Kuukausi: syyskuu 2021

Kateuden riemuvoitto

Vasemmistohallituksemme on päättänyt ottaa käyttöön arvonnousuveron vuonna 2023. Ennestään tilkkutäkkimäiseen verojärjestelmäämme saatiin taas uusi koukero.

Rautaesirippu määritti aikoinaan Itä- ja Länsi-Euroopan rajan. Toiselle puolelle ei ollut asiaa ilman virallisia asiakirjoja. Itärajalla tehtiin myös tarkka luettelo kaikesta omaisuudesta, joka oli mukana tullessa ja siitä, mitä oli mukana lähtiessä. Piti laskea tarkkaan, että kohteessa normaalisti elämiseen kulutettu määrä oli vaihdettu ihan virallisessa valuutanvaihtopisteessä.

Jos halusi elellä vähän leveämmin, markkinataloutta kannattavia valuutanvaihtajia löytyi joka kulmasta. Muutamalla sukkahousupaketilla tai merkkifarkuilla saattoi hyvinkin hummailla koko viikonlopun. Puhumattakaan liikemiehestä, jolla oli mukanaan 500 kpl kondomeja, viikon reissulla. Olivat aikoinaan kovin haluttua tavaraa, neuvostovalmisteisiin verrattuna. Mies selitti naama peruslukemilla että ”henkilökohtaiseen käyttöön”. Tullimiestäkin nauratti.

Lähdimme Naantalista Kapellskäriin maanantain iltalautalla. Passia piti vilauttaa, muita dokumentteja ei kyselty. Päivällä ajo Kapellskäristä Cloettan tehtaiden ja Grennan kylän läpi Malmön lautalle. Näimme Ruotsissa yhteensä kolme kasvomaskia. Omamme ja Cloettan myyjättären, joka – maskimme nähtyään – löysi nopeasti laatikosta itsellekin suojaimen. Matka sujui mukavasti, Ruotsin tiet ovat hyvässä kunnossa ja liikenne kulkee koko lailla sallittua nopeutta, ei yli, ei alle. Malmössä vilautettiin taas passia ennen Travemünden lauttaa. Check-in ilmoitti vielä, että heitä ei kiinnosta rokotustodistus – mutta Saksassa saattaa kiinnostaa.

Cloettan myymälässä on osakkeenomistajan kerta kaikkiaan pakko pysähtyä.

Aamulla sai todeta Travessa, että Suomen rekisterikilvet ovat kovaa valuuttaa. Rajavartiosta ei olisi vähemmän voinut kiinnostaa koronapassit. Tilanne oli kuin Suomen passin kannen näyttö aikoinaan Interraililla. Ei muuta kuin suoraan eteenpäin, kättä heilauttaen. Keula kohti Kölniä.

Itseä on – entisenä huolitsijana – huvittanut viherväen uusi villitys ”sanoa ei lentämiselle”päästösyistä. Kun kerran katsoo tilannetta Saksan moottoriteillä, ymmärtää ettei suomalaisten lentämisellä ole mitään merkitystä. Olisikohan matkan varrella tullut vastaan kymmenentuhatta rekkaa, vai viisikymmentätuhatta?  Liikenne puuroutui täydellisesti useamman kymmenen kertaa.

Euroopan pääsatamat ovat täynnä varsinkin Kaukoidästä saapuvia kontteja ja niistä kohtuullisen pieni määrä jatkaa matkaansa junalla (tai proomulla). Olisikohan se todellinen ekoteko ostaa paikallisia elintarvikkeita Lidlin kampanjatuotteiden sijaan? Tai jättää kaukaisten merten takaa saapuvat romppeet ostamatta, vaikka Ali Baba halvalla myykin? Tai vaatia Fiskarsin yhtiökokouksessa Arabian Muumi-mukien valmistuksen siirtoa takaisin Suomeen? Hinta on kuitenkin kohdallaan ja sallinee kotimaisenkin valmistuksen.

Kölnissä päästiin kiinni saksalaiseen tehokkuuteen; hotelliin ei ollut mitään asiaa ilman koronapassia. Onneksi rokotustodistukset olivat kunnossa. Ravintoloissa kiinnosti välillä koronapassi, välillä yhteystiedot, joita käytetään, jos joku tartunta todetaan. Keli oli kuin aurinkoisena kesäpäivänä ja ihmiset elivät ”normaalia elämää” kahviloissa ja ravintoloissa. Heiltä puuttuu varmaan oma koronaministeri, joka tietää, että ollaan ”veitsen terällä” ja kaikki rajoitukset on pidettävä päällä.

Pullmann -hotelli oli hintansa väärti, emmekä edes tyhjentäneet minibaaria, joka olisi ollut huoneessamme ”kostenlos”. Ikkunasta näkyvä katedraalikin oli paikallaan.

Kölnin katedraalia on korjattu niin kauan kuin muistan.

Seuraavana päivänä ajoimme Beauneen, Burgundin viinialueen ”pääkaupunkiin”. Sympaattinen kylä ja huippuystävällinen Grand Saint Jean -hotelli. Ravintoloita oli varmaan enemmän per asukas kuin missään muualla. Testasimme suositellun TonTon -ravintolan, jossa oli puolikkaan A4:sen pituinen ruokalista ja 47 sivun pituinen viinilista. Prioriteetit olivat kohdallaan. Illallinen oli hauska kokemus, paikan isäntä suoritti samalla viiden uuden viinin ”do it yourself” -maistelua. Sylkykuppia ei käytetty ja kaverin vauhti kiihtyi illan mittaan ja jutut sen kun paranivat. Emäntä teki sapuskat ja nälkäisenä ei lähdetty. Ensimmäinen kerta kylläkin, kun alkuruokana oli savustettua tonnikalaa ”omassa kuoressaan”.

Tonnikalaa omassa kuoressaan.

Seuraavana päivänä ajelimme Grand Cru -viinitietä ja kävimme Mersaultin myymälässä. Tyylikäs paikka, jossa olisi ollut mahdollista käyttää kymmenentuhatta euroa kuuteen viinipulloon. Valintamme oli kovin maltillinen ja mukaan tarttui vain muutama parempi valkoinen burgundilainen. Seuraavassa pikkukylässä (Tournus) nautittiin mainio lounas Le Terminuksessa. Sielläkin, niin kuin kaikkialla Ranskassa, koronapassi tarkastettiin heti kun astut ravintolaan. Ranskalaisia ei voi kyllä syyttää leväperäisyydestä, määräykset on otettu tosissaan.

Viinitilalla ei tarvita lasitiiliä, pullot riittävät

Valencessa, Etelä-Ranskan portissa, oltiin jo melkein kotona. Torit olivat vähintään yhtä hyvät kuin täällä Cannesissa ja ravintoloita oli vanhassa kaupungissa varsin riittävästi. Ravintoloilla oli myös asiakkaita, osa turisteja, osa paikallisia. Veikkaan, että myynti on nyt koronaa edeltävällä tasolla.

Valencen tori

Hotel de France antoi oivan palvelukokemuksen. Kun painoin pysäköintialueen summeria, ei tarvinnut nimeä tavata kahteen kertaan. Vastaanottovirkailija tuli itse parkkialueella ja kysyi mihin aikaan olemme lähdössä. Kun veikkasin puoltapäivää, kysyi josko voisimme pysäköidä ykkösriviin. Ihmettelin vähän moista, mutta kun illalla katsoin parkkialueelle, näin että jokainen paikka oli käytetty eikä sieltä päässyt pois muuten kuin last in – first out. En tiedä oliko syynä lomafiilis vai Etelä-Ranskan ilmapiiri, mutta oli kyllä mukava visiitti tässä kaupungissa.

Last In – First Out

Asunnolla oli kaikki niin kuin pitää. Ainoastaan puutarhanhoito oli jäänyt hunningolle. Siinä olikin puutarhavastaavalle heti haastetta. Tänä vuonna jää viinisato sadasosaan viime vuodesta. Epäily kohdistuu ohikulkeviin naapureihin. Sanoinkin naapurin rouvalle, kun viimeksi asettelimme köynnöksiä pitkin aitaa, että ehkä muutama pullo pitää vielä ostaakin, ennen kuin ollaan omavaraisia. Rouvaa nauratti kovasti. Syystäkin.

Omavaraisuuteen on vielä matkaa

Täällä päättyivät juuri Venemessut ja ensi viikolla on vuorossa klassisten puupurjeveneiden Regates Royales. Väliin oli saatu puristettua vielä jonkinlainen eri järjestöjen konferenssi Festivaalipalatsissa ja City Run viikonloppuna. Täytyy nostaa hattua kaupunginjohtajalle. Täällä on tehty hiki hatussa töitä, jotta vieraita saadaan kaupunkiin, turvallisuudesta tinkimättä. Hotellit, ravintolat ja baarit ovat jo nousset korona-ahdingosta ja kaupoissakin näkyy enemmän ihmisiä.

Sen verran tuli matkalla tarkastettua kursseja, että huomasin markkinan testaavan taas hetekan jousia. Oma fiilis on se, että aika paljon tarvittaisiin hyviä uutisia, jotta kurssinousu jatkuisi tasaisena. Ei korkopuolelta oikein vieläkään saa kunnon tuottoa, mutta juuri nyt pelko on hivenen niskan päällä ahneuteen nähden.

Salkun rajuimmat nousijat ovat tänä vuonna olleet Harvia ja Rapala. Kumpaakin on nyt kevennetty kunnolla ja jään odottamaan mitä seuraavaksi. Nyt myin Lundbeckit pois salkusta, vaikka pankin target:iin onkin vielä pitkä matka. Murphyn lain mukaan osake nousee rajusti muutaman viikon sisään. Tilalle tankkasin lisää Altian ja norjalaisen Arcuksen fuusiosta syntynyttä Anoraa. Pitäisi olla suhdannekestävä paperi. Jos haluaisi oikein haaveilla ja hehkuttaa, voisi heittää rinnalle Diageon P/E luvun ja katsoa mihin kurssiin päästäisiin samoilla spexeillä. Lisäksi pikkusiivu Omega Healthcarea, Yhdysvalloista(kaan) eivät vanhukset lopu. Eri asia on tietenkin, kuka tarvittavan hoidon maksaa.

Jos joskus haluatte motivoida itseänne muuttamaan Suomesta, kannattaa lukea sosiaalisessa mediassa vasemmistohallituksen EXIT -veroa kannattavia kommentteja. Sen jälkeen voi pohtia, pitäisikö valita seuransa paremmin. Ehkä et tiennyt olevasi ”veroparatiisivekkuli”, mutta nyt tiedät sekin. Koko hanke on varsinainen kateuden riemuvoitto. Urbaani legenda siitä, miten Suomessa kateus voittaa kiiman, näyttää olevan totta.

Kaavailtu, arvonnousuverona lanseerattu vero kohdistuu erittäin pieneen ryhmään ja sen fiskaalinen merkitys tulee olemaan erittäin vaatimaton. Tai fiskaalinen merkitys valtiolle. Juristeille ja varainhoitajille tämä antaa sekä tuloja, että uusia selvitettäviä asioita.

Itselle tämä tarkoittaa sitä, että vaikkei matkalaukkua olekaan lopullisesti pakattu, niin lähempänä ollaan. Yhden yhtiön ajoin alas jo viime vuonna ja näillä näkymin ajan viimeisenkin alas ensi vuonna. Viestintä on sen verran selkeää, että keppiä on tulossa eri muodoissa, vain mielikuvitus on rajana. Parempi lopettaa yritykset, kun vielä tietää verokohtelun.

Li Andersson hehkutti, että tällä lailla estetään ”sijoituskuorten” siirto Luxemburgiin. Ei se ole laillisesti onnistunut tähänkään asti. Eikä se estä sellaista, joka on päättänyt hoitaa asiat laittomasti, jatkossakaan. Ainakin oma varainhoitajani suorittaa ennakonpidätyksen aina kun ”kuoresta” nostetaan rahaa. Huhujen mukaan muuttamalla Uruguayhin saattaisi saavuttaa säästöjä – en kuitenkaan usko varsinaiseen muuttoryntäykseen.

Tilanne oli toinen aikoinaan Portugalin ”eläkeläisten” suhteen, mutta siinäkin tuli valtiolla kiire sanoa verosopimus irti. Olisikohan kymmenkunta ihmistä saanut käytettyä systeemiä kunnolla hyväkseen? Mutta kun tittelinä on x,y,z-neuvos, niin ärsytyskynnys on ylitetty.

Kansainvälinen perintöverotus on taas kohtuullisen monimutkaista. Jos siellä haluaa saavuttaa säästöjä, pitää suunnitella tarkkaan missä asuu itse, missä perilliset asuvat ja missä ja miten kuolee. Niin monimutkainen yhtälö, että eiköhän siinä saa juristit taklattua yhden ”arvonnousuverokin”. Näitäkin joku pohtii. Kuten kaveri, joka oli valmis lennättämään letkuissa olevan mummon yksityiskoneella Ruotsiin kuolemaan, jos sillä päästäisiin parempaan tulokseen. Ei olisi päästy ja mummo saikin jäädä Suomeen. Kaveri oli kyllä sitä mieltä, että muutto olisi ollut mummolle ”aivan sama”.

Se mihin tämä johtaa heti, niin yrittäjän, jolla on suunnitelmissa yrityksensä myynti muhkeaan hintaan, kannattaa miettiä missä asuu, kun yrityksensä perustaa. Näitä yrittäjiä löytyy varsinkin teknologia- ja pelialalta. Oikea vastaus ei ole Suomi.

Euroopan sisällä voi katsella vaikkapa Amsterdamia tai lähempää Tallinnaa. Muitakin maita löytyy, jotka pyrkivät oikein houkuttelemaan tällaisia yrittäjiä. Aika uskaliasta: tiedä vaikka tulo- ja varallisuuserot kasvaisivat. Vasemmistoa pelkkä ajatuskin puistattaa.

Sekin on varmaa, että suurimmalla osalla yrittäjistä rahakas ”exit” jää haaveeksi, mutta menee mukana onnistujiakin. Suurin vaikutus kohdistuu kuitenkin yrittämisen ilmapiiriin.

Aki Pyysingin ansiokasta pohdintaa aiheesta tässä (https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/sopoa-mutta-kallista).

Valtioiden väliset sopimukset pääomaverotuksesta ovat muutenkin rempallaan. Suomen verottaja hyvittää verotuksessa verosopimuksen mukaisen muussa maassa pidätetyn veron. Kun tietyt maat, omista syistään, pidättävät enemmän, maksat ylimääräisen tuplaveron. Sitten saat ohjeet, joiden mukaan täyttämällä lomakkeet 101A ja 440B ja lisäämällä kymmenen oikeaksi todistettua liitettä, oikealla kielellä, voit anoa veroa takaisin osingon lähtömaassa.

Näin teoriassa. Tai sitten teet niin, kuten moni tekeekin, että jätät ostamatta kyseisen maan osakkeita. Tai ostat osinkoa maksamattomia etf:iä. Jos Suomessa joku poliitikko luulee, että ulkomaiset sijoittajat tekevät mielellään Suomen suhteen poikkeuksen, kuulisin mielelläni perustelut.

Ihan nopeasti tuli mieleen, että jos olet lähdössä, myy asuntosi silloin kun sen myyntivoitto on verotonta. Voi olla karvas kalkki huomata, että kolmekymmentä vuotta sitten ostettu asunto, jossa asuit 25 vuotta, muuttuukin koko myyntivoiton osalta verotettavaksi vain sen takia että olet asunut ulkomailla ”ja katkaissut olennaiset siteet”. Paitsi verotuksen siteet.

Pääviesti on kuitenkin vasemmiston tuttu laulu siitä, että rahasi eivät ole sinun vaan meidän. Tervetuloa Suomeen.

Aikoinaan Pietarista tullessa venäläinen virkamies syynäsi kaikki laukut. Matkatoverilla oli venäläisiä pienoisautoja lapsilleen. Niitä käänneltiin monesta suunnasta, aivan kuin olisivat kultaa ja timantteja. ”Faberge” sanoi matkatoveri. Ei olisi kannattanut. Saatiin koko tullijoukko pohtimaan moisten aarteiden arvoa. Olivatko kuitenkin tsaariperheen pääsiäismunia? Rauhoittuvat vasta, kun näytin että keulassa luki ”GAZ” eikä ollut luultavaa, että kultaseppä Faberge olisi osannut ennustaa tulevaisuuden automalleja niin hyvin.

Saadaanko Suomen rajalle omat laukkujen tarkastajat ja mistä momentista rahoitus otetaan?

Tämä reissu onnistui kuitenkin vanhaan malliin, ilman ”arvonnousuveroa”.

Syksyä ja solidaarisuutta

Kurssikaverina Aix-en-Provencen kielikurssilla oli tumma neiti Sansibarista. Olipa puhutun ranskan keskusteluharjoituksissa aiheena mikä tahansa, hän peräänkuulutti valkoisen miehen vastuuta ja solidaarisuutta. ”On doit prendre la responsabilite”.

Logiikka meni niin, että ne maat, jotka ovat Afrikan orjuuttamisesta korjanneet sadon, saavat nyt sitten maksaa. Tästä iäisyyteen. Yritin hahmottaa, miten Suomi on Afrikkaa orjuuttanut muttei heti tullut mieleen.  Varovainen ehdotukseni siitä, että hoitaisivat ongelmiaan ihan itse, ei saanut kannatusta. Neiti palasi kurssin jälkeen Afrikan Unionin tehtäviin Pariisiin. Arvattavasti peräänkuuluttamaan muiden vastuuta.

Parhaillaan seuraamme miten viimeinenkin Yhdysvaltojen sotilas lähti Kabulista. Yhdysvallat ja liittolaisten joukot toimivat alueella 20 vuotta. Pumpattiin tuhansia miljardeja infran kehittämiseen, hallituksen joukkojen kouluttamiseen ja aseistukseen. Joku saattaa epäillä, että ihan kaikki raha ei päätynyt sille suunniteltuun kohteeseen. Rakennettiin koulujärjestelmää ja parannettiin sekä tasa-arvoa että lukutaitoa. Demokratiaa ei kuitenkaan voi kaataa pullosta eikä rakentaa yhteiskuntaa, jota ei sen jäsenet eivät halua puolustaa sitä itse.  

Muutamassa viikossa talibanit jyräsivät hallituksen yli. Hallituksen nokkamiehet panivat rahat taskuun ja vaihtoivat maata. Armeija antautui hetkessä ja länsimaiden antamat aseet siirtyivät uusiin käsiin. Neuvostoliitolla kesti kymmenen vuotta lähteä maasta pois. Nyt päästiin kahteenkymmeneen.

Maassa on 31 miljoonaa asukasta. Osa on tietysti jo nyt talibaneja ja rationaalinen johtopäätös on, että suurimmasta osasta tulee nopeasti järjestelmää kannattavia tai ainakin sitä – pakosta – sietäviä. Rakennettu koulutusjärjestelmä murenee nopeasti. Naisten asemassa palataan entiseen ja Sharia -laki korvaa aikaisemman oikeusjärjestelmän. Avioliitot ovat jatkossa joustavia ikärajojen suhteen, eikä morsiamelta välttämättä mielipidettä kysellä. Nopeasti voisi arvata, että ainakin miljoona ihmistä etsii itselleen uutta kotimaata, heti.

Sen verran uskallan ennustaa, että Euroopan Unionissakin täytyy miettiä solidaarisuuden ja turvapaikkapolitiikan tasapainoa – jälleen kerran. Vastaus ei oikein voi olla kategorinen ”Bienvenue / Willkommen” – sen verran on opittu edellisestä aallosta. Eikä sekään näytä toimivan, että maksetaan välissä oleville maille kipurahaa siitä, että pitävät pakolaiset siellä. Euroopan Unionilta puuttuu edelleen uskottava ja johdonmukainen ratkaisu näihin kansainvaelluksiin. Afganistanista tulevat eivät varmasti ole viimeinen aalto. Maasta poistaminenkaan ei toimi: kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita on jäänyt Eurooppaan yli miljoona.

Bidenilla on selittämistä tapahtumien nopeudesta ja aika näyttää, hyväksyykö amerikkalainen äänestäjä ratkaisun. Sinänsä moni amerikkalainen on jo kyllästynyt siihen hintaan, jota Yhdysvallat on maksanut maailman poliisina toimimisesta. Lähtö vain olisi pitänyt hoitaa hallitusti ja tyylikkäästi. Nyt televisio välitti kuvaa kaikesta muusta.

Ulkopoliittiset vaikutukset voivat olla tuntuvia. Monella muulla alueella pohditaan, voiko tästä vetää johtopäätöksiä Yhdysvaltojen tulevasta linjasta. Miten se suhtautuu jatkossa Kiinan toimiin Taiwanissa? Tai Venäjän toimiin ”lähialueilla”? Euroopassa kannattanee hoitaa oma puolustuskyky kuntoon, Uncle Sam ei ole paikalla aina kun toivotaan.

Elokuu on mennyt nopeasti. Ranskassa sienet ovat kulinaristien herkkua ja hinnat sen mukaiset: herkkutatit ja kanttarellit vaihtavat omistajaa jopa 100 euron kilohinnalla. Talouden sienivastaava onkin kolunnut satoa lähimetsistä ja pakkaseen ei enää mahdu oikein mitään. Keittiössä hurisee U.F.O..n näköinen kuivuri. Ranskassa otetaan kunnon hinta myös marjoista. Vadelma ja boysenmarja liikkuvat jossain 4-5 eurossa per desi. Mökiltä nämäkin on kerätty talteen ilmaiseksi. Otin kiusallani kuvan Turun torilta masentaakseni Cannesin torimyyjää.

Turun tori on vielä hengissä. Eikä siitä tullut Turku Center.

Pörssissä on testattu muutaman kerran hetekan jousia, mutta aina on noustu yli entisen tason. Yhdysvalloissa aletaan vähentää elvytystä ja kun asia on viestitty varovaisesti, ei ole saatu suurempaa paniikkia aikaan. Korkotaso on hitusen nousussa mutta näillä äärimmäisen alhaisilla korkotasoilla mennään vielä pitkään. Siinä on instituutionaalisilla sijoittajilla miettimistä. Laskelmat on tehty niin että korkoinstrumenteistakin pystyy saamaan noin 4 prosentin tuottoa. Kun tämä ei nyt onnistu, suuntautuu rahavirta osakkeisiin, kiinteistöihin ja ”vaihtoehtoisiin sijoituksiin”.

Korona leviää edelleen mutta samaa vauhtia kuin rokotettujen määrä nousee, laskee sairaalahoitoon – varsinkin tehohoitoon – joutuvien määrä. Tanskassa ilmoitettiin, että kaikista rajoituksista luovutaan muutaman viikon sisään. Suomessa taas lomalla pattereitaan ladannut ministeri elää edelleen ”veitsen terällä” eikä luovu mistään rajoituksista. Muut ministerit levittelevät käsiään ja osoittavat sormella Aluehallintovirastoa.

Kansallisteatterin johtaja näki tilanteessa kaikki farssin piirteet. Kansallisoopperaan saatiin poliisin isku valvomaan määräysten noudattamista. Karhuryhmää ei sentään tarvittu tällä kertaa. Kuri ja järjestys se on herroillekin.

Jyri Häkämies sai hyvin julkisuutta uudelle kirjalleen kun ”paljasti” muutaman mehevän henkilökuvauksen etukäteen. Nyt voivat kaikki sitten etsiä Googlen avulla kuvauksen Kauppa-Loposta. Voi olla, että kirja myy paremmin kuin Lauri Nurmen sankaritarina ”Kuinka Suomi päätti voittaa koronan”.

Summa summarum. Koronan vaikutukset hellittävät, yritykset parantavat vauhtiaan. Tuotantoketjut ovat vielä hieman levällään ja tietyistä komponenteista on pulaa. Eiköhän tässä saada aikaan logistikkojen tuntema Forrester -ilmiö tai ns. Bullwhip -efekti. Tiivistettynä se menee niin että kun tavarasta on pulaa, sitä tilataan ”varmuuden vuoksi” liikaa. Kun sama reagointi menee läpi koko ketjun, niin yhtäkkiä onkin tavaraa liikaa. Ohjelmistotalo SAP saa sen jälkeen entistä enemmän sopimuksia tuotannonohjausjärjestelmiin.

Itse kävin salkkujeni tilannetta läpi ja veivasin taivaisiin nousseita positioita pienemmäksi. Tilalle otin täydennystä pienempiin positioihin ja hieman defensiivisempää tavaraa. Myyntivoittoja realisoitui 227 000 euroa.

Kun voivottelin surkeaa tilannetta ja kauppojen veroseuraamuksia, kaveri totesi että ”on sinulla murheet”.

Tottahan tuo on. Ei kannata valittaa, jos sijoitukset onnistuvat. Ei muuta kuin tietojen syöttö Oma Veroon ja vajaan 80 000 euron ennakontäydennykset saman tien maksuun.  Kai veronmaksukin on sitä solidaarisuutta, jota professori Heikki Hiilamo taas peräänkuuluttaa. Viime vuoden veropäätöskin tuli ja nyt on syksyn kuviot siltä osin kunnossa.

MYYNNIT

Harvia63,9057,70
Rapala9,509,609,90
Kemira14,02
Relais25,2027,20
Elekta12,76
iShares Emerging Mark.52,78
iShares US Oil Equipm.10,67
Uponor27,1127,00
Swedish  Orphan Bio17,38
Alma Media12,00
Aktia12,00
Aspo10,60
Kokonaan myyty iSharesin etf:t, SOBI ja Elekta. Muut kevennyksiä.

OSTOT

Citycon7,447,367,35
7,38
Terveystalo11,4411,8011,72
Telia3,713,693,67
Sanofi84,65
Kraft Heinz31,3232,0731,43
Cloetta2,73
Duni10,98
Nobia6,79
YIT5,01
Metso Outotec8,778,89
Huscompagniet18,32
Huscompagniet täysin uusi tuttavuus. Muissa lisätty painoa.

Olen pikkuhiljaa kasvattanut omistusta Terveystalossa. Demografia puoltaa sijoitusta; väki vanhenee. Sote-uudistus nähdään uhkana yksityiselle terveydenhuollolle. Kun katsoo, miten valtiollisia projekteja on tähän asti hoidettu, en jaksa olla julkisesta ”kilpailusta” huolissani. Rettig Group on toiseksi suurin omistaja 16,5 prosentin osuudella. Kun he ovat nyt luopuneet Nordkalkista ja kassassa on riihikuivaa, olisiko kiinnostusta kasvattaa omistusta? Tämän tyyppiset yritykset saattavat herättää omistushaluja myös Suomen ulkopuolella. Ja odotellessa saa kuitenkin kohtuullista ja – luultavasti – kasvavaa osinkotuottoa.

Metso Outotec tuli salkkuun pitkästä aikaa. Kun taloudet elpyvät ja raaka-aineiden hinnat nousevat, voi olettaa, että kaivosteollisuuden investoinnit lähtevät vauhtiin.

Cloettaa on salkussa ennestään. Korona pudotti irtomakeisten myynnin melkein nollaan. Pakattujen tuotteiden myynti pysyi kohtuullisen hyvällä tasolla. Nyt on taas virkistymistä irtomakeisissa ja yrityksen ostama Candy King (Karamellkungen) pääsee tekemään tulosta. Ruotsalaiseen tyyliin seurataan hyvin trendejä ja on lanseerattu vegaanista suklaata, aidoista marjoista ja hedelmistä makunsa saavia makeisia ja raaka-aineetkin on hankittu kovin reilusti ja eettisesti. Jättebra.

Liimailin autoon eilen ”ympäristömerkkejä” Saksan ja Ranskan osalta. Nyt pitäisi olla sellaiset plakaatit tuulilasissa, että saa ajaa minkä tahansa kaupungin keskustassa. Finnlines on buukattu ensi viikolla ensin Ruotsiin ja sieltä Saksaan. Ranskaan siirtymiseen on varattu tällä kertaa viikko, niin ehtii paremmin pysähtyä matkan varrella.

Ruotsissa voi pitää tauon Linköpingissä ja poiketa Cloettan myymälässä. Kölnissä voi taas vierailla, kun koronarajoitukset ovat lievempiä. Siitä kohti Beaunea – Burgundin viinialueen pääkaupunkia ja Valencea, ”Etelä-Ranskan porttia”.

Viininkorjuu on meneillään ja muukin sadonkorjuu on mielenkiintoista nähtävää. Ostoksiakin voi innostua tekemään. Kaivoin esiin vanhan hunajapurkin, jonka ostimme suoraan tuottajalta – ikääntynyt pariskunta – viime reissulla. Oli sen verran hauska talo, keskellä ei mitään, että josko löytäisimme sinne taas. Etiketissä oli osoite joka Google Mapsin mukaan saattaa hyvinkin olla oikea.

Saint Bonnet en Bresse, luulisin. Akaasiahunajaa joka tapauksessa.

Taskussa on myös EU:n koronapassi, vaikkei sellaista meillä Suomessa olekaan – työryhmä toki pohtii asiaa. Tarkoitus on olla reissussa pari kuukautta ja palata siten, että kesärenkailla vielä selviää.

Toivottavasti sähköpotkulautojen kokoontumisajot kotiovelle ovat sillä aikaa vähentyneet. Opiskelijoiden ykköskurssilaisten ”sisäänajo” on sekin varmaan saatu suoritettua. Nyt ovat viereisessä puistossa sitkeimmät reivitunnelmissa vielä 04:30 aamuyöllä herättäen koko talon – kuulemma. Jos olisi herkkäuninen, asia voisi häiritä enemmänkin.

Mikähän olisi saldo, jos käyttäjät puhallutettaisiin?

Seuraava blogi kirjoitetaan taas Cannesissa. Mukavaa syksyä kaikille.