Avainsana: Lundbeck

Kateuden riemuvoitto

Vasemmistohallituksemme on päättänyt ottaa käyttöön arvonnousuveron vuonna 2023. Ennestään tilkkutäkkimäiseen verojärjestelmäämme saatiin taas uusi koukero.

Rautaesirippu määritti aikoinaan Itä- ja Länsi-Euroopan rajan. Toiselle puolelle ei ollut asiaa ilman virallisia asiakirjoja. Itärajalla tehtiin myös tarkka luettelo kaikesta omaisuudesta, joka oli mukana tullessa ja siitä, mitä oli mukana lähtiessä. Piti laskea tarkkaan, että kohteessa normaalisti elämiseen kulutettu määrä oli vaihdettu ihan virallisessa valuutanvaihtopisteessä.

Jos halusi elellä vähän leveämmin, markkinataloutta kannattavia valuutanvaihtajia löytyi joka kulmasta. Muutamalla sukkahousupaketilla tai merkkifarkuilla saattoi hyvinkin hummailla koko viikonlopun. Puhumattakaan liikemiehestä, jolla oli mukanaan 500 kpl kondomeja, viikon reissulla. Olivat aikoinaan kovin haluttua tavaraa, neuvostovalmisteisiin verrattuna. Mies selitti naama peruslukemilla että ”henkilökohtaiseen käyttöön”. Tullimiestäkin nauratti.

Lähdimme Naantalista Kapellskäriin maanantain iltalautalla. Passia piti vilauttaa, muita dokumentteja ei kyselty. Päivällä ajo Kapellskäristä Cloettan tehtaiden ja Grennan kylän läpi Malmön lautalle. Näimme Ruotsissa yhteensä kolme kasvomaskia. Omamme ja Cloettan myyjättären, joka – maskimme nähtyään – löysi nopeasti laatikosta itsellekin suojaimen. Matka sujui mukavasti, Ruotsin tiet ovat hyvässä kunnossa ja liikenne kulkee koko lailla sallittua nopeutta, ei yli, ei alle. Malmössä vilautettiin taas passia ennen Travemünden lauttaa. Check-in ilmoitti vielä, että heitä ei kiinnosta rokotustodistus – mutta Saksassa saattaa kiinnostaa.

Cloettan myymälässä on osakkeenomistajan kerta kaikkiaan pakko pysähtyä.

Aamulla sai todeta Travessa, että Suomen rekisterikilvet ovat kovaa valuuttaa. Rajavartiosta ei olisi vähemmän voinut kiinnostaa koronapassit. Tilanne oli kuin Suomen passin kannen näyttö aikoinaan Interraililla. Ei muuta kuin suoraan eteenpäin, kättä heilauttaen. Keula kohti Kölniä.

Itseä on – entisenä huolitsijana – huvittanut viherväen uusi villitys ”sanoa ei lentämiselle”päästösyistä. Kun kerran katsoo tilannetta Saksan moottoriteillä, ymmärtää ettei suomalaisten lentämisellä ole mitään merkitystä. Olisikohan matkan varrella tullut vastaan kymmenentuhatta rekkaa, vai viisikymmentätuhatta?  Liikenne puuroutui täydellisesti useamman kymmenen kertaa.

Euroopan pääsatamat ovat täynnä varsinkin Kaukoidästä saapuvia kontteja ja niistä kohtuullisen pieni määrä jatkaa matkaansa junalla (tai proomulla). Olisikohan se todellinen ekoteko ostaa paikallisia elintarvikkeita Lidlin kampanjatuotteiden sijaan? Tai jättää kaukaisten merten takaa saapuvat romppeet ostamatta, vaikka Ali Baba halvalla myykin? Tai vaatia Fiskarsin yhtiökokouksessa Arabian Muumi-mukien valmistuksen siirtoa takaisin Suomeen? Hinta on kuitenkin kohdallaan ja sallinee kotimaisenkin valmistuksen.

Kölnissä päästiin kiinni saksalaiseen tehokkuuteen; hotelliin ei ollut mitään asiaa ilman koronapassia. Onneksi rokotustodistukset olivat kunnossa. Ravintoloissa kiinnosti välillä koronapassi, välillä yhteystiedot, joita käytetään, jos joku tartunta todetaan. Keli oli kuin aurinkoisena kesäpäivänä ja ihmiset elivät ”normaalia elämää” kahviloissa ja ravintoloissa. Heiltä puuttuu varmaan oma koronaministeri, joka tietää, että ollaan ”veitsen terällä” ja kaikki rajoitukset on pidettävä päällä.

Pullmann -hotelli oli hintansa väärti, emmekä edes tyhjentäneet minibaaria, joka olisi ollut huoneessamme ”kostenlos”. Ikkunasta näkyvä katedraalikin oli paikallaan.

Kölnin katedraalia on korjattu niin kauan kuin muistan.

Seuraavana päivänä ajoimme Beauneen, Burgundin viinialueen ”pääkaupunkiin”. Sympaattinen kylä ja huippuystävällinen Grand Saint Jean -hotelli. Ravintoloita oli varmaan enemmän per asukas kuin missään muualla. Testasimme suositellun TonTon -ravintolan, jossa oli puolikkaan A4:sen pituinen ruokalista ja 47 sivun pituinen viinilista. Prioriteetit olivat kohdallaan. Illallinen oli hauska kokemus, paikan isäntä suoritti samalla viiden uuden viinin ”do it yourself” -maistelua. Sylkykuppia ei käytetty ja kaverin vauhti kiihtyi illan mittaan ja jutut sen kun paranivat. Emäntä teki sapuskat ja nälkäisenä ei lähdetty. Ensimmäinen kerta kylläkin, kun alkuruokana oli savustettua tonnikalaa ”omassa kuoressaan”.

Tonnikalaa omassa kuoressaan.

Seuraavana päivänä ajelimme Grand Cru -viinitietä ja kävimme Mersaultin myymälässä. Tyylikäs paikka, jossa olisi ollut mahdollista käyttää kymmenentuhatta euroa kuuteen viinipulloon. Valintamme oli kovin maltillinen ja mukaan tarttui vain muutama parempi valkoinen burgundilainen. Seuraavassa pikkukylässä (Tournus) nautittiin mainio lounas Le Terminuksessa. Sielläkin, niin kuin kaikkialla Ranskassa, koronapassi tarkastettiin heti kun astut ravintolaan. Ranskalaisia ei voi kyllä syyttää leväperäisyydestä, määräykset on otettu tosissaan.

Viinitilalla ei tarvita lasitiiliä, pullot riittävät

Valencessa, Etelä-Ranskan portissa, oltiin jo melkein kotona. Torit olivat vähintään yhtä hyvät kuin täällä Cannesissa ja ravintoloita oli vanhassa kaupungissa varsin riittävästi. Ravintoloilla oli myös asiakkaita, osa turisteja, osa paikallisia. Veikkaan, että myynti on nyt koronaa edeltävällä tasolla.

Valencen tori

Hotel de France antoi oivan palvelukokemuksen. Kun painoin pysäköintialueen summeria, ei tarvinnut nimeä tavata kahteen kertaan. Vastaanottovirkailija tuli itse parkkialueella ja kysyi mihin aikaan olemme lähdössä. Kun veikkasin puoltapäivää, kysyi josko voisimme pysäköidä ykkösriviin. Ihmettelin vähän moista, mutta kun illalla katsoin parkkialueelle, näin että jokainen paikka oli käytetty eikä sieltä päässyt pois muuten kuin last in – first out. En tiedä oliko syynä lomafiilis vai Etelä-Ranskan ilmapiiri, mutta oli kyllä mukava visiitti tässä kaupungissa.

Last In – First Out

Asunnolla oli kaikki niin kuin pitää. Ainoastaan puutarhanhoito oli jäänyt hunningolle. Siinä olikin puutarhavastaavalle heti haastetta. Tänä vuonna jää viinisato sadasosaan viime vuodesta. Epäily kohdistuu ohikulkeviin naapureihin. Sanoinkin naapurin rouvalle, kun viimeksi asettelimme köynnöksiä pitkin aitaa, että ehkä muutama pullo pitää vielä ostaakin, ennen kuin ollaan omavaraisia. Rouvaa nauratti kovasti. Syystäkin.

Omavaraisuuteen on vielä matkaa

Täällä päättyivät juuri Venemessut ja ensi viikolla on vuorossa klassisten puupurjeveneiden Regates Royales. Väliin oli saatu puristettua vielä jonkinlainen eri järjestöjen konferenssi Festivaalipalatsissa ja City Run viikonloppuna. Täytyy nostaa hattua kaupunginjohtajalle. Täällä on tehty hiki hatussa töitä, jotta vieraita saadaan kaupunkiin, turvallisuudesta tinkimättä. Hotellit, ravintolat ja baarit ovat jo nousset korona-ahdingosta ja kaupoissakin näkyy enemmän ihmisiä.

Sen verran tuli matkalla tarkastettua kursseja, että huomasin markkinan testaavan taas hetekan jousia. Oma fiilis on se, että aika paljon tarvittaisiin hyviä uutisia, jotta kurssinousu jatkuisi tasaisena. Ei korkopuolelta oikein vieläkään saa kunnon tuottoa, mutta juuri nyt pelko on hivenen niskan päällä ahneuteen nähden.

Salkun rajuimmat nousijat ovat tänä vuonna olleet Harvia ja Rapala. Kumpaakin on nyt kevennetty kunnolla ja jään odottamaan mitä seuraavaksi. Nyt myin Lundbeckit pois salkusta, vaikka pankin target:iin onkin vielä pitkä matka. Murphyn lain mukaan osake nousee rajusti muutaman viikon sisään. Tilalle tankkasin lisää Altian ja norjalaisen Arcuksen fuusiosta syntynyttä Anoraa. Pitäisi olla suhdannekestävä paperi. Jos haluaisi oikein haaveilla ja hehkuttaa, voisi heittää rinnalle Diageon P/E luvun ja katsoa mihin kurssiin päästäisiin samoilla spexeillä. Lisäksi pikkusiivu Omega Healthcarea, Yhdysvalloista(kaan) eivät vanhukset lopu. Eri asia on tietenkin, kuka tarvittavan hoidon maksaa.

Jos joskus haluatte motivoida itseänne muuttamaan Suomesta, kannattaa lukea sosiaalisessa mediassa vasemmistohallituksen EXIT -veroa kannattavia kommentteja. Sen jälkeen voi pohtia, pitäisikö valita seuransa paremmin. Ehkä et tiennyt olevasi ”veroparatiisivekkuli”, mutta nyt tiedät sekin. Koko hanke on varsinainen kateuden riemuvoitto. Urbaani legenda siitä, miten Suomessa kateus voittaa kiiman, näyttää olevan totta.

Kaavailtu, arvonnousuverona lanseerattu vero kohdistuu erittäin pieneen ryhmään ja sen fiskaalinen merkitys tulee olemaan erittäin vaatimaton. Tai fiskaalinen merkitys valtiolle. Juristeille ja varainhoitajille tämä antaa sekä tuloja, että uusia selvitettäviä asioita.

Itselle tämä tarkoittaa sitä, että vaikkei matkalaukkua olekaan lopullisesti pakattu, niin lähempänä ollaan. Yhden yhtiön ajoin alas jo viime vuonna ja näillä näkymin ajan viimeisenkin alas ensi vuonna. Viestintä on sen verran selkeää, että keppiä on tulossa eri muodoissa, vain mielikuvitus on rajana. Parempi lopettaa yritykset, kun vielä tietää verokohtelun.

Li Andersson hehkutti, että tällä lailla estetään ”sijoituskuorten” siirto Luxemburgiin. Ei se ole laillisesti onnistunut tähänkään asti. Eikä se estä sellaista, joka on päättänyt hoitaa asiat laittomasti, jatkossakaan. Ainakin oma varainhoitajani suorittaa ennakonpidätyksen aina kun ”kuoresta” nostetaan rahaa. Huhujen mukaan muuttamalla Uruguayhin saattaisi saavuttaa säästöjä – en kuitenkaan usko varsinaiseen muuttoryntäykseen.

Tilanne oli toinen aikoinaan Portugalin ”eläkeläisten” suhteen, mutta siinäkin tuli valtiolla kiire sanoa verosopimus irti. Olisikohan kymmenkunta ihmistä saanut käytettyä systeemiä kunnolla hyväkseen? Mutta kun tittelinä on x,y,z-neuvos, niin ärsytyskynnys on ylitetty.

Kansainvälinen perintöverotus on taas kohtuullisen monimutkaista. Jos siellä haluaa saavuttaa säästöjä, pitää suunnitella tarkkaan missä asuu itse, missä perilliset asuvat ja missä ja miten kuolee. Niin monimutkainen yhtälö, että eiköhän siinä saa juristit taklattua yhden ”arvonnousuverokin”. Näitäkin joku pohtii. Kuten kaveri, joka oli valmis lennättämään letkuissa olevan mummon yksityiskoneella Ruotsiin kuolemaan, jos sillä päästäisiin parempaan tulokseen. Ei olisi päästy ja mummo saikin jäädä Suomeen. Kaveri oli kyllä sitä mieltä, että muutto olisi ollut mummolle ”aivan sama”.

Se mihin tämä johtaa heti, niin yrittäjän, jolla on suunnitelmissa yrityksensä myynti muhkeaan hintaan, kannattaa miettiä missä asuu, kun yrityksensä perustaa. Näitä yrittäjiä löytyy varsinkin teknologia- ja pelialalta. Oikea vastaus ei ole Suomi.

Euroopan sisällä voi katsella vaikkapa Amsterdamia tai lähempää Tallinnaa. Muitakin maita löytyy, jotka pyrkivät oikein houkuttelemaan tällaisia yrittäjiä. Aika uskaliasta: tiedä vaikka tulo- ja varallisuuserot kasvaisivat. Vasemmistoa pelkkä ajatuskin puistattaa.

Sekin on varmaa, että suurimmalla osalla yrittäjistä rahakas ”exit” jää haaveeksi, mutta menee mukana onnistujiakin. Suurin vaikutus kohdistuu kuitenkin yrittämisen ilmapiiriin.

Aki Pyysingin ansiokasta pohdintaa aiheesta tässä (https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/sopoa-mutta-kallista).

Valtioiden väliset sopimukset pääomaverotuksesta ovat muutenkin rempallaan. Suomen verottaja hyvittää verotuksessa verosopimuksen mukaisen muussa maassa pidätetyn veron. Kun tietyt maat, omista syistään, pidättävät enemmän, maksat ylimääräisen tuplaveron. Sitten saat ohjeet, joiden mukaan täyttämällä lomakkeet 101A ja 440B ja lisäämällä kymmenen oikeaksi todistettua liitettä, oikealla kielellä, voit anoa veroa takaisin osingon lähtömaassa.

Näin teoriassa. Tai sitten teet niin, kuten moni tekeekin, että jätät ostamatta kyseisen maan osakkeita. Tai ostat osinkoa maksamattomia etf:iä. Jos Suomessa joku poliitikko luulee, että ulkomaiset sijoittajat tekevät mielellään Suomen suhteen poikkeuksen, kuulisin mielelläni perustelut.

Ihan nopeasti tuli mieleen, että jos olet lähdössä, myy asuntosi silloin kun sen myyntivoitto on verotonta. Voi olla karvas kalkki huomata, että kolmekymmentä vuotta sitten ostettu asunto, jossa asuit 25 vuotta, muuttuukin koko myyntivoiton osalta verotettavaksi vain sen takia että olet asunut ulkomailla ”ja katkaissut olennaiset siteet”. Paitsi verotuksen siteet.

Pääviesti on kuitenkin vasemmiston tuttu laulu siitä, että rahasi eivät ole sinun vaan meidän. Tervetuloa Suomeen.

Aikoinaan Pietarista tullessa venäläinen virkamies syynäsi kaikki laukut. Matkatoverilla oli venäläisiä pienoisautoja lapsilleen. Niitä käänneltiin monesta suunnasta, aivan kuin olisivat kultaa ja timantteja. ”Faberge” sanoi matkatoveri. Ei olisi kannattanut. Saatiin koko tullijoukko pohtimaan moisten aarteiden arvoa. Olivatko kuitenkin tsaariperheen pääsiäismunia? Rauhoittuvat vasta, kun näytin että keulassa luki ”GAZ” eikä ollut luultavaa, että kultaseppä Faberge olisi osannut ennustaa tulevaisuuden automalleja niin hyvin.

Saadaanko Suomen rajalle omat laukkujen tarkastajat ja mistä momentista rahoitus otetaan?

Tämä reissu onnistui kuitenkin vanhaan malliin, ilman ”arvonnousuveroa”.

Piccolo borghese

Tai täkäläisittäin petit bourgeois tarkoittaa (alempaa) keskiluokkaa, pikkuporvareita. Sanalla ei ole mairitteleva sävy; aatelisto ja yläluokka ottivat etäisyyttä talonpoikiin, kauppiaisiin ja pienyrittäjiin. Kun yhteiskunnan rakenteet olivat jäykät, ei katsottu hyvällä niitä, jotka pyrkivät onnistumaan työllä ja riskinotolla ja parantamaan elintasoa – omaa ja sitä kautta muidenkin. ”Suutari pysyköön lestissään”.

Suomessa tämä ajattelu taitaa olla vieläkin voimissaan, kun katsoo vasemmiston toimia verotuksen suhteen. Kaikki energia keskitetään tulo- ja varallisuuserojen minimointiin. Maassa, jossa tuloerot ovat jo valmiiksi Euroopan vähäisimpien joukossa. Tämä on yksi syy siihen, että Osakesäästötiliä vastaan taisteltiin vuosikausia ja lopulta vesitettiin systeemiä 50 000 euron maksimilla.

Olisiko Suomessa kuitenkin enemmänkin tilaa pikkuporvareille? Elokapinan riveistä näitä ei taida löytyä.

Termi tuli mieleen, kun yövyimme Salon de Provencen Le Mas Angelussi -hotellissa, joka muistutti kukkulalla olevaa italialaista aateliston villaa. Sieltä saattoi kreivitär – nenäänsä nyrpistäen – katsella alas rinnettä kohti kaupungin vanhaa keskustaa, jossa kauppiaat ja käsityöläiset – piccolo borghese – ahersivat. Mainio hotelli, vanhan kaupungin kupeessa, omalla uima-altaalla ja puutarhalla.

Kaupungissa on reilut 43 000 asukasta ja se oli sympaattinen, elävä ja täynnä historiaa – kuten täällä Provencessa niin monet kaupungit. Kannattaa kokea.

Salon-de-Provencen värejä

Kolmen päivän ”kotimaan matkailu” alkoi auton vuokrauksella. SIXT yllätti taas tulkinnalla käsitteestä ”tai vastaava”. Olin vuokrannut VW T-Rockin ja sainkin Citroenin 7 hengen minivanin. Kohtuullisen hidasliikkeinen ja mitoiltaan vaikeammin pysäköitävä peli. Onneksi tutkat ja kamerat pelasivat moitteetta. Navigaattori oli noin 15 sekuntia jäljessä, mikä aiheutti mielenkiintoisia tilanteita risteyksissä. Autovuokraus on selvästi herännyt horroksesta ja jonoa palvelutiskillä riitti.

Ensimmäinen etappi oli Saint-Maximin-la-Sainte-Baume. Pieni kylä, jonka kirkossa kävimme. Taitaa olla kolmas kirkko, jonne ”perimätiedon mukaan” on haudattu Maria Magdalena. Komea basilika, jota rakennettiin pitkään, yli 200 vuotta (1295 – 1532).

Basilika. Saint-Maximin-la-Sainte-Baume

Kylässä meidät yllätti puolen tunnin rankkasade. Pysähdyimme ravintolaan, jonka markiisin alla pysyi kuivana. Katupöydässä istui kaveri, joka oli esiliinasta ja muhkeasta olemuksesta päätellen kokki. Kysyin löytyisikö lounasta vielä. ”On minulla ollut lammas uunissa koko yön – kävisikö se?”. Rehtiä ja maistuvaa maalaisruokaa ravintolassa, jossa oli ehkä 20 asiakaspaikkaa. Näitä ei löydä kuin vahingossa.

Seuraavana oli vuorossa Saint Remy de Provence, paikallinen Naantali – tai St Tropez ilman rantaa. Vakinaisia asukkaita 10 000. Turisteja vuoden mittaan monikymmenkertainen määrä. Taiteilijoiden kaupunki, jossa Vincent Van Gogh maalasi Auringonkukat (Les Tournesols) ja noin 150 muuta teosta.

Kun Aix-en-Provencen kaduissa on pieniä kylttejä, joissa lukee Cezanne, niin Saint Remyssä luki Van Gogh. Merkkejä seuraamalla löytyy Van Gogh kulttuurikeskus – jos ei eksy matkalla Hotel de Sade:en. Se kuuluisa markiisi on kyllä sukua, muttei koskaan asunut tuossa rakennuksessa. Sen sijaan sieltä löytyy kokoelma arkeologisia löytöjä. Kaupungissa ja sen liepeillä riittää nähtävää ja tyylikkäitä kauppoja useammaksi päiväksi.

Yön olimme Arlesissa. Kaupunki on nykyään Unescon maailmanperintökohde. Historiaa piisaa, niin kreikkalaisten kuin roomalaistenkin jäljiltä. Näkyvin maamerkki on Areena, roomalaisten rakentama amfiteatteri. Areena on käytössä edelleen, tunnetuin tapahtuma lienee härkätaistelut. Vincent van Gogh kummittelee täälläkin, hän maalasi Arlesissa noin 300 teosta. Tunnettu ”Terasse de la nuit” kuvaa kahvilaa Arlesissa. Kaupungin kiinnostavuutta ovat lisänneet Rhone- ja Petit Rhone -joet, jotka olivat tärkeät sekä maataloudelle että kaupalle.

Hotellimme oli joen varrella ja isot jokiproomut kuljettavat sitä pitkin tavaraa edelleen. Hotelli Le Regence oli yksityinen, pieni ja ilman hissiä. Kaikki oli kuitenkin puhdasta, ilmastointi toimi ja serviisi oli erinomainen. Näköala oli tosiaan suoraan muutaman kymmenen metrin päässä olevalle joelle. Rahalle sai hyvinkin vastinetta.

Room with a view

Aamulla lähdimme varsinaiseen matkakohteeseen eli Camarguen suiston Saintes-Maries-de-la-Mer iin. Vaihtoehtoina oli 3 tunnin autoilu paikallisen oppaan jeepillä tai 2 tunnin jokiristeily. Otimme jokiristeilyn ja kun lämpötila nousi taas yli 30 asteen, ei valinta kaduttanut. Camargue on tunnettu valkoisista villihevosista ja häristä, jotka laiduntavat vapaana kahden joen rajaamalla suoalueella. Härkiä ja hevosia paimentavat paikalliset cowboyt ”Les Gardiens”.

Gardien työssään

Alue tuottaa noin kolmasosan Ranskassa kulutetusta riisistä, vaikka riisinviljelyn tukiaisia onkin leikattu. Pariisin kokoisella alueella Aigues-Mortesin suolakuivaamo tuottaa sormisuolaa kuivaamalla merivettä auringon lämmössä. Suurin tulonlähde on kuitenkin turismi.

Alue on hionut ekoturismin huippuunsa: hevosmatkailua, viini- ja gourmet -elämyksiä, kalastusta oppaan kanssa, lintumatkoja ja tutustumista kasveihin ja luontoon yleensä. Tekeminen ei lopu ja näkemistä riittää. Näimme flamingoja, monenlaisia haikaroita, kahlaajia ja petolintuja. Meille näytettiin myös merimetso, jonka kerrottiin syövän tolkuttomasti kalaa. ”Onneksi näitä on nykyään vähemmän”. Kerroin että ovat muuttaneet Suomeen.

Luontokierroksen jälkeen lounas ravintolassa, jonka merenelävät tulivat suoraan kalastajilta. Ruokalista oli reaaliaikainen, kun joku kala loppui, kirjoitettiin hinnan tilalle ”NO”.

Ruokalista päivittyi reaaliajassa

Paluumatkalla pysähtyminen vanhassa opiskelukaupungissani Aix-en-Provencessa. Ensimmäinen kerta kun onnistuin ajamaan parkkitaloon ja kierrettyäni useamman kerroksen, ulos parkkitalosta. Onneksi ensimmäinen tunti oli ilmainen ja pääsin Ranskan ”sujuvassa” liikenteessä aikani kierrettyä uudestaan parkkitaloon vievälle väylälle. Toisella kerralla löytyi parkkiruutukin. Kaupungilla oli viikoittaiset markkinat, jossa oli kauppiaita niin Ranskasta kuin Italiastakin noin 400 metrin matkalla Cours Mirabeaulla. Mukava päivä.

Provencen markkinat. Aix-en-Provence.

Aika on kulunut täällä normaaliin tapaan. Toriostoksia aamulla, etätyötä päivällä ja illallinen joko paikallisissa ravintoloissa tai kotona. Päivittäiset lämpötilat 30 asteen nurkilla, sadetta on saatu muutamana yönä. Lounastarjoilua on hiottu kaupungilla: aika moni ravintola myy päivän lounaan, lasin viiniä ja kahvin hintaan 15 euroa. Se siitä ”ultrakalliista” Rivierasta.

Filmifestivaalit saadaan tänä vuonna järjestettyä ja Festivaalipalatsin ja luksushotellien ympärillä on painettu töitä tauotta. Palatsin edessä on muuten useamman teltan 24/7 koronatestaus festivaalivieraille. Ei synny Vaalimaa -ilmiötä. Koronan esiintyvyysluku on täällä nyt 19,2. On selvästi alle Suomen tason, vaikkei toki riitä Krista Kiurun vaatimuksille.

Lomailua on tullut rahoitettua osingoilla, joita on tippunut viime blogin jälkeen vajaat 8 000 euroa. Suurin maksaja tällä kertaa Citycon. ISharesin etf:t maksoivat osinkoa, samoin Kraft Heinz, Pfizer ja Telefonica.

Myyntivoittoja on tullut tänä vuonna kotiutettua, joten tammikuussa täytyy maksaa tuntuvasti ennakontäydennystä. Myyntivoittoja on kasassa reilut 150 000. Hankintameno-olettamalla saa vähän helpotusta mutta rahaa siirtyy varmasti myös valtion kirstuun.

Verotus hidastaa kaupankäyntiä mutta Harvian mainio menestys on nostanut kurssin tasolle, joka alkaa olla haastava. Toivon toki, että suomalaisen yrityksen saunat menestyvät maailmalla entiseen malliin. Nyt hioin kuitenkin positiota pienemmäksi. Relais Groupia myin siivun. Samoin Rapalaa kapitalisaatiosopimuksessa. Ruotsalainen Bonava tuotti ihan mukavasti enkä jäänyt katsomaan mahdollista kurssiliukua, myin koko potin. Ostopuolella osingonmaksajia ja terveydenhuoltoa.

MYYNNIT

Relais       20,20 €
Bonava         9,15 €
Harvia       48,06 €       50,00 €       51,30 €
Rapala         8,41 €         8,42 €         8,40 €
         8,26 €

OSTOT

TietoEvry       26,20 €       26,56 €
Sanofi       85,86 €
Sampo       38,80 €       38,88 €       38,70 €
       39,36 €       39,05 €
Raisio         3,91 €
Lundbeck       25,50 €
YIT         5,08 €         5,06 €
Citycon         7,28 €
Altia       10,20 €
Terveystalo       11,42 €

Pörssin nousuvire tuntuu jatkuvan, vaikka omasta mielestä osalla yrityksestä on arvostustaso koko lailla tapissa. Toivottavasti H1 -tulokset jaksavat pitää markkinat tyytyväisinä. Bidenin valinnan jälkeen ollaan ainakin vältytty Trumpin aiheuttamalta heilunnalta. Taalakin tuntuu vahvistuvan. Korkopuolella lähdettäneen äärimmäisen hitaasti mutta varmasti kohti normaalimpia lukuja.

Tällä viikolla lähdemme taas Suomea kohti. PCR -testi on varattu torstaille ja perjantaina pitäisi saada printattu todistus. Lauantaina lento Munchenin kautta Helsinkiin ja auto Fly Parkista alle. Vantaalla saa vielä otettua toisen testin, mikäli systeemi toimii edes jollakin lailla. Sitten voimme olla karanteenissa 3-4 päivää ja käydä kolmannessa testissä.

Toivottavasti mahdollisimman moni saa rokotukset otettua ja EU:n rokotepassin kouraan. Ainakin täällä on vähintään yhtä turvallista kuin Suomessa. Järkeä ja normaalia varovaisuutta kannattaa toki käyttää kaikkialla.

Josko syksyllä oltaisiin paremmassa tilanteessa matkailunkin suhteen. Aika monen ihmisen leipä on kiinni vapaasta liikkuvuudesta, tai ainakin vapaammasta.

Propuska, propuska

Neuvostoliiton malli on tullut vapaan liikkuvuuden Eurooppaan. Papereita pitää löytyä ja sertifikaattia, mieluiten negatiivista. Propuskat pitää olla. Kaiken takana tietenkin korona eli Covid -19.

Oma tiemme Ranskaan alkoi tällä kertaa Turun Terveystalosta. Perjantaina tasan 08:00 minulle lyötiin tikku nenään ja pyöriteltiin. Siinä ei kirjaimellisesti kauan nokka tuhissut. Tikku putkeen ja rahat tiskiin. Hiukan alennuksista riippuen lysti maksoi 222 – 252 euroa eikä siitä oireettomana voi saada kuuluisaa Kelan satasen korvausta.

Markkinoilla on myös toimijoita, jotka ovat aika avarakatseisia eli heille ohjautuvat matkailijat, joilla on oireita. Itse ihmettelen logiikkaa, sillä jos on oireita, olet tuskin lähdössä mihinkään. Systeemi ohjaa valehtelemaan. Itsellä ei valitettavasti taivu moraali tuohon peliin.

Sitten kotiin odottamaan tulosta. Saksan aikaraja oli tiukka eli 48 tuntia näytteenotosta. Tämä koski myös kauttakulkuliikennettä eli Lufthansan koneen vaihtoa Frankfurtissa. Hivenen veti tiukoille, sillä aamulla piti lähteä kohti Helsinkiä 07:00. Lennon olisi voinut siirtää – ehkä – vielä aamulla ja pitkäaikaisparkin peruuttaa. Muuten olisi kummastakin tullut ns. uponnut kustannus.

Päätin mennä kentälle autolla muistaen viime vuoden kommervenkit siitä, miten kentältä saa saapuessaan siirtyä ja miksi ei. Julkisen liikenteen varaan ei auttanut laskea. Turusta kulkee nykyään suora bussi Vantaalle kerran päivässä, ainoastaan arkisin. Hivenen on tilanne muuttunut viime vuosista.

Aamulla noin 04:30 huomasin että Terveystalon appiin oli tullut negatiivinen testitulos. Olo oli hivenen helpottunut – ei tuloksesta vaan siitä että aikataulu piti. Emme kuitenkaan uskaltaneet laskea ”digitaalisen” todistuksen varaan. Koukkaus Terveystalon Kampin asemalle, jossa palvelu pelaa 24/7. Lappu kouraan ja kentälle. Ranskan ulkoministeriön sivuilta löytyi myös juhlallinen vakuutus siitä, ettei ole oireita. Printtaus ja nimet alle.

Laput, ne propuskat, syynättiin ensin Helsinki-Vantaalla. Hieman käy sääliksi henkilökuntaa, kun pitäisi pysyä jyvällä jokaisen maan vaatimuksista. Homma hoitui ja turvatarkastuksen kautta lähes autiolle kentälle. Frankfurtissa laput tarkastettiin uudelleen saksalaisella joustavuudella. Frau Kontrolleurin oli tiukkana. Yhdellä kaverilla oli kulunut 50 tuntia näytteenotosta. Ei muuta kuin uusiin testeihin ja uusia lippuja hankkimaan. Nizzassa dokumentit tarkastettiin kolmannen kerran.

Matkailun matematiikka muuttuu. Suomen hintatasolla alkaa tehdä nelihenkiselle perheelle tiukkaa maksaa tonnin ”starttiraha”. Yksi kaveri ennustikin, että kentällä tulee jatkossa vain tuttuja vastaan. Ruotsissa tuon testin saa 440 kruunulla, Saksassa 50 eurolla ja Italiassa 15 eurolla. Ostinkin salkkuun Terveystalon osakkeita.

Täällä Cannesissa avattiin tänään ravintoloiden terassit. Harvoin on istunut ravintoloissa niin paljon hymyileviä asiakkaita. Ravintolahenkilökuntakin oli riemuissaan: ”Let’s go! – On y va!”. Ei oltu turhaan hinkattu kaikki paikat kaikilla mahdollisilla desinfiointiaineilla. Se kuuluisa esiintyvyysluku on muuten täällä 58.

Tänään aukesivat myös muut kuin välttämättömyyskaupat. Museot, elokuvateatterit ja tavalliset teatterit aukesivat.

Urheilutapahtumiin saa nyt ottaa 800 henkeä sisätiloihin tai 1 000 henkeä ulkotiloihin. Se on kuitenkin 994 enemmän kuin Turussa Interin jalkapallo-ottelussa. Siellä esiteltiin viimeksi pelaajien lisäksi erikseen kaikki kuusi katsojaa. ”Ja katsomossa A rouva Virtanen, katsomossa B herra Lahtinen”. Meneteltiin Kristan ohjeiden mukaan. Nyt ei ole aika x, y, z.

Täällä on selkeä exit -suunnitelma, jonka toinen vaihe toteutui tänään. Seuraava etappi on 9. kesäkuuta, jolloin aukeavat ravintoloiden ja baarien sisätilat. Urheilutapahtumiin ja eri näyttelyihin pääsee 5 000 henkeä. Sen jälkeen otetaan myös EU:n ulkopuolisia turisteja, terveyspassilla.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin kesäkuun lopussa ollaan koko lailla normaalissa tilanteessa. Paitsi että diskot ja yökerhot odottavat vielä vuoroaan. Koetan kestää ilman David Quettaa tämän kesän. Jos joku on käynyt turistisesongin aikaan jet setin ns. menomestoissa, niin ymmärtää että näiden avaamista jarrutellaan vielä. Siellä kun leviävät monenlaiset virukset.

Asunnolla oli kaikki juuri niin kuin täältä lähtiessä. Talonmies oli käynyt kerran tsekkaamassa paikat ja juoksettamassa vettä viemäreihin.

Täytyy todeta, että tässä kakkoskodissa on helppo viihtyä. Marche Forville -torilta on taas hankittu tuoreet vihannekset ja hedelmät. Paikallisen artesaanipastan tekijän valikoimaa on testattu iltaisin. Leipä ja leivonnaiset paikallisesta leipomosta. Tuoreet kirsikatkin ovat juuri niin hyviä kuin muistelin. Kelit ovat olleet passelit: reilut 20 astetta ja auringonpaistetta. Rannoilla on sopivasti auringonottajia

Mitenköhän Suomen exit -suunnitelma jaksaa? Sen verran on osunut otsikoita silmiin, että ilmeisesti edelleen eletään kriittisiä aikoja. Tänään oli Turussa kahdeksan tartuntaa. Pitäisiköhän terassit sulkea ja alkoholin myynti valvotuissa tiloissa lopettaa kokonaan. Turvallisemmin juomien nautiskelu sujuu Aurajoen varressa?

On vaikea ymmärtää poliitikon järjenjuoksua. Itsellä tulee mieleen lapsuuden raittiuskilpakirjoitukset. Niissä me saimme etukäteen vihkosen, jossa oli opettava tarina tupakan ja alkoholin vaaroista. Niistä sitten kirjoitettiin aine ja odoteltiin, kuka palkitaan kevätjuhlissa. Aika hyvin pärjäsi, kun lupasi, ettei tippaakaan, koskaan. Sauhuttelusta puhumattakaan. Järjestäjinä olivat paikalliset raittiusjärjestöt yhdessä Suomen opettajain raittiusliiton kanssa. Jäiköhän hallituksella aine kirjoittamatta ja nyt otetaan revanssi?

Pitää taas virittäytyä ranskan puhumiseen. Ehdin jo tehdä ensimmäisen mokan naapurin vanhan rouvan kanssa. Hän käy päivittäin ulkona harmaantuneen ja hidasliikkeisen koiran kanssa. Aina ei oikein selviä, ulkoiluttaako koira rouvaa vai rouva koiraa.

Yritin viestiä sitä, että on mukavaa nähdä rouva terveenä ja hyvissä voimissa. Taisin sanoa, että on kovin yllättävää nähdä rouva terveenä ja elävänä… Yritin kyllä paikata seuraavalla repliikillä mutta täytynee jatkaa lepyttelyä.

Pörssissä on edelleen ollut positiivinen vire. Nyt nostaa kuitenkin inflaatio päätään Yhdysvalloissa ja markkinoilla on pelko siitä, että FED eli Yhdysvaltojen keskuspankki vie boolimaljan pois bileistä. Joko koronnostoilla tai ainakin tukiostojen lopettamisella.

Osalle sijoittajista ajatus positiivisesta reaalikorosta on ahdistava. Kesällä nähdäänkin varmaan heiluntaa monen kertaan. Tulosodotukset on viritetty tappiin ja vaikka yllättävän moni firma on niihin yltänyt, niin eiköhän ainakin parannusten tahti muutu maltillisemmaksi.

Salkkuihin on tippunut osinkoja tähän mennessä 84 930 euroa. Vielä on Sampo tuloutumatta ja aika moni kotimainen on siirtynyt kahden osingonmaksun vuositahtiin, joten ihan hyvältä näyttää.

Salkuissa olen hiukan kotiuttanut voittoja. Ikävästi näyttää siltä, että ennakon täydennystä täytyy maksella vuoden vaihteessa. Ongelma on sinänsä positiivinen, kertoohan se voitollisista kaupoista.

Kävimme tästä keskustelua yhdessä sijoitusryhmässä. Osa kirjaa verovelan Exceliinsä sitä mukaa kun voittoja näkyy sarakkeissa, osa taas kirjaa vasta kun maksu tapahtuu. Kumpikin lienee parempi, kunhan muistaa että voitoille löytyy muitakin ottajia kuin oma talous.

Salkkuliikkeet

OSTOT
Telia3,46 €
Lundbeck25,25 €
Citycon7,28 €7,29 €7,27 €
TietoEVRY27,34 €26,80 €26,70 €
Terveystalo11,62 €
Sanofi87,14 €
MYYNNIT
Harvia43,60 €44,00 €40,00 €
Nokia4,07 €
Rapala8,80 €

Toivottavasti korona hellittää vauhdilla, niin että saadaan Suomenkin rajoituksiin joku tolkku.

Ja toivottavasti tuoreet viikunat saapuvat kohta paikalliselle torille.

Kesää kohti kuitenkin mennään.

Merkillinen vuosi 2020

Ihmiset alkavat jo unohtaa miltä normaali elämä tuntui. Elämä, jossa sai liikkua, niin kuin tahtoi, tavata ihmisiä rajoituksitta ja muutenkin hoitaa asiansa niin kuin parhaaksi näkee. Tilalle on tullut milloin mitkäkin määräykset ja voimakkaat suositukset. Alueita eristetään, toimialoja suljetaan ja täytetään monenlaisia lomakkeita korvausten saamiseksi. … Jatka artikkeliin Merkillinen vuosi 2020