Avainsana: Exel

Vuoden harmain päivä

On huomenna, lupaili juomavalmistaja. Verhot avatessaan voi kerrankin todeta, että mainostaja puhuu asiaa. Saattaa olla jopa oikeassa siinä, että yrityksen tuotteilla voisi lievittää tuskaa. Täytynee kokeilla.

Lähdimme Ranskasta Suomea kohti 19.10. Paluumatkaan oli varattu vajaa viikko. Jälkikäteen voi todeta, että rytmitys, jossa päivittäiset kilometrit pyörivät välillä 400-700 km, oli onnistunut. Jäi vielä aikaa ja energiaa tutustua välietappeihin.

Lyonissa olen käynyt ennenkin ja se on tutustumisen arvoinen paikka. Ranskan toiseksi suurin kaupunki, Côtes du Rhône ja Beaujolais -viinialueiden keskellä. Lyon on ollut Ranskan taloudellinen keskus jo 1400 -luvulla ja kisa Pariisin kanssa jatkuu edelleen, vaikka Pariisi onkin suurempi ja hallinnollinen keskus. Logistisesti kaupunki on mainiossa paikassa ja sen ympärillä onkin paljon kuljetus- ja varastointikeskuksia. Hotellista jäi mieleen autohissi, jolla pääsi alakerran parkkipaikkaan. Kysyivät etukäteen auton mitat ja olivat sitä mieltä, että mahtuu. Mahtuihan se. Peruutin osoitettuun ruutuun ja aavistelin jo silloin, että pois pääsy voi olla haasteellista. Haaste toteutui ja aamulla noin vartin vekslaamisen jälkeen sain auton peruutettua mutkitellen samaan hissiin. Matkaseuralainen väitti, että suomalaiset voimasanat kuuluivat hyvin kadulle asti. Sekin tuli testattua, että hissin seinästä peiliin jäänyt viiru lähtee pois käsidesillä. Illallisen nautimme Chez Grand Mere -ravintolassa, Vanhan kaupungin kellarissa. Hauska paikka, jonka kulkuteistä ja paloturvallisuudesta Suomen viranomaisilla olisi voinut olla eriävä mielipide.

Lyonin muraaleja

Lyonista Luxemburgiin. Maksullinen moottoritie, jonka hinnoittelu piti huolen siitä, että sai ajaa kaikessa rauhassa 130 kilometriä tunnissa sen kummemmin jarruttelematta. Tätä kokemusta tuli Saksassa ikävä. Luxemburgissa yövyimme paremmassa hotellissa, jossa oli Michelin- tähden ravintola. Konsepti oli selvästi suunniteltu parisuhdematkailuun – tai sellaiseen pyrkiville. Ottivat yhteyttä etukäteen ja kysyivät, olisiko tarvetta ruusunterälehdille sängyllä, belgialaisille tryffeleille tai eksoottisille hedelmille. Pettyivät vastaukseen ja ehdottivat että josko kuitenkin 760 euron Dom Perignon -pullo laitettaisiin jäissä pöydälle. Tämäkin tarjous jäi käyttämättä. Huone oli kyllä reissun paras ja se, että auto oli pihalla parkissa melkein ikkunan alla, rauhoitti mieltä.

Chez Grand-Mere Lyon

Viimeinen yö Cannesissa jäi vähän levottomaksi, kun matkaseuralainen herätti aamukahdelta ja sanoi että autoomme murtaudutaan. Oli herännyt siihen, että askeleet kadulla olivat loppuneet juuri meidän kohdallemme. Aivan oikein, siellä oli auton takaluukku auki ja kun seuralainen oli huutanut ikkunasta että ”What the F*** are you doing in our car?” kaveri oli mutissut jotain ja poistunut rauhallisesti paikalta. Olen vakuuttunut, että varas huomautti seuralaiselle, että Ranskassa puhutaan ranskaa. Ja totta onkin, että moinen huutelu englanniksi on sangen kyseenalaista. Autosta ei oltu viety mitään, edes viinilaatikot ja hanhenmaksa eivät olleet kelvanneet. Oliko murtomies ehkä raitis vegaani? Mitään murtojälkiä ei ollut ja epäilen että on käytetty skanneria, joilla saa kuulemma keskuslukitukset auki.

Muutaman sata metriä asunnoltamme sijaitsevan komissariaatin kohdalla tapahtui nyt alkuviikolla puukotus, jossa 37 -vuotias algerialainen koputti poliisiauton ikkunaa. Poliisi avasi ikkunan ja sai välittömästi puukosta kaulaansa. Tämän jälkeen kaveri ehti huitaista kakkoskuskin paikalla ollutta naispoliisia ennen kuin takapenkin nuoret poliisiharjoittelijat ampuivat häntä kolmesti. Kaveri oli vielä todennut puukottaessaan että ”profeetan nimissä”. Tämä, alun perin Italian kautta tullut, pakolainen oli toiminut aikansa putkimiehenä ja päättänyt itsekseen toteuttaa jumalan tahtoa. Luotiliivit pelastivat poliisin. Puukottajakin jäi henkiin, vaikka muutama leikkaus onkin jouduttu tekemään. Taas on rajoilla tulijoita, Suomeenkin. Toivottavasti osaamme kotouttaa paremmin. En nimittäin ole vakuuttunut siitä, että Suomen poliisi olisi saanut alle 10 sekunnissa ammuttua kolme kertaa.

Saksassa osataan leipoa leipää ja sämpylöitä.

Saksassa pysähdyimme vielä opiskelijakaupunki Münsterissä. Polkupyöräkaupunki. Rautatieaseman edessä oli pyöräparkki, jossa pyöriä oli pinottu kahteen kerrokseen. Saksassa kun oltiin, niin Ordnung muss es sein. Seisoimme tumput suorina liikennevaloissa eikä yhtään autoa näkynyt missään. Mutta kun oli punainen valo, niin saksalainen seisoo ja odottaa. Sen verran piti suorittaa sopeutumista Ranskan jälkeen, että useamman kerran piti muistuttaa itselleen, että nyt luterilainen seisoo vain ja odottaa. Ranskassa liikennevaloissa ei olisi seissyt kukaan. Pyöräilijöillä oli omat liikennevalot eikä yhtään ”jalkakäytäväpyöräilijää” näkynyt missään. Liikenteen saa näköjään sujumaan, jos haluaa. Illallinen nuorisomestassa, joka oli täpötäynnä ja jossa musiikin volyymi ohitti teollisuuslaitoksen konesalin. Kaupungista jäi mieleen vanhat rakennukset, opiskelijat, pyörät ja leivät. Mikähän siinä on, että jos haluaa hyvää leipää, täytyy mennä Keski-Eurooppaan? On rapeaa kuorta, siemeniä, pähkinöitä ja tuore, tuoksuva sisus. Ei muovisia ”perhesämpyläpakkauksia” tarjoushintaan.

Fillariparkki Münsterin rautatieasemalla

Loppumatka meni lautalla Travemunde – Malmö ja ajelulla Ruotsin läpi. Sen siirtymän paras kokemus oli ”vaatimaton” lounas Löfstadin linnassa. Pysähtymisen arvoinen paikka.

Så skall man luncha. Löfstad Slott.

Olen nyt ollut Suomessa kolmisen viikkoa ja täytyy tunnustaa, että paluu Ranskaan tuntuisi hyvältä ajatukselta. Ensin pitäisi vain saada hoidettua vanhustenhoidon haasteet. Epäilen että elämme myös hyvinvointivaltion suhteen kuplassa. Monenlaista kuvittelemme saavamme mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää. Katsomalla nuoren Jack Nicholsonin tähdittämän elokuvan ”Yksi lensi yli käenpesän” saa aavistuksen siitä miltä kultaisen vanhuuden asuinpaikat näyttävät, kun omat voimat ja kyvyt ehtyvät. Hoitotestamentti kannattaa tehdä. Hinnoittelu yksityisellä puolella taas on sellainen, että ehkä promille suomalaisista eläkeläisistä pystyy sen maksamaan itse.

Terveystalolta, Mehiläiseltä ja Pihlajalinnalta eivät työt lopu, maksajista vain saattaa tulla pulaa. Se, että joku luulee ratkaisun olevan hallituksen Sote-uudistus, kertoo hyvästä mielikuvituksesta. Tietenkin tavoitteena voi olla se, että kaikilla on asiat yhtä huonosti.

Pörssissä yritettiin ottaa luulot pois lokakuussa. Aika hyvin ovat hetekan jouset kuitenkin kestäneet. Inflaatiota ei kiistä enää kukaan. Korkealla mennään ja kun tavarasta on monesti pulaa, on helppo nostaa hintoja. Nyt mantra menee niin, että kyseessä on tilapäinen, poikkeuksellisista olosuhteista johtuva, inflaatiopiikki, joka tasoittuu viimeistään 2022. Korot nousevat hyvin hitaasti Fedin lopetellessa tukiostojaan. Asuntovelallinen voi hengittää helpottuneena vielä pitkään. Normaalit kuluttajat näkevät hinnannousun erityisesti bensapumpulla, jossa on menty yli 2 euron. Luxemburgissa hinta oli muuten 1,47 e/l (menomatkalla 1,37 e/l). Vihreät ovat luvanneet että tämä on vasta alkua.

Mielenkiintoinen pörssivuosi. Yleensä yritän olla kohtuullisen passiivinen osinkosijoittaja, mutta tänä vuonna on tullut väkisinkin kirnuttua salkkua. Tuloksena yli 250 000 euron myyntivoitot/myyntitappiot -netto. Positiivinen ongelma sanoisi joku. Kun osinkotulot ovat karvan yli 160 000 euroa, niin tästähän voisi vetää johtopäätöksen, ettei tuo osakkeiden osto- ja myyntitoiminta niin hölmöä olekaan. Osinkotuloista erityiskiitos Nordealle. Onneksi on vielä muistissa ajat, jolloin tähtitreidaajan tulokset tuppasivat menemään miinukselle.

Kaava meni niin, että tuli useita onnistuneita kauppoja, joista saatiin pienempiä voittoja. Sitten iso munaus, joka nollasi voitot tehokkaasti. Eli eiköhän tässä pysytä vanhassa suunnitelmassa: hajautettuun salkkuun hyviä osingonmaksajia, eri toimialoilta, eri maista. Mukavinta olisi ostaa hyviä yhtiöitä kohtuulliseen hintaan ja kun kurssit heiluvat, tähän on ajoittain myös mahdollisuuksia. Ja olisi toki hienoa jos osinkovirta olisi kasvavaa.

Alkuviikosta saatiin energiaa Start Up -yrittäjille. Wolt myytiin osakevaihdolla Yhdysvaltoihin tähtitieteelliseen 7 miljardin hintaan. Siinä ehti ministeritkin jo innostua ja kehua kuinka tähän päästiin yhdessä ja nimenomaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Pääomaa oli toki tullut otettua hieman Ruotsistakin. Onnittelut myyjille! Vielä harras toive siitä, että numerot muuttuvat jossakin vaiheessa myös oikeaksi rahaksi. Ihannetapauksessa ostajan osakekurssi nousee edelleen ja myyjät saattavat alkaa suunnitella rakettia Marsiin, niin kuin noilla summilla on tapana.

Sinänsä jos katsoisi asiaa kyynisesti, niin kyseessä on järjestelmä, jossa voit ottaa ravintolayrittäjältä jopa 25-30 %:a myyntitulosta ja käytät työvoimaa, jolla on omat työvälineet, vastuu kaikesta ja vaatimaton palkkaus. Ja hyvin vähän tai ei ollenkaan oikeuksia. Sisiliassa syntyi aikoinaan saman tyyppinen konsepti, sekin kansainvälistyi.

Tämän konseptin kysyntä perustuu ihmisten laiskuuteen ja saamattomuuteen. Kun ei kerta kaikkiaan jaksa mennä ravintolaan syömään eikä mutsikaan laita safkaa. Ei jaksa edes seistä sähkökäyttöisen laudan päällä, joka veisi ravintolaan, ei kato nappaa. Olisi myös kiva napostella irtokarkkeja ja katsoa Netflixiä, luuri siis käteen. Wolt. Foodora. Uber Eats. Oma kokemuksemme Woltista rajoittuu siihen, että naapureille kantavat milloin minkäkin näköiset kuskit ruskeita kasseja. Me taas vaihdamme ovikoodeja ja pyyhimme rappukäytävän kaiteita käsidesillä.

Ei ihme, että turkulaisen kuuluisan pizzayrittäjän pizza taksi -konsepti epäonnistui. Hän reagoi markkinan paineeseen niin että ”Soita meille ja tilaa pizza. Me tilaamme sinun pizzallesi tavallisen taksin. Taksin maksat erikseen.”. Ei oltu ihan ajanhermolla. Eikä ollut edes Uberiä.

Alustatalous, peliteollisuus ja näiden arvostustasot eivät aina aukea maallikoille. Pankinjohtajan Excelissä pitkään tappiota tuottaneen ja korviaan myöten veloissa olevan yrityksen hinta ei ole 7 miljardia, vaikka käyttäisi mitä kasvuprosenttia tai diskonttokorkoa. Logiikka menee kuitenkin niin, että Growth is King ja jos/kun pääset oman sektorisi Googleksi, niin taivas on rajana – tai oikeastaan – mitään rajaa ei ole. Ostajan kurssi taas nousee, kun näyttää maagista kasvua käyttäjissä ja kansainvälistä kasvua. To the Moon.

Niille, jotka nyt miettivät miksei itse ollut moisessa mukana, voin lohduttaa, että alustatalouden (ja monen muun ”trendin”) start up -yrityksiä nousee kuin sieniä sateella. Rahaa kerätään tälläkin hetkellä ja moni yrittäjä on päättänyt olla uusi Richard Branson tai Elon Musk. Kylmä fakta on se, että ylivoimaisesti suurin osa ajaa seinään ja sekä yrittäjä että rahoittajat nuolevat haavansa. Sitten vain leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Siksi on erinomaista, että joku välillä onnistuu ja vielä tässä mittakaavassa.

Itse olen ollut useammassa hankkeessa mukana ja muutamassa mukana edelleen. ”Lottopapereita” sanoi yksi sijoittaja. Totta. Toisaalta, jos aihe kiinnostaa, niin ainahan muutaman ruudukon vai panna vetämään. Nytkin matkailu- ja elämysalantoimija Doerz kerää rahaa. Olen siitä merkinnyt muutaman osakkeen jo aikaisemmilla kierroksilla. En todellakaan odota investoinnilta mitään. Välillä on kuitenkin mukava katsoa, kun toisessa todellisuudessa elävät painavat hullun lailla hommia. Ja kukapa tietää, josko tulevaisuudessakin taas joku onnistuu.

Salkkuliikkeet:

OSTOT

  • Metso Outotec 7,88 8,07 8,39 8,33 8,42
  • Exel Composites 7,60 7,60 7,24 7,32
  • Omega Healthcare 25,30 25,75 25,11
  • Enagas 19,42
  • Citycon 6,95 7,04
  • Telia 3,52  
  • Uponor 20,56 20,20 19,45
  • Nobia 5,31 5,51
  • Tokmanni 19,68 20,48
  • Sampo 44,87
  • Terveystalo 11,27

MYYNNIT

  • Nobia 5,64 5,52 5,63 5,65 5,49
  • Telia 3,42 3,41
  • Metso Outotec 9,58  

Ruotsalaisen keittiövalmistaja Nobian kanssa olen pelannut pingistä. Kurssi on heilunut sen verran että välillä myyntiin ja välillä ostoon. Pitkällä tähtäimellä saattaa olla hyvä sijoitus mutta nyt on heilunut melkein joka päivä +- 2,5 %.

Sampo alkaa olla hinnoissaan mutta otin hiukan lisää.

Exel Composites sai aikaan hyvän liikevaihdon kasvun. Vaikeudet Yhdysvalloissa ja nousevat raaka-aine ja logistiikkakulut rokottivat tulosta. Firmassa on tekemisen meininki.

Harvian suhteen minulla oli jo 60,00 euron myyntitoimari valmiina mutta en painanut enteriä koska veroja olisi tullut taas rajusti lisää. Nyt sitten odotellaan mihin kurssi päätyy jatkossa. Firma kasvaa edelleen loistavasti ja ennen kaikkea kannattavasti mutta eipä tuo kovin halvalta juuri nyt näytä. Jatkossa tilanne voi toki olla toinen.

Metso Outotec hyötynee raaka-aineiden hinnannoususta ja kasvavasta talouden toimeliaisuudesta. Otin välillä vähän voittoja sisään myymällä pienen siivun.

Citycon ja Omega Healthcare kumpikin ainoastaan osinkovirran takia salkussa. Josko osinkovirta kattaisi mahdolliset kurssilaskut.

Uponor… Raaka-aineet rokottavat, megatrendit suosivat. Tähän asti on pärjännyt hyvin aika pirstaleisella markkinalla.

Tokmannin suhteen iski ahneus ja otin lisää. Osinkopaperi, jonka kurssikehitys on ollut komeaa. Business on helppo ymmärtää. Toivottavasti joulusesonki menee mukavasti ja myytävää tavaraa riittää. Olivat reagoineet ajoissa logistiikkahaasteisiin.

Enagas on espanjalainen kaasun siirtämiseen ja varastointiin keskittyvä yritys. Kun Espanjassa on asetettu rajoja rahan tekemiselle, ovat laajentuneet kansainvälisesti ja – ainakin siltä näyttää – kannattavasti.

Vuodenvaihde lähestyy. Aika monessa salkussa tehdään varmaan vuosisiivousta ja nyt pitäisi sitten arvata vaikuttaako tämä kursseihin. Pienivaihtoisissa yrityksissä saattaa tulla lisää hintaheiluntaa ja silloin voi laittaa käden alle, mikäli likviidiä riittää. Mielelläni myisin itsekin jotakin tappiolla mutta punaiset rivit ovat aika vähissä. Tälle on muuten oikein termi ammattipiireissä: Harvesting Losses. Tappioiden sadonkorjuu.

Inflaatiota kannattaa seurata ja Fedin kommentteja niin kuin aina. Oman osansa soppaan tuovat geopoliittiset jännitteet. Euroopan Unionia viedään välillä – maallikon mielestä – kuin markan rahaa. Toivottavasti löydämme lääkkeet hybridisotaan ennen kuin siitäkin tulee pandemia. Eikä koronakaan näytä olevan taltutettu. Vielä saa koronapassin leimata useamman kerran ennen kuin rajat ovat ihan oikeasti auki.

Olen nyt sitten oikein virallisesti ranskalainen veronmaksaja. Toki vain lomakiinteistön osalta. Erilaisia kiinteistö- ja asumisverolappuja on saatu ja ne on voinut jopa maksaa. Ilman ranskalaista pankkitiliä. Muu toiminta onkin edelleen tukevasti Suomen verokarhun hellässä syleilyssä.

Mukavaa vuoden harmainta viikonloppua.

Kasvaako puu taivaaseen asti?

Taloomme muutti aikoinaan pariskunta, jonka mies oli itävaltalainen, pitkään Ruotsissa asunut herra. Herra oli innokas kokki ja harva se viikko koputteli ovellemme ja ilmoitti paistaneensa ankkaa uunissa tai tuoneensa mereneläviä Göteborgista. Kiinnostaisiko naapureita tällainen vaatimaton iltapala? Verraton naapuri. Monta iltaa tuli istuttua yhdessä ja keskusteluissa vilahti välillä myös sijoitusaiheet.

Herra oli skeptinen sijoitusten suhteen – poltettuaan joskus sormensa markkinoilla – ja toisteli usein lausetta ”Die Bäume wachsen nicht in den Himmel”. Mikään puu ei kasva taivaaseen asti. Nokia oli silloin voimissaan ja menestyksellä ei näyttänyt olevan minkäänlaisia rajoja. Kohtalo oli kuitenkin kuin Ikaroksella: siivet sulivat, alas tultiin ja lujaa.

Oman salkun arvo on lyönyt harva se viikko uusia ennätyksiä – All Time High. Samaa tilanneraporttia kuulee kanssasijoittajiltakin. Aateehoo:ta pukkaa.

Yritykset raportoivat rajuja tulosparannuksia ja tulevaisuudeltakin odotetaan paranevaa. Ulkomaan matkailusta säästetyt eurot ovat osittain pankkitilillä, osittain K-Raudan, Tokmannin ja Puuilon kassassa. Koteja ja kesämökkejä on kunnostettu kilpaa. Harvia raportoi mykistäviä kasvulukuja. Aamun televisiossa Ahvenanmaan hotellit kertovat parhaasta sesongista koskaan ja lauttayhtiöiltä on Turku – Maarianhaminan autopaketit loppuunmyyty. Lämpöpumppukauppias kehui jo viime kesänä hankkineensa paalauskoneen rahan pakkaamiseen. Tänäkin kesänä koneella on varmasti ollut käyttöä.

Raporteista on vaikea löytää huonoja uutisia, tuntuu että yhdeksän kymmenestä yrityksestä ylittää odotukset. Optimisti ottaa viivoittimen käteen ja vetää samalla kulmalla kasvukäyrää tästä eteenpäinkin. Saadut luvut voi syöttää taulukkolaskentaan ja katsoa mikä olisi sijoituskohteen arvo kolmen vuoden päästä. Ceteris paribus – muiden asioiden pysyessä yhtäläisinä, kuten kansantaloustieteen professorini muisti aina lisätä. Unohtuu helposti, että osan tulosparannuksista selittää vertailukauden heikot luvut, osan massiivinen elvytys. Osa on toki yritysten omien toimien tulosta.

Sofar, so good. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että muutaman pörssiromahduksen ja lukemattomia korjausliikkeitä kokeneena, välillä hieman hermostuttaa. Pitkäjänteiselle sijoittajalle korjausliikkeet ovat yleensä ostotilaisuuksia, kunhan muistaa pitää hermot kurissa. Tappiinsa vivutetulla salkulla sijoittavien kannattanee kuitenkin katsella tilannetta valppaana.

Viimeiset viikot Ranskassa menivät yhdessä hujauksessa. Cannes sai kuin saikin järjestettyä filmifestivaalit. Kaupunki oli pullollaan silmäätekeviä. Matkaseura mutisi useampaan kertaan jotakin Adam -nimisestä kuljettajasta. Ihmettelin kuskin tarvetta, kun kulkuvälineet ovat yleensä olleet joko Uber tai paikallinen Express Bus.

Mysteeri selvisi, kun televisiossa näytettiin Adam Driver haastattelussa muiden tähtien kanssa. Kaveri on ilmeisesti naisten mielestä sangen komea mies. Itse sain todeta Andie MacDowellin antaneen hiustensa harmaantua tyylikkäästi ja Jodie Fosterin puhuvan erinomaisen sujuvaa ranskaa. Nuorempien naisten ryhmää edustivat La Croisette -bulevardin wannabeet, joilla näytti olevan korkokengissä enemmän peittoa kuin juhlamekoissa.

Tavalliselle kansalle oli järjestetty ilmaisia elokuvailtoja rannalla

Festivaaliyleisöä oli turvaamassa kaikki mahdolliset poliisivoimat: Police Nationale, Police Municipale ja Gendarmerie. Tähän kun lisätään armeija ja terrorismin vastaiset joukot sekä yksityiset vartiointiyritykset, niin kovin oli turvallista. Löytyi ratsupoliiseja, moottoripyöräpoliiseja ja helikoptereita. Koronaa torjuttiin festivaaleissa vielä voimakkaasti mutta sen jälkeen tartuntaluvut ovat kasvaneet eksponentiaalisesti. Erityisesti 20-30 vuotiaiden ryhmä on kunnostautunut liikkumalla, juhlimalla ja tapaamalla toisiaan, levittäen samalla koronan deltavariantia.

Macronilla tuli mitta täyteen, kun varastossa oli 9 miljoonaa rokotetta ja rokotettavien jono oli kovin lyhyt. Nyt vaaditaan koronapassi, jotta pääset baariin, ravintolaan, elokuviin tai ylipäätänsäkään mihinkään. Kiinnostus rokotuksiin kasvoi niin, että päivä ilmoituksen jälkeen melkein miljoona ihmistä kävi ottamassa ensimmäisen rokotteen. Keppi näyttää toimivan paremmin kuin porkkana.

Jos et ole saanut kahta rokotetta, joudut käytännössä hakemaan testituloksen 48 tunnin välein – tai jätät ravintolakäynnit tekemättä. Hinta on muutaman kympin. Testauskapasiteetti on koetuksella. Otettujen testien määrä on noin 7-8 kertaa korkeampi kuin aikaisempi normaalitaso. Samaa koronapassia otetaan käyttöön muissakin Euroopan maissa. Teknologia toimii: sain Suomessa otetun rokotepassin QR -koodin luettua vaivatta Ranskan Tous Covid -applikaatioon, oikein serpentiinin ja fanfaarien kera.

Tätä kirjoittaessa näyttää pörssi punaiselta. Nesteen tulos ei riittänyt markkinoille ja TietoEvryä painaa suurimman omistajan myynnit. Salkun Lassila & Tikanoja paransi juoksuaan ja on noussut 15,50 euroon. Muistan ajat, jolloin kurssi pyöri 20 eurossa ja muhkea osinko piti omistajat tyytyväisinä.

MYYNNIT

GlaxoSmithKline16,35
Oriola1,90
Alma Media11,54
Exel Composites10,40

OSTOT

TietoEVRY26,70
Enagas18,6818,4818,28
Nobia7,246,836,60
Telia3,79
YIT5,27

GlaxoSmithKline sai lähteä kokonaan. Suursijoittaja Elliot on iskenyt siihen kyntensä ja kärsivällisyydellä olisi saattanut tehdä tilin. Edessä on kuitenkin valtataistelu nykyisen johdon kanssa. Osinkoa ilmoitettiin leikattavan ensi vuonna kun kassavirta suunnataan kasvuun. Johto kertoi tekevänsä jatkossa kovasti töitä jotta omistajat ja muut ”stakeholders” saavat korvauksen panokselleen. Kriittisesti voisi kysyä mitä on tehty tähän asti. Tyydyin saatuihin osinkoihin ja pieneen voittoon. Muut liikkeet, niin ostot kuin myynnit, ovat pienempiä, tyyliin 20 % lisää tai 20 % pois.

Hopeaakin tuli myytyä. Tai oikeastaan Silver Beaver -vene. Ranskasta tultuamme totesin että siinä se vene on taas seissyt 10 viikkoa ja kerännyt levää ja näkinkenkää pohjaansa. Viime vuonna sillä ei ajettu yhtään ja normivuonnakin muutamia tunteja. Totesin, että huoleton on hevoseton poika ja pistin veneen kiertoon omistajalle, joka oikeasti käyttää sitä. Samalla päätin että seuraava vene on kooltaan sellainen että sen vetää yksin rantaan kuiville ja kaksi miestä nostaa talvella pukeille.

Uusi sijoittajapolvi on erilainen. Ovat päättäneet ostaa vain osakkeita, jotka nousevat. Kun kurssi nousee kaikkien aikojen huippuun, ostavat lisää. Niin on kuulemma Seppo Saariokin neuvonut.

Yritin selittää vaihtoehtoista tapaa: ostetaan putoavia kursseja kaikin voimin, tuskastellaan kun kurssi edelleen putoaa, odotetaan että päästään ”melkein omilleen” ja myydään kaikki. Sitten siirretään katse seuraavaan putoavaan puukkoon. Eihän siinä tietenkään rikastu, mutta se fiilis kun kaikki muut ovat olleet väärässä ja itse oikeassa… Sitä ei voi rahalla mitata. Vaihtoehtoinen strategiani ei saanut kannatusta ja pahaa pelkään että nuorempi polvi vielä rikastuu omalla strategiallaan.

Jään nyt seuraamaan ehditäänkö nähdä vielä uusia pörssihuippuja ennen kuin kesä loppuu. Torstaina saadaan Nokian tulos ja ”ennakkovaroitus” mahdollisesta positiivisesta tulosvaroituksesta annettiin jo aikaisemmin. Olen polttanut sormeni Nokiassa niin monta kertaa, että myin omani meemisijoittajien toisessa aallossa. Silloin olin tyytyväinen tiliin. Loppuviikosta voi mahdollisesti voivotella väärää ajoitusta ja lisätä virtuaalipositio ”mitä jos en olisi tehnyt mitään” -salkkuun.

Taisi sama Saario joskus neuvoa ottamaan tappiot nopeasti ja voitot hitaasti. Toisaalta neuvoi myymään kun sisäpiiri myy ja Harvian tapauksessa osa myi jo silloin kun kurssi oli 48 euroa, nyt ollaan 60 eurossa.

Puu ei kasva taivaaseen asti mutta riittävän pitkällä tähtäimellä pörssien indeksit tekevät uusia huippuja uudelleen ja uudelleen.

Merkillinen vuosi 2020

Ihmiset alkavat jo unohtaa miltä normaali elämä tuntui. Elämä, jossa sai liikkua, niin kuin tahtoi, tavata ihmisiä rajoituksitta ja muutenkin hoitaa asiansa niin kuin parhaaksi näkee. Tilalle on tullut milloin mitkäkin määräykset ja voimakkaat suositukset. Alueita eristetään, toimialoja suljetaan ja täytetään monenlaisia lomakkeita korvausten saamiseksi. … Jatka artikkeliin Merkillinen vuosi 2020

Lomamatkalla jossakin päin Eurooppaa

Lähdin juhannusaattona, huolellisen suunnittelun jälkeen, kohti Ranskan kakkoskotia. Finnair oli jo ilmoittanut, ettei lennä Etelä-Ranskaan ennen vuotta 2021, joten se niistä sinivalkoisista siivistä. Lufthansa on toiminut yleensä hyvin Münchenin kautta, mutta nyt kaikki reititykset olivat Frankfurtin kautta eikä mahdollinen jumiutuminen sinne oikein inspiroinut. Monille ystävillä oli myös käynyt niin, että lentoja oli siirretty ja peruutettu. Lentomatkailuun ei uskaltanut siis täysin luottaa.

Kun kotona oli vielä vino pino tavaraa, joka löytäisi helposti paikkansa Ranskan asunnossa, kuljetusmuodoksi päätyikin oma auto. Kulkupeli saatiin pakattu huolellisesti niin, ettei juuri tyhjää tilaa jäänyt. Toisaalta, eipä ole autokaan jättimäinen. On y va!

Helsingistä Finnlinesin kyytiin ja kohti Travemündeä. Aurinko paistoi ja laivan kannella viihtyi hyvin. Finnlinesin hinnoittelu on muuten sellainen, että auto, matkustajat ja vähän parempi hytti yhteen suuntaan kustantaa suunnilleen saman kuin neljän ihmisen lennot edes takaisin. Eihän se ole hullu, joka pyytää, opettaa huutokauppakeisari.

Covid-19 -rajoitukset poistuivat muutama päivä aikaisemmin sekä Saksassa että Ranskassa. Helsingissä olin valmistautunut henkisesti kertomaan perustuslaista, siltä varalta, että tomeran hallituksen toiminta on hämärtänyt tiedon ihmisten oikeuksista. Koko menoreissulla ei kuitenkaan pysäytetty kertaakaan, eikä kyselty mitään – ei Saksassa, Luxemburgissa eikä Ranskassa.

Luxemburgissa pysähdyimme ystäväperheen luona ja saimme viisi tuntia paljon kaivattua unta ja aamiaisen. Luxemburgista kokka kohti Lyonia, jonka jälkeen pysähdyimme yöksi varsin viehättävään – maaseudulla sijaitsevaan – Domaine de Clairefontaine -hotelliin. Sieltä olikin tullut etukäteen seikkaperäiset ohjeet maskien käytöstä ja hotellissa oli koko ajan ”protokolla” päällä. Yleiset tilatkin desinfioitiin neljän tunnin välein.

Illallinen hotellin puutarhassa, yö viihtyisässä huoneessa ja seuraavana aamuna kohti Cannesia. Matkan varrella tehtiin muutama turistipysähdys Avignonissa ja Gordesin upeassa vuoristokylässä. Palkintoja voittaneen viininviljelijän ”tehtaanmyymälästä” laatikko roseeta varmuuden varalle ja saapuminen myöhään illalla asunnolle. Kuin ihmeen kaupalla parkkipaikka suoraan asunnon edestä.

Tulomatkan riskianalyysiä tehdessä Finnlinesin ravintola meni heittäen kärkeen. Henkilökunta oli hyvin suojautunut ja desinfioinnit pelasivat hyvin. Ruoka annosteltiin pleksilasin takaa. Samaan aikaan oli kuitenkin vino pino rekkakuskeja liikkeellä ja menomatkan illalla ns. ruokajuomat kuuluvat hintaan. Suomalaiset kuskit käyttäytyvät erinomaisen hyvin. Virolaiset kohtuullisen hyvin mutta veli venäläisten joukossa oli muutama, jotka pyörivät kuin väkkärä sinne tänne ja joille jonottaminen näytti olevan vaikeasti ymmärrettävä. Näihin oli kuitenkin helppo ottaa etäisyyttä, kun näki näiden käyttäytymismallin.

Asunnolla remontti oli edennyt hyvin. Seuraavina päivinä päästiin tekemään hienosäätöä, eli hävittämään suurin osa edellisen omistajan tavaroista. Osa oli pantu kiertoon jo aikaisemmin. Valaisimet on nyt saatu vaihdettua, kiitos ruotsalaisen boutiqueketjun eli Ikean. Täytyy ihmetellä, etteivät muut pysty kilpailemaan erilaisten valaisimien kanssa, ei hinnassa eikä ulkonäössä. Edellisen omistajan uusantiikkiset ”kattokruunut” saivat lähteä. Tuntui, että asuntoon tuli heittämällä lisää kuutiotilavuutta.

Keittiönasennus oli meneillään. Italiasta saapuivat kivimiehet asentamaan kvartsitasot keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Kontaktin välttäminen näytti olevan itsestäänselvyys. Samoin ”sosiaalinen etäisyys”. Homma sujui kuin mallinäytöksessä, ei yhtään ylimääräistä liikettä ja roskat ulos sitä mukaa kun tavaraa saatiin paketista. Jokainen tiesi tehtävänsä. Puolen päivän homma, jota oli ilo katsella.

Varsinaisen keittiön asentajana oli ranskalainen, alun perin teollisen muotoilun koulutuksen saanut, vajaa kuusikymppinen kaveri. Äärimmäisen osaava, mutta niin itsepäinen, että kysyin josko hänellä on suomalaiset sukujuuret. ”Itse, itse – ei tässä apuja tarvita”. Mietin miten kääntää ”…se on kakkakin rattailla” ranskaksi mutta tuloksetta. Yritin sanoa kymmenkunta kertaa että ”pas seul, ensemble, ensemble” eli josko raskaimmat hommat yhdessä.

Onneksi näin, kun alkoi nostaa vajaat 50 kiloa painavaa, 3 metristä seinälevyä yksin ja ehdin auttamaan. Levy saatiin kunnialla seinään. Seuraavana päivänä kuului kuitenkin kolahdus ja toveri makasi lattialla metrinen liesituuletin sylissään ja ”un peu” teki kuulemma kipeääkin.

Tunnin päästä näin, että aristaa jalkaansa niin, että liikkeet olisivat menneet aerobic-esityksestä. Toinen jalka suorana eteenpäin ja vain toista polvea koukistaen yritti nostella pienempiä levyjä. Löin Ketorinin kouraan ja Voltarenia polveen. Lähtikin käymään lääkärillä. Uhkasi tulevansa takaisin heti seuraavana aamuna, jota suuresti epäilin. Suomessa olisi saanut ainakin viikon sairaslomaa tennispallon kokoisen polvensa kanssa.

Aamulla oli kuitenkin tikkana paikalla, onneksi nyt kelpasi muutamaan työvaiheeseen apukin. Pari pikkujuttua jäi odottamaan jälkitoimitusta mutta kun sähkömies kävi vielä lyömässä pistorasioiden suojat kiinni, niin huomasimme että meillä on varsin mallikkaasti toimivat keittiö ja kylpyhuone.

Muutamassa huonekaluliikkeessä on tullut käytyä. Ihminen on näköjään tapojensa orja ja hankinnat ovat osuneet jo tuttuihin merkkeihin. Yöpöydiksi kannoin Kartellin tuotteet ja sohvakalusteet sain tilattua BoConceptista. Sieltä saikin erinomaista serviisiä. Kommunikaatio sujui, vaikka sekä myyjällä että ostajalla oli naamasuojus päällä. Avasin pelin kysymällä ”myytkö huonekaluja?”. ”Kyllä myyn”, sanoi ranskalainen. ”Ostatko sinä huonekaluja?”. Ja kun tähän vastasi myöntävästi, ymmärsi kumpikin osapuoli, ettei olla liikkeellä ns. renkaita potkimassa. Tämä malli, tuo kangas, kulma näin päin ja noilla jaloilla. Kaikki sujui kovin mutkattomasti. Lasku kouraan ja toimituspäivä kalenteriin.

Paikallinen tori.fi on tullut testattua. Sieltä löytyi Peugeot -merkkinen polkupyörä, joka oli vielä huollettu ennen kauppaa. Myyjällä oli hulppea villa uima-altaineen vuorilla. Kirjasin itselleni henkisen muistiinpanon siitä, että Google Mapsin ilmoittama 3-4 kilometriä on varsin mukava kävellä tasaisella maalla mutta ei ristiin rastiin rinnettä ylös. Paluumatkalle otinkin Uberin, jonka 11 euron hinta tuntui varsin kohtuulliselta. Pikeekin ehti kuivata hieman.

Onko täällä sitten vaarallista? Vaarantuuko kansanterveys? Pelaanko ranskalaista rulettia?

Itse en näe täällä yhtään sen suurempaa riskiä kuin Suomessakaan. Oikeastaan muutaman Turussa ja Helsingissä kuvatun ”Party Videon” nähtyäni, väittäisin että päinvastoin. Kaikissa sisätiloissa käytetään kasvosuojia. Kaduilla erityisesti vanhempi väki käyttää maskia sielläkin. Väentungokseen ei ole pakko ahtautua. Paikallisella torilla ilmanvaihto sujuu viidestä suunnasta ja ravintoloiden terasseilla on sekä tilaa että reipas mereltä tuleva tuuletus. Citymarketin tyylistä jonotusta ja väkimäärää en ole nähnyt missään. Rannoilla alkaa pikkuhiljaa olla enemmän ihmisiä, mutta reilu 2-3 metrin väli on helppo säilyttää.

Paluumatka menee varmaan Ruotsin kautta. Aikataulu on kuitenkin sellainen, että ainoa kontakti ruotsalaisiin tulee olemaan bensapumpun kahva ja siinäkin voi käyttää hansikasta. Yhden ruotsalaisen naisen tapasin tänään vuorilla paikallisessa Gourdesin kylässä. Oli asunut täällä jo pitkään ja pyöritti miehensä kanssa ravintolaa. Oli murheissaan vanhempiensa takia, jotka olivat Göteborgissa pitkän Espanjassa asumisen jälkeen. Valittelivat kuulemma puhelimessa, että oli ollut todellinen vikatikki palata Kansankotiin.

Tuon vuoristokylän visiitin jälkeen kurvasin vielä Bar-sur-Loup -kylän kautta. Entiseen tyttökouluun oli päätynyt ravintola ”L’ecole des Filles”, jossa tuli nautittua upeassa puutarhassa yksi parhaista lounaistani koskaan. Hintakin oli päätähuimaava 26 euroa. Ravintolalle täytyy antaa vahva suositus, jos täälläpäin liikutte.

Viimeisen päivityksen jälkeen on pörssissä ollut sangen vauhdikas ”rebound”. Vuoden toinen kvartaali oli kursseille paras 15 vuoteen. Kurssikehitystä on usein vaikea selittää pelkästään järjellä ja matematiikalla.

Nyt osa näkee kurssinousussa ainoastaan keskuspankkien ja valtioiden elvytyksen. Toiset palaavat taas ”ei ole muuta tuottavaa vaihtoehtoa” -mantraan. Kolmas synkistelee, että illuusiota kaikki tyynni ja ”syksyllä nähdään kaikkien kurssiromahdusten äiti”. Joku näistä on varmaan oikeassa. Tai joku toinen.

Selvää on, että yritysten tulokset ovat pääosin heikentyneet. Muutama poikkeus toki: verkkokauppa, nettimyynti yleensäkin ja yritykset, joille valtioiden elvytys valuu suoraan. Netflix, Amazon, videoneuvottelusoftan tekijät. Suomessa Tokmanni yllätti liikevaihdon kasvulla. Yleisesti ottaen voitaisiin kuitenkin todeta, ettei maailma loppunutkaan – ainakaan vielä.

Synkistelijöitä toki riittää. Näillä on yleensä tapana ennustaa vuodesta toiseen romahdusta, kunnes romahdus tapahtuu. Sitten todetaan, että ”mitä minä sanoin”. Siinä unohtuvat ne 10 ennustusta, jolloin oltiin väärässä. Synkistelijät pääsevät myös paremmin raflaaviin otsikoihin.

Itse olen koettanut istua käsieni päällä. Ei myyntejä ja ainoastaan pienet ostot Exel Compositea ja Konecranesia. Osinkoja on kolahdellut kassaan Altialta, Tikkurilalta, Sammolta, Stora Ensolta, Cityconilta, Konecranesilta ja Ahlström Munksjöltä. iSharesin ETF:t ovat maksaneet joko kuukausi- tai puolivuotisosinkojaan. Yhdysvalloista dollareita on tullut Kraft Heinzilta. Vuoden kertymä noteeratuista yrityksistä on vajaat 60 000 euroa. Ollaan kaukana viime vuoden vastaavasta, vaikka pakassa onkin vielä muutama jokeri.

Tuo ”lomamatkalla jossakin päin Eurooppaa” tulee ajalta ennen internetiä ja älypuhelimia. Radiossa luettiin päivittäin kuulutuksia tyyliin ”Ekonomi Jarkko Virtanen, lomamatkalla jossakin päin Suomea, ota viipymättä yhteyttä Marjattaan”. Jotakin kovin tärkeää – yleensä ikävää – oli tapahtunut.

Saattaa kuitenkin olla niin, että ”Jonnet ei muista”, niin kuin nuoret nykyään hokevat. Muistatko sinä?

Nyt, kun kaikki yhteydet pelaavat 24/7, tuo radioviestintä saattaa kuulostaa luksukselta. Eipä tulisi pomolta tai kaupustelijoilta yhteydenottoa viiden minuutin välein.

Toisaalta, ei onnistuisi etätyökään. Ennustan etätyölle räjähdysmäistä kasvua. Tämä saattaa toki romahduttaa kampaviinereiden myynnin. Zoom -palavereissa kun jokainen keittää omat kahvinsa.

Ranskan asunnollakin on viritetty suurempi monitori ja nopea laajakaista kaikkiin tarpeisiin. Luulen, että moni HR saa pohtia, miten voi olla, ettei konttorilla viihdy kukaan ja työt tulevat meistä riippumatta tehtyä. Niin kuin olemme työhyvinvointiin panostaneet. Miten tämä vaikuttaa henkilökunnan tyytyväisyyskyselyyn? Pitäisikö pitää asiasta tiimipalaveri?

Kelit ovat olleet niin kuin aina: kolmekymmentä astetta lämmintä ja auringonpaistetta. Kymmenen vuorokauden ennuste näytti olevan että jatketaan samalla kaavalla. If it aint’t broke, don’t fix it.

Nyt, kun asunto alkaa olla halutussa kunnossa, on mukava siirtyä parvekkeelle kuuntelemaan kaskaiden siritystä sekä nauttimaan ilta-auringosta ja Välimeren kimalluksesta. Voisi vaikka maistaa sen palkitun viininviljelijän tuotteita. Mukavaa heinäkuuta lukijoille.

Finvera takaa, pankki jakaa mutta kuka maksaa?

Edellisen blogin päivämäärä oli 16.3. En tiedä paljonko on virrannut vettä Aurajoessa sen jälkeen; maailma ainakin on muuttunut. Niin kuin tapoihin kuuluu, puhutaan nyt Uudesta Normaalista. Kuinka normaalia ja kuinka pysyvää, sen aika näyttää.

Hallituksen nimitys muuttui Huulipunahallituksesta Viisikoksi. Saatiin kansainvälistäkin julkisuutta, kun marssittiin päivittäin lavalla, samanvärisissä asuissa ja trendikkäästi turvavälit säilyttäen.

Muualla maailmassa nokitettiin myöhemmin sillä, että lyötiin esiintyjille kasvomaskitkin päähän. Meillä ei tähän ryhdytty, koska meillä ”ei ole vielä virallista näyttöä siitä, että maskeista on apua”. Onneksi on käynnistetty kotimainen tutkimus- ja selvitystyö asiasta. Valmistunee sitten kun epidemia on ohi, tai kun Pirkka-maskeja on riittävästi Citymarketeissa.

Hallituksen suosion kasvu ylittää ymmärrykseni. Ehkä meissä on masokistisia piirteitä ja toivomme salaa, että Lady Sanna kieltää, toruu ja antaa piiskaa. Ajan positiivisin anti on ehkä se, että suomalaisen virkakoneiston sisäänrakennetut heikkoudet nousevat esille.

Kovassa tohinassa esiinnyttiin kovin jämäkkänä ja päästiin julistamaan rauhan ajan ensimmäinen poikkeustila. ”Sanon nyt painokkaasti ja selkeällä suomenkielellä, että- ei -ole -syytä x, y. z.”.

Jossakin on opetettu, että viestintä on tehokasta kun puhun. niin. kuin. jokaisen. sanan. välissä. olisi. piste. Itseä tuo lähinnä ärsyttää.

Välillä unohtui perustuslakikin, mitäpä sitä pikkuasioihin keskittymään. Eihän se meidän vika ole, että kansa sekoittaa hallituksen mielipiteen ja säädetyn lain.

Koulut saatiin kiinni ja etäopetus käyntiin. Baarit, ravintolat ja ”kaikenlaiset kuppilat” saatiin kiinni. Uusimaa saatiin eristettyä muusta Suomesta sangen tehokkaasti. Mietittiin pitäisikö Alko panna kiinni ettei kansa vain päihdy salaa kotonaan. Veikkauksen sivuilla pantiin euromääräiset rajat ”nopeatempoisille peleille”. Kauppakeskusten peliautomaatit suljettiin – näissä on kyllä ollutkin väkikeskittymiä aina kun keskukset ovat auki. Mielenkiintoista nähdä, kuinka nopeasti ruuhkat palaavat.

Samaan aikaan unohtuivat kaikki toimenpiteet korona-alueilta palaavien matkustajien suhteen Helsinki-Vantaalla.

Virkamieskoneistolle annettiin käsky hankkia suojavarusteita. Siitä saatiinkin sitten varsinainen Kasvomaski Gate, jonka jälkiä poliisi ja tuomioistuimet saavat vielä selvittää. Varmuusvarastoissa piti olla monenlaista tarviketta, mutta parasta ennen päiväys oli saattanut mennä vähän vanhaksi. Ehkä nyt on aika tarkastaa muutkin tarvikkeet ja päivittää skenaariot.

Testaustoiminnan kanssakin on puhuttu yhtä ja tehty toista. Lähipiirissäkin on ihmisiä, jotka ovat saapuneet ”korona-alueelta” ja oireilleet. Terveydenhuollossa oli viesti, että ”älä nyt ainakaan tänne tule”. Töihinkin voit mennä, jos siltä tuntuu. Perheenjäsenetkin voivat mennä töihin, kouluun, opiskelemaan. Testit ovat kalliita, niitä on saatavilla vähän, ”testaamme nyt terveydenhuollon henkilökuntaa”.

Onneksi aika monella järki pelasi sen verran, että olivat oma-aloitteisesti karanteenissa. Maallikon mielestä muuten testin, jonka tuloksia odotetaan jopa useampi viikko, voi unohtaa.

Nyt meillä on sitten pula ”uuden strategian” mukaisista ”jäljittäjistä”. Työhön soveltuvat vain lääkärit tai terveydenhuolto -alan ammattilaiset.

Maallikon mielestä taas ei kummoista ammattitaitoa vaadita siihen, että selvittää yhdessä sairastuneen kanssa missä on viimeisen viikon ajan liikkunut ja ketä tavannut. Kännykkää voi käyttää hyväksi, eikä siihen tarvita edes korona -applikaatioita. Itsellä ainakin kännykän kalenteri virkistää muistia kummasti. Näin saadaan nimilista ja kontaktitiedot. Nämä voi sitten syöttää tietokantaan sellainen, jolla on salassapitoluokitus kunnossa. Tietokannasta viesti näille, mahdollisesti altistuneille, että käypä testissä, varmuuden vuoksi. Virkakoneistomme kertoo mielellään miksi tämä ei kuitenkaan onnistu.

Valtionvarainministeri kertoi rinta rottingilla ”ettei yksikään yritys joudu tämän takia konkurssiin”. Finvera takaa ja pankit jakaa. Unohtui vain se, että Finveran rooli on laissa määritelty ja he kyllä antavat takauksia mutta vain sellaisiin tarkoituksiin, joihin heillä on oikeus. ”Korona -paketin hinnaksi arvioitiin tässä vaiheessa 15 miljardia”.

Käytännössä avattiin avustushakemuksiin tottuneille konsulteille kissan päivät. Perusyrittäjä ei näistä lapuista muiden murheiden keskellä selviä. Lehdistö nosti muutaman tapauksen esiin, jotka eivät mahtuneet tavallisen kansan oikeustajuun. Osa hakijoista vetikin hakemuksensa pois.

Maallikolla kävi taas mielessä, olisiko ollut helpompi tehdä avustusjärjestelmä joko maksettujen palkkojen tai maksettujen arvonlisäverojen mukaan porrastettuna. Tai jos toiminta on hallituksen toimesta kielletty, ottaa liiketilan vuokrat valtion piikkiin. Numeroita on helpompi verrata toisiinsa kuin liiketoimintasuunnitelmia.

Vihervasemmistolaisella hallituksellamme on käsitys, että jokainen ihmishenki on yritettävä pelastaa, maksoi mitä maksoi. On kohtuullisen helppoa kieltää kaikki toiminnat ja keskittyä spekuloimaan sillä, miten kamalasti olisikaan käynyt, jos emme olisi kieltäneet. Suomalainen on hyvä tottelemaan käskyjä ja ”voimakkaita suosituksia”.

Professori Paul Lillrank laskeskeli säästetyn elinvuoden hinnaksi puolesta miljoonasta miljoonaan per vuosi. Näissä laskelmissa kustannukseksi laskettiin 20 miljardia. Itse epäilen mahtaako 20 miljardia riittää edes Suomen välittömiin kustannuksiin. Laidalla kärkkyvät Ranskan ja Saksan avulla erityisesti Kreikka, Italia ja Espanja solidaarisuuspakettia, jonka vaikutus Suomelle olisi vastuina noin 12 miljardia. Senhän voisi rahoittaa vaikka muovin ja muiden haittojen verolla.

Vakuutusmaailmassa oli yleisohjeena se, että vahingon sattuessa pelasta ihmishenget, hälytä apua ja minimoi toiminnallasi vahingot.

Itse lähtisin nyt nimenomaan minimoimaan vahinkoja. Yhteiskuntaa ja liiketoimintaa pitäisi avata kiireen vilkkaa kaikilla niillä alueilla, missä se on mahdollista.

Jos jollakin alueella koronatapausten määrä on vähäinen, ei ole pakko pitää Katrin kahvilaa suljettuna taikka sallia jatkossa asiakkaita 20 sijasta vain 10. Jos Katrin lounastarjoilu kannattaa vain, kun asiakkaita on 14, niin Katrille suotakoon siihen mahdollisuus. Muutenkin olen ihmetellyt puritaanisuutta. Jos torilla on kahvikioski, niin vaarantaisiko kioskin vieressä oleva pöytä ja pari tuolia ihmiskunnan tulevaisuuden?

Itse olen pitänyt parhaan kykyni mukaan talouden pyörät pyörimässä. Ranskan asunnolla on ollut suomalainen kaveri töissä koko ajan. Keittiö- ja kylpyhuonekalusteita on tilattu, maaleja ja tasoitteita on ostettu ja sähkö- sekä laajakaistasopimuksia tehty. Nyt näyttää jopa siltä, että asunnolle pääsee jollakin keinolla jo kesäkuun lopulla.

Toki sosiaali- ja terveysministeriö vielä eilen hoki mantraa, jonka mukaan kotimaassakaan ei ole syytä matkustaa mihinkään, ei edes mökille. Ei muuta kuin syvemmälle horrokseen. Tästä pakitettiin nopeasti kun huomattiin että sallivampi suhtautuminen tuo paremmin pisteitä, kuin itsensä ruoskiminen. Saattoi ministerin Instagram -päivitys omalta mökiltä sekin vaikuttaa asiaan.

Suomen asunnolla on julkisivuremontti meneillään ja työmiehiä pyörii nurkissa joka päivä. Eiköhän tälläkin saada jonkinlainen rahansiirto rakentamiseen. Kun syksy koittaa, voisi miettiä sisätiloissakin jonkinlaista remonttia. Mitä nopeammin karanteenissa tekemättä jääneet ostot tehdään, sen paremmin raha kiertää ja sen vähemmällä yhteiskunta selviää.

Tuohon otsikon kysymykseen maksajasta on yksinkertainen vastaus: jokainen veronmaksaja, niin yksityishenkilö kuin yrityskin, saa tästä potista mittavan maksulapun.

Nyt olisikin hyvä pitää kirkkaana mielessä, että raha ei tule seinästä, eikä sitä ole syytä levitellä hurmoksessa ympäriinsä. Velkakin täytyy maksaa joskus, eivätkä korot ole negatiivisia ikuisesti.

Fokus pitäisi suunnata tuottaviin investointeihin, joista saadaan kassavirtaa ja verotuloja tulevaisuudessa. Siellä onkin jo eri puolueilla oman asennemaailman mukaisia toivelistoja pöydällä. Vihreiden Ohisalo heitti lonkalta miljardin investointia kuuden suurimman kaupungin joukkoliikenteeseen. Vasemmiston nuorisojärjestöt nuolevat jo huuliaan pienyrittäjien verotuksen kiristämiseksi.

Sijoitusrintamalla on ollut vähintäänkin turbulenttia. Kurssien lasku oli rajua ja nopeita korjausliikkeitä on nähty useampaan kertaan. Välillä väsyin jo syöttämään kursseja seurantajärjestelmääni ja pistin koneen tauolle.

Varallisuus näyttää käppyrän mukaan olleen tapissa tammikuussa. Siitä lasketeltiin helmi-maaliskuussa useamman kymmenen suomalaisen nettovuosipalkkaa vastaava summa. Eilisten lukujen mukaan tästä oli toivuttu vajaat 70 prosenttia. Kun on ehtinyt olla mukana monessa pörssiromahduksessa, täytyy todeta, että tällä kertaa eivät edes nousseet vatsahapot kurkkuun. Ehkä olen turtunut iän mukana.

Salkkuliikkeet / Ostot:

ostopäiväostokurssi28.5.2020
16.3.Omega Healthcare21,9431,22
17.3.Omega Healthcare17,7231,22
18.3.Fortum12,9717,16
18.3.Duni77,8095,90
19.3.Lassila& Tikanoja10,2613,10
23.3.Sampo22,8833,25
27.3.Konecranes15,3722,18
30.3.Lassila & Tikanoja10,9013,10
8.4.Citycon5,556,33
8.4.Telefonica4,334,34
8.4.Nordea5,135,18
9.4.Telefonica4,304,34
14.4.Bonava43,5043,40
16.4.Sampo25,8033,25
17.4.Citycon5,596,33
22.4.Wärtsilä6,267,38
24.4.Cloetta21,6024,44
27.4.Relais6,487,00
14.5.Tikkurila11,0013,14
15.5.Fortum15,0917,16
22.5.Wärtsilä6,687,38
25.5.Bonava40,3043,40
26.5.Altia7,747,77

Salkkuliikkeet / myynnit:

6.4.Stockmann B0,9050,89
8.4.Nobina53,555
8.4.Nordic ID1,82,38
16.4.Orion B43,9846,9

Johtopäätös on se, että halvalla tai ainakin halvemmalla kannattaa ostaa. Samalla huomaa sen, että kun myyt jotakin, sen kurssi usein nousee.

Osinkojen suhteen väsyin jo päivittämään Exceliäni. Normaalisti yrityksen hallitus antaa osingonjakoesityksen, jonka omistajat lähes poikkeuksetta hyväksyvät yhtiökokouksessa.

Nyt saatiin aivan uusia ulottuvuuksia tähän järjestelmään. Euroopan Keskuspankilla on asiasta mielipide. Heilläkin oli käsitys siitä ”onko nyt aika”. Jos tämä ei vielä pure, niin Finanssivalvonnalla on asiasta mielipide. Suomen hallituksella on luonnollisesti käsitys siitä, että yrityksen tehtävä on siirtää rahaa valtiolle ja työntekijöille, eikä suinkaan omistajilleen. Oikein tasavallan presidenttikin oli sitä mieltä, ettei osingonjako sovi korona-aikaan.

En tiedä missä laatikossa nämä ovat oppinsa saaneet, mutta yritysten tehtävä on tuottaa omistajilleen rahaa. On tietysti oikein hyvä ja suotavaa, että samalla maksetaan palkkoja ja veroja ja tuotetaan palveluita ja tuotteita.

Jos taas siirrymme systeemiin, jossa viiden instanssin kautta käsitellään omistajan sijoitukselleen saavaa korvausta, ei pidä ihmetellä sitä, että kiinnostus sijoittamiseen ja omistamiseen lopahtaa. Rahansa voi siirtää maihin, joissa riskinotosta saa korvauksen.

Ihmettelen myös sitä, ettei käsitetä maksettujen osinkojen palaavan talouteen. Niillä ostetaan palveluita ja tuotteita. Niillä maksetaan vuokria, lainanlyhennyksiä ja tehdään uusia sijoituksia yrityksiin.

Yritys ottaa kantaa osinkoesityksessään siihen, vaarantaako mahdollinen osinko yrityksen toiminnan jatkossa. Tämä on normaalia varovaisuutta.

Moni yritys kuitenkin meni paniikkiin tässä poliittisessa ilmapiirissä ja peruutti, leikkasi tai siirsi myöhemmäksi osingonmaksun. Yhtiökokousten järjestäminenkin on ollut tänä keväänä erilaista. Yhtiökokouskutsussakin on oikein toivottu, ettei kukaan saavu paikalla.

Osinkoja on kuitenkin saatu, vaikkei lainkaan entiseen malliin. Onneksi on vielä osa – suurella todennäköisyydellä – tulossa.

Osingot 16.3. jälkeen:

Wärtsilä357,60
Lassila & Tikanoja2398,90
Uponor1178,58
Kraft Heinz246,12
Citycon5 195,13
YIT756,17
Telia1 401,71
GlaxoSmithKleine197,65
Harvia1 463,95
UPM1 950,00
Nokian Renkaat 1 441,36
Fortum8 800,00
Raisio3 613,19
Atria1 672,22
Alma Media2 000,00
Aspo880,00
Kemira1 960,00
Abbvie217,46
Exel134,10
Omega Healthcare631,64
Tokmanni3 000,00
Oriola1350,00
iShares Preferred250,00
Tesco960,90
UPM kuponki1 694,87
Yhteensä43 751,55  euroa

Itse seuraan tarkkaan mitkä yritykset maksavat osinkonsa. Jatkosijoituksissa on syytä miettiä tätäkin ”maksamattomuuden riskiä” uudessa valossa. Mieluummin varat kiinni yrityksiin, joilla on kirkkaana mielessä myös omistaja – ei pelkät poliittiset irtopisteet.

Eiköhän tässä muutenkin nähdä vielä monenlaisia pörssiliikkeitä, kun Kiina painaa Hong Kongia ruotuun ja kun Yhdysvaltojen presidentin vaalikampanjaa käydään.

Koronakin heiluttaa kursseja vielä moneen kertaan. Ylös, kun kuullaan huhuja ihmerokotteesta ja nähdään putoavia tartuntamääriä ja alas, kun rokote ei toimikaan tai kun teho-osastopaikat loppuvat.

Ajattelin kuitenkin keskittyä niihin asioihin, joihin voin itse vaikuttaa. Lämpenevistä kelistä voi nauttia ja siitä, että ihmisiä alkaa pikkuhiljaa näkyä katukuvassa. Niin kaupoissa, terasseilla kuin ”kaikenlaisissa kuppiloissakin”.