Avainsana: Elekta

Syksyä ja solidaarisuutta

Kurssikaverina Aix-en-Provencen kielikurssilla oli tumma neiti Sansibarista. Olipa puhutun ranskan keskusteluharjoituksissa aiheena mikä tahansa, hän peräänkuulutti valkoisen miehen vastuuta ja solidaarisuutta. ”On doit prendre la responsabilite”.

Logiikka meni niin, että ne maat, jotka ovat Afrikan orjuuttamisesta korjanneet sadon, saavat nyt sitten maksaa. Tästä iäisyyteen. Yritin hahmottaa, miten Suomi on Afrikkaa orjuuttanut muttei heti tullut mieleen.  Varovainen ehdotukseni siitä, että hoitaisivat ongelmiaan ihan itse, ei saanut kannatusta. Neiti palasi kurssin jälkeen Afrikan Unionin tehtäviin Pariisiin. Arvattavasti peräänkuuluttamaan muiden vastuuta.

Parhaillaan seuraamme miten viimeinenkin Yhdysvaltojen sotilas lähti Kabulista. Yhdysvallat ja liittolaisten joukot toimivat alueella 20 vuotta. Pumpattiin tuhansia miljardeja infran kehittämiseen, hallituksen joukkojen kouluttamiseen ja aseistukseen. Joku saattaa epäillä, että ihan kaikki raha ei päätynyt sille suunniteltuun kohteeseen. Rakennettiin koulujärjestelmää ja parannettiin sekä tasa-arvoa että lukutaitoa. Demokratiaa ei kuitenkaan voi kaataa pullosta eikä rakentaa yhteiskuntaa, jota ei sen jäsenet eivät halua puolustaa sitä itse.  

Muutamassa viikossa talibanit jyräsivät hallituksen yli. Hallituksen nokkamiehet panivat rahat taskuun ja vaihtoivat maata. Armeija antautui hetkessä ja länsimaiden antamat aseet siirtyivät uusiin käsiin. Neuvostoliitolla kesti kymmenen vuotta lähteä maasta pois. Nyt päästiin kahteenkymmeneen.

Maassa on 31 miljoonaa asukasta. Osa on tietysti jo nyt talibaneja ja rationaalinen johtopäätös on, että suurimmasta osasta tulee nopeasti järjestelmää kannattavia tai ainakin sitä – pakosta – sietäviä. Rakennettu koulutusjärjestelmä murenee nopeasti. Naisten asemassa palataan entiseen ja Sharia -laki korvaa aikaisemman oikeusjärjestelmän. Avioliitot ovat jatkossa joustavia ikärajojen suhteen, eikä morsiamelta välttämättä mielipidettä kysellä. Nopeasti voisi arvata, että ainakin miljoona ihmistä etsii itselleen uutta kotimaata, heti.

Sen verran uskallan ennustaa, että Euroopan Unionissakin täytyy miettiä solidaarisuuden ja turvapaikkapolitiikan tasapainoa – jälleen kerran. Vastaus ei oikein voi olla kategorinen ”Bienvenue / Willkommen” – sen verran on opittu edellisestä aallosta. Eikä sekään näytä toimivan, että maksetaan välissä oleville maille kipurahaa siitä, että pitävät pakolaiset siellä. Euroopan Unionilta puuttuu edelleen uskottava ja johdonmukainen ratkaisu näihin kansainvaelluksiin. Afganistanista tulevat eivät varmasti ole viimeinen aalto. Maasta poistaminenkaan ei toimi: kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita on jäänyt Eurooppaan yli miljoona.

Bidenilla on selittämistä tapahtumien nopeudesta ja aika näyttää, hyväksyykö amerikkalainen äänestäjä ratkaisun. Sinänsä moni amerikkalainen on jo kyllästynyt siihen hintaan, jota Yhdysvallat on maksanut maailman poliisina toimimisesta. Lähtö vain olisi pitänyt hoitaa hallitusti ja tyylikkäästi. Nyt televisio välitti kuvaa kaikesta muusta.

Ulkopoliittiset vaikutukset voivat olla tuntuvia. Monella muulla alueella pohditaan, voiko tästä vetää johtopäätöksiä Yhdysvaltojen tulevasta linjasta. Miten se suhtautuu jatkossa Kiinan toimiin Taiwanissa? Tai Venäjän toimiin ”lähialueilla”? Euroopassa kannattanee hoitaa oma puolustuskyky kuntoon, Uncle Sam ei ole paikalla aina kun toivotaan.

Elokuu on mennyt nopeasti. Ranskassa sienet ovat kulinaristien herkkua ja hinnat sen mukaiset: herkkutatit ja kanttarellit vaihtavat omistajaa jopa 100 euron kilohinnalla. Talouden sienivastaava onkin kolunnut satoa lähimetsistä ja pakkaseen ei enää mahdu oikein mitään. Keittiössä hurisee U.F.O..n näköinen kuivuri. Ranskassa otetaan kunnon hinta myös marjoista. Vadelma ja boysenmarja liikkuvat jossain 4-5 eurossa per desi. Mökiltä nämäkin on kerätty talteen ilmaiseksi. Otin kiusallani kuvan Turun torilta masentaakseni Cannesin torimyyjää.

Turun tori on vielä hengissä. Eikä siitä tullut Turku Center.

Pörssissä on testattu muutaman kerran hetekan jousia, mutta aina on noustu yli entisen tason. Yhdysvalloissa aletaan vähentää elvytystä ja kun asia on viestitty varovaisesti, ei ole saatu suurempaa paniikkia aikaan. Korkotaso on hitusen nousussa mutta näillä äärimmäisen alhaisilla korkotasoilla mennään vielä pitkään. Siinä on instituutionaalisilla sijoittajilla miettimistä. Laskelmat on tehty niin että korkoinstrumenteistakin pystyy saamaan noin 4 prosentin tuottoa. Kun tämä ei nyt onnistu, suuntautuu rahavirta osakkeisiin, kiinteistöihin ja ”vaihtoehtoisiin sijoituksiin”.

Korona leviää edelleen mutta samaa vauhtia kuin rokotettujen määrä nousee, laskee sairaalahoitoon – varsinkin tehohoitoon – joutuvien määrä. Tanskassa ilmoitettiin, että kaikista rajoituksista luovutaan muutaman viikon sisään. Suomessa taas lomalla pattereitaan ladannut ministeri elää edelleen ”veitsen terällä” eikä luovu mistään rajoituksista. Muut ministerit levittelevät käsiään ja osoittavat sormella Aluehallintovirastoa.

Kansallisteatterin johtaja näki tilanteessa kaikki farssin piirteet. Kansallisoopperaan saatiin poliisin isku valvomaan määräysten noudattamista. Karhuryhmää ei sentään tarvittu tällä kertaa. Kuri ja järjestys se on herroillekin.

Jyri Häkämies sai hyvin julkisuutta uudelle kirjalleen kun ”paljasti” muutaman mehevän henkilökuvauksen etukäteen. Nyt voivat kaikki sitten etsiä Googlen avulla kuvauksen Kauppa-Loposta. Voi olla, että kirja myy paremmin kuin Lauri Nurmen sankaritarina ”Kuinka Suomi päätti voittaa koronan”.

Summa summarum. Koronan vaikutukset hellittävät, yritykset parantavat vauhtiaan. Tuotantoketjut ovat vielä hieman levällään ja tietyistä komponenteista on pulaa. Eiköhän tässä saada aikaan logistikkojen tuntema Forrester -ilmiö tai ns. Bullwhip -efekti. Tiivistettynä se menee niin että kun tavarasta on pulaa, sitä tilataan ”varmuuden vuoksi” liikaa. Kun sama reagointi menee läpi koko ketjun, niin yhtäkkiä onkin tavaraa liikaa. Ohjelmistotalo SAP saa sen jälkeen entistä enemmän sopimuksia tuotannonohjausjärjestelmiin.

Itse kävin salkkujeni tilannetta läpi ja veivasin taivaisiin nousseita positioita pienemmäksi. Tilalle otin täydennystä pienempiin positioihin ja hieman defensiivisempää tavaraa. Myyntivoittoja realisoitui 227 000 euroa.

Kun voivottelin surkeaa tilannetta ja kauppojen veroseuraamuksia, kaveri totesi että ”on sinulla murheet”.

Tottahan tuo on. Ei kannata valittaa, jos sijoitukset onnistuvat. Ei muuta kuin tietojen syöttö Oma Veroon ja vajaan 80 000 euron ennakontäydennykset saman tien maksuun.  Kai veronmaksukin on sitä solidaarisuutta, jota professori Heikki Hiilamo taas peräänkuuluttaa. Viime vuoden veropäätöskin tuli ja nyt on syksyn kuviot siltä osin kunnossa.

MYYNNIT

Harvia63,9057,70
Rapala9,509,609,90
Kemira14,02
Relais25,2027,20
Elekta12,76
iShares Emerging Mark.52,78
iShares US Oil Equipm.10,67
Uponor27,1127,00
Swedish  Orphan Bio17,38
Alma Media12,00
Aktia12,00
Aspo10,60
Kokonaan myyty iSharesin etf:t, SOBI ja Elekta. Muut kevennyksiä.

OSTOT

Citycon7,447,367,35
7,38
Terveystalo11,4411,8011,72
Telia3,713,693,67
Sanofi84,65
Kraft Heinz31,3232,0731,43
Cloetta2,73
Duni10,98
Nobia6,79
YIT5,01
Metso Outotec8,778,89
Huscompagniet18,32
Huscompagniet täysin uusi tuttavuus. Muissa lisätty painoa.

Olen pikkuhiljaa kasvattanut omistusta Terveystalossa. Demografia puoltaa sijoitusta; väki vanhenee. Sote-uudistus nähdään uhkana yksityiselle terveydenhuollolle. Kun katsoo, miten valtiollisia projekteja on tähän asti hoidettu, en jaksa olla julkisesta ”kilpailusta” huolissani. Rettig Group on toiseksi suurin omistaja 16,5 prosentin osuudella. Kun he ovat nyt luopuneet Nordkalkista ja kassassa on riihikuivaa, olisiko kiinnostusta kasvattaa omistusta? Tämän tyyppiset yritykset saattavat herättää omistushaluja myös Suomen ulkopuolella. Ja odotellessa saa kuitenkin kohtuullista ja – luultavasti – kasvavaa osinkotuottoa.

Metso Outotec tuli salkkuun pitkästä aikaa. Kun taloudet elpyvät ja raaka-aineiden hinnat nousevat, voi olettaa, että kaivosteollisuuden investoinnit lähtevät vauhtiin.

Cloettaa on salkussa ennestään. Korona pudotti irtomakeisten myynnin melkein nollaan. Pakattujen tuotteiden myynti pysyi kohtuullisen hyvällä tasolla. Nyt on taas virkistymistä irtomakeisissa ja yrityksen ostama Candy King (Karamellkungen) pääsee tekemään tulosta. Ruotsalaiseen tyyliin seurataan hyvin trendejä ja on lanseerattu vegaanista suklaata, aidoista marjoista ja hedelmistä makunsa saavia makeisia ja raaka-aineetkin on hankittu kovin reilusti ja eettisesti. Jättebra.

Liimailin autoon eilen ”ympäristömerkkejä” Saksan ja Ranskan osalta. Nyt pitäisi olla sellaiset plakaatit tuulilasissa, että saa ajaa minkä tahansa kaupungin keskustassa. Finnlines on buukattu ensi viikolla ensin Ruotsiin ja sieltä Saksaan. Ranskaan siirtymiseen on varattu tällä kertaa viikko, niin ehtii paremmin pysähtyä matkan varrella.

Ruotsissa voi pitää tauon Linköpingissä ja poiketa Cloettan myymälässä. Kölnissä voi taas vierailla, kun koronarajoitukset ovat lievempiä. Siitä kohti Beaunea – Burgundin viinialueen pääkaupunkia ja Valencea, ”Etelä-Ranskan porttia”.

Viininkorjuu on meneillään ja muukin sadonkorjuu on mielenkiintoista nähtävää. Ostoksiakin voi innostua tekemään. Kaivoin esiin vanhan hunajapurkin, jonka ostimme suoraan tuottajalta – ikääntynyt pariskunta – viime reissulla. Oli sen verran hauska talo, keskellä ei mitään, että josko löytäisimme sinne taas. Etiketissä oli osoite joka Google Mapsin mukaan saattaa hyvinkin olla oikea.

Saint Bonnet en Bresse, luulisin. Akaasiahunajaa joka tapauksessa.

Taskussa on myös EU:n koronapassi, vaikkei sellaista meillä Suomessa olekaan – työryhmä toki pohtii asiaa. Tarkoitus on olla reissussa pari kuukautta ja palata siten, että kesärenkailla vielä selviää.

Toivottavasti sähköpotkulautojen kokoontumisajot kotiovelle ovat sillä aikaa vähentyneet. Opiskelijoiden ykköskurssilaisten ”sisäänajo” on sekin varmaan saatu suoritettua. Nyt ovat viereisessä puistossa sitkeimmät reivitunnelmissa vielä 04:30 aamuyöllä herättäen koko talon – kuulemma. Jos olisi herkkäuninen, asia voisi häiritä enemmänkin.

Mikähän olisi saldo, jos käyttäjät puhallutettaisiin?

Seuraava blogi kirjoitetaan taas Cannesissa. Mukavaa syksyä kaikille.

Merkillinen vuosi 2020

Ihmiset alkavat jo unohtaa miltä normaali elämä tuntui. Elämä, jossa sai liikkua, niin kuin tahtoi, tavata ihmisiä rajoituksitta ja muutenkin hoitaa asiansa niin kuin parhaaksi näkee. Tilalle on tullut milloin mitkäkin määräykset ja voimakkaat suositukset. Alueita eristetään, toimialoja suljetaan ja täytetään monenlaisia lomakkeita korvausten saamiseksi. … Jatka artikkeliin Merkillinen vuosi 2020

Kilot, miltsit ja jaardit

Joka alalla on oma slanginsa. Sijoituspalstoilla kerrotaan ostoista kiloissa eli tuhansissa euroissa. Haaveena saattaa olla miltsin eli miljoonan salkku. Järjestin kerran asiakastilaisuuden, jonne saapui osakeanalyytikko pääkaupungista. Asiakkaat katselivat silmät pyöreinä, kun maalattiin kuvaa niin ja niin monen jaardin potentiaalista. Tässä vaiheessa jouduin tulkkaamaan ja kertomaan että kyseessä ei ole englantilainen – vajaan metrin – mittayksikkö vaan miljardi eli tuhat miljoonaa.

Viime päivinä olemme saaneet lukea, että hallitus vippasi taas jaardin. Mielenkiintoisinta on se, että kukaan ei ole millänsäkään. Mieli saattaa muuttua, kun alamme maksaa näitä jaardeja takaisin.

Pörssin sanotaan ennustavan reaalitaloutta noin puoli vuotta etukäteen. Nykytilanteesta voimme päätellä, että Covid 19 -pandemia on ohi keväällä 2021 ja sen jälkeen maailmantalous kukoistaa taas. Yhdysvaltoihin on saatu uusi presidentti ja saattaa hyvinkin olla, että edellinen saadaan ulos Valkoisesta Talosta tammikuussa.

Omien salkkujen tilanne on parantunut kohinalla. Maaliskuun pohjilta on noustu ”miltsillä”. Nousu on ollut yllättävän tasaista. Marraskuussa saatiin vielä reilumpi nykäisy ylöspäin. Kirjoitin 16.3. otsikolla ”This too shall pass” (https://parempisuunnitelma.wordpress.com/2020/03/16/this-too-shall-pass/) ja niinhän siinä kävi. Tällä kertaa – niin kuin monesti aikaisemminkin – kannatti pysyä pörssissä. Mennyt kehitys ei tietenkään ole tae tulevasta.

Lähdimme lokakuun puolessa välissä Cannesiin. Tarkoituksemme oli palata vasta marraskuun lopulla mutta huomattavasti kiristyneet koronavarotoimet herättivät huolen siitä, että saatamme jäädä mottiin määrittelemättömäksi ajaksi ja palasimme etuajassa. Nizzassa on lentokentän liikenteestä hävinnyt noin 90 prosenttia. Strategia näyttää olevan muutaman isomman kentän pitäminen hengissä. Yhteydet Pariisiin, Frankfurtiin, Amsterdamiin ja Lontooseen toimivat kohtuullisesti, muut täysin satunnaisesti. Valitsimme itse KLM:n reitityksen Amsterdamin kautta ja reitti toimi erittäin hyvin. Koneet täysin ajallaan ja vaihtoaika Amsterdamissa alle tunti.

Ranskassa käytettiin lähes poikkeuksetta kasvomaskia sisätiloissa ja kaduilla liikkuessa. Tavarataloihin, paikalliselle torille, joukkoliikenteeseen tai ravintoloihin ei päässyt edes sisälle ilman maskia. Käsidesiä oli saatavilla joka paikassa. Ravintolassa kerättiin yhteystiedot siltä varalta, että tartunta todetaan myöhemmin. Alkoholin myynnille ja kauppojen aukiololle asetettiin rajoituksia. Kokoontumisrajoitukset olivat tulleet voimaan jo aikaisemmin.

Viimeisellä viikolla asetettiin ulkonaliikkumiskielto 21-06. Vähän sen jälkeen ilmoitettiin täydellisestä ulkonaliikkumiskiellosta. Ulos pääsi vain erillisen lomakkeen kanssa ja korkeintaan kilometrin päähän kotiosoitteesta. Puhelimeen sai ladattua applikaation, johon sitten runoiltiin syy liikkumiselle ja kellonaika. Kaikki ravintolat, baarit ja kahvilat suljettiin. Take Away – onnistui. Määräysten jälkeen tartuntojen määrä on lähtenyt nopeaan laskuun ja rajoituksia hellitettiin viime lauantaina. Saa nähdä, saadaanko joulun pyhien jälkeen uusi piikki lukumäärissä.

Matkaseuralainen pyöräili kyllä huomattavasti kauempanakin kuin kilometrin päässä olettaen, että viranomaisia ei voisi vähempää kiinnostaa polkupyörällä liikkuva keski-ikäinen nainen. Näin olikin. Katsoimme aikoinaan Lontoon Tate Galleryssa videoesityksen aiheesta, kuinka olla näkymätön – How to be invisible. Yhtenä ratkaisuna oli ”ole yli 50-vuotias nainen””Be a Woman over 50”. Näytti toimivan.

Moni ihmettelee miksi tartuntamäärät ovat Ranskassa korkeita, vaikka suojautuminen on huomattavasti Suomea tiukempaa. Emme keksineet muita syitä kuin tiheämmän asukasmäärän neliökilometrille, vierastyöläiset puutteellisissa asumisoloissa ja erilaisen käsityksen perheestä. Ranskassa perhe kattaa lapset, vanhemmat, isovanhemmat, sedät, tädit, serkut, kummit ja kummin kaimat. Lapset lähtivät syksyllä kouluun ja nuoriso opiskelemaan, vapailla viikonlopuilla tavattiin sitten koko klaani ja tartuntapintaa riitti. Suurkaupunkien joukkoliikenne on myös sangen potentiaalinen tartunnan aiheuttaja.

Ravintoloissa huomasi myös puheliaisuuden. Kun Suomessa Antti ja Pekka juovat tuoppinsa, ei välttämättä montaa sanaa vaihdeta ja ilta on silti ollut onnistunut. Ranskalaisessa ravintolapöydässä ei ollut hetkenkään hiljaisuutta, kun käytiin ankaraa debattia kuranteista aiheista.

Itsellä oli koko ajan sangen turvallinen olo. Mietin missä kävin ja mihin aikaan. Käytin kasvosuojaa ja maalaisjärkeä. Vantaalla otettu testikin oli aivan odotusten mukainen eli negatiivinen. Emme siis tälläkään kertaa olleet koronalinkoja.

Matkustushäpeääkään en ole koskaan ymmärtänyt edes käsitteenä. Enemmän olen ollut iloinen siitä, että olen voinut auttaa paikallisia yrittäjiä pysymään hengissä. Aamulla saattoi nauttia aamukahvit parvekkeella pikeepaita päällä ja päivällä lounaan terassilla, auringon paisteessa. Oli myös mukava nähdä, että asunnolla oli kaikki hyvin ja sovitut huonekalujen toimitukset olivat menneet juuri niin kuin piti.

Salkkua on tullut veivattua tavallista ahkerammin. Olen ostanut välillä pieniä positioita, odottanut muutaman viikon ja ottanut voitot kotiin. Rohkeille treidaajille on ollut hyvät kelit. Osinkojakin on taas alkanut tippua salkkuun. Muutama tavallista parempi nousijakin on osunut salkkuun. Harvian kehitys on ollut vertaansa vailla ja pitkän odotuksen jälkeen Rapalakin on kirinyt ylös kuopastaan.

Myynnit

  • Aktia, kevennetty ohuesti hintaan 9,33
  • Uponor, myyty pieni positio hintaan 15,76
  • Harvia, kotiutettu voittoja myymällä pieni osa hintaan 17,80
  • Lassila & Tikanoja, myyty kymmenesosa hintaan 13,32
  • Citycon, myyty siivu hintaan 7,04 ja 7,13
  • Telefonica, ostettu ja myyty 2,75 ja 3,05/2,87
  • Wärtsilä, tätä tuli ostettua ja myytyä. Lopputuloksena tyhjä positio.
  • YIT, myyty vähän reilummin hintaan 5,10
  • Atria, ostettu 8,94 ja myyty viikkoa myöhemmin 9,50

Ostot

  • Telia, ostettu 3,42
  • Nordea, ostettu 6,35
  • Tikkurila, ostettu useammassa erässä 13,42 13,50 ja 14,12
  • Kemira, useampi osto 10,68 / 11,82 / 10,70 / 10,72 ja myyty 12,03
  • Fortum, myyty 17,70 ja ostettu takaisin 17,36
  • GlaxoSmithKline, ostettu 15,36 ja myyty 15,50
  • Enagas, ostettu 19,63
  • Elekta, ostettu lisää hintaan 10,34
  • KraftHeinz, lisätty hintaan 26,13

Osinkoja saatu lokakuun alusta 13 646,46 euroa

  • Aspo, 823,90
  • YIT, 3 629,60
  • GlaxoSmithKline, 208,47
  • Tesco, 441,00
  • Harvia, 1 132,40
  • Nokian Renkaat, 350,00
  • Kemira, 1 781,50
  • Telia, 1 434,35
  • Tikkurila, 804,87
  • Cloetta, 874,02
  • AbbVie, 168,65
  • Altia, 1 997,70

Sen verran on ollut aikaa järjestellä seurantaa, että nyt pystyn vihdoin näkemään kokonaisomistuksen tietylle osakkeelle kaikissa salkuissa.

TOP10 positiot ovat nyt: Nordea, Citycon, Tokmanni, Fortum, Harvia, Lassila & Tikanoja, Aktia, Kemira, Rapala ja Altia.

Muuten olen pyrkinyt pitämään myös kotimaan taloutta pystyssä käynnistämällä keittiöremontin. Jonkinlainen ostosignaali saattaisi olla se, että neljästä yrityksestä, joilta pyysin tarjouksen, ainoastaan yksi pystyi tarjoamaan ratkaisun ja hinta-arvion reilussa viikossa. Muilla oli kovasti työkiireitä.

Ostin hieman ruotsalaisen Nobian osakkeita, vaikken heiltä keittiötä tilannutkaan. Keittiötasot otan Loimaan Kiveltä, joka on ennestään tuttu yritys. Jos Loimaalla liikutte, niin kannattaa käydä heidän Kivicenterissä katsomassa kuinka monenlaista kiveä hyllystä löytyy. Ja jos ei löydy hyllystä, niin tilataan.

Black Friday -kohinaa käytin sen verran hyväkseni, että tilasin muutaman tuotteen ja palvelun, jotka olin muutenkin päättänyt hankkia. Sain hivenen halvemmalla ja toukokuulle ajoitetut Finnlinesin lauttapaikat vapaalla peruutusoikeudella. Olen optimisti sen suhteen, että keväällä liikkuminen on jo helpompaa. Kaiken varalta on kuitenkin hyvä tietää, että saa rahansa takaisin, jos maailma on edelleen yhtä sekaisin.

Mukavaa joulunodotusta – koetetaan pysyä terveen kirjoissa!

Etäelämää

Sen verran on yhteiskunnan nykytila nostanut v-käyrää, että huomasin viime blogista vierähtäneen jo yli kaksi kuukautta.

Avaatpa minkä median tahansa, siellä on suosikkihallitukseni sopertamassa jotakin. Eniten on yllättänyt, että omassa ystäväpiirissäkin on ollut muutama, joka on ihastellut miten hienosti ”niin nuorten naisten muodostama hallitus” on selvinnyt.

Kovasti on varjeltu ihmishenkiä, maksoi mitä maksoi. Kuolleita on 344 henkilöä. Uutisointimäärään verrattuna luku on mielestäni aika vaatimaton. Voisin toki olla toista mieltä, jos kuuluisin tuohon joukkoon.

Demokratia on siitä hieno järjestelmä, että äänestämällä saat valittua kaikenlaista väkeä ja niistä muodostetaan sitten kaikenlaisia hallituksia. Kävin hankkimassa uudet silmälasit, josko oma mielipide hallituksen kyvykkyydestä kirkastuisi. Ei auttanut.

Valtion velkaa sipaistaan entisten päälle 17,9 miljardia. Tämä Valtiokonttorin ja kuudennen lisätalousarvion mukaan. Ennestään velkaa on 125 miljardia eli noin 22 550 euroa per asukas. Suomalaisen tyypillinen (mediaani) palkka on 3 000 kuussa, brutto. Netto on 2 250 euroa eli 27 000 vuodessa.  Vippaamme siis pelkästään tänä vuonna 663 000 suomalaisen nettovuosipalkan verran.

Mitäpä sillä on väliä? Vasemmistoliiton mukaan tällaista velkaa ei ole tarkoituskaan maksaa koskaan takaisin. ”Nyt ei ole aika miettiä kustannuksia”.

Rohkenen epäillä suunnitelman toimivuutta. Eiköhän tässä aleta vielä etsiä maksajia suurennuslasilla. Saattaa olla, ettei polttoaine-, tupakka-, alkoholi- ja tulevaisuuden muoviveroilla saada asiaa hoidettua. Sen verran ennakoin tulevaa tilannetta jo nyt, että ajoimme yhden yhtiön alas. On helpompi hoitaa asia, kun tietää millä verokohtelulla varat saa kotiutettua.

Hallitusohjelmaan kirjattu työllisyyden parantamisen tavoite on jo unohdettu. Nyt voi pääministeri keskittyä siihen, että syyllistää yritysjohtoa siitä, että yrittävät pitää yritykset tuottavina ja elinkelpoisina. Ovat ne ahneita. Onko nyt oikea aika? Missä on solidaarisuus?

Jokainen, joka on joutunut karsimaan yrityksen toimintoja ja henkilökuntaa, ymmärtää, ettei sitä tehdä huvikseen. Saattaa tulla viikatemiehen hommat omiinkin uniin. Usein saneerataan myös johtoa eli ensin annat kenkää kollegoillesi ja lopulta arpa saattaa osua omalle kohdalle, kun siirrytään ”jälleenrakentamisen” vaiheeseen.

Outotec ilmoitti juuri saaneensa YT-neuvottelut päätökseen. Työvoimaa vähennetään 254 henkilöä. Aamun uutinen oli Cargotecin ja Konecranesin yhdistyminen. Yhdistymisestä odotetaan kolmessa vuodessa 100 miljoonan synergiaetuja. Vinkkinä poliitikoille: synergiaedut eivät aina synny pelkästään vuokrakuluista tai ostojen tehostamisesta. Eiköhän sieltäkin saada pikkuhiljaa reilu lisäys työttömien ja lomautettujen määrään.

Ravintolatoiminnan, majoituksen ja matkailun tilanne näyttää katastrofaaliselta. Joka kerta, kun perhe- ja peruspalveluministeri astuu ruutuun esittelemään uusia rajoituksia, tilanne muuttuu entistä karmeammaksi.

Lapin matkailu onnistuu mainiosti, kun saapuvalla turistilla on tuore negatiivinen testitulos kourassa. Ei muuta kuin nopea siirtyminen eristykseen 3 päiväksi. Sitten vain uuteen testiin ja kun on toinen negatiivinen kourassa, ei muuta kuin mäkeen rentoutumaan ja porosafarille.

En tiedä missä virtuaalitodellisuudessa tämä voisi toimia. Innovatiivisimmat Lapin yritykset kertoivatkin jo siirtävänsä toimintansa Ruotsin puolelle. Ongelma ei toki ole pelkästään Lapin, pääkaupunkiseudun hotelleihinkin mahtuisi oikein mukavasti väkeä. Finnarillakin olisi kapasiteettia vaikkapa viisinkertaistaa nykyiset lennot. Nykytilanteessa yhtiö tikkaa tappiota muutaman miljoonan per päivä.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Nopeasti tulee mieleen, että kannattaako olla paavillisempi kuin paavi itse? Olen kaivannut Euroopan Unionin suositusten mukaisia tartuntaluokituksia. Voisimme myös tunnustaa, että suurin ero sairastuneiden määrässä korreloi suoraan väestötiheyden kanssa, ei oman touhotuksen.

Ajoimme Cannesista Turkuun elokuun alussa. Lomareissu kesti kaiken kaikkiaan kuusi viikkoa ja ajomatkaa oli päiväretket mukaan lukien 5 727 kilometriä. Huoltoasemilla käytettiin aina maskia ja pestiin kädet. Hotelleissa käytettiin maskia kaikissa julkisissa tiloissa. Saksassa ravintolan terassilla sai yhteyden tarjoilijaan vasta kun oli syöttänyt applikaatiolla omat yhteystiedot. Maskinkäyttö Ranskan ja Saksan puolella oli itsestään selvää kaikissa sisätiloissa, samoin sosiaalinen etäisyydenpito ja käsihygienia. Tavarataloon ei päässyt edes sisään ilman maskia ja vartija valvoi käsien desinfioinnin.

Näin toimittiin, kunnes saavuimme Ruotsiin. Siellä ei ollut mistään varautumisesta merkkiäkään. Maskeja ei näkynyt missään. Väki seurusteli laivaa odotellessa isoissa ryhmissä vertaillen lomamuistoja. Pistimme tämä ruotsalaisen illuusion piikkiin ja menimme suoraan hyttiimme.

Kun saavuimme Suomeen ja huomasimme, että täälläkin rinnastut – maski kasvoilla – vierailijaan ulkoavaruudesta. Eikä ole tilanne kovasti muuttunut viime viikkoinakaan. Käydessäni eilen paikallisessa Citymarketissa näin kolme maskinkäyttäjää. Kuuluin itse tähän joukkoon.

Sen sijaan että yritämme nyt keksiä syntipukkia eri ravintoloista, voisimme ehkä keskittyä siihen, että maski on pakollinen kaikissa katetuissa tiloissa, omaa kotia ja autoa lukuun ottamatta. Julkiseen liikennevälineeseen ei ole asiaa ilman kasvosuojusta.

Jos halutaan ratsata ravintolat, käydään tarkastamassa pöytien välit ja väkimäärä. Tarkastetaan että asiakkailla on maski päällä, kunnes on istuttu pöytään ja että se asetetaan taas kasvoille, kun noustaan pöydästä. Jos varoitukset eivät auta, niin ravintola pariksi viikoksi kiinni. Luulen että tämä toimisi paremmin kuin se, että jokaista ravintoloitsijaa lyödään lekalla päähän.

Kouluissa, virastoissa ja työpaikoilla sama käytäntö. Omassa huoneessa tai pöydässä voit olla ilman, muualla käytät maskia.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että nyt pitäisi olla selkärankaa kertoa kansalle, että valehtelimme teille keväällä maskin merkityksestä. Silloin kun ei ollut maskeja edes hoitohenkilöstölle. Anteeksi. Nyt voimme puhua totta ja yritämme valehdella vähemmän jatkossa. Sitten voi vielä vasemmisto mutista, että jokaisella menee ”oikein menetellessä” ainakin kuusi maskia päivässä ja kuka maksaa. Itse uskallan väittää, että yhdelläkin maskilla per päivä pärjää paremmin kuin ilman.

Kuten tekstistä ja v-käyrästä saattaa aavistaa, tarkoitus on lähteä taas Ranskaan heti kun se on järkevää. Marseillen seudulla saatiin aikaan nopea tartuntamäärien kasvu ja nyt on otettu vähän rajumpia keinoja käyttöön eli ravintoloiden ja kuntosalien yms. totaalinen sulkeminen. Cannesissa näyttää tilanne paranevan ja riski täydelliselle sululle on selkeästi pienempi.

Minulla ei ole tilastomateriaalia mutta oma veikkaus on, että suurimmat tartuntamäärät saatiin Marseillen ja läheisen maaseudun vierastyöläisistä sekä liian tiukkaan pakatuista ”kotimaisista” turistikohteista elokuun lopulla. Opiskelutkin ovat taas alkaneet. Kun vaikkapa Aix-en-Provencessa on 80 000 opiskelijaa, niin riskit kasvavat varmasti. Asutaan ahtaasti ja liikutaan paljon yhdessä.

Talouspuolella miettisin hieman tämän testaamishysterian ruokkimista. Jos nyt testeissä juoksee 10 000 henkilöä per päivä ja testin määrä on tarkoitus tuplata, niin päästään miljardin vuosikuluun. Miksi? Jos olet sairas, eli sinulla on flunssan oireita, niin eristä itsesi. Jos olo paranee muutamassa päivässä, niin olet terve. Jos tilanne jatkuu, niin mene sitten testeihin. Nyt siellä juostaan jokaisen aivastuksen takia. Osumistarkkuus näyttää olevan 100 / 10 000 = yksi prosentti. Eli 99 % väestä käy siellä turhaan.

Torjuisin myös työttömyyttä ja lisäisin yhteiskunnan aktiivisuutta nostamalla nopeasti kotitalousvähennyksen vähintään 5 000 euroon. Tämä on siitä mukava verohelpotus, että se maksaa itse itsensä. Kun remontteja tehdään, saadaan sekä töitä että arvonlisäveroja. Samalla saataisiin korona-ajan pudonneen kulutuksen säästöt kiertoon. Ehkä pääministerikin voisi palkata siivoojan hoitamaan vessan lisäksi koko kotitalouden siistimisen. Jäisi paremmin aikaa perheelle ja omaan varsinaiseen työhön.

Sijoituspuolella on mennyt itse asiassa kohtuullisen hyvin. Alkuvuoden pudotuksia ei ole vielä kokonaan korjattu, mutta lähellä ollaan. Osa osingonmaksua pantanneista yrityksistä on vahvistanut osingon tälle vuodelle, varsin suuri osa on ne jo maksanutkin. Jälkiviisaana voi todeta, olisi kannattanut sijoittaa vain saunaan, viinaan ja tervaan. Parhaita nousijoita omassa salkussa ovat nimittäin Harvia, Altia ja Tikkurila.

Salkkuun on tullut osinkoja viime blogin jälkeen seuraavasti:

Tokmanni                           7 211,30

AbbVie                                   169,34

Omega Healthcare                576,78

Konecranes                           491,70

Elekta                                    110,84

Uponor                               1 223,91

Wärtsilä                                 447,00

Relais Group                          213,25

YIT                                      2 340,00

Citycon                               4 387,99

Kraft Heinz                            234,14

iShares Preferred                  232,80

Salkkua on säädetty myymällä 20 %:a Harvian osakkeista hintaan 15,70 e. Komppasin sisäpiiriläisiä, vaikka nyt näyttää siltä, että olisi kannattanut pitää. Myin myös kokonaan pois iShares Ageing Population etf:n. Ahlström Munksjö tuli myytyä ostotarjouksen tullessa hintaan 17,92 e. Tallinkista luovuin hintaan 0,68 kun matkailurajoituksille ei näyttänyt tulevan loppua.

Lisätty YIT omistusta hintaan 5,03 e. iSharesin myynnistä saaduilla varoilla lisäsin Altiaa hintaan 8,63 e. Otin hieman lisää Tikkurilaa hintaan 14,86 e. Lassila & Tikanojaa lisätty hintaan 13,38 e ja Oriolaa hintaan 1,90. Fortumia on otettu lisää hintaan 16,59 ja 16,91. Ruotsalaista Dunia lisätty hintaan 8,27 e. Wärtsilää lisätty hintaan 7,05 ja 6,42 sekä Atriaa hintaan 8,48. Ulkolaisissa lisätty espanjalaista Enagasia ja murheellista Telefonicaa. Lääkepuolella otin salkkuun lisää GlaxoSmithKlinea.

Aika vähän liikkeitä. Kun vuosi lähestyy loppuaan, täytyy käydä läpi minkä verran on voittoja ja tappiota kasassa ja tehdä vielä jonkin verran säätöjä.

Koettakaa pysyä terveinä ja pitää mieli virkeänä myös ”etäelämässä”.

This too shall pass

Korona -virus jatkaa etenemistään. Koko maailma on polvillaan. Hallitukset keksivät kilpaa rajoituksia arkielämään. Ensin kiellettiin 1 000 hengen kokoontumiset, sitten 500 hengen, peruutettiin urheilutapahtumat ja konsertit. Sitten suljettiin kahvilat, baarit ja ravintolat. Itävalta nokitti juuri kieltämällä yli viiden hengen kokoontumiset.

Italia on ollut Euroopan pioneeri. Kiinassa 81 000 potilaasta kuoli 3 187 eli 3,93 prosenttia. Italiassa on 24 747 potilaasta tähän mennessä kuollut 1 809 eli 7,31 prosenttia. Tässä vaiheessa todettakoon, että kaikki muut luvut paitsi kuolleiden määrä ovat epävarmoja. Eurooppa – Yhdysvalloista puhumattakaan – ei kykene testaamaan koko väestöä, vaan murto-osan. Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että kaikki päätökset tehdään äärimmäisen epävarmoilla tiedoilla.

Etelä-Korea on onnistunut hyvin, siellä kuolleisuus on 75 / 8 162 eli 0,91 prosenttia. Siellä testattiin noin 15 000 ihmistä päivässä ”Drive In” keskuksissa. Potilas pysyi autossaan eikä testialuetta tarvinnut desinfioida joka testin jälkeen. Testitulos lähetettiin tekstiviestinä ja testin tekeminen kesti noin 10 minuuttia.

Italian tartuntojen määrä on ottanut kunnon loikan ylöspäin. Viimeisimmän hyppäyksen syyksi tulkittiin aurinkoinen viikonloppu. Väki päätti näyttää virukselle ja lähti rannoille, kaupungille ja ravintoloihin. Kun ei järkipuhe auta, niin hallitus otti käyttöön ulkonaliikkumiskiellon. Saat mennä töihin, liikkua virallisen luvan kanssa tai ulkoiluttaa koiraa. Koirien vuokraus käynnistyi välittömästi ja onkin uutisoitu uupuneista koirista, jotka aikaisemman 3 x 15 minuutin lenkin sijaan kävelevät nyt vaikkapa 16 tuntia putkeen – eri ulkoiluttajien kanssa.

Kuten viime blogissa epäilin, ei Eurooppa oikein tunnu selviävän tästä. Rajat pannaan kiinni yhtä huolellisella harkinnalla kuin Trump sulki pääsyn eurooppalaisilta. Vähän aikaa annettiin Yhdysvalloissa erikoisvapaus Britannialle mutta sekin vedettiin pois. Nyt tämä maahan tuleva väki seisoo tuhansien muiden kanssa odottamassa Yhdysvaltojen tarkastusta. Jos mennessä siihen aulaan olit terve, niin lähtiessä kannat varmasti jotakin. Jenkkien omaa tartuntakantaa ei uskalla edes arvailla. Maa, jossa testin teettäminen maksaa pitkälle yli 3 000 taalaa, ei voi kehua tehtyjen testien määrällä. Sama pätee monessa muussakin maassa, Suomessakin on viestitty, että testataan vain tapaukset, joissa osumatarkkuus lähestyy sataa.

Jälkikasvua asuu Lontoossa. Siellä on valittu toinen tie. Ei edes yritetä estää viruksen leviämistä vaan luotetaan että kehittyy ns. laumasuoja, kun tarpeeksi monella on tartunta, niin tauti pysähtyy. Yli 70 -vuotiaat on päätetty suojata eli eristää – oletettavasti pitkäksi ajaksi. Tänään luin jonkun spesialistin lausunnon siitä miksi tämä ei tule missään nimessä toimimaan. Kohta luetaan toisen spesialistin lausunto siitä, miksi tämä on ainoa tapa.

Suomessakin tätä palvelukotien eristämistä on aloitettu. Voin nyt omakohtaisesta kokemuksesta kertoa, että asiasta kertominen on haastavaa palvelukodin asiakkaalle. Asiakas on kovin murheissaan ja kokee että hänet hylätään nyt täysin ja lopullisesti, kun kerrot että valitettavasti en voi tällä kertaa keittää kahvia ja jäädä juttelemaan. Enkä usko, että lähiaikoina täällä saa käydä ollenkaan, oman turvallisuutesi vuoksi. Ei paljon lohduta se, että ruokahuolto pelaa ja suklaata on useamman viikon tarpeiksi.

Muissa Euroopan maissa vannotaan nyt jälkijunassa eristämisen voimaan, jos ei muusta syystä, niin siitä että ehdittäisiin hoitaa osa alta pois ennen kuin suuri massa saapuu sairaalaan. Niissäkin näyttää olevan oma haasteensa pitää edes hoitohenkilökunta terveenä.

Taloudelliset seuraukset tälle sirkukselle tulevat olemaan mykistävät. On helppo ennustaa, että matkatoimistoja, hotelleja, lentoyhtiöitä, ravintoloita ja kahviloita kaatuu heti ensimmäisessä aallossa vino pino. Nyt mitataan se, onko tase sellaisessa kunnossa että ”pystyy ottamaan hittiä”, kuten eräs sijoittaja luonnehti aikaisemmin muussa yhteydessä. Aika harvalla palvelualan yrityksellä on. Tätä kirjoittaessa SAS ilmoitti lomauttavansa 10 000 henkeä. Markkinat odottavat myös Norwegianin talousvaikeuksien muodostuvan kestämättömiksi. Finnair ilmoitti lakkauttavansa toistaiseksi 90 prosenttia lennoistaan.

No mitä sitten, miettii joku. Jos on Jalostajan hernekeittoa kaapissa, 24 pulloa viiniä, 12 pulloa Altian Koskenkorvaa ja 240 rullaa vessapaperia, niin no hätä.

Seuraava aalto on kuitenkin se, että ensin komennetaan väki etätöihin. Samalla pystytään konttorilla käymään kulurakenne tarkkaan läpi. Sitten aloitetaan YT:t ja lingotaan Sirkku, Liisa ja Pekka kilometritehtaalle.

Kevättä on kuitenkin jo ilmassa ja irtisanotut tietävät, että ansiosidonnainen juoksee ja venettäkin pitäisi laittaa. Tilanne ei ole siis henkilökohtaisella tasolla aivan katastrofaalinen. Ainakaan heti.

Hallitus piirtää edelleen kuvan positiivisesta työllisyyskehityksestä, pois lukien Korona -viruksen aiheuttama tilapäinen häiriö. Jostakin saadaan varmaan lukea, että veroprogressiota kiristämällä tästäkin selvitään.

Hetken päästä irtisanottuja onkin aika pino, kun pannaan jäihin tuotekehitys, it-hankkeet, markkinointi ja mainonta. Lopetetaan yrityksen TyKy -hankkeet ja henkilökunnan virkistystoiminta. Sanotaan lehtitilaukset irti ja luovutaan leasing -autoista. Asuntojakin saa kohta edullisemmin. Vuokraisännällä saattaa olla uusi tilanne, kun vuokrissa näkyy entistä useammin viiveitä. Tätä spiraalia voi piirtää kukin vapaalla kädellä ja vilkkaalla mielikuvituksella. Jos jotakin hyvää hakee, niin korot eivät nouse vielä aikoihin.

Globaali tuotantoketju ottaa takkiinsa todella nopeasti. On jo ottanut, Kiinassa seisoo edelleen melkoinen määrä kontteja purkamatta. Globaalissa taloudessa  raaka-aineet ja komponentit valmistetaan yhdessä maassa, tuotanto on toisessa ja kuluttajat kolmannessa. Pannaan palapelissä rajat kiinni, tuotantoon viikkojen tai kuukausien viive ja logistiikkakoneiston kontit, laivat ja lentokoneet pois pelistä. Monessa yrityksessä joudutaan miettimään tuotantoketju uusiksi ja ottamaan käyttöön Plan B ja Plan C. Huomaamme vielä, ettei monen tuotteen saatavuus olekaan itsestäänselvyys.

Itse arvioin, että meillä on alle kuukausi aikaa löytää ratkaisu. Tai yksinkertaisesti hyväksyä se, että meillä on nyt tällainen virus, joka tappaa osan ihmisistä. Sen jälkeen voidaan todeta, että viruksen aiheuttamat suorat vahingot olivat murto-osa koko vauriosta. Vieläköhän nähdään sekin tilanne missä ELY -keskus tarjoaa työpaikaksi maisterille yläosattoman tarjoilijan duunia keskiolutkapakassa. Moni ei enää muista, mutta tätäkin tehtiin 90-luvulla.

Ei minullakaan lääkkeitä ole – paitsi Ketorinia, jota ostin varmuudeksi yhden paketin. Mutta jos pannaan positiivisuushattu päähän, niin nyt kannattaa miettiä mitä palveluita haluat jatkossakin.

Itse käyn vielä pikaostoksilla Kauppahallissa. Ostan ne leikkeet, juustot, kalat ja äyriäiset, jotka ostaisin muutenkin. Käynti ei kauan kestä ja kädet pesen ennen ja jälkeen. Laulaen tietysti ”Jänis istui maassa” kahteen kertaan, niin kuin on ohjeistettu. Velipoika ei  muistanut enää sanoja, joten häneltä hyväksyin pesulauluksi ”Hämähämähäkin”. Jos Kauppahallin tiskillä on hyvin tilaa, enkä joudu kontaktiin vieruskavereiden kanssa, saatan nauttia nopean lounaankin paikan päällä. Kesko pysyy hengissä lamassakin – saattaa jopa raportoida aikamoisen myyntipiikin, mutta pienyrittäjälle päivän myynti on kovin konkreettinen asia.

Jos Thaimaan matka on peruutettu eikä Dubaihinkaan ole asiaa, niin kannattaisiko miettiä mihin muuhun säästetyt rahat voisi käyttää? Ostaisinko Tikkurilan maalit ja tarvikkeet ja maalaisin vihdoinkin sen huoneen, joka piti hoitaa. Vai laittaisinko mökillä paikkoja kuntoon? Vaihtaisinko saunaan Harvian kiukaan? Kaikki toimenpiteet, joilla talouden rattaat pyörivät, tulevat tarpeeseen.

Itse teetän remonttia edelleen siellä Ranskassa. Remontin etenemisen seuranta on tällä hetkellä WhatsApp -kuvien varassa. Kommunikaatio on pelannut hyvin ja vielä perjantaihin asti sain kaikki tarvikkeetkin työmaalle sujuvasti. Nyt on sitten jännä nähdä saako Ranskassa ostettua mitään, kun maa on – kunnallisvaaleja lukuun ottamatta – lähes kiinni. Hyvää tässä on se, että remonttimies on paremmin saatavilla. Hän oli suunnitellut pidempää reissua Lappiin hoitamaan mökkikalustoaan. Nyt ei ole kuulemma tarvetta, kun ei ole turisteja, saa pitää mökit tyhjillään.

Huonoa on se, että oma – kuun loppuun suunniteltu reissu – jää väliin. Ihan turhaan opettelin huolella sairaanhoidon erikoissanaston ranskaksi. Le respirateur artificiel, L’oxygene ja L’antidouleur kannattaa kuitenkin muistaa jatkossakin. Finnairin kanssa yritin vaihtaa lentopäivät. Palvelussa oli ruuhkaa, ihme kyllä.

Salkun tilanteen voi arvata. Kirjoitan tätä nyt klo 11:23. Pörssi on ollut auki alle puolitoista tuntia ja sijoitusten arvosta on niistetty kolmen jampan verran. Jamppa on keskiverto suomalaisen nettovuosipalkka. Aikaisemmin on tultu alas noin 25 jamppaa. Eli onnistuneella ”ajoituksella” olisin säästänyt noin 30 nettovuosipalkkaa. Likviditeettiä saatetaan jossain vaiheessa testata. Olenkin varannut käteistä noin kolmen vuoden tarpeisiin.

En ole kuitenkaan ajatellut tehdä perinteistä sijoittajan ratkaisua. Siinä myydään kaikki, kun ollaan varmasti pohjilla, todetaan tapahtunut ja päätetään etten sijoita koskaan enää. Huijausta koko toiminta.

Mietin niin, että jos tämä Mordorin Musta Surma pyyhkäisee koko yhteiskunnan palasiksi, niin on aivan sama, onko salkun arvo pudonnut vai ei. Jos taas hysteria laantuu tai virus saadaan muuten taltutettua, niin nousutkin ovat niin voimakkaita, ettei ryhmä ”Perin Pettyneet” ehdi mukaan.

Kirjaan tähän vähän tehtyjä ostoja, kanssasijoittajat saavat lohtua siitä kuinka onnettoman kalliilla olen ostanut.

  • Keittiövalmistaja Nobia, SEK 61, SEK 58. Kurssi tänään SEK 40.
  • Syöpähoitoyhtiö Elekta, SEK 99. Kurssi tänään SEK 69.
  • Erikoispapereita valmistava Duni, SEK 120. Kurssi tänään SEK 78.
  • Sampo, 33 e. Kurssi tänään 24,15 e.
  • Kraft Heinz, USD 24. Kurssi tänään USD 24.
  • Stora Enso, 9,50 e. Kurssi tänään 7,77 e.
  • Konecranes, 23,70 e. Kurssi tänään 16,47.
  • Raisio, 2,90 e ja 2,55 e. Kurssi tänään 2,48 e.
  • Telia 2,97 e. Kurssi tänään 2,90 e.

Vanha viisaus on, että jos saat paniikin, niin saa se ensin. If You panic, panic first.

En ehtinyt tuohon ryhmään, joten nyt mennään näillä korteilla. Uskallan myös ennustaa, että lähipäivinä moni tekee elämänsä parhaita kauppoja. Koronaan on kuollut tähän mennessä 6 513 henkilöä.

This Too Shall Pass.

Tämäkin menee ohi.

Siihen asti, peskää käsiänne, älkää sairastuko vakavasti ja koettakaa pitää myös yritykset hengissä.

This time it’s different

Kukaan ei ole välttynyt koronaviruksen vaikutuksilta.

Ihmisiä kuolee siellä ja täällä – onneksi erityisesti siellä eikä täällä, ainakaan vielä – saattaa joku miettiä. Niin kauan kuin virus näytti pysyvän Kiinan sisällä, sijoittajat pysyivät rauhallisina. Kun tartunnan saaneita alkoi löytyä Kiinan ulkopuolelta ja erityisesti ”länsimaista”, niin muuttui suhtautuminen. Nyt on maailman pörssien arvosta pyyhkäisty pois noin 6 000 miljardia. Kun kuolleita on 2 858 niin kuolleen vaikutukseksi tulee reilut 2 miljardia per kappale. Jos lasketaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa tautiin kuolleet, niin heitä on 19.

Luotettavin löytämäni linkki taudin edistymisen seuraamiseen on

https://gisanddata.maps.arcgis.com/apps/opsdashboard/index.html#/bda7594740fd40299423467b48e9ecf6

Harva on varmaan sitä mieltä, että ihmisen vaikutus maailmantalouteen on 2 miljardia per nenä. Markkinapaniikki selittyy ainakin pitkällä kurssien nousulla, tuntemattoman koronaviruksen nopealla leviämisellä ja globaalin talouden keskinäisellä riippuvuudella. Ensin pelättiin Kiinan teollisuuden täydellistä pysähtymistä. Siellä on nyt suurin osa tehtaista ja yrityksistä jo toiminnassa.

Sitten pelättiin globaalin logistiikkaketjun sortumista, missä onkin tavallista suurempia ongelmia. Entisille kollegoille toivotan onnea, kun mietitte miten tämänkin saisi käännettyä mahdollisuudeksi…

Ensimmäisissä laskuissa on ollut jo kustannusrivi ”Coronavirus additional fee”. Selvää on, että kun kuljetusketju tökkii, niin kustannukset nousevat. Lentorahti tulee korvaamaan merirahteja jonkin aikaa – sikäli kun lentoyhtiöt liikennöivät. Useassa yrityksessä joudutaan miettimään tuotantoketjua myös riskien hallinnan kautta. Ei enää riitä, että löytää halvimman toimittajan.

Suurin suora vaikutus osuu turismiin. Finnair antoi juuri tulosvaroituksen. Näkyvyys on lentoyhtiöillä, hotelleilla, laivayhtiöillä ja turisteja muuten palvelevalla teollisuudella todella samea. Ei osata arvata, putoavatko matkustajamäärät 25, 50 vai 75 prosenttia. Tässä mielessä voidaan todeta, että virus on toiminut radikaalisti paremmin kuin lentovero, jos mietitään hiilidioksidipäästöjä. Samalla saattaa toki hävitä muutama miljoona työpaikkaa.

Välillinen vaikutus osuu virukseen varautumisen kautta. Ihmiset käpertyvät kuoreensa, ostavat hätämuonat tätä ”mustaa surmaa” vastaan ja jäävät kotiinsa. Miksi ostaa auto, remontoida tai vaihtaa asuntoa, kun kuolema kolkuttaa ovella?  Kasvomaskien valmistajilla menee lujaa ja käsidesi on noussut arvoon arvaamattomaan. Markkinatalous toimii näissäkin. Italiassa maskeja on saatavilla vähän ja tiskin alta myydään hintaan 30 euroa kappale. ”Only for you my friend”.

Italiassa etsitään edelleen ”Potilas Nollaa” eli ensimmäistä taudin saanutta. Onnea etsinnälle. Italian nahka- ja tekstiiliteollisuus ratkaisi jo vuosia sitten muodin tuotantokustannusten ja logistiikkaketjun nopeuden haasteen. Tuotiin Kiinassa valmistettujen tuotteiden sijaan aasialainen laiton työvoima Italiaan. Vuonna 2016 pelkästään Praton alueella arvioitiin olevan 16 000 rekisteröidyn tuontityöntekijän lisäksi 34 000 täysin laitonta (Guardian), pääosin Kiinasta. Eli jos taas pannaan positiivisuushattu päähän, niin viruksen sivutuotteena saatetaan ratsata paikalliset työmarkkinat muuallakin Euroopassa.

Vain muutama viikko sitten ihmettelin, miten tolkuttoman hyvin sijoitukset olivat menneet jo pitkään, erityisesti viime vuonna ja kuluvan vuoden alussa. Katoavaista on mainen kunnia – nyt on niistetty salkkua niin, että punainen häikäisee silmiä.

En usko, että paniikkimyynnillä voisin pelastaa tilanteen. Siispä teen niin kuin ennenkin, pysyn sijoitussuunnitelmassa ja ostan osinkoyhtiöitä pikkuhiljaa, sitä mukaa kun ylimääräistä likviidiä kertyy salkkuun.

Viime vuoden osingot olivat seuraavat:

Noteerattomat 37 672,39
Citycon 20 555,12
Nordea 17 477,70
Aktia 8 540,00
YIT 8 420,29
Tokmanni 7 245,00
Lassila & Tikanoja 7 031,24
Fortum 5 500,00
Raisio 5 396,00
Kemira 5 300,00
Orion 4 500,00
Aspo 3 381,95
Telia 2 743,59
Harvia 2 622,40
Nokia 2 600,00
Uponor 2 512,97
Omega Healthcare 2 291,50
iShares Euro Dividend 2 220,25
Oriola KD 1 967,62
Altia 1 557,05
Tikkurila 1 549,15
iShares Preferred 1 515,74
Cloetta 1 468,59
iShares Global Infra 1 328,70
Rapala 1 319,75
Atria 1 196,40
Hennes & Mauritz 959,99
Tesco 942,98
Unilever 590,80
iShares Emerging Markets 468,94
L Brands 397,55
Enagas 311,04
Telefonica 243,00
iShares Euro Tech 176,23
Kraft Heinz 75,83
iShares Oil & Services 54,23
YHTEENSÄ 162 133,99

 

Lisäostoksiakin olen tehnyt. Aivan liian aikaisin, sanoo moni.

Olen lisännyt Kraft Heinz: ia. Yhtiö säilytti osinkotason, vaikka markkinat ovat edelleen huolissaan velkaantumisesta ja suurimmat luottoluokittajat pudottivat luokitusta pykälällä.

Terveydenhuollossa olen ostanut AbbVie: ta. Alkaa olla osinkotaso kunnossa. Niin, niin, sanoo pessimisti. Patentit vanhenevat ja uusia lääketieteen mullistavia keksintöjä ei ole tullut sitten penisilliinin…

Myin ruotsalaisen Catellan 19.2. hyvällä voitolla (kerrankin osui ajoitus). Ostin tilalle 21.2. toista ruotsalaista: syövän säteilytyshoidon järjestelmiä valmistavaa Elektaa.

Muuten olen ottanut aivan viime päivinä salkkuun pienet erät Raisiota (josko Elovena kuuluisi välttämättömiin elintarvikkeisiin), Altiaa (eihän tätä kestä kansa selvin päin), Dunia (hygieniatuotteet keittiöön). Kemiraa ja Fortumia (bunkkerissakin tarvitaan puhdasta vettä ja sähköä) Otin myös lisää Tallinkia, toivoen ettei virus leviä lähilaivoilla. Saattaapa visu isäntä ehdottaa vaimolle viikonloppua Tallinnassa Firenzen sijaan – ihan turvallisuussyistä. Yhtiö esittää 0,06 euron osinkoa eli 6,5 %:n  osinkotuottoa.

Muuten on varmaan aika panna ostonappi naftaliiniin ja keskittyä Ranskan asunnon remontointiin ja kalustukseen.

Turvavyöt kiinni ja vuoristoradalla katse eteenpäin.