläkin mielessä.

Mandatumin Lifen Tapani Mannersuo ymmärsi katsoa säännöllisin väliajoin salkkukokonaisuutta ja uskalsi kysyä oliko mahdollinen riskikeskittymä oma valinta vai pitkään jatkuneen arvonnousun aiheuttama vahinko. Saman talon Pasi Poikkeuksen kanssa on ollut erinomaisen hyvää yhteistyötä jo pitkään. Kaikki mitä on pyydetty, on tehty nopeasti ja tehokkaasti. Nopeaa ja suoraa kommunikaatiota.

Jokaisessa näistä taloista myös ”Back Office” on ollut mukana asiakkaan tyytyväisyyden rakentamisessa. Ammattimaista varainhoitoa sielläkin.

Itse olen käyttänyt jo pitkään varainhoitajaa nimenomaan konsultoivassa varainhoidossa. Avoimen valtakirjan varainhoitoa, jossa asiakas valitsee riskitason ja varanhoitaja hoitaa sen jälkeen kaiken muun, on tullut kokeiltua. Ei sopinut minulle. Haluan päättää itse mitä tehdään ja milloin. Teen suuren osan sijoituksistani sijoitusvakuutuksen kautta – tämä on helpottanut sekä raportointia että sijoitusten voittojen, tappioiden ja muiden tuottojen pitämistä ”samassa laarissa”. Kumppanin avoin arkkitehtuuri mahdollistaa suorat osakesijoitukset ja kustannustehokkaat ETF:t, silloin kun aktiivisella sijoitusrahastolla ei saa lisäarvoa.

Varainhoitajiltani saan raportit, yritysanalyysit ja monenlaiset ideat – silloin kun niitä tarvitsen. Erilaisissa asiakastilaisuuksissa on ollut monen monta ulkopuolista asiantuntijaa kertomassa eri markkinoiden tapahtumista tai vaikka esittelemässä viimeisimpiä tutkimustuloksia lukuisista eri aiheista. Varainhoitajan kautta saatuja lakipalveluitakin on tullut käytettyä.

Suoria osakesijoituksia – erityisesti ulkomaisia – teen mieluiten kustannustehokkaan Nordnetin kautta. Heille täytyy antaa erinomainen arvosana kaupankäynnin reaaliaikaisuudesta ja raporttien saatavuudesta. Ulkomaisten suorien osakesijoitusten verokohtelukin on parempaa kuin vakuutussijoittamisessa. Shareville –keskustelupalsta on hyvä esimerkki Nordnetin ennakkoluulottomasta tavasta kehittää sijoitusmaailmaa. Ehkäpä kansan kapitalismi vielä nostaa päätään.

Sijoitusneuvojia ja varainhoitajia on siis monenlaisia. Jos sinusta tuntuu että pystyt parhaaseen lopputulokseen toimimalla yksin, niin hieno homma.

Monelle huolella valittu, ammattimainen varainhoito on kuitenkin hyvä ratkaisu.

Kun katsoo lukuja suomalaisten sijoittamisesta, on omaisuudenhoidossa työsarkaa vielä yllin kyllin. Kustannuksia kannattaa toki aina verrata ja palveluntarjoajia kilpailuttaa. Kun asiakassuhteeseen on päädytty, kannattaa sanoa suoraan mikä toimii ja mikä ei. Silloin on varainhoitajan helpompi parantaa palvelua.

Hoiditpa rahojasi itse tai varainhoitajan kautta, älä sijoita sellaiseen mitä et ymmärrä. Äläkä sitoudu mihinkään sellaiseen mistä et pääse irti nopeasti ja joko ilmaiseksi tai vähillä kustannuksilla. Muistikuvien varaan ei kannata rakentaa mitään sopimuksia ja sekin mistä on mustaa valkoisella, kannattaa lukea hyvin ennen kuin allekirjoittaa. Ja jos joku ehdottaa että myy kaikki muut sijoitukset veroista piittaamatta ja tuo rahat meille, on aika kävellä nopeasti ulko-ovelle.

Suurin ongelma Suomessa on kuitenkin mielestäni se, että raha-asioita ei hoida kukaan. Tai hoidetaan niin kuin yksi tuttu sanoi: ”Helposti. Kaikki menee mitä tulee. Eikä riitäkään”.

Nyt ovat taas pörssit pudonneet toista päivää. Oikein prosenttikaupalla. Saakohan Trump kenkää? Oliko kaikki kurssinousu vain illuusiota? Pitäisiköhän soittaa varainhoitajalle ja kysyä mitä ovat mieltä…

Kuoleman jälkeistä elämää

Bloggauksessa on ollut muutaman kuukauden tauko. Saavuin Ranskasta takaisin Suomeen huhtikuun puolessa välissä. Alle viikko tämän jälkeen isäni menehtyi tapaturmaisesti. Aika on mennyt nyt täysipäiväisesti isäni kuolinpesän ja äitini asioiden hoitamisessa. Tässä muutamia havaintoja asioista, joihin olen törmännyt.

Ensinnäkin Suomen sairaalajärjestelmä toimii käsittämättömän hyvin. Kaikki sujui Turun Yliopistollisessa Keskussairaalassa hyvin ja saimme ensiluokkaista hoitoa vaikka lopputulos oli jo varhaisessa vaiheessa tiedossa. Hoito on myös lähes ilmaista, verorahoille saa tätä kautta täyden vastineen.

Jokaisella olisi hyvä olla kirjallisesti ilmaistu hoitotahto ja mahdollinen elvytyskielto silloin kun elvytyksellä pidennetään vain väistämätöntä. Samassa hoitotahdossa voi ottaa kantaa kipulääkityksen käyttöön. Helpoimmin tällaisten ohjeiden päivitys onnistuu osoitteessa www.kanta.fi Jokainen pystyy helpottamaan läheistensä päätöksentekoa kriisitilanteissa päivittämällä itse tahtonsa jo nyt.

Kun perheen raha-asioiden hoidosta vastaava kuolee, on puolisolla uusi tilanne. Useimmissa talouksissa on raha-asiat pidetty erillään jolloin kummallakin on ollut oma pankkitili ja toinen on hoitanut tietyt kulut ja toinen toiset. Kun henkilö kuolee, hänen pankkitilinsä jäädytetään. Nettipankki lakkaa toimimasta eikä tilistä saa välttämättä edes tietoja ennen kuin sukuselvitys on tehty. Tietyt suoraveloitukset hoidetaan, tiettyjä ei. Pankit tarjoavat myös yhteisiä ns. tai –tilejä. Tällaista tiliä pystyy käyttämään kumpi tahansa puolisoista. Puolison kuoleman jälkeen leski pystyy käyttämään tiliä itse. Uskon, että useassa perheessä olisi hyvä olla yksi tällainen tili, jolla on riittävästi varoja vaikkapa puolen vuoden kuluihin. Asiasta kannattaa jutella oman pankin kanssa jo nyt. Meillä oli onni siinä, että isäni oli koko työikänsä asioinut pienen paikkakunnan paikallispankissa. Siellä joustettiin ja hoidettiin asiat inhimillisesti. Epäilen että suurpankissa jossa palvellaan nyt jonotusnumeroa 927, asiat olisivat olleet mutkikkaampia.

Kuoleman jälkeen alkoi melkoinen paperisirkus.

Ihan ensiksi panin vireille äitini leskeneläkehakemuksen eli ns. perhe-eläkkeen. Varma auttoi asiassa ja riitti että hakemukset ja dokumentit toimitettiin yhteen paikkaan, heidän kauttaan hoitui myös Keva ja Kela. Hakemuksen käsittely kesti noin kaksi kuukautta. Muutaman kerran soitin perään ja törmäsin tilanteeseen että ”valitettavasti emme voi antaa tietoja muita kuin asianosaiselle”. Tiedätkö muuten koska isäsi ja äitisi solmivat avioliiton? Meillä tieto löytyi pohdinnan jälkeen vihkiraamatusta.

Aika nopeasti selvisi, että lesken ja perillisten tilannetta helpottaisi huomattavasti jos olisi olemassa jonkinlainen henkivakuutus. Isälläni onneksi oli muutama eläkevakuutus, joihin liittyi henkivakuutus. Henkivakuutus oli mielenkiintoisella ”hautausavustus –nimellä”. Varman kautta saatiin pieni tilitys reilun kahden kuukauden jälkeen. Mandatum Lifen laput saatiin täytettyä vasta kun kaikki virkatodistukset oli saatu ja korvaus saatiin vajaat kolme kuukautta kuoleman jälkeen. IF:issä on henkivakuutus tapaturmaisen kuoleman varalta. Ruumiinavaus tehdään näissä tapauksissa aina, niin meilläkin. Sieltä saatiin kuittaus että ruumiinavaus on tehty ja hautauslupa. Henkivakuutuskorvauksen käsittelyyn tarvitaan kuitenkin kuolinsyytutkimuksen pöytäkirja ja näiden saanti saattaa kestää mitä tahansa kolmesta kuukaudesta vuoteen. Mielenkiintoinen tehokkuus on koneistolla tämän suhteen. Ja ennen pöytäkirjaa ei tällaisen henkivakuutuksen papereita saa lähtemään mihinkään.

Summa summarum: henkivakuutus on hyvä olla. Summan voi itse miettiä, mutta vaikkapa 50 000 – 100 000 e saattaisi helpottaa lesken ja lasten tilannetta huomattavasti, kunnes perinnönjako on saatu tehtyä. Mieluiten henkivakuutus jonka korvaus ei riipu kuoleman olosuhteista ja jossa edunsaajat on listattu nimellä ja sosiaaliturvatunnuksella, ei esimerkiksi tekstillä ”omaiset”. Mikäli edunsaajana on omaiset joudut odottamaan virkatodistusten saantia.

Välittömästi aloitin myös käytännön hautausjärjestelyt. Isäni oli huolellisena miehenä laatinut A4:sen mittaiset ohjeet kuoleman varalta. Miten haudataan, mihin haudataan, missä kuolinilmoitus julkaistaan, minkälainen muistotilaisuus järjestetään ja keitä sinne kutsutaan. Jopa muistotilaisuuden tarjoilut oli listattu. Tämä dokumentti helpotti työtäni äärimmäisen paljon. Oli helppo valita hautaustoimisto ja toimia ohjeiden mukaan. Ei tarvinnut muistella miten se olikaan ja mitäpä jos kuitenkin… Silti työtä jäi vallan riittävästi kirkon valinnassa, päivämäärän sopimisessa, muistotilaisuuden tilan varaamisessa, ilmoituksen laatimisessa ja papin tapaamisessa. Pitopalvelukin piti varata ja koettaa arvata minkä verran mitäkin tarjottavaa tai tarjoilijaa tarvitaan. Koetankin saada kirjoitettua vastaavan ohjeistuksen omaankin mappiini. Pietet: ille hatunnosto käytännön toteutuksesta.

Valitsimme asianajajan hoitamaan perunkirjoitusta. Joku saattaa selvitä tästä itsekin, mutta mielestäni vajaan tonnin lasku oli toimenpiteistä kovin kohtuullinen. Suomessa on hankittava sukuselvitys ja virkatodistukset pesän osakkaista. Ajattelu menee niin, että todistus on saatava kaikilta paikkakunnilta, joissa vainaja on asunut siitä alkaen kun hän on tullut sukukypsäksi eli täyttänyt 15 vuotta. Niin absurdilta kuin tämä kuulostaakin, niin tällä pyritään löytämään vainajan mahdolliset muut lapset. Onnea vain niille, joiden vanhemmat ovat asuneet useassa maassa ja usealla paikkakunnalla. Meillä näiden dokumenttien saanti kesti reilusti yli kaksi kuukautta. Perunkirjoitus pitäisi periaatteessa suorittaa kolmen kuukauden sisällä kuolemasta ja toimittaa paikalliseen verotoimistoon. Tähän voi hakea pidennystä.

Perukirjalla on kolme tehtävää. Se on osakasluettelo eli siitä ilmenevät kaikki perilliset ja testamentinsaajat. Toiseksi se on yhteenveto vainajan varoista ja veloista. Kolmanneksi se on veroilmoitus, jonka perusteella perillisille määrätään perintövero. Perukirjaan liitetään testamentti, jos sellainen on tehty.

Testamentti olisi hyvä olla kaikilla ja se olisi hyvä pitää ajan tasalla. Jos asiat on mietitty 15 vuotta sitten jollakin tavalla, on osallisten terveydentilassa voinut tapahtua muutoksia jotka tekevät testamentin ajatuksen huonosti toimivaksi. Perheentilanteessa on voinut tapahtua muitakin muutoksia, jotka olisi hyvä ottaa huomioon.

Isältäni löytyi vuoden lopun varallisuusraportti kaikista pankkitileistä ja sijoituksista. Taas kullanarvoinen paperi kun selvitin tilannetta. Omissa sijoituksissa kannattaa miettiä myös miten likviidi sijoitus on. Isältäni löytyi mm. Osuuspankin tuotto-osuuksia. Mainio sijoitus korkopaperina – tässä korkoympäristössä -mutta varat saadaan rahaksi vasta tammikuussa 2018.

Meillä äitini ilmoitti melkein heti ettei jää asumaan yksin isoon omakotitaloon. Siitä sitten perehtymään Suomen vanhustenhuollon järjestelmään. Voin taata ettei sieltä lopu vaihtoehdot. On kunnallista, puolikunnallista ja yksityistä. On itse toimeentuleville tarkoitettua asumista, puolihoitoa, täysihoitoa ja lopullista ”säilytyspaikkaa”. On edullista ja on vaihtoehtoa jossa laadukas hoito kaikkine herkkuineen maksaa vaikkapa 5 000 euroa kuussa. On pitkää jonotusaikaa ja on nopeasti vapautuvaa. On kaupunkia, metsämaisemaa ja merinäköalalla varustettua ratkaisua. Siinäpä sitten alat perehtyä vaihtoehtoihin ja mietit mihin on varaa kuukausieläkkeellä (jos olet jo saanut laskettua lesken kokonaiseläkkeen) ja mikäli kuukausieläke ei riitä, mihin asti jo kertyneet varat riittäisivät rahoittamaan kuukausivajetta. Meillä kävi onni ja saimme hyvän asunnon palvelutalosta, jossa asuminen on varsin itsenäistä ja monia palveluita on kuitenkin saatavilla. Aika hyvä ajatus voisi olla jos vanhemmat olisivat jo itse miettineet asiaa etukäteen ja vaikkapa tutustuneet erilaisiin vaihtoehtoihin.

Tämän jälkeen mietitään ositukset ja perinnönjaot. Monessa perheessä pesässä saattaa olla omaisuutta (asunto, kesämökki, arvotaide tai muu) joka on tärkeämpää jollekin pesänosakkaalle kuin muille. Näitä pitäisi sitten saada jaettua testamentin ohjeiden mukaan ja tavaralle mahdollista arvoa arvaillen. Voisi olla hyvä ajatus kirjata tarpeeksi seikkaperäiset ohjeet testamenttiin siitä mitä kukin saa.

Se mitä ei jaeta osakkaille, realisoidaan. Meillä isoon omakotitaloon on kerätty tavaraa 35 vuotta periaatteella että mitään ei heitetä pois ja jos jotakin hankitaan, voidaan hankkia kaksin kappalein jos vaikka sattuu rikkoutumaan tai katoamaan. Kävin isäni garderobia läpi vajaan kuukauden ja vein kierrätykseen varmaankin 60 säkillistä vaatetavaraa. Tästä intouduin sen verran että kävin omatkin vaatekaappini läpi ja tein päätöksen että jos ostan uuden puvun, niin ainakin vakavasti harkitsen vanhasta puvusta luopumista. Harva tarvitsee useampaa kymmentä tummaa pukua taikka viittä frakkia. Eli less is more tai ainakin less makes life easier. Tästä on blogannut mm Minimalisti osoitteessa

http://minimalismi.fi/kuinka-luovut-turhasta/

Muusta irtaimistosta voin tämän muutaman kuukauden opin jälkeen todeta että aika harvalla esineellä on todellista jälleenmyyntiarvoa. Korut ja pienet esineet saattavat löytää uuden omistajan helposti, mutta mitä isommaksi esineet käyvät tai mitä mittavimmiksi esinekokonaisuudet (tyyliin 188 osan astiasarja), sen vaikeammaksi tavaran realisointi muuttuu.

Mielenkiintoista oli esimerkiksi etsiä pianolle uutta kotia. Ostettaessa maksoi aikoinaan insinöörin muutaman kuukauden nettopalkan, nyt on tarjottu 100 euroa kotoa noudettuna. Ystäväni lohdutti että summa on sentään positiivinen, hän joutui maksamaan omansa noudosta. Taiteestakin täytyy todeta että erittäin arvokkailla teoksilla on hinta ja keskihintaista taidetta ei ole, seuraava arvo on kymppejä tai nolla. Maku muuttuu myös sisustuksessa ja harvaan asuntoon mahtuu suuria ”herrain kalustoja” taikka useamman metrin levyisiä kaappeja, olivatpa ne kuinka huolella tehtyjä tahansa. Tällä hetkellä vuokraan yhtä hyllyä kirpputorilla jonne vien tavaraa myyntiin kun luonto ei anna periksi kaiken pois heittämistä. Mieluummin halvalla jollekin joka tulee esineestä onnelliseksi.

Oma muistiinpano: mieti mitä tarvitset ja hanki korkeintaan se. Kun hankit, on parempi hankkia tunnettuja laatumerkkejä joilla on joku arvo myöhemminkin. Artek myy paremmin vanhanakin kuin kuukauden erikoistarjous. Arabian keramiikka ja Iittalan lasit saattavat löytää uuden omistajan helpommin kuin moni muu. Kirpputoreilla näkyy muuten vieläkin Muumi-buumi, hinnat ovat kohdallaan myyjän näkökulmasta.

Nyt pitäisi sitten saada vielä talo tyhjennettyä irtaimistosta ja myytyä. Sujuvasti olen saanut työllistettyä itseni (samoin kuin veljeni ja sisareni) 90 vuorokautta kokolailla 24/7 –tyyliin. Hoidettava oli myös kaikki vanhat suoraveloitukset, lehtitilaukset, sähköt, puhelinliittymät, jätehuolto, vakuutukset, autojen jatkotarve ja jäsenyydet siellä ja täällä jne.

Tärkeintä kuitenkin että tärkeimmät asiat on saatu hoidettua ja äidilleni on sekä uusi koti että hyvät eväät uuteen elämänvaiheeseen. Eiköhän tuo irtaimiston ja talonkin realisointi saada hoidettua.

Vähän erilainen bloggaus tällä kertaa. Palaan seuraavassa blogissa taas sijoitusasioihin ja vapaaherraksi ryhtymisen ensimmäiseen 12 kk tilinpäätökseen.