Räjähdyksiä ja osinkojen kilinää

Täällä Cannesissa on nyt reilut kolme viikkoa takana. Koulussa oli tullessa tasokokeet ja vieläkin tuntuu että kokeessa meni joku pieleen kun minut siirrettiin kovin edistyneiden ryhmään. Nyt on sitten analysoitu ranskalaista runoutta ja kirjoitettu omia. Kuullun ymmärtämisessä on ollut tehtäviä Voltairesta ranskalaiseen räppiin. Väki on kovin kansainvälistä: ryhmässä muutama kielenkääntäjäkoulutuksessa oleva jenkki, romanttisen runouden ässänä nuori mies Brasiliasta sekä nuoret neidit Saksasta ja Kolumbiasta. Aika ei tule pitkäksi eikä missään vaiheessa tule olo että homma olisi jo ns. hanskassa.

Reilu viikko sitten täällä oli MIPIM, kansainvälisen kiinteistösijoittamisen messut. La Croisetten ranta oli täynnä näytteilleasettajien telttoja ja tummansiniseen pukuun sonnustautuneita nuoria kiinteistömeklareita pyöri kaupungilla satoja. BNP Paribas oli ilmeisesti buukannut koko Carltonin kun oli saanut lakanansa peittämään koko hotellin. Raha etsii tuottoa ja kiinteistösijoittamisella on nyt parempi kaiku kuin korkopapereilla. Ihmekö tuo, kun useamman valtion papereista saa negatiivisen tuoton. Suomalaisiakin sijoittajia näkyi kaupungilla.

Pian sen jälkeen saatiin tieto Brysselin pommi-iskuista ja entisestään tiukkaa turvallisuuspolitiikkaa kiristettiin. Viikonloppuna oli kaupungilla anti-terrorin yksiköitä, yleensä neljä hampaisiin asti aseistautunutta sotilasta ryhmässä. Paikallinen juna-asema evakuoitiin kertaalleen kun sieltä löytyi ylimääräinen matkalaukku. Robotti räjäytti laukun mutta kyseessä oli väärä hälytys. Nizzan lentokenttäkin tyhjennettiin kertaalleen, väärä hälytys sekin. Olen nähnyt täällä kerran miten terrorismin vastainen yksikkö niittaa epäillyn. Noin 20 sekunnissa oli kaveri nippusiteissä ja heitetty yksikön paketti-autoon.

Näiden Euroopassa syntyneiden terroristien tarina tuntuu olevan aina kovin samanlainen. Petytään siihen kun ura ei aukeakaan eikä aurinko paista joka päivä. Asutaan ongelmalähiöissä. Aloitetaan huumeilla, pikkurikoksilla ja ”radikalisoidutaan” myöhemmin. Useammassa maassa on näitä lähiöitä, joihin ei poliisillakaan ole asiaa. Tiedetään että lähiössä pyörii rikollinen väki ja tiedetään että siellä on voimakas tuki ääriliikkeille. Ainakin aikaisemmin paikalliset imaamit ohjasivat nuorisoa miehen töihin, milloin mihinkin sota-alueelle. Lähimmät samanlaiset ongelmapesäkkeet löytyvät Ruotsista. Turha kuvitella että Suomen tilanne olisi jatkossa kovin erilainen. Jos maahamme saapuu kymmeniä tuhansia nuoria miehiä, eikä töitä löydy – tai niitä ei saa jostakin syystä ottaa vastaan – alkaa aivan sama turhautuminen ja muun puuhan etsiminen. Vielä on aikaa tehdä asialle jotakin, mutta kello käy.

Ihmisillä on täällä aika fatalistinen asenne. Ravintoloissa on väkeä niin kuin ennenkin ja pääsiäisen viettoon saapui paljon turisteja, erityisesti Espanjasta ja Italiasta. Mielenkiintoinen seuraamus kiristetylle turvallisuudelle on se, että huumekauppiaita näyttää jäävän kiinni harva se päivä. Isoja takavarikkoja on tehty. Edelleen kuitenkin suurin turvallisuusriski on liikenne, ei päivää ettei jossakin rytise.

Salkkuun on tipahdellut mukavasti osinkoja:

  • ETF:istä          500,00
  • YIT                  2200,00
  • Nordea           1600,00
  • Lassila            4250,00
  • Sponda           4275,00
  • Kemira           2650,00
  • Metso              3150,00
  • Raisio              3200,00

Lisäksi jotakin Unileveriltä, Medtronicilta ja Diageolta. Muistakin ETF:istä on irronnut kuponkeja mutta eivat ole vielä tuloutuneet.

Markkinat ovat taas pyörineet sekä ylös että alas kiitettävästi. Eurokin on välillä vahvistunut – vastoin odotuksiani. Puntaa painaa Brexit, eli mahdollinen irtautuminen EU:sta. Brysselin tapahtumat eivät painaneet markkinoita kokonaisuutena, mutta matkailusektori otti osumaa. Selvä on, että jos samanlaisia tapahtumia tulee lisää, ei osakemarkkinatkaan pysy paikallaan. Hyvät uutiset loistavat poissaolollaan ja milloin missäkin nähdään huonompaa. Draghi on ”lukinnut vastauksensa” eli korkoja ei enää lasketa, jotakin muuta saatetaan tehdä. Fedin seuraavaa korkoliikettä odotellaan.

Ranskan talous on maailman kuudenneksi suurin ja Euroopassa hyvä kolmonen Saksan ja Iso-Britannian jälkeen. Täällä on osittain Suomen ongelmat: työttömyys on korkealla (10,8 %) ja kasvua on odotettu kuin kuuta nousevaa. Nyt näyttää siltä että tänä vuonna päästäisiin jonnekin 1,5 %:n nurkille.

Kuluttajien luottamus on parantunut ja sieltä saatiin jo viime vuonna 1,4 %:n kasvu, yritysten investoinnit ovat myös noin 2 %:n kasvussa. Sosiaaliturvamaksuja on leikattu. Julkisen sektorin kuluissa on jatkossakin leikattavaa.

Katukuvassa talouden ongelmat eivät sinänsä näy: ravintoloissa on väkeä aivan eri malliin kuin Suomessa ja kaupoistakin tullaan ulos ostoskassien kanssa. Ravintoloita auttaa ulkona syömisen alhaisempi alv. Turismi on tärkeä työnantaja täällä etelässä ja sen takia mahdolliset terrori-iskut osuvat ikävästi. Ranskassa käy vuosittain noin 83 miljoonaa turistia ja turismin osuus bruttokansantuotteesta on 7 %:a!

Kiinteistömarkkinat ovat vilkastuneet eikä täällä muutenkaan ole kovin suurta myymättömien asuntojen ongelmaa. Hintataso on asuntojen suhteen Helsingin parempien alueiden tasoa, ei kuitenkaan aivan ydinkeskustan. Eläminen on pääosin edullisempaa kuin Suomessa ja kuten paikalliset välillä kuittaavat – aurinko on ilmaista.

Mukavaa kevään odotusta lukijoille, itse pysyn täällä vielä kolme viikkoa. Ennen vappua kotiin.

2 kommenttia artikkeliin ”Räjähdyksiä ja osinkojen kilinää

Jätä kommentti mattimiettunen Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.