Avainsana: JP Morgan

Too much Fun

Olen nyt ollut Cannesissa taas reilun kuukauden. Keskilämpötila ajalta menee heittämällä yli 30 asteen. Sadetta on saatu kahtena päivänä hieman ja kerran kunnolla. Paikallisten vuoristojärvien pinnat laskevat huolestuttavasti ja monella alueella on käytössä vedenkäytön rajoitukset. La secheresse eli kuivuus uhkaa monen päivittäistä elämää ja liiketoimintaa.

Joku viisas totesi, että ihminen tottuu uuteen ilmastoon noin kahdessa viikossa. Itseäkin nauratti, kun yhtenä iltana – lämpötilan pudotessa 24 asteeseen – aloin kaivata pitkähihaista paitaa.

Käväisin tälläkin reissulla taas Aix-en-Provencessa ja siellä oli illallakin 37 astetta varjossa. Oma vauhti kannatti sovittaa lämpötilaan.

Aixin lukuisat baarit, ravintolat ja terassit näyttivät vuolevan kultaa, kun ihmiset pitivät huolta nestetasapainosta. Coca Cola, Pepsi, Anheuser-Busch InBev ja Nestle ainakin hyötyvät säätilasta. Osa hotelleista oli myös täynnä – varsinkin amerikkalaiset turistit ovat palanneet. Dollarin kurssi rohkaisee vanhalle mantereelle.

Aix-en-Provence

Jo tänne saapuessa tiesin, että pääsen testaamaan asiointia useamman paikallisen instanssin kanssa. Asioidessa pääsee lähestymään ranskalaisuuden ydintä, jossa ”kyllä” on ”ehkä” – normallement. ”Ei” taas on usein lähtökohta mutta harvoin lopputulos. Hermoja testataan.

Ostin tänne tullessa SFR:ltä laajakaistan, joka on toiminut mainiosti. Pakettiin kuului myös noin 300 TV-kanavaa, joista olemme katsoneet ajoittain ehkä kolmea.

Hinta oli edullinen. Vajaalla 20 eurolla kuussa kaikki herkut ja ilmaiset puhelut. Yritin pitkään sinnitellä täällä ilman ranskalaista puhelinliittymää. Ei onnistu. Jos jonkinlaiset instanssit vaativat puhelinnumeron ja lomake ei huoli muuta kuin paikallisen numeron. Tähän puhelimeen saan joskus viestin saapuvasta paketista. Ainoat puhelut, joita siihen tulee, ovat puhelinyhtiön ”tyytyväisyyskyselyitä”, joissa yrittävät myydä lisää TV -kanavia niiden 300 lisäksi. Olen yrittänyt vastata, että olen erittäin tyytyväinen, jos ette enää soita – huonolla menestyksellä.

Nyt se 20 e kuussa oli hinattu laajakaistan suhteen 41 euroon ja se ilmainen puhelinliittymä 8 euroon (voisi soittaa ja siirtää dataa loputtomasti). Kipukynnys ylittyi.

Lasi roseeta alle ja myymälään.

Kävi tuuri ja väkeä oli vähän. Yleensä siellä on afrikkalaisdelegaatio hoitamassa koko klaanin voimin suvun asioita. Alkuselvittelyn jälkeen löytyi paikalle pelimies, joka ymmärsi, että asiakkaalle pitäisi saada veret seisauttava paketti.

Hän ei saanut sitä myöntää eikä myöskään soittaa itse päämajaan erikoishintojen perään. Mutta kun Ranskassa ollaan, asiakas voisi itse soittaa pääkonttorin asiakaspalveluun ja saada hyvin perustellen ja neuvotellen erikoishinnan. Tämä onnistuu toki vain ranskaksi.

Ehdin jo masentua, kun kaveri yllätti. ”Tykkäätkö huonoa, jos minä olen soittaessa sinä?”

En todellakaan. Ja niin Provencen korostuksella natiiviranskaa puhuva ”Miettunen” soitti erikoishintojen yksikköön.

Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin uudet hinnat olivat tiskissä. 41 euroa putosi 25 euroon ja 8 euroa nollaan. Itselläkin meinasi välillä tulla itku, kun kuuntelin tuon ranskalaisen ”Miettusen” perusteluja ja viittausta perheen ankeaan taloudelliseen tilanteeseen ja vähäiseen datan käyttöön.

En myöskään ole ennen muistanut kiittänyt vastapuolta ”suuresta ammattimaisuudesta ja esimerkillisestä asiakaspalvelusta, jonka varmasti tuon esille asiakastyytyväisyysmittauksessa”. Luulen että sanoi vielä että ”suutelen jalkojanne, madame”. Kuulin varmasti väärin.

Lopputulos 288 euron vuosisäästö. Ja yksi asia pois työlistalta.

Kaupungissa on ollut vilskettä. Koronan hyydyttämä konferenssi- ja tapahtumateollisuus jauhaa täysillä. Hotellit ja ravintolat hierovat käsiään.

Mainonnan ja markkinoinnin Cannes Lions keräsi yli 15 000 osallistujaa. Tapahtuman Main Sponsor oli itselle yllättävä Tik Tok. Tänä vuonna väki olikin aikaisempaa nuorempaa ja teknologian mahdollisuuksista markkinoinnissa oli erityinen paino. Kaikki rannan ravintolat oli varattu yksityistilaisuuksiin, samoin rannan lähellä olevat hotellit ja ravintolat. Rahaa tekivät myös lentoyhtiöt, taksit ja Uber.

Osallistumispakettien hinnat vaihtelivat 3 000 perushinnasta 9 990 euron Platinum VIP pakettiin. Virkistysohjelma oli hinnan mukainen. Oli kuin suomalainen vappu olisi kohdannut Mardi Gras:n. Euroopan parhaat tiskijukat kilpailivat rajuimmasta äänentoistosta rantaravintoloihin rakennetuissa ”yökerhoissa” ja väen kunnosta päätellen tarjoilu oli sekä runsasta että ilmaista.

Tapahtuman loppumisen jälkeisenä aamupäivänä ryhmä nuoria miehiä istui paikallisessa kahvilassa. Yksi totesi, hapuillen lasiaan vapisevin käsin että ”This Conference is too much Fun”.

Taas huomaa, että Pohjoismaissa on alkanut lomakausi. Ruotsalaisia ja norjalaisia näkee usein. Saksalaisia autoja näkyy parkkialueilla. Joka päivä saapuu risteilyaluksia, joista nousee maihin amerikkalaisia, meksikolaisia ja intialaisia. Oikeastaan ainoa ryhmä, jota näkee jonkin verran vähemmän, on venäläiset.

Turisteilla riittää katsottavaa

Kävin eilen vakiparturillani. Siellä laitettiin kahta peroksidiblondia iltakuntoon. Ulkonäkö kertoi heti kansallisuuden, jonka venäjän kieli vahvisti. Hetken mietin, kysynkö mielipidettä Ukrainasta mutta uskon että olisi mennyt hukkaan. Näillä on yleensä enemmän mielipiteitä käsilaukuista. Sanoin parturilleni, että toivottavasti saatte kunnon korvauksen työstänne.

Viime kuukausi on ollut maailmanlopun manaajien kilpajuoksua. Alas mennään eikä loppua näy. Sitten voit lukea seuraavasta kappaleesta onko pohjille vielä matkaa kymmenen vai kolmekymmentä prosenttia. Hyvät uutiset ovat vähissä. Päivän rohkein ennustaja oli JP Morgan, joka maalaili kuvaa 380 taalan öljystä. Ukrainan sota jatkuu vuosia, Eurooppa ei saa energiaa edes rahalla. Korot ovat tapissa ja Etelä-Euroopan pankit kaatuvat veronmaksajien syliin.

Itse uskon, että yritykset tekevät vielä kohtuullista tulosta. Kasvuennusteissa on kuitenkin ilmaa ja analyytikot tulevat näiden suhteen jälkijunassa. Yhtä varmaa on se, että useimmissa osavuosikatsauksissa viitataan tulevaisuuden tavallista suurempaan epävarmuuteen. Tämä taas tarkoittaa sitä, etteivät hyvätkään tulokset välttämättä riitä, kun tulevaisuudesta ei tiedä. Koskapa tietäisi?

Oma salkku on nyt ottanut enemmän osumaa kuin koronakriisissä. Sen menestys ei todellakaan ole ollut ”Too much Fun”. Ennustettu osinkotuotto on toki parempi kuin koskaan, mutta eiköhän osinkoennusteitakin aleta kohta reivata alas.

Jos olisi viisas, niin jättäisi varmaan ainakin osan melkein päivittäisistä ”halvoista ostoista” tekemättä. Vielä viisaampi olisi tietenkin myynyt pari kuukautta sitten ja katselisi nyt kaikessa rauhassa mihin asti markkinat valuvat.

Salkuissa olen tehnyt edelleen myyntejä ja ostoja. Näillä on saanut – useimmiten – pieniä voittoja. Isoa kuvaa ne eivät muuta. Tasan vuoden takaisesta huipusta on lasketeltu 17,3 prosenttia. Tuossa on toki mukana vuoden elinkustannukset.

Suurimmat omistukset suuruusjärjestyksessä:

  • Citycon
  • Nordea
  • Tokmanni
  • Anora
  • Sampo
  • TietoEVRY
  • Kemira
  • UPM
  • Telia
  • Fortum

Olen yrittänyt tehdä pienempiä siirtoja ostamalla osakkeita myös muualta kuin Suomesta. Espanjasta on Enagas ja Telefonica. Yhdysvalloista Gilead Sciences, Omega Healthcare, The Necessity Retail ja viimeisimpänä Netflix.

AbbVie ja Kraft Heinz myyty hyvällä voitolla pois. Ruotsista olen ottanut Hennes & Mauritzia sekä Intrumia. Ennestään siellä on Cloettaa, jonka kurssi niiasi kun se kertoi aikeesta rakentaa yksi isompi tehdas Hollantiin ja sulkea kaksi pienempää. Liiketaloudellisesti varmaan järkevää pitkällä tähtäimellä mutta markkinat huolestuivat rahoituksen vaikutuksesta osinkoon. Englannin Tescoa en ole vieläkään myynyt pois, maksaa sentään kohtuullista osinkoa.

Olen pelannut jonkin verran pingistä Konecranesilla ja Uponorilla. Mielestäni kumpikaan ei ole nyt kovin kallis. Salkussa pitkään ollut Orion on pärjännyt hyvin, toivottavasti kehitys pysyy positiivisena.

Koronaromahduksessa uskalsin ennustaa, että joku tekee hyviä ostoksia. Nyt aletaan olla tasoilla, joista voisi ennustaa samalla tavalla. Voi toki olla että ”tällä kertaa on toisin” eli ”This time it’s different”.

Paljon riippuu Ukrainan tilanteesta ja keskuspankkien juoksusta inflaatiota vastaan. Voi olla, että joutuvat vielä jarruttamaan koronnostoja jo ennen kuin ollaan inflaatiotavoitteessa.

Markkinamyllerryksen keskellä ajattelin kuitenkin muistaa välillä nauttia lämpimistä keleistä. Täytyy myös tunnustaa, että täällä saa välillä ihailla maisemiakin. Varsinkin niitä ohikäveleviä. Jostain kumman syystä turisteissa on täällä selvä sukupuolivinouma naisten hyväksi. Vaatetukseen ja rantakuntoon on varmaan panostettu koko talvi. Tai sitten ovat geenit suosineet.

Kesäjalkineet helteeseen

Mukavaa lomaa lukijoille.