Avainsana: Diageo

Kateuden riemuvoitto

Vasemmistohallituksemme on päättänyt ottaa käyttöön arvonnousuveron vuonna 2023. Ennestään tilkkutäkkimäiseen verojärjestelmäämme saatiin taas uusi koukero.

Rautaesirippu määritti aikoinaan Itä- ja Länsi-Euroopan rajan. Toiselle puolelle ei ollut asiaa ilman virallisia asiakirjoja. Itärajalla tehtiin myös tarkka luettelo kaikesta omaisuudesta, joka oli mukana tullessa ja siitä, mitä oli mukana lähtiessä. Piti laskea tarkkaan, että kohteessa normaalisti elämiseen kulutettu määrä oli vaihdettu ihan virallisessa valuutanvaihtopisteessä.

Jos halusi elellä vähän leveämmin, markkinataloutta kannattavia valuutanvaihtajia löytyi joka kulmasta. Muutamalla sukkahousupaketilla tai merkkifarkuilla saattoi hyvinkin hummailla koko viikonlopun. Puhumattakaan liikemiehestä, jolla oli mukanaan 500 kpl kondomeja, viikon reissulla. Olivat aikoinaan kovin haluttua tavaraa, neuvostovalmisteisiin verrattuna. Mies selitti naama peruslukemilla että ”henkilökohtaiseen käyttöön”. Tullimiestäkin nauratti.

Lähdimme Naantalista Kapellskäriin maanantain iltalautalla. Passia piti vilauttaa, muita dokumentteja ei kyselty. Päivällä ajo Kapellskäristä Cloettan tehtaiden ja Grennan kylän läpi Malmön lautalle. Näimme Ruotsissa yhteensä kolme kasvomaskia. Omamme ja Cloettan myyjättären, joka – maskimme nähtyään – löysi nopeasti laatikosta itsellekin suojaimen. Matka sujui mukavasti, Ruotsin tiet ovat hyvässä kunnossa ja liikenne kulkee koko lailla sallittua nopeutta, ei yli, ei alle. Malmössä vilautettiin taas passia ennen Travemünden lauttaa. Check-in ilmoitti vielä, että heitä ei kiinnosta rokotustodistus – mutta Saksassa saattaa kiinnostaa.

Cloettan myymälässä on osakkeenomistajan kerta kaikkiaan pakko pysähtyä.

Aamulla sai todeta Travessa, että Suomen rekisterikilvet ovat kovaa valuuttaa. Rajavartiosta ei olisi vähemmän voinut kiinnostaa koronapassit. Tilanne oli kuin Suomen passin kannen näyttö aikoinaan Interraililla. Ei muuta kuin suoraan eteenpäin, kättä heilauttaen. Keula kohti Kölniä.

Itseä on – entisenä huolitsijana – huvittanut viherväen uusi villitys ”sanoa ei lentämiselle”päästösyistä. Kun kerran katsoo tilannetta Saksan moottoriteillä, ymmärtää ettei suomalaisten lentämisellä ole mitään merkitystä. Olisikohan matkan varrella tullut vastaan kymmenentuhatta rekkaa, vai viisikymmentätuhatta?  Liikenne puuroutui täydellisesti useamman kymmenen kertaa.

Euroopan pääsatamat ovat täynnä varsinkin Kaukoidästä saapuvia kontteja ja niistä kohtuullisen pieni määrä jatkaa matkaansa junalla (tai proomulla). Olisikohan se todellinen ekoteko ostaa paikallisia elintarvikkeita Lidlin kampanjatuotteiden sijaan? Tai jättää kaukaisten merten takaa saapuvat romppeet ostamatta, vaikka Ali Baba halvalla myykin? Tai vaatia Fiskarsin yhtiökokouksessa Arabian Muumi-mukien valmistuksen siirtoa takaisin Suomeen? Hinta on kuitenkin kohdallaan ja sallinee kotimaisenkin valmistuksen.

Kölnissä päästiin kiinni saksalaiseen tehokkuuteen; hotelliin ei ollut mitään asiaa ilman koronapassia. Onneksi rokotustodistukset olivat kunnossa. Ravintoloissa kiinnosti välillä koronapassi, välillä yhteystiedot, joita käytetään, jos joku tartunta todetaan. Keli oli kuin aurinkoisena kesäpäivänä ja ihmiset elivät ”normaalia elämää” kahviloissa ja ravintoloissa. Heiltä puuttuu varmaan oma koronaministeri, joka tietää, että ollaan ”veitsen terällä” ja kaikki rajoitukset on pidettävä päällä.

Pullmann -hotelli oli hintansa väärti, emmekä edes tyhjentäneet minibaaria, joka olisi ollut huoneessamme ”kostenlos”. Ikkunasta näkyvä katedraalikin oli paikallaan.

Kölnin katedraalia on korjattu niin kauan kuin muistan.

Seuraavana päivänä ajoimme Beauneen, Burgundin viinialueen ”pääkaupunkiin”. Sympaattinen kylä ja huippuystävällinen Grand Saint Jean -hotelli. Ravintoloita oli varmaan enemmän per asukas kuin missään muualla. Testasimme suositellun TonTon -ravintolan, jossa oli puolikkaan A4:sen pituinen ruokalista ja 47 sivun pituinen viinilista. Prioriteetit olivat kohdallaan. Illallinen oli hauska kokemus, paikan isäntä suoritti samalla viiden uuden viinin ”do it yourself” -maistelua. Sylkykuppia ei käytetty ja kaverin vauhti kiihtyi illan mittaan ja jutut sen kun paranivat. Emäntä teki sapuskat ja nälkäisenä ei lähdetty. Ensimmäinen kerta kylläkin, kun alkuruokana oli savustettua tonnikalaa ”omassa kuoressaan”.

Tonnikalaa omassa kuoressaan.

Seuraavana päivänä ajelimme Grand Cru -viinitietä ja kävimme Mersaultin myymälässä. Tyylikäs paikka, jossa olisi ollut mahdollista käyttää kymmenentuhatta euroa kuuteen viinipulloon. Valintamme oli kovin maltillinen ja mukaan tarttui vain muutama parempi valkoinen burgundilainen. Seuraavassa pikkukylässä (Tournus) nautittiin mainio lounas Le Terminuksessa. Sielläkin, niin kuin kaikkialla Ranskassa, koronapassi tarkastettiin heti kun astut ravintolaan. Ranskalaisia ei voi kyllä syyttää leväperäisyydestä, määräykset on otettu tosissaan.

Viinitilalla ei tarvita lasitiiliä, pullot riittävät

Valencessa, Etelä-Ranskan portissa, oltiin jo melkein kotona. Torit olivat vähintään yhtä hyvät kuin täällä Cannesissa ja ravintoloita oli vanhassa kaupungissa varsin riittävästi. Ravintoloilla oli myös asiakkaita, osa turisteja, osa paikallisia. Veikkaan, että myynti on nyt koronaa edeltävällä tasolla.

Valencen tori

Hotel de France antoi oivan palvelukokemuksen. Kun painoin pysäköintialueen summeria, ei tarvinnut nimeä tavata kahteen kertaan. Vastaanottovirkailija tuli itse parkkialueella ja kysyi mihin aikaan olemme lähdössä. Kun veikkasin puoltapäivää, kysyi josko voisimme pysäköidä ykkösriviin. Ihmettelin vähän moista, mutta kun illalla katsoin parkkialueelle, näin että jokainen paikka oli käytetty eikä sieltä päässyt pois muuten kuin last in – first out. En tiedä oliko syynä lomafiilis vai Etelä-Ranskan ilmapiiri, mutta oli kyllä mukava visiitti tässä kaupungissa.

Last In – First Out

Asunnolla oli kaikki niin kuin pitää. Ainoastaan puutarhanhoito oli jäänyt hunningolle. Siinä olikin puutarhavastaavalle heti haastetta. Tänä vuonna jää viinisato sadasosaan viime vuodesta. Epäily kohdistuu ohikulkeviin naapureihin. Sanoinkin naapurin rouvalle, kun viimeksi asettelimme köynnöksiä pitkin aitaa, että ehkä muutama pullo pitää vielä ostaakin, ennen kuin ollaan omavaraisia. Rouvaa nauratti kovasti. Syystäkin.

Omavaraisuuteen on vielä matkaa

Täällä päättyivät juuri Venemessut ja ensi viikolla on vuorossa klassisten puupurjeveneiden Regates Royales. Väliin oli saatu puristettua vielä jonkinlainen eri järjestöjen konferenssi Festivaalipalatsissa ja City Run viikonloppuna. Täytyy nostaa hattua kaupunginjohtajalle. Täällä on tehty hiki hatussa töitä, jotta vieraita saadaan kaupunkiin, turvallisuudesta tinkimättä. Hotellit, ravintolat ja baarit ovat jo nousset korona-ahdingosta ja kaupoissakin näkyy enemmän ihmisiä.

Sen verran tuli matkalla tarkastettua kursseja, että huomasin markkinan testaavan taas hetekan jousia. Oma fiilis on se, että aika paljon tarvittaisiin hyviä uutisia, jotta kurssinousu jatkuisi tasaisena. Ei korkopuolelta oikein vieläkään saa kunnon tuottoa, mutta juuri nyt pelko on hivenen niskan päällä ahneuteen nähden.

Salkun rajuimmat nousijat ovat tänä vuonna olleet Harvia ja Rapala. Kumpaakin on nyt kevennetty kunnolla ja jään odottamaan mitä seuraavaksi. Nyt myin Lundbeckit pois salkusta, vaikka pankin target:iin onkin vielä pitkä matka. Murphyn lain mukaan osake nousee rajusti muutaman viikon sisään. Tilalle tankkasin lisää Altian ja norjalaisen Arcuksen fuusiosta syntynyttä Anoraa. Pitäisi olla suhdannekestävä paperi. Jos haluaisi oikein haaveilla ja hehkuttaa, voisi heittää rinnalle Diageon P/E luvun ja katsoa mihin kurssiin päästäisiin samoilla spexeillä. Lisäksi pikkusiivu Omega Healthcarea, Yhdysvalloista(kaan) eivät vanhukset lopu. Eri asia on tietenkin, kuka tarvittavan hoidon maksaa.

Jos joskus haluatte motivoida itseänne muuttamaan Suomesta, kannattaa lukea sosiaalisessa mediassa vasemmistohallituksen EXIT -veroa kannattavia kommentteja. Sen jälkeen voi pohtia, pitäisikö valita seuransa paremmin. Ehkä et tiennyt olevasi ”veroparatiisivekkuli”, mutta nyt tiedät sekin. Koko hanke on varsinainen kateuden riemuvoitto. Urbaani legenda siitä, miten Suomessa kateus voittaa kiiman, näyttää olevan totta.

Kaavailtu, arvonnousuverona lanseerattu vero kohdistuu erittäin pieneen ryhmään ja sen fiskaalinen merkitys tulee olemaan erittäin vaatimaton. Tai fiskaalinen merkitys valtiolle. Juristeille ja varainhoitajille tämä antaa sekä tuloja, että uusia selvitettäviä asioita.

Itselle tämä tarkoittaa sitä, että vaikkei matkalaukkua olekaan lopullisesti pakattu, niin lähempänä ollaan. Yhden yhtiön ajoin alas jo viime vuonna ja näillä näkymin ajan viimeisenkin alas ensi vuonna. Viestintä on sen verran selkeää, että keppiä on tulossa eri muodoissa, vain mielikuvitus on rajana. Parempi lopettaa yritykset, kun vielä tietää verokohtelun.

Li Andersson hehkutti, että tällä lailla estetään ”sijoituskuorten” siirto Luxemburgiin. Ei se ole laillisesti onnistunut tähänkään asti. Eikä se estä sellaista, joka on päättänyt hoitaa asiat laittomasti, jatkossakaan. Ainakin oma varainhoitajani suorittaa ennakonpidätyksen aina kun ”kuoresta” nostetaan rahaa. Huhujen mukaan muuttamalla Uruguayhin saattaisi saavuttaa säästöjä – en kuitenkaan usko varsinaiseen muuttoryntäykseen.

Tilanne oli toinen aikoinaan Portugalin ”eläkeläisten” suhteen, mutta siinäkin tuli valtiolla kiire sanoa verosopimus irti. Olisikohan kymmenkunta ihmistä saanut käytettyä systeemiä kunnolla hyväkseen? Mutta kun tittelinä on x,y,z-neuvos, niin ärsytyskynnys on ylitetty.

Kansainvälinen perintöverotus on taas kohtuullisen monimutkaista. Jos siellä haluaa saavuttaa säästöjä, pitää suunnitella tarkkaan missä asuu itse, missä perilliset asuvat ja missä ja miten kuolee. Niin monimutkainen yhtälö, että eiköhän siinä saa juristit taklattua yhden ”arvonnousuverokin”. Näitäkin joku pohtii. Kuten kaveri, joka oli valmis lennättämään letkuissa olevan mummon yksityiskoneella Ruotsiin kuolemaan, jos sillä päästäisiin parempaan tulokseen. Ei olisi päästy ja mummo saikin jäädä Suomeen. Kaveri oli kyllä sitä mieltä, että muutto olisi ollut mummolle ”aivan sama”.

Se mihin tämä johtaa heti, niin yrittäjän, jolla on suunnitelmissa yrityksensä myynti muhkeaan hintaan, kannattaa miettiä missä asuu, kun yrityksensä perustaa. Näitä yrittäjiä löytyy varsinkin teknologia- ja pelialalta. Oikea vastaus ei ole Suomi.

Euroopan sisällä voi katsella vaikkapa Amsterdamia tai lähempää Tallinnaa. Muitakin maita löytyy, jotka pyrkivät oikein houkuttelemaan tällaisia yrittäjiä. Aika uskaliasta: tiedä vaikka tulo- ja varallisuuserot kasvaisivat. Vasemmistoa pelkkä ajatuskin puistattaa.

Sekin on varmaa, että suurimmalla osalla yrittäjistä rahakas ”exit” jää haaveeksi, mutta menee mukana onnistujiakin. Suurin vaikutus kohdistuu kuitenkin yrittämisen ilmapiiriin.

Aki Pyysingin ansiokasta pohdintaa aiheesta tässä (https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/sopoa-mutta-kallista).

Valtioiden väliset sopimukset pääomaverotuksesta ovat muutenkin rempallaan. Suomen verottaja hyvittää verotuksessa verosopimuksen mukaisen muussa maassa pidätetyn veron. Kun tietyt maat, omista syistään, pidättävät enemmän, maksat ylimääräisen tuplaveron. Sitten saat ohjeet, joiden mukaan täyttämällä lomakkeet 101A ja 440B ja lisäämällä kymmenen oikeaksi todistettua liitettä, oikealla kielellä, voit anoa veroa takaisin osingon lähtömaassa.

Näin teoriassa. Tai sitten teet niin, kuten moni tekeekin, että jätät ostamatta kyseisen maan osakkeita. Tai ostat osinkoa maksamattomia etf:iä. Jos Suomessa joku poliitikko luulee, että ulkomaiset sijoittajat tekevät mielellään Suomen suhteen poikkeuksen, kuulisin mielelläni perustelut.

Ihan nopeasti tuli mieleen, että jos olet lähdössä, myy asuntosi silloin kun sen myyntivoitto on verotonta. Voi olla karvas kalkki huomata, että kolmekymmentä vuotta sitten ostettu asunto, jossa asuit 25 vuotta, muuttuukin koko myyntivoiton osalta verotettavaksi vain sen takia että olet asunut ulkomailla ”ja katkaissut olennaiset siteet”. Paitsi verotuksen siteet.

Pääviesti on kuitenkin vasemmiston tuttu laulu siitä, että rahasi eivät ole sinun vaan meidän. Tervetuloa Suomeen.

Aikoinaan Pietarista tullessa venäläinen virkamies syynäsi kaikki laukut. Matkatoverilla oli venäläisiä pienoisautoja lapsilleen. Niitä käänneltiin monesta suunnasta, aivan kuin olisivat kultaa ja timantteja. ”Faberge” sanoi matkatoveri. Ei olisi kannattanut. Saatiin koko tullijoukko pohtimaan moisten aarteiden arvoa. Olivatko kuitenkin tsaariperheen pääsiäismunia? Rauhoittuvat vasta, kun näytin että keulassa luki ”GAZ” eikä ollut luultavaa, että kultaseppä Faberge olisi osannut ennustaa tulevaisuuden automalleja niin hyvin.

Saadaanko Suomen rajalle omat laukkujen tarkastajat ja mistä momentista rahoitus otetaan?

Tämä reissu onnistui kuitenkin vanhaan malliin, ilman ”arvonnousuveroa”.

Provencen viinitiellä

Kelit ovat olleet kovin totutut: kolmekymmentä astetta plussaa ja auringon paistetta. Pas mal du tout.

Neljän viikon aikana on satanut kerran, yöllä, rajun ukkosen säestämänä. Päätimme lähteä lauantaina kiertoajelulle, käymään läpi Provencen viinitien nähtävyyksiä.

Viimeisten kahden viikon aikana tänne on tullut lisää väkeä. Erityisesti ranskalaisia turisteja, italialaisia, belgialaisia, sveitsiläisiä ja hollantilaisia. Venäjääkin kuulee puhuttavan; kansakunta toki erottuu muutenkin maailmanomistajan elkeillä.

Liikenne on täällä muutenkin ”temperamenttista” joten oma reitti kannattaa miettiä etukäteen ja ajaa kieli keskellä suuta. Pääsimme moottoritielle kohtuullisen kivuttomasti. Navigaattoriin osoitteeksi suomalaisessa omistuksessa oleva Chateau Clarettes, jonka taustoista silloin Konecranesia vetänyt Panu Routila kävi kertomassa Turun ranskalaiselle seuralle. Pääsimme melkein perille. Muutama kilometri ennen lävähti kyltti ”Barree” eli tie suljettu. Siitä sitten ”Deviation” -sivutielle, jota mentiin välillä niin kapeilla poluilla, että tahtoi usko loppua. Muutama yritys johti aina samaan ”tie suljettu” tilanteeseen, joten päätimme katsastaa toisen tilan.

Domaines Ott:in tila, Chateau de Selle, oli lähellä. Marcus Ott osti tuon Taradeaun kylässä olevan tilan vuonna 1912. Tilalla kasvatettiin aikaisemmin oliiveja, laventelia ja mulperipuita. Viiniköynnökset päästiin istuttamaan niille sopivaan maaperään ja suojaan talven kylmyydeltä.

Covid -hysterikoille on rauhoittavaa tietää, että väenpaljous tehtaalla rajoittui neljään. Odotimme rauhassa, että belgialainen isä ja poika saivat ostoksensa tehtyä. PR -emäntänä toiminut nuori nainen piti pienen esitelmän Ott:in kolmesta eri tilasta, niiden ominaisuuksista ja esitteli samalla tilojen nimikkoviinit. Oma ”degustation” jäi tällä kertaa hajuaistin varaan, kuskina on turha ottaa pisaraakaan.

Yhtiön menestystuote ”Etoile” eli tähti on yhdistelmä kunkin tilan rypäleitä. Yhtiön tuotannosta 95 %:a on rose -viiniä. Punaista tehdään ainoastaan silloin kun rypäleet antavat olettaa, että viinistä tulee erityisen korkealuokkaista. Hyllystä löytyi myös paikallista grappaa, Vieux Marc:ia. Tätä valmistetaan viinin puristuksen jälkeen jääneestä massasta ja sitä kypsytetään vähintään kymmenen vuotta kastanjatynnyreissä. Näitä näkee tiloilla harvoin, joten ostin pullon, vaikka olikin hieman hintava. Onpahan jotakin vierasvaraa kaapissa, konjakkeihin tottuneille. Mukaan lähti myös roseeta ja pullo punaista, jota kehuttiin kovin onnistuneeksi.

Kysyimme PR -emännältä, josko voisimme vielä tutustua alkuperäiseen linnaan. ”Toki. Siellä ei vain ole nyt juuri mitään.”

Linna oli tosiaan jätetty oman onnensa varaan. Sähköjohdot oli vedetty pois ja luonto oli aloittanut revanssin. Osa ovista ja ikkunaluukuista roikkui yhden saranan varassa, rappauksia oli tullut alas ja sivurakennuksia oli sortunut. Arvioin että pistämällä kaksi miljoonaa peliin, linnan saisi entiseen loistoon. Nämä rahalliset panokset oli kuitenkin pantu ruotsalaisen arkkitehdin Carl Svenstedtin piirtämään 4370 neliön viinitehtaaseen. Tuo vuonna 2017 rakennettu tehdas oli mykistävä yhdistelmä ilmavuutta ja vaaleaa kiveä. Jokainen kivilohkare oli mitoiltaan metrin pitkä ja 50 cm kanteiltaan, paino 1 000 kiloa per ”lego”. Rakennuksen korkeus kymmenen metriä ja tilat sisältä viileät, valoisat ja rauhalliset.

Taradeaun kylässä alkoi jo nälkä muistuttaa olemassaolostaan. Huomasimme kotiin perustetun ravintolan, jossa oli puutarhassa noin 20 asiakaspaikkaa. Talonemäntä laittoi ruuat ja poika tarjoili puutarhaan sijoitettuihin pöytiin. Mukava kokemus. Kaikki ruuat oli valmistettu itse, omassa keittiössä, paikallisista raaka-aineista. Puutarha oli viihtyisä ja taisimme olla asiakaskunnan ainoat ei-paikkakuntalaiset. Suomessa varmaan viranomaiset puuttuisivat moiseen toimintaan. Ei sellainen peli vetele, että hyvä kotikokki valmistaa ruokaa myös maksaville asiakkaille. Paitsi ravintolapäivänä.

Lounaan jälkeen kupit espressoa ja auto kohti Les Arcs:in kylää. Kylä ei sellaisenaan oikein säväyttänyt. Löytyy posti, turistitoimisto, pieniä kauppoja, aukio ja muutama kahvila-ravintola. Kylän keskeltä löytyy kuitenkin keskiaikainen kylä katuineen ja kujineen. Jätimme auton keskustan ulkopuolelle ja energia riitti juuri ja juuri keskiaikaiseen linnoitukseen kapuamiseen. Näkymät olivat vuoria, laaksoja ja viiniviljelmiä silmänkantamattomiin. Olin löytänyt netistä yhden erilaisiin pastiksiin ja anisetteihin erikoistuneen viinitalon. Navigaattori ohjasi perille vaikka välillä meinasi usko loppua.

Kyseessä olikin Le Chateau de Saint Martin viinitilan myymälän ohessa oleva shop-in-shop. Sieltä löytyi paikkakunnan Le Pastis Bleu eli sininen pastis. Pastis on alun perin kehitetty Marseillessa mutta monella paikkakunnalla sitä on tuunattu jollakin lailla. Tämä sininen oli terästetty Curacaolla.

Saimme pitkän luennon siitä miksi heidän puhtaasta aniksesta tehty juoma on terveellisempää kuin Marseillen, jossa on lakritsijuurta. Kaikkihan tietävät, että lakritsijuuri saattaa aiheuttaa ihottumaa sekä muita hirveyksiä ja nostaahan se verenpainetta. Tres dangereux. Yritimme pitää naaman peruslukemilla emmekä kertoneet, että Suomessa syödään salmiakkia enemmän kuin missään muualla. Pakkohan se oli ottaa sinisen pullon kylkeen yksi terveys-pastis.

Itse tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1559. Nyt tilaa hallinnoivat Therese de Gasquet ja Adeline de Barry; itse asiassa suvun naiset ovat pyörittäneet tilaa vuodesta 1798. Tilalla oli nykyaikainen ote. Oltiin haettu oppia kansainvälisten shampanjatalojen markkinoinnista, panostettu ympäristöystävällisyyteen ja nostettu sekä viinin laatua että litrahintaa. Täältä löytyi punaisiakin viinejä hyllystä, hyvänä kautena päästään erinomaiseen laatuun. Upea tila, johon pääsee tutustumaan myös lähemmin, yöpymällä siellä. Huoneet liikkuivat 120-150 euron välillä per yö.

Paluumatkalla tein taas sen virheen, että syötin navigaattoriin ”vältä moottoriteitä” enkä muistanut ohjata Frejusin kohdalla moottoritielle. Ei muuta kuin L’Esterel -vuorta ylös ja alas 25 kilometriä. Välillä tuntui, että korkeintaan kaksi pyörää oli tiessä kiinni ja loput roikkuivat 400 metrin rotkon päällä tahdon voimalla. Olen tullut tuon reitin ennenkin ja aina kun pääsen ”tasaiselle maalle” vannon, että ei koskaan enää. Paikalliset ja moottoripyöräilijät vetäjät 80 km/h vauhdilla, kun itsellä tekee tiukkaa päästä neljäänkymppiin.

Näiden kierrosten jälkeen tulee aina pohdittua viinitaloihin sijoittamista. Maailman suurimmat viini- ja alkoholitalot, joita löytyy pörssista ovat: Constellation Brands, Diageo, Brown-Forman, Willamette Valley, LVMH, Andrew Peller ja Pernod Ricard. Viininkulutuksen odotetaan kasvavan 5,8 %:a vuodessa. Kasvu tulee erityisesti Aasiasta ja siellä Kiinasta. Viinin tuotantoon soveltuvan maan määrä ei kasva samaa vauhtia eikä sää ole aina sadolle suotuisa. Sinänsä tämän yhdistelmän pitäisi olla viinitaloille hyvä.

Pörssikurssit ovat kuitenkin eri mieltä. Oikeastaan jokaisen talon tuotto on ollut vaatimaton ja volatiliteetti suurta. Jopa LVMH on heilunut viimeisen vuoden aikana 278 euron ja 439 euron välillä, nyt ollaan tasolla 414. Osinkotuotot pyörivät 2-3 prosentissa. Kanadasta löytyy paremman osinkotuoton viinitalo Corby Spirit and Wine, jota en kyllä tunne sen paremmin. Kasvua hakevat suuntaavat katseensa Etelä-Amerikkaan, jossa pelureita löytyy Brasiliasta ja Chilestä. Niin mukavaa kuin olisikin siemailla ”oman firman tuotteita”, taidan pidättäytyä kotimaisessa alkoholitalossa Altiassa.

Juomapuolella täällä huomaa brändin merkityksen. Ravintoloissa näkee joka toisella pöydällä rose -viinipullon, joka toisella Coca Cola Companyn tuotteen. Ihmiset tilaavat kolmea olutta: ”pression” eli hanasta, Leffe Blonde tai Heineken. Näiden markkinointi on onnistunut aika hyvin.

Kivennäisvesimarkkinat ovat helpommat, tilataan joko kuplilla tai ilman. Aika harva haluaa nimenomaan Perrieriä ja Eviania. Sinänsä lämpötila ohjaa moninkertaiseen vesien ja erilaisten virvoitusjuomien kulutukseen. Saakohan Kemira osansa tuotoista vedenpuhdistuskemikaalien myynnillä?

Palvelupuolella Veolian jätehuolto rullaa hyvin. Sähköpuolella Electricite de France tekee tiliä, kun ilmastointilaitteet hyrräävät. Yksityiset moottoritiet tekevät lomakaudella kunnon tilin. Kasvomaskien käyttöä tiukennettiin maanantaina ja niiden kysyntä kasvaa taas. Valtio onkin viisaasti ilmoittanut kertakäyttömaskeille hintakaton. Apteekeissa niitä oli ainakin vielä eilen saatavilla.

Väkeä on tosiaan tullut lisää ja rannoilla täytyy miettiä mistä löytää riittävän ”väljän” paikan. Nizzassa annettiin ravintoloille kurinpalautus ja ilmoitettiin että eilisestä lähtien käydään mittaamassa pöytien välinen etäisyys. Jos se on alle metrin, niin ”ilmaisena” annettu ylimääräinen terassialue lähtee saman tien. Ravintoloitsijoilla tuli kiire siirtää osa pöydistä ja tuoleista pois. Rannat myös tyhjennettiin nuorisosta klo 22 jälkeen.

Cannesissa on panostettu tiedottamiseen ja huhujen ampumiseen alas. Pormestari kommentoi ”pahenevaa Covid -tilannetta” kertomalla faktat, eli paikallisessa sairaalassa on Covid -hoidossa kaksi ihmistä ja että tilanne on muuttumaton jo muutaman viikon.

Marseillessa oli uusia esiintymiä vierastyöläisten kautta ja Corsica Ferries -laivalla oli sairastunut noin 15 miehistön jäsentä. Itse uskallan ennustaa, että – maasta riippumatta – taudin esiintyminen tulee korreloimaan vahvasti vaatimattomien majoitusolosuhteiden ja alhaisen palkkatason kanssa. Jos lyöt muutaman kymmenen vierastyöläistä samaan parakkiin ilman suihkuja ja ilmanvaihtoa, niin annat virukselle etumatkaa.

Teimme aikaisemmin laventelimatkan Les Gorges du Verdonin alueelta Valensolen kaupunkiin. Siellä paikallisessa laventelimuseossa oli hauska ravintolan pitäjä, joka tuli juttelemaan pitkät pätkät. Kyseli tietenkin mistä tulemme ja miten meillä Covid näkyy. Kerroin tautitilaston ja sanoin että meitä on auttanut sekä harvaan asuttu maa, että eristäytyvä luonteen laatu.

Vitsinä heitin vielä, että hallitus on kieltänyt seksuaalisen kanssakäymisen viimeisten neljän kuukauden ajan. ”Parisuhteessakin?” kysyi toveri. ”Erityisesti”, sanoin. ”Meille suomalaisille miehille tämä ei ole ongelma, käymme sen sijaan kalassa. Mutta naisväki on muuttunut levottomaksi ja selaa Ranskan ja Italian matkojen esitteitä.” Viereisessä pöydässä italialaiset herrat kysyivät vielä, että ymmärsivätkö oikein. ”Kyllä vain, olkaa tarkkoja, kun suomalaiset naiset saapuvat”.

Lupasivat olla valppaina ja lisäsivät vielä, että tuskin malttavat odottaa.

Pyydän anteeksi, jos tämä viaton leikinlasku johtaa normaaliakin aktiivisempaan lähestymiseen.