Avainsana: altia

Piccolo borghese

Tai täkäläisittäin petit bourgeois tarkoittaa (alempaa) keskiluokkaa, pikkuporvareita. Sanalla ei ole mairitteleva sävy; aatelisto ja yläluokka ottivat etäisyyttä talonpoikiin, kauppiaisiin ja pienyrittäjiin. Kun yhteiskunnan rakenteet olivat jäykät, ei katsottu hyvällä niitä, jotka pyrkivät onnistumaan työllä ja riskinotolla ja parantamaan elintasoa – omaa ja sitä kautta muidenkin. ”Suutari pysyköön lestissään”.

Suomessa tämä ajattelu taitaa olla vieläkin voimissaan, kun katsoo vasemmiston toimia verotuksen suhteen. Kaikki energia keskitetään tulo- ja varallisuuserojen minimointiin. Maassa, jossa tuloerot ovat jo valmiiksi Euroopan vähäisimpien joukossa. Tämä on yksi syy siihen, että Osakesäästötiliä vastaan taisteltiin vuosikausia ja lopulta vesitettiin systeemiä 50 000 euron maksimilla.

Olisiko Suomessa kuitenkin enemmänkin tilaa pikkuporvareille? Elokapinan riveistä näitä ei taida löytyä.

Termi tuli mieleen, kun yövyimme Salon de Provencen Le Mas Angelussi -hotellissa, joka muistutti kukkulalla olevaa italialaista aateliston villaa. Sieltä saattoi kreivitär – nenäänsä nyrpistäen – katsella alas rinnettä kohti kaupungin vanhaa keskustaa, jossa kauppiaat ja käsityöläiset – piccolo borghese – ahersivat. Mainio hotelli, vanhan kaupungin kupeessa, omalla uima-altaalla ja puutarhalla.

Kaupungissa on reilut 43 000 asukasta ja se oli sympaattinen, elävä ja täynnä historiaa – kuten täällä Provencessa niin monet kaupungit. Kannattaa kokea.

Salon-de-Provencen värejä

Kolmen päivän ”kotimaan matkailu” alkoi auton vuokrauksella. SIXT yllätti taas tulkinnalla käsitteestä ”tai vastaava”. Olin vuokrannut VW T-Rockin ja sainkin Citroenin 7 hengen minivanin. Kohtuullisen hidasliikkeinen ja mitoiltaan vaikeammin pysäköitävä peli. Onneksi tutkat ja kamerat pelasivat moitteetta. Navigaattori oli noin 15 sekuntia jäljessä, mikä aiheutti mielenkiintoisia tilanteita risteyksissä. Autovuokraus on selvästi herännyt horroksesta ja jonoa palvelutiskillä riitti.

Ensimmäinen etappi oli Saint-Maximin-la-Sainte-Baume. Pieni kylä, jonka kirkossa kävimme. Taitaa olla kolmas kirkko, jonne ”perimätiedon mukaan” on haudattu Maria Magdalena. Komea basilika, jota rakennettiin pitkään, yli 200 vuotta (1295 – 1532).

Basilika. Saint-Maximin-la-Sainte-Baume

Kylässä meidät yllätti puolen tunnin rankkasade. Pysähdyimme ravintolaan, jonka markiisin alla pysyi kuivana. Katupöydässä istui kaveri, joka oli esiliinasta ja muhkeasta olemuksesta päätellen kokki. Kysyin löytyisikö lounasta vielä. ”On minulla ollut lammas uunissa koko yön – kävisikö se?”. Rehtiä ja maistuvaa maalaisruokaa ravintolassa, jossa oli ehkä 20 asiakaspaikkaa. Näitä ei löydä kuin vahingossa.

Seuraavana oli vuorossa Saint Remy de Provence, paikallinen Naantali – tai St Tropez ilman rantaa. Vakinaisia asukkaita 10 000. Turisteja vuoden mittaan monikymmenkertainen määrä. Taiteilijoiden kaupunki, jossa Vincent Van Gogh maalasi Auringonkukat (Les Tournesols) ja noin 150 muuta teosta.

Kun Aix-en-Provencen kaduissa on pieniä kylttejä, joissa lukee Cezanne, niin Saint Remyssä luki Van Gogh. Merkkejä seuraamalla löytyy Van Gogh kulttuurikeskus – jos ei eksy matkalla Hotel de Sade:en. Se kuuluisa markiisi on kyllä sukua, muttei koskaan asunut tuossa rakennuksessa. Sen sijaan sieltä löytyy kokoelma arkeologisia löytöjä. Kaupungissa ja sen liepeillä riittää nähtävää ja tyylikkäitä kauppoja useammaksi päiväksi.

Yön olimme Arlesissa. Kaupunki on nykyään Unescon maailmanperintökohde. Historiaa piisaa, niin kreikkalaisten kuin roomalaistenkin jäljiltä. Näkyvin maamerkki on Areena, roomalaisten rakentama amfiteatteri. Areena on käytössä edelleen, tunnetuin tapahtuma lienee härkätaistelut. Vincent van Gogh kummittelee täälläkin, hän maalasi Arlesissa noin 300 teosta. Tunnettu ”Terasse de la nuit” kuvaa kahvilaa Arlesissa. Kaupungin kiinnostavuutta ovat lisänneet Rhone- ja Petit Rhone -joet, jotka olivat tärkeät sekä maataloudelle että kaupalle.

Hotellimme oli joen varrella ja isot jokiproomut kuljettavat sitä pitkin tavaraa edelleen. Hotelli Le Regence oli yksityinen, pieni ja ilman hissiä. Kaikki oli kuitenkin puhdasta, ilmastointi toimi ja serviisi oli erinomainen. Näköala oli tosiaan suoraan muutaman kymmenen metrin päässä olevalle joelle. Rahalle sai hyvinkin vastinetta.

Room with a view

Aamulla lähdimme varsinaiseen matkakohteeseen eli Camarguen suiston Saintes-Maries-de-la-Mer iin. Vaihtoehtoina oli 3 tunnin autoilu paikallisen oppaan jeepillä tai 2 tunnin jokiristeily. Otimme jokiristeilyn ja kun lämpötila nousi taas yli 30 asteen, ei valinta kaduttanut. Camargue on tunnettu valkoisista villihevosista ja häristä, jotka laiduntavat vapaana kahden joen rajaamalla suoalueella. Härkiä ja hevosia paimentavat paikalliset cowboyt ”Les Gardiens”.

Gardien työssään

Alue tuottaa noin kolmasosan Ranskassa kulutetusta riisistä, vaikka riisinviljelyn tukiaisia onkin leikattu. Pariisin kokoisella alueella Aigues-Mortesin suolakuivaamo tuottaa sormisuolaa kuivaamalla merivettä auringon lämmössä. Suurin tulonlähde on kuitenkin turismi.

Alue on hionut ekoturismin huippuunsa: hevosmatkailua, viini- ja gourmet -elämyksiä, kalastusta oppaan kanssa, lintumatkoja ja tutustumista kasveihin ja luontoon yleensä. Tekeminen ei lopu ja näkemistä riittää. Näimme flamingoja, monenlaisia haikaroita, kahlaajia ja petolintuja. Meille näytettiin myös merimetso, jonka kerrottiin syövän tolkuttomasti kalaa. ”Onneksi näitä on nykyään vähemmän”. Kerroin että ovat muuttaneet Suomeen.

Luontokierroksen jälkeen lounas ravintolassa, jonka merenelävät tulivat suoraan kalastajilta. Ruokalista oli reaaliaikainen, kun joku kala loppui, kirjoitettiin hinnan tilalle ”NO”.

Ruokalista päivittyi reaaliajassa

Paluumatkalla pysähtyminen vanhassa opiskelukaupungissani Aix-en-Provencessa. Ensimmäinen kerta kun onnistuin ajamaan parkkitaloon ja kierrettyäni useamman kerroksen, ulos parkkitalosta. Onneksi ensimmäinen tunti oli ilmainen ja pääsin Ranskan ”sujuvassa” liikenteessä aikani kierrettyä uudestaan parkkitaloon vievälle väylälle. Toisella kerralla löytyi parkkiruutukin. Kaupungilla oli viikoittaiset markkinat, jossa oli kauppiaita niin Ranskasta kuin Italiastakin noin 400 metrin matkalla Cours Mirabeaulla. Mukava päivä.

Provencen markkinat. Aix-en-Provence.

Aika on kulunut täällä normaaliin tapaan. Toriostoksia aamulla, etätyötä päivällä ja illallinen joko paikallisissa ravintoloissa tai kotona. Päivittäiset lämpötilat 30 asteen nurkilla, sadetta on saatu muutamana yönä. Lounastarjoilua on hiottu kaupungilla: aika moni ravintola myy päivän lounaan, lasin viiniä ja kahvin hintaan 15 euroa. Se siitä ”ultrakalliista” Rivierasta.

Filmifestivaalit saadaan tänä vuonna järjestettyä ja Festivaalipalatsin ja luksushotellien ympärillä on painettu töitä tauotta. Palatsin edessä on muuten useamman teltan 24/7 koronatestaus festivaalivieraille. Ei synny Vaalimaa -ilmiötä. Koronan esiintyvyysluku on täällä nyt 19,2. On selvästi alle Suomen tason, vaikkei toki riitä Krista Kiurun vaatimuksille.

Lomailua on tullut rahoitettua osingoilla, joita on tippunut viime blogin jälkeen vajaat 8 000 euroa. Suurin maksaja tällä kertaa Citycon. ISharesin etf:t maksoivat osinkoa, samoin Kraft Heinz, Pfizer ja Telefonica.

Myyntivoittoja on tullut tänä vuonna kotiutettua, joten tammikuussa täytyy maksaa tuntuvasti ennakontäydennystä. Myyntivoittoja on kasassa reilut 150 000. Hankintameno-olettamalla saa vähän helpotusta mutta rahaa siirtyy varmasti myös valtion kirstuun.

Verotus hidastaa kaupankäyntiä mutta Harvian mainio menestys on nostanut kurssin tasolle, joka alkaa olla haastava. Toivon toki, että suomalaisen yrityksen saunat menestyvät maailmalla entiseen malliin. Nyt hioin kuitenkin positiota pienemmäksi. Relais Groupia myin siivun. Samoin Rapalaa kapitalisaatiosopimuksessa. Ruotsalainen Bonava tuotti ihan mukavasti enkä jäänyt katsomaan mahdollista kurssiliukua, myin koko potin. Ostopuolella osingonmaksajia ja terveydenhuoltoa.

MYYNNIT

Relais       20,20 €
Bonava         9,15 €
Harvia       48,06 €       50,00 €       51,30 €
Rapala         8,41 €         8,42 €         8,40 €
         8,26 €

OSTOT

TietoEvry       26,20 €       26,56 €
Sanofi       85,86 €
Sampo       38,80 €       38,88 €       38,70 €
       39,36 €       39,05 €
Raisio         3,91 €
Lundbeck       25,50 €
YIT         5,08 €         5,06 €
Citycon         7,28 €
Altia       10,20 €
Terveystalo       11,42 €

Pörssin nousuvire tuntuu jatkuvan, vaikka omasta mielestä osalla yrityksestä on arvostustaso koko lailla tapissa. Toivottavasti H1 -tulokset jaksavat pitää markkinat tyytyväisinä. Bidenin valinnan jälkeen ollaan ainakin vältytty Trumpin aiheuttamalta heilunnalta. Taalakin tuntuu vahvistuvan. Korkopuolella lähdettäneen äärimmäisen hitaasti mutta varmasti kohti normaalimpia lukuja.

Tällä viikolla lähdemme taas Suomea kohti. PCR -testi on varattu torstaille ja perjantaina pitäisi saada printattu todistus. Lauantaina lento Munchenin kautta Helsinkiin ja auto Fly Parkista alle. Vantaalla saa vielä otettua toisen testin, mikäli systeemi toimii edes jollakin lailla. Sitten voimme olla karanteenissa 3-4 päivää ja käydä kolmannessa testissä.

Toivottavasti mahdollisimman moni saa rokotukset otettua ja EU:n rokotepassin kouraan. Ainakin täällä on vähintään yhtä turvallista kuin Suomessa. Järkeä ja normaalia varovaisuutta kannattaa toki käyttää kaikkialla.

Josko syksyllä oltaisiin paremmassa tilanteessa matkailunkin suhteen. Aika monen ihmisen leipä on kiinni vapaasta liikkuvuudesta, tai ainakin vapaammasta.

Merkillinen vuosi 2020

Ihmiset alkavat jo unohtaa miltä normaali elämä tuntui. Elämä, jossa sai liikkua, niin kuin tahtoi, tavata ihmisiä rajoituksitta ja muutenkin hoitaa asiansa niin kuin parhaaksi näkee. Tilalle on tullut milloin mitkäkin määräykset ja voimakkaat suositukset. Alueita eristetään, toimialoja suljetaan ja täytetään monenlaisia lomakkeita korvausten saamiseksi. … Jatka artikkeliin Merkillinen vuosi 2020

Kilot, miltsit ja jaardit

Joka alalla on oma slanginsa. Sijoituspalstoilla kerrotaan ostoista kiloissa eli tuhansissa euroissa. Haaveena saattaa olla miltsin eli miljoonan salkku. Järjestin kerran asiakastilaisuuden, jonne saapui osakeanalyytikko pääkaupungista. Asiakkaat katselivat silmät pyöreinä, kun maalattiin kuvaa niin ja niin monen jaardin potentiaalista. Tässä vaiheessa jouduin tulkkaamaan ja kertomaan että kyseessä ei ole englantilainen – vajaan metrin – mittayksikkö vaan miljardi eli tuhat miljoonaa.

Viime päivinä olemme saaneet lukea, että hallitus vippasi taas jaardin. Mielenkiintoisinta on se, että kukaan ei ole millänsäkään. Mieli saattaa muuttua, kun alamme maksaa näitä jaardeja takaisin.

Pörssin sanotaan ennustavan reaalitaloutta noin puoli vuotta etukäteen. Nykytilanteesta voimme päätellä, että Covid 19 -pandemia on ohi keväällä 2021 ja sen jälkeen maailmantalous kukoistaa taas. Yhdysvaltoihin on saatu uusi presidentti ja saattaa hyvinkin olla, että edellinen saadaan ulos Valkoisesta Talosta tammikuussa.

Omien salkkujen tilanne on parantunut kohinalla. Maaliskuun pohjilta on noustu ”miltsillä”. Nousu on ollut yllättävän tasaista. Marraskuussa saatiin vielä reilumpi nykäisy ylöspäin. Kirjoitin 16.3. otsikolla ”This too shall pass” (https://parempisuunnitelma.wordpress.com/2020/03/16/this-too-shall-pass/) ja niinhän siinä kävi. Tällä kertaa – niin kuin monesti aikaisemminkin – kannatti pysyä pörssissä. Mennyt kehitys ei tietenkään ole tae tulevasta.

Lähdimme lokakuun puolessa välissä Cannesiin. Tarkoituksemme oli palata vasta marraskuun lopulla mutta huomattavasti kiristyneet koronavarotoimet herättivät huolen siitä, että saatamme jäädä mottiin määrittelemättömäksi ajaksi ja palasimme etuajassa. Nizzassa on lentokentän liikenteestä hävinnyt noin 90 prosenttia. Strategia näyttää olevan muutaman isomman kentän pitäminen hengissä. Yhteydet Pariisiin, Frankfurtiin, Amsterdamiin ja Lontooseen toimivat kohtuullisesti, muut täysin satunnaisesti. Valitsimme itse KLM:n reitityksen Amsterdamin kautta ja reitti toimi erittäin hyvin. Koneet täysin ajallaan ja vaihtoaika Amsterdamissa alle tunti.

Ranskassa käytettiin lähes poikkeuksetta kasvomaskia sisätiloissa ja kaduilla liikkuessa. Tavarataloihin, paikalliselle torille, joukkoliikenteeseen tai ravintoloihin ei päässyt edes sisälle ilman maskia. Käsidesiä oli saatavilla joka paikassa. Ravintolassa kerättiin yhteystiedot siltä varalta, että tartunta todetaan myöhemmin. Alkoholin myynnille ja kauppojen aukiololle asetettiin rajoituksia. Kokoontumisrajoitukset olivat tulleet voimaan jo aikaisemmin.

Viimeisellä viikolla asetettiin ulkonaliikkumiskielto 21-06. Vähän sen jälkeen ilmoitettiin täydellisestä ulkonaliikkumiskiellosta. Ulos pääsi vain erillisen lomakkeen kanssa ja korkeintaan kilometrin päähän kotiosoitteesta. Puhelimeen sai ladattua applikaation, johon sitten runoiltiin syy liikkumiselle ja kellonaika. Kaikki ravintolat, baarit ja kahvilat suljettiin. Take Away – onnistui. Määräysten jälkeen tartuntojen määrä on lähtenyt nopeaan laskuun ja rajoituksia hellitettiin viime lauantaina. Saa nähdä, saadaanko joulun pyhien jälkeen uusi piikki lukumäärissä.

Matkaseuralainen pyöräili kyllä huomattavasti kauempanakin kuin kilometrin päässä olettaen, että viranomaisia ei voisi vähempää kiinnostaa polkupyörällä liikkuva keski-ikäinen nainen. Näin olikin. Katsoimme aikoinaan Lontoon Tate Galleryssa videoesityksen aiheesta, kuinka olla näkymätön – How to be invisible. Yhtenä ratkaisuna oli ”ole yli 50-vuotias nainen””Be a Woman over 50”. Näytti toimivan.

Moni ihmettelee miksi tartuntamäärät ovat Ranskassa korkeita, vaikka suojautuminen on huomattavasti Suomea tiukempaa. Emme keksineet muita syitä kuin tiheämmän asukasmäärän neliökilometrille, vierastyöläiset puutteellisissa asumisoloissa ja erilaisen käsityksen perheestä. Ranskassa perhe kattaa lapset, vanhemmat, isovanhemmat, sedät, tädit, serkut, kummit ja kummin kaimat. Lapset lähtivät syksyllä kouluun ja nuoriso opiskelemaan, vapailla viikonlopuilla tavattiin sitten koko klaani ja tartuntapintaa riitti. Suurkaupunkien joukkoliikenne on myös sangen potentiaalinen tartunnan aiheuttaja.

Ravintoloissa huomasi myös puheliaisuuden. Kun Suomessa Antti ja Pekka juovat tuoppinsa, ei välttämättä montaa sanaa vaihdeta ja ilta on silti ollut onnistunut. Ranskalaisessa ravintolapöydässä ei ollut hetkenkään hiljaisuutta, kun käytiin ankaraa debattia kuranteista aiheista.

Itsellä oli koko ajan sangen turvallinen olo. Mietin missä kävin ja mihin aikaan. Käytin kasvosuojaa ja maalaisjärkeä. Vantaalla otettu testikin oli aivan odotusten mukainen eli negatiivinen. Emme siis tälläkään kertaa olleet koronalinkoja.

Matkustushäpeääkään en ole koskaan ymmärtänyt edes käsitteenä. Enemmän olen ollut iloinen siitä, että olen voinut auttaa paikallisia yrittäjiä pysymään hengissä. Aamulla saattoi nauttia aamukahvit parvekkeella pikeepaita päällä ja päivällä lounaan terassilla, auringon paisteessa. Oli myös mukava nähdä, että asunnolla oli kaikki hyvin ja sovitut huonekalujen toimitukset olivat menneet juuri niin kuin piti.

Salkkua on tullut veivattua tavallista ahkerammin. Olen ostanut välillä pieniä positioita, odottanut muutaman viikon ja ottanut voitot kotiin. Rohkeille treidaajille on ollut hyvät kelit. Osinkojakin on taas alkanut tippua salkkuun. Muutama tavallista parempi nousijakin on osunut salkkuun. Harvian kehitys on ollut vertaansa vailla ja pitkän odotuksen jälkeen Rapalakin on kirinyt ylös kuopastaan.

Myynnit

  • Aktia, kevennetty ohuesti hintaan 9,33
  • Uponor, myyty pieni positio hintaan 15,76
  • Harvia, kotiutettu voittoja myymällä pieni osa hintaan 17,80
  • Lassila & Tikanoja, myyty kymmenesosa hintaan 13,32
  • Citycon, myyty siivu hintaan 7,04 ja 7,13
  • Telefonica, ostettu ja myyty 2,75 ja 3,05/2,87
  • Wärtsilä, tätä tuli ostettua ja myytyä. Lopputuloksena tyhjä positio.
  • YIT, myyty vähän reilummin hintaan 5,10
  • Atria, ostettu 8,94 ja myyty viikkoa myöhemmin 9,50

Ostot

  • Telia, ostettu 3,42
  • Nordea, ostettu 6,35
  • Tikkurila, ostettu useammassa erässä 13,42 13,50 ja 14,12
  • Kemira, useampi osto 10,68 / 11,82 / 10,70 / 10,72 ja myyty 12,03
  • Fortum, myyty 17,70 ja ostettu takaisin 17,36
  • GlaxoSmithKline, ostettu 15,36 ja myyty 15,50
  • Enagas, ostettu 19,63
  • Elekta, ostettu lisää hintaan 10,34
  • KraftHeinz, lisätty hintaan 26,13

Osinkoja saatu lokakuun alusta 13 646,46 euroa

  • Aspo, 823,90
  • YIT, 3 629,60
  • GlaxoSmithKline, 208,47
  • Tesco, 441,00
  • Harvia, 1 132,40
  • Nokian Renkaat, 350,00
  • Kemira, 1 781,50
  • Telia, 1 434,35
  • Tikkurila, 804,87
  • Cloetta, 874,02
  • AbbVie, 168,65
  • Altia, 1 997,70

Sen verran on ollut aikaa järjestellä seurantaa, että nyt pystyn vihdoin näkemään kokonaisomistuksen tietylle osakkeelle kaikissa salkuissa.

TOP10 positiot ovat nyt: Nordea, Citycon, Tokmanni, Fortum, Harvia, Lassila & Tikanoja, Aktia, Kemira, Rapala ja Altia.

Muuten olen pyrkinyt pitämään myös kotimaan taloutta pystyssä käynnistämällä keittiöremontin. Jonkinlainen ostosignaali saattaisi olla se, että neljästä yrityksestä, joilta pyysin tarjouksen, ainoastaan yksi pystyi tarjoamaan ratkaisun ja hinta-arvion reilussa viikossa. Muilla oli kovasti työkiireitä.

Ostin hieman ruotsalaisen Nobian osakkeita, vaikken heiltä keittiötä tilannutkaan. Keittiötasot otan Loimaan Kiveltä, joka on ennestään tuttu yritys. Jos Loimaalla liikutte, niin kannattaa käydä heidän Kivicenterissä katsomassa kuinka monenlaista kiveä hyllystä löytyy. Ja jos ei löydy hyllystä, niin tilataan.

Black Friday -kohinaa käytin sen verran hyväkseni, että tilasin muutaman tuotteen ja palvelun, jotka olin muutenkin päättänyt hankkia. Sain hivenen halvemmalla ja toukokuulle ajoitetut Finnlinesin lauttapaikat vapaalla peruutusoikeudella. Olen optimisti sen suhteen, että keväällä liikkuminen on jo helpompaa. Kaiken varalta on kuitenkin hyvä tietää, että saa rahansa takaisin, jos maailma on edelleen yhtä sekaisin.

Mukavaa joulunodotusta – koetetaan pysyä terveen kirjoissa!

Etäelämää

Sen verran on yhteiskunnan nykytila nostanut v-käyrää, että huomasin viime blogista vierähtäneen jo yli kaksi kuukautta.

Avaatpa minkä median tahansa, siellä on suosikkihallitukseni sopertamassa jotakin. Eniten on yllättänyt, että omassa ystäväpiirissäkin on ollut muutama, joka on ihastellut miten hienosti ”niin nuorten naisten muodostama hallitus” on selvinnyt.

Kovasti on varjeltu ihmishenkiä, maksoi mitä maksoi. Kuolleita on 344 henkilöä. Uutisointimäärään verrattuna luku on mielestäni aika vaatimaton. Voisin toki olla toista mieltä, jos kuuluisin tuohon joukkoon.

Demokratia on siitä hieno järjestelmä, että äänestämällä saat valittua kaikenlaista väkeä ja niistä muodostetaan sitten kaikenlaisia hallituksia. Kävin hankkimassa uudet silmälasit, josko oma mielipide hallituksen kyvykkyydestä kirkastuisi. Ei auttanut.

Valtion velkaa sipaistaan entisten päälle 17,9 miljardia. Tämä Valtiokonttorin ja kuudennen lisätalousarvion mukaan. Ennestään velkaa on 125 miljardia eli noin 22 550 euroa per asukas. Suomalaisen tyypillinen (mediaani) palkka on 3 000 kuussa, brutto. Netto on 2 250 euroa eli 27 000 vuodessa.  Vippaamme siis pelkästään tänä vuonna 663 000 suomalaisen nettovuosipalkan verran.

Mitäpä sillä on väliä? Vasemmistoliiton mukaan tällaista velkaa ei ole tarkoituskaan maksaa koskaan takaisin. ”Nyt ei ole aika miettiä kustannuksia”.

Rohkenen epäillä suunnitelman toimivuutta. Eiköhän tässä aleta vielä etsiä maksajia suurennuslasilla. Saattaa olla, ettei polttoaine-, tupakka-, alkoholi- ja tulevaisuuden muoviveroilla saada asiaa hoidettua. Sen verran ennakoin tulevaa tilannetta jo nyt, että ajoimme yhden yhtiön alas. On helpompi hoitaa asia, kun tietää millä verokohtelulla varat saa kotiutettua.

Hallitusohjelmaan kirjattu työllisyyden parantamisen tavoite on jo unohdettu. Nyt voi pääministeri keskittyä siihen, että syyllistää yritysjohtoa siitä, että yrittävät pitää yritykset tuottavina ja elinkelpoisina. Ovat ne ahneita. Onko nyt oikea aika? Missä on solidaarisuus?

Jokainen, joka on joutunut karsimaan yrityksen toimintoja ja henkilökuntaa, ymmärtää, ettei sitä tehdä huvikseen. Saattaa tulla viikatemiehen hommat omiinkin uniin. Usein saneerataan myös johtoa eli ensin annat kenkää kollegoillesi ja lopulta arpa saattaa osua omalle kohdalle, kun siirrytään ”jälleenrakentamisen” vaiheeseen.

Outotec ilmoitti juuri saaneensa YT-neuvottelut päätökseen. Työvoimaa vähennetään 254 henkilöä. Aamun uutinen oli Cargotecin ja Konecranesin yhdistyminen. Yhdistymisestä odotetaan kolmessa vuodessa 100 miljoonan synergiaetuja. Vinkkinä poliitikoille: synergiaedut eivät aina synny pelkästään vuokrakuluista tai ostojen tehostamisesta. Eiköhän sieltäkin saada pikkuhiljaa reilu lisäys työttömien ja lomautettujen määrään.

Ravintolatoiminnan, majoituksen ja matkailun tilanne näyttää katastrofaaliselta. Joka kerta, kun perhe- ja peruspalveluministeri astuu ruutuun esittelemään uusia rajoituksia, tilanne muuttuu entistä karmeammaksi.

Lapin matkailu onnistuu mainiosti, kun saapuvalla turistilla on tuore negatiivinen testitulos kourassa. Ei muuta kuin nopea siirtyminen eristykseen 3 päiväksi. Sitten vain uuteen testiin ja kun on toinen negatiivinen kourassa, ei muuta kuin mäkeen rentoutumaan ja porosafarille.

En tiedä missä virtuaalitodellisuudessa tämä voisi toimia. Innovatiivisimmat Lapin yritykset kertoivatkin jo siirtävänsä toimintansa Ruotsin puolelle. Ongelma ei toki ole pelkästään Lapin, pääkaupunkiseudun hotelleihinkin mahtuisi oikein mukavasti väkeä. Finnarillakin olisi kapasiteettia vaikkapa viisinkertaistaa nykyiset lennot. Nykytilanteessa yhtiö tikkaa tappiota muutaman miljoonan per päivä.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Nopeasti tulee mieleen, että kannattaako olla paavillisempi kuin paavi itse? Olen kaivannut Euroopan Unionin suositusten mukaisia tartuntaluokituksia. Voisimme myös tunnustaa, että suurin ero sairastuneiden määrässä korreloi suoraan väestötiheyden kanssa, ei oman touhotuksen.

Ajoimme Cannesista Turkuun elokuun alussa. Lomareissu kesti kaiken kaikkiaan kuusi viikkoa ja ajomatkaa oli päiväretket mukaan lukien 5 727 kilometriä. Huoltoasemilla käytettiin aina maskia ja pestiin kädet. Hotelleissa käytettiin maskia kaikissa julkisissa tiloissa. Saksassa ravintolan terassilla sai yhteyden tarjoilijaan vasta kun oli syöttänyt applikaatiolla omat yhteystiedot. Maskinkäyttö Ranskan ja Saksan puolella oli itsestään selvää kaikissa sisätiloissa, samoin sosiaalinen etäisyydenpito ja käsihygienia. Tavarataloon ei päässyt edes sisään ilman maskia ja vartija valvoi käsien desinfioinnin.

Näin toimittiin, kunnes saavuimme Ruotsiin. Siellä ei ollut mistään varautumisesta merkkiäkään. Maskeja ei näkynyt missään. Väki seurusteli laivaa odotellessa isoissa ryhmissä vertaillen lomamuistoja. Pistimme tämä ruotsalaisen illuusion piikkiin ja menimme suoraan hyttiimme.

Kun saavuimme Suomeen ja huomasimme, että täälläkin rinnastut – maski kasvoilla – vierailijaan ulkoavaruudesta. Eikä ole tilanne kovasti muuttunut viime viikkoinakaan. Käydessäni eilen paikallisessa Citymarketissa näin kolme maskinkäyttäjää. Kuuluin itse tähän joukkoon.

Sen sijaan että yritämme nyt keksiä syntipukkia eri ravintoloista, voisimme ehkä keskittyä siihen, että maski on pakollinen kaikissa katetuissa tiloissa, omaa kotia ja autoa lukuun ottamatta. Julkiseen liikennevälineeseen ei ole asiaa ilman kasvosuojusta.

Jos halutaan ratsata ravintolat, käydään tarkastamassa pöytien välit ja väkimäärä. Tarkastetaan että asiakkailla on maski päällä, kunnes on istuttu pöytään ja että se asetetaan taas kasvoille, kun noustaan pöydästä. Jos varoitukset eivät auta, niin ravintola pariksi viikoksi kiinni. Luulen että tämä toimisi paremmin kuin se, että jokaista ravintoloitsijaa lyödään lekalla päähän.

Kouluissa, virastoissa ja työpaikoilla sama käytäntö. Omassa huoneessa tai pöydässä voit olla ilman, muualla käytät maskia.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että nyt pitäisi olla selkärankaa kertoa kansalle, että valehtelimme teille keväällä maskin merkityksestä. Silloin kun ei ollut maskeja edes hoitohenkilöstölle. Anteeksi. Nyt voimme puhua totta ja yritämme valehdella vähemmän jatkossa. Sitten voi vielä vasemmisto mutista, että jokaisella menee ”oikein menetellessä” ainakin kuusi maskia päivässä ja kuka maksaa. Itse uskallan väittää, että yhdelläkin maskilla per päivä pärjää paremmin kuin ilman.

Kuten tekstistä ja v-käyrästä saattaa aavistaa, tarkoitus on lähteä taas Ranskaan heti kun se on järkevää. Marseillen seudulla saatiin aikaan nopea tartuntamäärien kasvu ja nyt on otettu vähän rajumpia keinoja käyttöön eli ravintoloiden ja kuntosalien yms. totaalinen sulkeminen. Cannesissa näyttää tilanne paranevan ja riski täydelliselle sululle on selkeästi pienempi.

Minulla ei ole tilastomateriaalia mutta oma veikkaus on, että suurimmat tartuntamäärät saatiin Marseillen ja läheisen maaseudun vierastyöläisistä sekä liian tiukkaan pakatuista ”kotimaisista” turistikohteista elokuun lopulla. Opiskelutkin ovat taas alkaneet. Kun vaikkapa Aix-en-Provencessa on 80 000 opiskelijaa, niin riskit kasvavat varmasti. Asutaan ahtaasti ja liikutaan paljon yhdessä.

Talouspuolella miettisin hieman tämän testaamishysterian ruokkimista. Jos nyt testeissä juoksee 10 000 henkilöä per päivä ja testin määrä on tarkoitus tuplata, niin päästään miljardin vuosikuluun. Miksi? Jos olet sairas, eli sinulla on flunssan oireita, niin eristä itsesi. Jos olo paranee muutamassa päivässä, niin olet terve. Jos tilanne jatkuu, niin mene sitten testeihin. Nyt siellä juostaan jokaisen aivastuksen takia. Osumistarkkuus näyttää olevan 100 / 10 000 = yksi prosentti. Eli 99 % väestä käy siellä turhaan.

Torjuisin myös työttömyyttä ja lisäisin yhteiskunnan aktiivisuutta nostamalla nopeasti kotitalousvähennyksen vähintään 5 000 euroon. Tämä on siitä mukava verohelpotus, että se maksaa itse itsensä. Kun remontteja tehdään, saadaan sekä töitä että arvonlisäveroja. Samalla saataisiin korona-ajan pudonneen kulutuksen säästöt kiertoon. Ehkä pääministerikin voisi palkata siivoojan hoitamaan vessan lisäksi koko kotitalouden siistimisen. Jäisi paremmin aikaa perheelle ja omaan varsinaiseen työhön.

Sijoituspuolella on mennyt itse asiassa kohtuullisen hyvin. Alkuvuoden pudotuksia ei ole vielä kokonaan korjattu, mutta lähellä ollaan. Osa osingonmaksua pantanneista yrityksistä on vahvistanut osingon tälle vuodelle, varsin suuri osa on ne jo maksanutkin. Jälkiviisaana voi todeta, olisi kannattanut sijoittaa vain saunaan, viinaan ja tervaan. Parhaita nousijoita omassa salkussa ovat nimittäin Harvia, Altia ja Tikkurila.

Salkkuun on tullut osinkoja viime blogin jälkeen seuraavasti:

Tokmanni                           7 211,30

AbbVie                                   169,34

Omega Healthcare                576,78

Konecranes                           491,70

Elekta                                    110,84

Uponor                               1 223,91

Wärtsilä                                 447,00

Relais Group                          213,25

YIT                                      2 340,00

Citycon                               4 387,99

Kraft Heinz                            234,14

iShares Preferred                  232,80

Salkkua on säädetty myymällä 20 %:a Harvian osakkeista hintaan 15,70 e. Komppasin sisäpiiriläisiä, vaikka nyt näyttää siltä, että olisi kannattanut pitää. Myin myös kokonaan pois iShares Ageing Population etf:n. Ahlström Munksjö tuli myytyä ostotarjouksen tullessa hintaan 17,92 e. Tallinkista luovuin hintaan 0,68 kun matkailurajoituksille ei näyttänyt tulevan loppua.

Lisätty YIT omistusta hintaan 5,03 e. iSharesin myynnistä saaduilla varoilla lisäsin Altiaa hintaan 8,63 e. Otin hieman lisää Tikkurilaa hintaan 14,86 e. Lassila & Tikanojaa lisätty hintaan 13,38 e ja Oriolaa hintaan 1,90. Fortumia on otettu lisää hintaan 16,59 ja 16,91. Ruotsalaista Dunia lisätty hintaan 8,27 e. Wärtsilää lisätty hintaan 7,05 ja 6,42 sekä Atriaa hintaan 8,48. Ulkolaisissa lisätty espanjalaista Enagasia ja murheellista Telefonicaa. Lääkepuolella otin salkkuun lisää GlaxoSmithKlinea.

Aika vähän liikkeitä. Kun vuosi lähestyy loppuaan, täytyy käydä läpi minkä verran on voittoja ja tappiota kasassa ja tehdä vielä jonkin verran säätöjä.

Koettakaa pysyä terveinä ja pitää mieli virkeänä myös ”etäelämässä”.

Lomamatkalla jossakin päin Eurooppaa

Lähdin juhannusaattona, huolellisen suunnittelun jälkeen, kohti Ranskan kakkoskotia. Finnair oli jo ilmoittanut, ettei lennä Etelä-Ranskaan ennen vuotta 2021, joten se niistä sinivalkoisista siivistä. Lufthansa on toiminut yleensä hyvin Münchenin kautta, mutta nyt kaikki reititykset olivat Frankfurtin kautta eikä mahdollinen jumiutuminen sinne oikein inspiroinut. Monille ystävillä oli myös käynyt niin, että lentoja oli siirretty ja peruutettu. Lentomatkailuun ei uskaltanut siis täysin luottaa.

Kun kotona oli vielä vino pino tavaraa, joka löytäisi helposti paikkansa Ranskan asunnossa, kuljetusmuodoksi päätyikin oma auto. Kulkupeli saatiin pakattu huolellisesti niin, ettei juuri tyhjää tilaa jäänyt. Toisaalta, eipä ole autokaan jättimäinen. On y va!

Helsingistä Finnlinesin kyytiin ja kohti Travemündeä. Aurinko paistoi ja laivan kannella viihtyi hyvin. Finnlinesin hinnoittelu on muuten sellainen, että auto, matkustajat ja vähän parempi hytti yhteen suuntaan kustantaa suunnilleen saman kuin neljän ihmisen lennot edes takaisin. Eihän se ole hullu, joka pyytää, opettaa huutokauppakeisari.

Covid-19 -rajoitukset poistuivat muutama päivä aikaisemmin sekä Saksassa että Ranskassa. Helsingissä olin valmistautunut henkisesti kertomaan perustuslaista, siltä varalta, että tomeran hallituksen toiminta on hämärtänyt tiedon ihmisten oikeuksista. Koko menoreissulla ei kuitenkaan pysäytetty kertaakaan, eikä kyselty mitään – ei Saksassa, Luxemburgissa eikä Ranskassa.

Luxemburgissa pysähdyimme ystäväperheen luona ja saimme viisi tuntia paljon kaivattua unta ja aamiaisen. Luxemburgista kokka kohti Lyonia, jonka jälkeen pysähdyimme yöksi varsin viehättävään – maaseudulla sijaitsevaan – Domaine de Clairefontaine -hotelliin. Sieltä olikin tullut etukäteen seikkaperäiset ohjeet maskien käytöstä ja hotellissa oli koko ajan ”protokolla” päällä. Yleiset tilatkin desinfioitiin neljän tunnin välein.

Illallinen hotellin puutarhassa, yö viihtyisässä huoneessa ja seuraavana aamuna kohti Cannesia. Matkan varrella tehtiin muutama turistipysähdys Avignonissa ja Gordesin upeassa vuoristokylässä. Palkintoja voittaneen viininviljelijän ”tehtaanmyymälästä” laatikko roseeta varmuuden varalle ja saapuminen myöhään illalla asunnolle. Kuin ihmeen kaupalla parkkipaikka suoraan asunnon edestä.

Tulomatkan riskianalyysiä tehdessä Finnlinesin ravintola meni heittäen kärkeen. Henkilökunta oli hyvin suojautunut ja desinfioinnit pelasivat hyvin. Ruoka annosteltiin pleksilasin takaa. Samaan aikaan oli kuitenkin vino pino rekkakuskeja liikkeellä ja menomatkan illalla ns. ruokajuomat kuuluvat hintaan. Suomalaiset kuskit käyttäytyvät erinomaisen hyvin. Virolaiset kohtuullisen hyvin mutta veli venäläisten joukossa oli muutama, jotka pyörivät kuin väkkärä sinne tänne ja joille jonottaminen näytti olevan vaikeasti ymmärrettävä. Näihin oli kuitenkin helppo ottaa etäisyyttä, kun näki näiden käyttäytymismallin.

Asunnolla remontti oli edennyt hyvin. Seuraavina päivinä päästiin tekemään hienosäätöä, eli hävittämään suurin osa edellisen omistajan tavaroista. Osa oli pantu kiertoon jo aikaisemmin. Valaisimet on nyt saatu vaihdettua, kiitos ruotsalaisen boutiqueketjun eli Ikean. Täytyy ihmetellä, etteivät muut pysty kilpailemaan erilaisten valaisimien kanssa, ei hinnassa eikä ulkonäössä. Edellisen omistajan uusantiikkiset ”kattokruunut” saivat lähteä. Tuntui, että asuntoon tuli heittämällä lisää kuutiotilavuutta.

Keittiönasennus oli meneillään. Italiasta saapuivat kivimiehet asentamaan kvartsitasot keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Kontaktin välttäminen näytti olevan itsestäänselvyys. Samoin ”sosiaalinen etäisyys”. Homma sujui kuin mallinäytöksessä, ei yhtään ylimääräistä liikettä ja roskat ulos sitä mukaa kun tavaraa saatiin paketista. Jokainen tiesi tehtävänsä. Puolen päivän homma, jota oli ilo katsella.

Varsinaisen keittiön asentajana oli ranskalainen, alun perin teollisen muotoilun koulutuksen saanut, vajaa kuusikymppinen kaveri. Äärimmäisen osaava, mutta niin itsepäinen, että kysyin josko hänellä on suomalaiset sukujuuret. ”Itse, itse – ei tässä apuja tarvita”. Mietin miten kääntää ”…se on kakkakin rattailla” ranskaksi mutta tuloksetta. Yritin sanoa kymmenkunta kertaa että ”pas seul, ensemble, ensemble” eli josko raskaimmat hommat yhdessä.

Onneksi näin, kun alkoi nostaa vajaat 50 kiloa painavaa, 3 metristä seinälevyä yksin ja ehdin auttamaan. Levy saatiin kunnialla seinään. Seuraavana päivänä kuului kuitenkin kolahdus ja toveri makasi lattialla metrinen liesituuletin sylissään ja ”un peu” teki kuulemma kipeääkin.

Tunnin päästä näin, että aristaa jalkaansa niin, että liikkeet olisivat menneet aerobic-esityksestä. Toinen jalka suorana eteenpäin ja vain toista polvea koukistaen yritti nostella pienempiä levyjä. Löin Ketorinin kouraan ja Voltarenia polveen. Lähtikin käymään lääkärillä. Uhkasi tulevansa takaisin heti seuraavana aamuna, jota suuresti epäilin. Suomessa olisi saanut ainakin viikon sairaslomaa tennispallon kokoisen polvensa kanssa.

Aamulla oli kuitenkin tikkana paikalla, onneksi nyt kelpasi muutamaan työvaiheeseen apukin. Pari pikkujuttua jäi odottamaan jälkitoimitusta mutta kun sähkömies kävi vielä lyömässä pistorasioiden suojat kiinni, niin huomasimme että meillä on varsin mallikkaasti toimivat keittiö ja kylpyhuone.

Muutamassa huonekaluliikkeessä on tullut käytyä. Ihminen on näköjään tapojensa orja ja hankinnat ovat osuneet jo tuttuihin merkkeihin. Yöpöydiksi kannoin Kartellin tuotteet ja sohvakalusteet sain tilattua BoConceptista. Sieltä saikin erinomaista serviisiä. Kommunikaatio sujui, vaikka sekä myyjällä että ostajalla oli naamasuojus päällä. Avasin pelin kysymällä ”myytkö huonekaluja?”. ”Kyllä myyn”, sanoi ranskalainen. ”Ostatko sinä huonekaluja?”. Ja kun tähän vastasi myöntävästi, ymmärsi kumpikin osapuoli, ettei olla liikkeellä ns. renkaita potkimassa. Tämä malli, tuo kangas, kulma näin päin ja noilla jaloilla. Kaikki sujui kovin mutkattomasti. Lasku kouraan ja toimituspäivä kalenteriin.

Paikallinen tori.fi on tullut testattua. Sieltä löytyi Peugeot -merkkinen polkupyörä, joka oli vielä huollettu ennen kauppaa. Myyjällä oli hulppea villa uima-altaineen vuorilla. Kirjasin itselleni henkisen muistiinpanon siitä, että Google Mapsin ilmoittama 3-4 kilometriä on varsin mukava kävellä tasaisella maalla mutta ei ristiin rastiin rinnettä ylös. Paluumatkalle otinkin Uberin, jonka 11 euron hinta tuntui varsin kohtuulliselta. Pikeekin ehti kuivata hieman.

Onko täällä sitten vaarallista? Vaarantuuko kansanterveys? Pelaanko ranskalaista rulettia?

Itse en näe täällä yhtään sen suurempaa riskiä kuin Suomessakaan. Oikeastaan muutaman Turussa ja Helsingissä kuvatun ”Party Videon” nähtyäni, väittäisin että päinvastoin. Kaikissa sisätiloissa käytetään kasvosuojia. Kaduilla erityisesti vanhempi väki käyttää maskia sielläkin. Väentungokseen ei ole pakko ahtautua. Paikallisella torilla ilmanvaihto sujuu viidestä suunnasta ja ravintoloiden terasseilla on sekä tilaa että reipas mereltä tuleva tuuletus. Citymarketin tyylistä jonotusta ja väkimäärää en ole nähnyt missään. Rannoilla alkaa pikkuhiljaa olla enemmän ihmisiä, mutta reilu 2-3 metrin väli on helppo säilyttää.

Paluumatka menee varmaan Ruotsin kautta. Aikataulu on kuitenkin sellainen, että ainoa kontakti ruotsalaisiin tulee olemaan bensapumpun kahva ja siinäkin voi käyttää hansikasta. Yhden ruotsalaisen naisen tapasin tänään vuorilla paikallisessa Gourdesin kylässä. Oli asunut täällä jo pitkään ja pyöritti miehensä kanssa ravintolaa. Oli murheissaan vanhempiensa takia, jotka olivat Göteborgissa pitkän Espanjassa asumisen jälkeen. Valittelivat kuulemma puhelimessa, että oli ollut todellinen vikatikki palata Kansankotiin.

Tuon vuoristokylän visiitin jälkeen kurvasin vielä Bar-sur-Loup -kylän kautta. Entiseen tyttökouluun oli päätynyt ravintola ”L’ecole des Filles”, jossa tuli nautittua upeassa puutarhassa yksi parhaista lounaistani koskaan. Hintakin oli päätähuimaava 26 euroa. Ravintolalle täytyy antaa vahva suositus, jos täälläpäin liikutte.

Viimeisen päivityksen jälkeen on pörssissä ollut sangen vauhdikas ”rebound”. Vuoden toinen kvartaali oli kursseille paras 15 vuoteen. Kurssikehitystä on usein vaikea selittää pelkästään järjellä ja matematiikalla.

Nyt osa näkee kurssinousussa ainoastaan keskuspankkien ja valtioiden elvytyksen. Toiset palaavat taas ”ei ole muuta tuottavaa vaihtoehtoa” -mantraan. Kolmas synkistelee, että illuusiota kaikki tyynni ja ”syksyllä nähdään kaikkien kurssiromahdusten äiti”. Joku näistä on varmaan oikeassa. Tai joku toinen.

Selvää on, että yritysten tulokset ovat pääosin heikentyneet. Muutama poikkeus toki: verkkokauppa, nettimyynti yleensäkin ja yritykset, joille valtioiden elvytys valuu suoraan. Netflix, Amazon, videoneuvottelusoftan tekijät. Suomessa Tokmanni yllätti liikevaihdon kasvulla. Yleisesti ottaen voitaisiin kuitenkin todeta, ettei maailma loppunutkaan – ainakaan vielä.

Synkistelijöitä toki riittää. Näillä on yleensä tapana ennustaa vuodesta toiseen romahdusta, kunnes romahdus tapahtuu. Sitten todetaan, että ”mitä minä sanoin”. Siinä unohtuvat ne 10 ennustusta, jolloin oltiin väärässä. Synkistelijät pääsevät myös paremmin raflaaviin otsikoihin.

Itse olen koettanut istua käsieni päällä. Ei myyntejä ja ainoastaan pienet ostot Exel Compositea ja Konecranesia. Osinkoja on kolahdellut kassaan Altialta, Tikkurilalta, Sammolta, Stora Ensolta, Cityconilta, Konecranesilta ja Ahlström Munksjöltä. iSharesin ETF:t ovat maksaneet joko kuukausi- tai puolivuotisosinkojaan. Yhdysvalloista dollareita on tullut Kraft Heinzilta. Vuoden kertymä noteeratuista yrityksistä on vajaat 60 000 euroa. Ollaan kaukana viime vuoden vastaavasta, vaikka pakassa onkin vielä muutama jokeri.

Tuo ”lomamatkalla jossakin päin Eurooppaa” tulee ajalta ennen internetiä ja älypuhelimia. Radiossa luettiin päivittäin kuulutuksia tyyliin ”Ekonomi Jarkko Virtanen, lomamatkalla jossakin päin Suomea, ota viipymättä yhteyttä Marjattaan”. Jotakin kovin tärkeää – yleensä ikävää – oli tapahtunut.

Saattaa kuitenkin olla niin, että ”Jonnet ei muista”, niin kuin nuoret nykyään hokevat. Muistatko sinä?

Nyt, kun kaikki yhteydet pelaavat 24/7, tuo radioviestintä saattaa kuulostaa luksukselta. Eipä tulisi pomolta tai kaupustelijoilta yhteydenottoa viiden minuutin välein.

Toisaalta, ei onnistuisi etätyökään. Ennustan etätyölle räjähdysmäistä kasvua. Tämä saattaa toki romahduttaa kampaviinereiden myynnin. Zoom -palavereissa kun jokainen keittää omat kahvinsa.

Ranskan asunnollakin on viritetty suurempi monitori ja nopea laajakaista kaikkiin tarpeisiin. Luulen, että moni HR saa pohtia, miten voi olla, ettei konttorilla viihdy kukaan ja työt tulevat meistä riippumatta tehtyä. Niin kuin olemme työhyvinvointiin panostaneet. Miten tämä vaikuttaa henkilökunnan tyytyväisyyskyselyyn? Pitäisikö pitää asiasta tiimipalaveri?

Kelit ovat olleet niin kuin aina: kolmekymmentä astetta lämmintä ja auringonpaistetta. Kymmenen vuorokauden ennuste näytti olevan että jatketaan samalla kaavalla. If it aint’t broke, don’t fix it.

Nyt, kun asunto alkaa olla halutussa kunnossa, on mukava siirtyä parvekkeelle kuuntelemaan kaskaiden siritystä sekä nauttimaan ilta-auringosta ja Välimeren kimalluksesta. Voisi vaikka maistaa sen palkitun viininviljelijän tuotteita. Mukavaa heinäkuuta lukijoille.

This too shall pass

Korona -virus jatkaa etenemistään. Koko maailma on polvillaan. Hallitukset keksivät kilpaa rajoituksia arkielämään. Ensin kiellettiin 1 000 hengen kokoontumiset, sitten 500 hengen, peruutettiin urheilutapahtumat ja konsertit. Sitten suljettiin kahvilat, baarit ja ravintolat. Itävalta nokitti juuri kieltämällä yli viiden hengen kokoontumiset.

Italia on ollut Euroopan pioneeri. Kiinassa 81 000 potilaasta kuoli 3 187 eli 3,93 prosenttia. Italiassa on 24 747 potilaasta tähän mennessä kuollut 1 809 eli 7,31 prosenttia. Tässä vaiheessa todettakoon, että kaikki muut luvut paitsi kuolleiden määrä ovat epävarmoja. Eurooppa – Yhdysvalloista puhumattakaan – ei kykene testaamaan koko väestöä, vaan murto-osan. Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että kaikki päätökset tehdään äärimmäisen epävarmoilla tiedoilla.

Etelä-Korea on onnistunut hyvin, siellä kuolleisuus on 75 / 8 162 eli 0,91 prosenttia. Siellä testattiin noin 15 000 ihmistä päivässä ”Drive In” keskuksissa. Potilas pysyi autossaan eikä testialuetta tarvinnut desinfioida joka testin jälkeen. Testitulos lähetettiin tekstiviestinä ja testin tekeminen kesti noin 10 minuuttia.

Italian tartuntojen määrä on ottanut kunnon loikan ylöspäin. Viimeisimmän hyppäyksen syyksi tulkittiin aurinkoinen viikonloppu. Väki päätti näyttää virukselle ja lähti rannoille, kaupungille ja ravintoloihin. Kun ei järkipuhe auta, niin hallitus otti käyttöön ulkonaliikkumiskiellon. Saat mennä töihin, liikkua virallisen luvan kanssa tai ulkoiluttaa koiraa. Koirien vuokraus käynnistyi välittömästi ja onkin uutisoitu uupuneista koirista, jotka aikaisemman 3 x 15 minuutin lenkin sijaan kävelevät nyt vaikkapa 16 tuntia putkeen – eri ulkoiluttajien kanssa.

Kuten viime blogissa epäilin, ei Eurooppa oikein tunnu selviävän tästä. Rajat pannaan kiinni yhtä huolellisella harkinnalla kuin Trump sulki pääsyn eurooppalaisilta. Vähän aikaa annettiin Yhdysvalloissa erikoisvapaus Britannialle mutta sekin vedettiin pois. Nyt tämä maahan tuleva väki seisoo tuhansien muiden kanssa odottamassa Yhdysvaltojen tarkastusta. Jos mennessä siihen aulaan olit terve, niin lähtiessä kannat varmasti jotakin. Jenkkien omaa tartuntakantaa ei uskalla edes arvailla. Maa, jossa testin teettäminen maksaa pitkälle yli 3 000 taalaa, ei voi kehua tehtyjen testien määrällä. Sama pätee monessa muussakin maassa, Suomessakin on viestitty, että testataan vain tapaukset, joissa osumatarkkuus lähestyy sataa.

Jälkikasvua asuu Lontoossa. Siellä on valittu toinen tie. Ei edes yritetä estää viruksen leviämistä vaan luotetaan että kehittyy ns. laumasuoja, kun tarpeeksi monella on tartunta, niin tauti pysähtyy. Yli 70 -vuotiaat on päätetty suojata eli eristää – oletettavasti pitkäksi ajaksi. Tänään luin jonkun spesialistin lausunnon siitä miksi tämä ei tule missään nimessä toimimaan. Kohta luetaan toisen spesialistin lausunto siitä, miksi tämä on ainoa tapa.

Suomessakin tätä palvelukotien eristämistä on aloitettu. Voin nyt omakohtaisesta kokemuksesta kertoa, että asiasta kertominen on haastavaa palvelukodin asiakkaalle. Asiakas on kovin murheissaan ja kokee että hänet hylätään nyt täysin ja lopullisesti, kun kerrot että valitettavasti en voi tällä kertaa keittää kahvia ja jäädä juttelemaan. Enkä usko, että lähiaikoina täällä saa käydä ollenkaan, oman turvallisuutesi vuoksi. Ei paljon lohduta se, että ruokahuolto pelaa ja suklaata on useamman viikon tarpeiksi.

Muissa Euroopan maissa vannotaan nyt jälkijunassa eristämisen voimaan, jos ei muusta syystä, niin siitä että ehdittäisiin hoitaa osa alta pois ennen kuin suuri massa saapuu sairaalaan. Niissäkin näyttää olevan oma haasteensa pitää edes hoitohenkilökunta terveenä.

Taloudelliset seuraukset tälle sirkukselle tulevat olemaan mykistävät. On helppo ennustaa, että matkatoimistoja, hotelleja, lentoyhtiöitä, ravintoloita ja kahviloita kaatuu heti ensimmäisessä aallossa vino pino. Nyt mitataan se, onko tase sellaisessa kunnossa että ”pystyy ottamaan hittiä”, kuten eräs sijoittaja luonnehti aikaisemmin muussa yhteydessä. Aika harvalla palvelualan yrityksellä on. Tätä kirjoittaessa SAS ilmoitti lomauttavansa 10 000 henkeä. Markkinat odottavat myös Norwegianin talousvaikeuksien muodostuvan kestämättömiksi. Finnair ilmoitti lakkauttavansa toistaiseksi 90 prosenttia lennoistaan.

No mitä sitten, miettii joku. Jos on Jalostajan hernekeittoa kaapissa, 24 pulloa viiniä, 12 pulloa Altian Koskenkorvaa ja 240 rullaa vessapaperia, niin no hätä.

Seuraava aalto on kuitenkin se, että ensin komennetaan väki etätöihin. Samalla pystytään konttorilla käymään kulurakenne tarkkaan läpi. Sitten aloitetaan YT:t ja lingotaan Sirkku, Liisa ja Pekka kilometritehtaalle.

Kevättä on kuitenkin jo ilmassa ja irtisanotut tietävät, että ansiosidonnainen juoksee ja venettäkin pitäisi laittaa. Tilanne ei ole siis henkilökohtaisella tasolla aivan katastrofaalinen. Ainakaan heti.

Hallitus piirtää edelleen kuvan positiivisesta työllisyyskehityksestä, pois lukien Korona -viruksen aiheuttama tilapäinen häiriö. Jostakin saadaan varmaan lukea, että veroprogressiota kiristämällä tästäkin selvitään.

Hetken päästä irtisanottuja onkin aika pino, kun pannaan jäihin tuotekehitys, it-hankkeet, markkinointi ja mainonta. Lopetetaan yrityksen TyKy -hankkeet ja henkilökunnan virkistystoiminta. Sanotaan lehtitilaukset irti ja luovutaan leasing -autoista. Asuntojakin saa kohta edullisemmin. Vuokraisännällä saattaa olla uusi tilanne, kun vuokrissa näkyy entistä useammin viiveitä. Tätä spiraalia voi piirtää kukin vapaalla kädellä ja vilkkaalla mielikuvituksella. Jos jotakin hyvää hakee, niin korot eivät nouse vielä aikoihin.

Globaali tuotantoketju ottaa takkiinsa todella nopeasti. On jo ottanut, Kiinassa seisoo edelleen melkoinen määrä kontteja purkamatta. Globaalissa taloudessa  raaka-aineet ja komponentit valmistetaan yhdessä maassa, tuotanto on toisessa ja kuluttajat kolmannessa. Pannaan palapelissä rajat kiinni, tuotantoon viikkojen tai kuukausien viive ja logistiikkakoneiston kontit, laivat ja lentokoneet pois pelistä. Monessa yrityksessä joudutaan miettimään tuotantoketju uusiksi ja ottamaan käyttöön Plan B ja Plan C. Huomaamme vielä, ettei monen tuotteen saatavuus olekaan itsestäänselvyys.

Itse arvioin, että meillä on alle kuukausi aikaa löytää ratkaisu. Tai yksinkertaisesti hyväksyä se, että meillä on nyt tällainen virus, joka tappaa osan ihmisistä. Sen jälkeen voidaan todeta, että viruksen aiheuttamat suorat vahingot olivat murto-osa koko vauriosta. Vieläköhän nähdään sekin tilanne missä ELY -keskus tarjoaa työpaikaksi maisterille yläosattoman tarjoilijan duunia keskiolutkapakassa. Moni ei enää muista, mutta tätäkin tehtiin 90-luvulla.

Ei minullakaan lääkkeitä ole – paitsi Ketorinia, jota ostin varmuudeksi yhden paketin. Mutta jos pannaan positiivisuushattu päähän, niin nyt kannattaa miettiä mitä palveluita haluat jatkossakin.

Itse käyn vielä pikaostoksilla Kauppahallissa. Ostan ne leikkeet, juustot, kalat ja äyriäiset, jotka ostaisin muutenkin. Käynti ei kauan kestä ja kädet pesen ennen ja jälkeen. Laulaen tietysti ”Jänis istui maassa” kahteen kertaan, niin kuin on ohjeistettu. Velipoika ei  muistanut enää sanoja, joten häneltä hyväksyin pesulauluksi ”Hämähämähäkin”. Jos Kauppahallin tiskillä on hyvin tilaa, enkä joudu kontaktiin vieruskavereiden kanssa, saatan nauttia nopean lounaankin paikan päällä. Kesko pysyy hengissä lamassakin – saattaa jopa raportoida aikamoisen myyntipiikin, mutta pienyrittäjälle päivän myynti on kovin konkreettinen asia.

Jos Thaimaan matka on peruutettu eikä Dubaihinkaan ole asiaa, niin kannattaisiko miettiä mihin muuhun säästetyt rahat voisi käyttää? Ostaisinko Tikkurilan maalit ja tarvikkeet ja maalaisin vihdoinkin sen huoneen, joka piti hoitaa. Vai laittaisinko mökillä paikkoja kuntoon? Vaihtaisinko saunaan Harvian kiukaan? Kaikki toimenpiteet, joilla talouden rattaat pyörivät, tulevat tarpeeseen.

Itse teetän remonttia edelleen siellä Ranskassa. Remontin etenemisen seuranta on tällä hetkellä WhatsApp -kuvien varassa. Kommunikaatio on pelannut hyvin ja vielä perjantaihin asti sain kaikki tarvikkeetkin työmaalle sujuvasti. Nyt on sitten jännä nähdä saako Ranskassa ostettua mitään, kun maa on – kunnallisvaaleja lukuun ottamatta – lähes kiinni. Hyvää tässä on se, että remonttimies on paremmin saatavilla. Hän oli suunnitellut pidempää reissua Lappiin hoitamaan mökkikalustoaan. Nyt ei ole kuulemma tarvetta, kun ei ole turisteja, saa pitää mökit tyhjillään.

Huonoa on se, että oma – kuun loppuun suunniteltu reissu – jää väliin. Ihan turhaan opettelin huolella sairaanhoidon erikoissanaston ranskaksi. Le respirateur artificiel, L’oxygene ja L’antidouleur kannattaa kuitenkin muistaa jatkossakin. Finnairin kanssa yritin vaihtaa lentopäivät. Palvelussa oli ruuhkaa, ihme kyllä.

Salkun tilanteen voi arvata. Kirjoitan tätä nyt klo 11:23. Pörssi on ollut auki alle puolitoista tuntia ja sijoitusten arvosta on niistetty kolmen jampan verran. Jamppa on keskiverto suomalaisen nettovuosipalkka. Aikaisemmin on tultu alas noin 25 jamppaa. Eli onnistuneella ”ajoituksella” olisin säästänyt noin 30 nettovuosipalkkaa. Likviditeettiä saatetaan jossain vaiheessa testata. Olenkin varannut käteistä noin kolmen vuoden tarpeisiin.

En ole kuitenkaan ajatellut tehdä perinteistä sijoittajan ratkaisua. Siinä myydään kaikki, kun ollaan varmasti pohjilla, todetaan tapahtunut ja päätetään etten sijoita koskaan enää. Huijausta koko toiminta.

Mietin niin, että jos tämä Mordorin Musta Surma pyyhkäisee koko yhteiskunnan palasiksi, niin on aivan sama, onko salkun arvo pudonnut vai ei. Jos taas hysteria laantuu tai virus saadaan muuten taltutettua, niin nousutkin ovat niin voimakkaita, ettei ryhmä ”Perin Pettyneet” ehdi mukaan.

Kirjaan tähän vähän tehtyjä ostoja, kanssasijoittajat saavat lohtua siitä kuinka onnettoman kalliilla olen ostanut.

  • Keittiövalmistaja Nobia, SEK 61, SEK 58. Kurssi tänään SEK 40.
  • Syöpähoitoyhtiö Elekta, SEK 99. Kurssi tänään SEK 69.
  • Erikoispapereita valmistava Duni, SEK 120. Kurssi tänään SEK 78.
  • Sampo, 33 e. Kurssi tänään 24,15 e.
  • Kraft Heinz, USD 24. Kurssi tänään USD 24.
  • Stora Enso, 9,50 e. Kurssi tänään 7,77 e.
  • Konecranes, 23,70 e. Kurssi tänään 16,47.
  • Raisio, 2,90 e ja 2,55 e. Kurssi tänään 2,48 e.
  • Telia 2,97 e. Kurssi tänään 2,90 e.

Vanha viisaus on, että jos saat paniikin, niin saa se ensin. If You panic, panic first.

En ehtinyt tuohon ryhmään, joten nyt mennään näillä korteilla. Uskallan myös ennustaa, että lähipäivinä moni tekee elämänsä parhaita kauppoja. Koronaan on kuollut tähän mennessä 6 513 henkilöä.

This Too Shall Pass.

Tämäkin menee ohi.

Siihen asti, peskää käsiänne, älkää sairastuko vakavasti ja koettakaa pitää myös yritykset hengissä.

This time it’s different

Kukaan ei ole välttynyt koronaviruksen vaikutuksilta.

Ihmisiä kuolee siellä ja täällä – onneksi erityisesti siellä eikä täällä, ainakaan vielä – saattaa joku miettiä. Niin kauan kuin virus näytti pysyvän Kiinan sisällä, sijoittajat pysyivät rauhallisina. Kun tartunnan saaneita alkoi löytyä Kiinan ulkopuolelta ja erityisesti ”länsimaista”, niin muuttui suhtautuminen. Nyt on maailman pörssien arvosta pyyhkäisty pois noin 6 000 miljardia. Kun kuolleita on 2 858 niin kuolleen vaikutukseksi tulee reilut 2 miljardia per kappale. Jos lasketaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa tautiin kuolleet, niin heitä on 19.

Luotettavin löytämäni linkki taudin edistymisen seuraamiseen on

https://gisanddata.maps.arcgis.com/apps/opsdashboard/index.html#/bda7594740fd40299423467b48e9ecf6

Harva on varmaan sitä mieltä, että ihmisen vaikutus maailmantalouteen on 2 miljardia per nenä. Markkinapaniikki selittyy ainakin pitkällä kurssien nousulla, tuntemattoman koronaviruksen nopealla leviämisellä ja globaalin talouden keskinäisellä riippuvuudella. Ensin pelättiin Kiinan teollisuuden täydellistä pysähtymistä. Siellä on nyt suurin osa tehtaista ja yrityksistä jo toiminnassa.

Sitten pelättiin globaalin logistiikkaketjun sortumista, missä onkin tavallista suurempia ongelmia. Entisille kollegoille toivotan onnea, kun mietitte miten tämänkin saisi käännettyä mahdollisuudeksi…

Ensimmäisissä laskuissa on ollut jo kustannusrivi ”Coronavirus additional fee”. Selvää on, että kun kuljetusketju tökkii, niin kustannukset nousevat. Lentorahti tulee korvaamaan merirahteja jonkin aikaa – sikäli kun lentoyhtiöt liikennöivät. Useassa yrityksessä joudutaan miettimään tuotantoketjua myös riskien hallinnan kautta. Ei enää riitä, että löytää halvimman toimittajan.

Suurin suora vaikutus osuu turismiin. Finnair antoi juuri tulosvaroituksen. Näkyvyys on lentoyhtiöillä, hotelleilla, laivayhtiöillä ja turisteja muuten palvelevalla teollisuudella todella samea. Ei osata arvata, putoavatko matkustajamäärät 25, 50 vai 75 prosenttia. Tässä mielessä voidaan todeta, että virus on toiminut radikaalisti paremmin kuin lentovero, jos mietitään hiilidioksidipäästöjä. Samalla saattaa toki hävitä muutama miljoona työpaikkaa.

Välillinen vaikutus osuu virukseen varautumisen kautta. Ihmiset käpertyvät kuoreensa, ostavat hätämuonat tätä ”mustaa surmaa” vastaan ja jäävät kotiinsa. Miksi ostaa auto, remontoida tai vaihtaa asuntoa, kun kuolema kolkuttaa ovella?  Kasvomaskien valmistajilla menee lujaa ja käsidesi on noussut arvoon arvaamattomaan. Markkinatalous toimii näissäkin. Italiassa maskeja on saatavilla vähän ja tiskin alta myydään hintaan 30 euroa kappale. ”Only for you my friend”.

Italiassa etsitään edelleen ”Potilas Nollaa” eli ensimmäistä taudin saanutta. Onnea etsinnälle. Italian nahka- ja tekstiiliteollisuus ratkaisi jo vuosia sitten muodin tuotantokustannusten ja logistiikkaketjun nopeuden haasteen. Tuotiin Kiinassa valmistettujen tuotteiden sijaan aasialainen laiton työvoima Italiaan. Vuonna 2016 pelkästään Praton alueella arvioitiin olevan 16 000 rekisteröidyn tuontityöntekijän lisäksi 34 000 täysin laitonta (Guardian), pääosin Kiinasta. Eli jos taas pannaan positiivisuushattu päähän, niin viruksen sivutuotteena saatetaan ratsata paikalliset työmarkkinat muuallakin Euroopassa.

Vain muutama viikko sitten ihmettelin, miten tolkuttoman hyvin sijoitukset olivat menneet jo pitkään, erityisesti viime vuonna ja kuluvan vuoden alussa. Katoavaista on mainen kunnia – nyt on niistetty salkkua niin, että punainen häikäisee silmiä.

En usko, että paniikkimyynnillä voisin pelastaa tilanteen. Siispä teen niin kuin ennenkin, pysyn sijoitussuunnitelmassa ja ostan osinkoyhtiöitä pikkuhiljaa, sitä mukaa kun ylimääräistä likviidiä kertyy salkkuun.

Viime vuoden osingot olivat seuraavat:

Noteerattomat 37 672,39
Citycon 20 555,12
Nordea 17 477,70
Aktia 8 540,00
YIT 8 420,29
Tokmanni 7 245,00
Lassila & Tikanoja 7 031,24
Fortum 5 500,00
Raisio 5 396,00
Kemira 5 300,00
Orion 4 500,00
Aspo 3 381,95
Telia 2 743,59
Harvia 2 622,40
Nokia 2 600,00
Uponor 2 512,97
Omega Healthcare 2 291,50
iShares Euro Dividend 2 220,25
Oriola KD 1 967,62
Altia 1 557,05
Tikkurila 1 549,15
iShares Preferred 1 515,74
Cloetta 1 468,59
iShares Global Infra 1 328,70
Rapala 1 319,75
Atria 1 196,40
Hennes & Mauritz 959,99
Tesco 942,98
Unilever 590,80
iShares Emerging Markets 468,94
L Brands 397,55
Enagas 311,04
Telefonica 243,00
iShares Euro Tech 176,23
Kraft Heinz 75,83
iShares Oil & Services 54,23
YHTEENSÄ 162 133,99

 

Lisäostoksiakin olen tehnyt. Aivan liian aikaisin, sanoo moni.

Olen lisännyt Kraft Heinz: ia. Yhtiö säilytti osinkotason, vaikka markkinat ovat edelleen huolissaan velkaantumisesta ja suurimmat luottoluokittajat pudottivat luokitusta pykälällä.

Terveydenhuollossa olen ostanut AbbVie: ta. Alkaa olla osinkotaso kunnossa. Niin, niin, sanoo pessimisti. Patentit vanhenevat ja uusia lääketieteen mullistavia keksintöjä ei ole tullut sitten penisilliinin…

Myin ruotsalaisen Catellan 19.2. hyvällä voitolla (kerrankin osui ajoitus). Ostin tilalle 21.2. toista ruotsalaista: syövän säteilytyshoidon järjestelmiä valmistavaa Elektaa.

Muuten olen ottanut aivan viime päivinä salkkuun pienet erät Raisiota (josko Elovena kuuluisi välttämättömiin elintarvikkeisiin), Altiaa (eihän tätä kestä kansa selvin päin), Dunia (hygieniatuotteet keittiöön). Kemiraa ja Fortumia (bunkkerissakin tarvitaan puhdasta vettä ja sähköä) Otin myös lisää Tallinkia, toivoen ettei virus leviä lähilaivoilla. Saattaapa visu isäntä ehdottaa vaimolle viikonloppua Tallinnassa Firenzen sijaan – ihan turvallisuussyistä. Yhtiö esittää 0,06 euron osinkoa eli 6,5 %:n  osinkotuottoa.

Muuten on varmaan aika panna ostonappi naftaliiniin ja keskittyä Ranskan asunnon remontointiin ja kalustukseen.

Turvavyöt kiinni ja vuoristoradalla katse eteenpäin.

 

Oma tupa, oma Pastis

Vaatimattoman 211 päivän jälkeen omistan nyt sitten asunnon Ranskan Cannesissa. Sen verran päätin juhlistaa projektin päättymistä – tai ainakin välietappiin pääsyä – että kävin ostamassa pullon 51 -merkkistä Pastista.

Tuo Pernod Ricard -yhtiön juoma kehitettiin Marseillessa vuonna 1951, heti kun anispohjaisten aperitiivien valmistuksen kielto kumottiin. Juoma valmistetaan edelleen Marseillessa ja se on ehdoton ykkönen täällä Etelä-Ranskan Provencessa. Pariisissa kelpaavat muutkin anisetit.

Pernod Ricard on noteerattu Pariisin pörssissä. Kurssi on raksutellut viimeisessä viidessä vuodessa 100 eurosta 160 euroon ja samalla on maksettu 11 euroa osinkoa. Ei mikään pörssiraketti, mutta viinien ja väkevien tuottajana maailman kakkonen. Itsellä oli tätä joskus salkussa enkä enää edes muista miksi myin pois. Altian kilpailija, mittakaava ja brändisalkku on vain suurempi. Pernod Ricardin salkusta löytyvät suomalaisille tutut Chivas Regal, Ballantines, Martell, Beefeater, Havana Club ja tietenkin Absolut.

Tässä vaiheessa on toki syytä muistuttaa sekä sijoittamisen että liiallisen alkoholin nauttimisen vaaroista. Voi mennä sekä rahat että terveys. En siis anna sijoitussuosituksia.

Asunnon osto on ollut mielenkiintoinen projekti, jonka tunnelmia olen jo hiukan tilittänyt aikaisemmissa blogeissa. Tuo 211 päivää kului tosiaan siitä, kun sekä myyjä että ostaja olivat yhtä mieltä ihan kaikesta. Välillä tuntui, että tämän viivästyksen takana on joku salaliitto, jossa yritetään pelata jonkun toisen pussiin. Jatkuvasti vain korostettiin sitä, että meillä täällä Ranskassa suojellaan ostajaa. No, nyt on suojelu sitten ohi…

Viimeisin vääntö oli viikko sitten, kun ilmoitin että tulen muuten sitten Ranskaan 30.1. ja kuun viimeisenä kirjoitamme kaikki laput lopullisesti kuntoon. Alkoi mahdoton kalabaliikki ja valitus siitä, että lappuja ei kerta kaikkiaan voida saada kuntoon. Impossible. Pidin pääni ja sanoin että lennot on varattu ja seuraavaksi kävelen juristille haastamaan kaikki projektiin osallistuneet oikeuteen. Sen verran saatiin iltalypsyä, että homma venyi viikonlopun yli tuosta deadlinesta.

Torstaina ilmoitettiin, että minulla täytyy ehdottomasti olla tulkki mukana viimeisessä tapaamisessa. Ihmettelin kovasti, että kun tähän asti on selvitty ilman, niin mistä nyt tuulee. Luulen että, olivat varmoja, ettei tulkkia löydy, joten saavat lisää aikaa. Löysin kuitenkin tulkin, jota itseäkin nauratti sangen vähäinen työmäärä. Mutta läsnäolo oli siinä mielessä tärkeä, että saatiin viimeinenkin keppi pois rattaista. Kiitokset vain Harrietille.

Täällä eivät päivät ole tietenkään menneet hukkaan. Olen kiertänyt remonttimiehen kanssa maalikaupassa, keittiöliikkeessä ja kylpyhuoneliikkeessä. Huomenna saapuu liikkeiden kandidaatteja myyntikäynnille eli katsomaan nykytilanteen ja visioimaan uutta, modernia ja mahtavaa. Hintataso näytti noin nopeasti tarkastettuna Suomea edullisemmalta.

Paikallisia Bauhauseja on kaupunkien ympärillä melkoinen nippu. Lähettyviltä löytyy myös erikoisliikkeitä, jotka ottavat kovempaa hintaa mutta taipuvat myös asiakkaalle räätälöityihin ratkaisuihin. Täytyy nyt katsoa ette lähde mopo käsistä. Olisi helppo ottaa kaikki viimeisen päälle tehtynä. Voi kuitenkin olla, että varsin toimivan ratkaisun saa aika vähäisillä muutoksilla.

Kävin tilaamassa netin ja vaikka Luxemburgissa asuva ystäväni veikkasi, että sen saaminen kestää kolme kuukautta, niin olen ainakin sopinut ja siinä uskossa, että saapuvat ylihuomenna. Sähkösopimuksen siirron nikkaroin ranskaksi internetissä ja luulen että onnistui. Sain ainakin kahdeksan erilaista vahvistusta ja sähkökaupan yleisiä ehtoja, etämyynnin oikeusturvaa ja ekosähkön mahdollisuuksia käsittelevää sähköpostia. Sain myös ohjeet siitä, että lämmityskuluja on mahdollista säästää pitämällä ovet kiinni kylmällä tai asentamalla lämpöpumppu. Merci.

Muutenhan maailma näyttääkin loppuvan, kun Kiinassa on saatu liikkeelle Korona-virus. Lukuja tuppaa joka tuutista ja näyttää siltä, että kohta on 100 000 tartunnan saanutta puhki ja kuolleitakin on kohta tuhat. Globaalissa maailmassa on vaikea saada pullonhenkeä takaisin pulloon. Kiinassa on nyt eristetty suunnilleen Italian väkiluvun verran väkeä. Mitenköhän Euroopassa onnistuisi matkustamis- ja ulkonaliikkumiskielto, joka kattaisi vaikkapa Pohjoismaat?

Keskusjohtoisessa valtiossa tällainenkin on tehtävissä. Tänään laskeutui eurooppalaisten evakuointilento Marseillen kupeeseen. Selvä on, ettei koko epidemiaa saada enää täysin pysäytettyä. Josko jonkinlainen rokote saataisiin aikaan ja estettyä muutenkin eksponentiaalinen tartuntojen määrä. Nizzan koneessa oli ensimmäisillä suomalaisilla jo Hannibal Lechter -tyyppinen kuonokoppa tai maski naamalla. Aika outo olo tuli, kun näitä katseli.

Pörssit ottivat kohtuullisen korjauksen alaspäin. Nyt sitten arvuutellaan minkälaiset ovat vaikutukset kansainväliseen kauppaan ja yritysten tuloksiin. Pitkän nousun jälkeen on liipasinsormi herkässä ja liikkeet sen mukaisia. Tuloskausi on päällä ja silloin on muutenkin tapana heilahtaa helposti 10 %:a suuntaan tai toiseen yksittäisten yhtiöiden kursseissa.

Olen tapani mukaan päivittänyt osinkolaskelmiani ja käynyt hyvin vähän kauppaa. Ruotsalaista Bonava: a otin hiukan lisää, kun markkinat pettyivät alaskirjauksiin Suomessa ja osingon laskuun. Vanhaa tuttua Kraft-Heinz: ia olen ottanut pienissä erissä salkkuun. Tämä Warren Buffetinkin sijoitus on lasketellut vajaasta sadasta taalasta alle kolmeen kymppiin. Yhtiöllä on isoja ongelmia. Halvemmat merkit syövät markkinoita ja kahden jätin fuusio ei ole mennyt kuin elokuvissa. Kirjanpidossakin oli käytetty luovuutta. Nyt on johto vaihdettu ja itse totesin viimeksi tänään, että ruokaravintolan ketsuppi oli Heinzin tuttu tuote. Maailmanluokan brändeillä on tapana selvitä pitkällä juoksulla.

Listaamattomissa sijoituksissa elintarviketeollisuuden turvallisuusratkaisuja tarjoava Mekitec Oy kerää lisää rahaa kansainvälistymiseen uudella annilla. Merkitsin sen minkä sain. Näillä Suomessa kehitetyillä röntgenlaitteilla löydetään ruuvit, luunpalat, ruodot ja kiinteät – ruokaan kuulumattomat – esineet  elintarviketuotannossa. Kun mietitään, mitä jonkun tuote-erän poisvetäminen kaupoista maksaa, uskon että tuotteilla on markkinoita. Muutenkin on mukava vetää välillä kotiinpäin ja rahoittaa suomalaista teknologiaa.

Sain viime vuoden saadut osingot laskettua ja tilanne näyttää oikein mukavalta. Kokonaisuutenahan viime vuosi oli osakesijoittajille erinomainen. Näistä enemmän ensi kerralla.

Kelit ovat olleet aika mukavat, tänään mentiin varjossa yli kahdenkymmenen asteen ja terassilla oli jo suomalaisittain kuuma. Paikalliset toki kääriytyivät edelleen untuvatakkeihin. Aurinkoakin on mukava nähdä – kyllä se siellä on, vaikkei Suomessa aina siltä näytä.

Nyt on aika valmistautua ottamaan vastaan ranskalaisia keittiö- ja kylpyhuoneyrityksiä ja antamaan piristysruiske paikalliselle talouselämälle.

Koetetaan muistaa pestä kädet joka käänteessä ja pysyä terveenä.

 

 

Mennyt tuotto ei ole tae tulevasta…

…tai jotakin samantyylistä, lukee liki jokaisen sijoitustuotteen ”yleisissä ehdoissa”. FIM Pankkiiriliike teki tästä aikoinaan mykistävän mainoksen Venäjä –rahastolleen. En muista tarkkaa lukua, mutta rahaston arvo oli pudonnut noin 90 %. Pistivät kylmästi tuottokäppyrän Hesarin kanteen ja siihen tuon tekstin. Sai ajattelemaan, että saattaahan tuon kehitys vaihtaa suuntaakin.

Viime vuoden loppupuolella alkanut kurssiheilunta on jatkunut. Välillä mennään lujaa ylös, sitten luetaan Trumpin tviitti ja tullaan vähintään yhtä lujaa alas. Suurvaltapolitiikka ja sapelien kalistelu on hallinnut markkinoita. Itseäni fiksummat kertovat kirkkain silmin, että kyseessä on Yhdysvaltojen presidentin maaginen neuvottelutaktiikka.

Itsellä tulee kyllä mieleen tarina keisarin vaatteista ja jollakin valtiotieteellisen kurssilla kuultu sitaatti ”Power corrupts and Absolute Power corrupts absolutely”. Sitaatti on käyttänyt ainakin Paroni Acton kirjeessään 1887. Kun katselee presidentin TV –esiintymistä, niin ei siinä kyllä ajatus ole aina kovin kirkkaana läsnä. Käytöstapojen täydellinen puute kärjistää vaikutelmaa.

Aika on mennyt vauhdikkaasti. Maaliskuussa tuli tehtyä viikon reissu Edinburghiin. Kelit olivat kovin skotlantilaiset eli vaihtelevat. Huhtikuussa olin kolme viikkoa Cannesissa, jossa taas kelit olivat erinomaiset. Siellä on jotenkin helpompi keskittyä lukemiseen ja sainkin kahlattua läpi tusinan ranskankielistä eeposta. Henkilökohtainen elämänlaatu on siellä kohdallaan, eli tulee syötyä järkevämmin (kun ei osta jääkaappiin mitään turhaa), liikuttua enemmän (kun on ilman autoa) ja vietettyä 100 %:n TV –paasto ja ehkä 80 %:n Some –paasto. Kannattaa joskus kokeilla!

Toukokuussa on ollut vuorossa hieman yhdistystoimintaa, kotimaan kiertelyä ja yksi työreissu Italian Anconaan. Tulipa taas todettua henkilökohtaisesti että käsitys Etelä-Euroopan laiskuudesta on todellakin myytti. Väitän että sekä Italiassa että Ranskassa tehdään pidempää päivää ja enemmän töitä kuin Suomessa.

Itsellä työpäivät alkoivat kahdeksan pintaan, lounas oli todellakin working lunch ja muut tauot noin 5 minuutin pituisia. Seitsemältä hotellille ja kahdeksalta illalliselle. Tuossa välissä ehdimme ottaa yhden lasin viiniä ja käydä läpi päivän tulokset. Ancona oli sympaattinen pikkukaupunki. Vanhan kaupungin ravintolassa irtosi lasi viiniä, loistava simpukkaspagetti ja espresso hintaan 14 euroa. Suomalaista ei haitannut edes ulkoterassilla, auringon paisteessa istuminen.

Kotimaan vaalitulosta tuli seurattua ja sen jälkeistä suurta puhallusta. Kun katsoi vaalituloksen, ei olisi heti arvannut että valtaan nousee vanhan AY –jyrän Antti Rinteen johdolla kasattu Punavihreä Kansanrintama. Budjetti on nuijittu kasaan optimistisilla talousennusteilla ja tyyliin ”anna mennä vain, kyllä maksaja löydetään”. Tänään aamutelevisiossa työministeri Harakka jo ehtikin väläytellä että työkalupakissa on vielä monenmoista veroa, jos tarvitaan.

Jos muuten olet syntynyt vuoden 1975 jälkeen, niin veikkaan että ns. lesken eläkkeen saa unohtaa. Itse olen nähnyt miten tuolla eläkkeellä leski pystyy maksamaan itselleen kohtuullisen hoitopaikan. Muussa tapauksessa olisi varmaan pitänyt etsiä jostakin omaiselleni paikka ”Vaivaisten Talosta”. Mitäpä hankki lapsia ja mitäpä pysyi kotona niitä hoitaakseen.

Sijoittajilla ja yrittäjillä oli olettamus julkisesta ruoskinnasta ja vuosien turhautumien kuittaamisesta varsinkin vihreiden ja vasemmistoliiton taholta. Aika vähäisiä olivat muutokset toistaiseksi tältä osin. Aika monta ”tutkitaan, mietitään, pohditaan” -lausetta jäi toki jäljelle.

Asuntosijoittajat joutuvat miettimään miten hoitavat muutoksen asuntoyhtiön pääomalainojen verotuksen suhteen. Itse olisin asuntosijoittajana eniten huolissani nykyisen asumistukijärjestelmän mittakaavasta. Asumistukea maksettiin viime vuonna 2 112 miljoonaa euroa. Asumistukea nostaa 849 648 henkeä. Summa on ollut jatkuvasti kasvussa. Jos tässä ei ole kyseessä aikapommi, niin missä sitten? Minkälaista vuokraa pystyt perimään, jos vuokralaisen tukea leikataan vaikkapa 25 %:a? Tai 50 %:a?

Salkussa on ollut meheviä päivämuutoksia. Suurin pudotus lähenteli 80 000 euroa. Suurimmat päivänousut taas 50-60 000 e. Hajauttaminen on ollut sangen haasteellista,  korkotuotteista kun ei saa vieläkään oikein mitään.

Tämä on entuudestaan tuttu leikki, eikä ole aiheuttanut sen kummempia muutoksia sijoitussuunnitelmassa. Olen päivittänyt aktiivisesti Osinko-Exceliäni ja mikäli yritysten osingot pysyvät samalla tasolla, niin hyvin riittää. Varmuusmarginaali osinkojen leikkausten suhteen on edelleen yli 50 %. Eli jos nyt ei suureen lamaan syöksytä, niin so far, so good.

Kertynyttä kassavirtaa olen sijoittanut takaisin pörssiin. Jonkin verran defensiivisempiin osakkeisiin kuin ennen. Seuraavat ostot tehty:

Makeisvalmistaja Cloetta, Tukholma. Lisätty entistä omistusta. Mielenkiintoista nähdä miten Ruotsin kruunun heikko kurssi näkyy viimeisellä viivalla.

Nordea. Tätä on tullut hankittua sormet verillä. Ostot 7,61 e, 6,83 e, 6,75 e ja 6,34 e. Tänään Suomen viranomaiset ilmoittivat etteivät näe syytä tutkia rahanpesusyytöksiä enempää. Mielenkiintoista nähdä kauanko von Koskull istuu ruorissa. Positio on kuitenkin vain reilut 8 % salkusta.

Viinatehdas Altiaa olen ostanut lisää. Ajattelin niin, että jos ajat huononevat niin suomalainen tinkii viimeksi väkijuomasta. Koskenkorvan ja Jaloviinan ympärille on kasattu tuoteperhe, miedommillekin hyllyille. Ehdin osallistua yhtiökokoukseenkin. Autolla valitettavasti; jäi Larsen -konjakin maistaminen väliin. Arvostustaso on kohtuullinen verrattuna kansainvälisiin juomataloihin. Valtio on toki mielipuuhassaan eli nostamassa alkoholin, tupakan ja polttoaineiden verotusta.

Saunavalmistaja Harviaa otin lisää. Tulosraportti oli ennakoitua parempi ja olen mielelläni mukana tällaisen yhtiön menossa.

Ahneus iski ja otin lisää Rapalaa hintaan 2,99 e ja 3,00 e. Yhtiö maksoi pois hybridilainansa ja järjesteli rahoitustaan parempaan asentoon. Yhteistyön päättyminen Shimanon kanssa on joko uhka tai mahdollisuus, riippuen siitä keneltä kysyt. Pitkään on kalastuksen bränditalo ollut pohjamudissa ja huonolla hoidolla. Ikuinen yritysostokandidaatti. Osinko varmaan paranee ensi vuonna.

Tein aikoinaan komean tilin Heinz –ketsupilla kun Buffett & pääomasijoittajat ostivat sen pörssistä pois. Nyt on todettu ettei kaikki mennytkään niin kuin elokuvissa. Talousraportointi on ollut höttöä, Kraftin brändit häviävät osuutta kauppojen omille brändeille ja tulosta alaskirjattiin kevyet 15 miljardia taalaa. Kurssi on laskenut 96 dollarista 30 dollariin. Osinkoa leikattiin 36 %:a. Ei muuta kuin pikkusiivut The Kraft Heinz Companya ostoon kurssein 33 taalaa, 32,65 taalaa ja viimeisin 28,72 taalaa.

Lassila & Tikanojaa otin hiukan lisää. Josko jätehuolto ja kierrätys kuitenkin kannattaisi. Tätä on ollut salkussa pitkään ja osinkotuotto on ollut hyvä. Välillä on poltettu rahaa huonoissa hankkeissa kuten jäteöljyn puhdistamisessa ja biopolttoaineissa, perusliiketoiminta on ollut ok.

Teliaa otin pikkusiivun lisää. Ainoa ilo tästä yhtiöstä on ollut osinkovirta.

Muotipuolella olen ottanut takkiin L Brands:in (Victoria’s Secret ja Bath & Body Works) kanssa. Vaikka setämiehen silmää hivelevät yhtiön enkelien kurvit, niin ostajakunta haluaa mukavampia, laadukkaita alusasuja normaalin kokoisille naisille. Nollakoko ei pure enää. Kosmetiikkapuoli tekee hyvää tulosta mutta Victoria’s tarvitsee selvästi uuden suunnan ja nähtäväksi jää, voiko imagoa edes muuttaa. Osinkoa on leikattu, mutta kun kurssi on valunut niin prosentuaalinen tuotto on edelleen ok.

Viimeisimmät uudet ostot Stora Ensoa hintaan 9,88 e ja 9,42 e. Nokian Renkaita hintaan 24,97 e. Jos olisi enemmän likviidiä, niin näitä voisi katsoa tarkemminkin.

Viikko sitten sain tilaisuuden osallistua Tikkurila Oyj:n pääomapäiville. Firmassa on saatu käänne tehtyä ja nyt pitäisi jaksaa kääntää kaikki kivet kulusäästöjen suhteen ja samalla kasvattaa premium brandien myynnin osuutta. Kannattamattomia yksiköitä on suljettu ja eiköhän siellä päästä taas kasvavan osingonjaon tielle. Erinomaiset järjestelyt, tehdaskierros ja koko johtoryhmän esittely kruunasi päivän.

Sijoitusvakuutuksissa olen ostanut Tokmannia, Uponoria, Aktiaa ja uutena hevosena Alma Mediaa. Myyntipuolella iShares Eurooppalainen teknorahasto, jolla tuli tehtyä ihan mukava tuotto.

Täytyy tässä vaiheessa taas muistuttaa, että sijoitusneuvojen antaminen on Suomessa luvanvaraista toimintaa. En neuvo, enkä kehoita tekemään yhtään mitään. Kerron vain, mitä olen itse tehnyt. Ja kun Altian tuotemerkkejäkin mainitsin, niin todettakoon vielä että liiallinen alkoholin käyttö voi vaarantaa terveytesi.

Tälle kesälle osuu vielä yhden sijoitusosakeyhtiön (jossa on useampia osakkaita) purkaminen. Sen positioita olen myynyt viimeiset 3 kuukautta. Verotuksen pelisääntöjä joko muutetaan tai ainakin uhkaillaan muutoksilla, joten parempi jakaa rahat kun vielä tietää millä verotuksella ne saa kotiutettua.

Juhannus lähestyy ja seuraava Ranskan reissu. On ollut perinteisesti vuoden kohokohta, eiköhän tänäkin vuonna.

Mistä salkun alkupääoma?

Kysyli minulta muutama lukija.

Perinteisesti Suomessa on vaurastuttu perimällä, menemällä rikkaisiin naimisiin tai yritystoiminnalla. Myöhemmin menestyjiä on nähty myös palkkatöissä – erityisesti optiojärjestelmien kautta – ja ns. start-up –yrityksissä. Sijoittamisellakin on moni vaurastunut.

Itsellä jäi noista perinteisistä tavoista kaksi ensimmäistä tapaa kokeilematta. Oma tieni kulki palkkatöiden kautta ottamaan riskiä ja ostamaan neljännes työnantajayrityksestä vuonna 1991. Elettiin 1990 –luvun laman alkutaivalta ja myymällä ison nipun sijoituksia sekä vetämällä nimen omavelkaiseen lainapaperiin, sain yrityksen oston järjestymään. Pokerinpelaaja voisi todeta minun olleen ostohetkellä kirjaimellisesti  ”All In”. Pankinjohtajakin korosti epäonnistumisen mahdollisuutta ja että ”ymmärräthän sitten, että sinulle ei jää kuin housut, jos niitäkään?”

Myöhemmin olen tehnyt monenlaista arvonmääritystä eri yrityksille ja mielessä on käynyt että ensimmäinen ostos tuli kyllä tehtyä enemmän uskolla ja fiiliksellä kuin huolellisella talousanalyysillä.

Yritys, josta ostin osuuden, toimi huolinta- ja kuljetusalalla. Kehitimme ja kasvatimme yritystä oston jälkeen 10 vuotta ja myimme sen liiketoiminnan ulkomaiselle ostajalle vuonna 2001. Monenlaista ehti nähdä ja kokea tuon ensimmäisen 10 vuoden aikana. Erityisesti nopeaa päätöksentekoa tuli harjoiteltua. Opin sen, että ketterä yritys ehtii tehdä monenlaista ennen kuin perinteiset toimijat edes huomaavat että ongelmia on tulossa. Virheitäkin tehtiin, mutta ei kriittisiä.

Sijoitus onnistui erinomaisesti ja sain kaupassa sijoittamani rahat takaisin noin neljäkymmenkertaisena. Kyseessä oli siis urani paras sijoitus. Toki verottajakin otti omansa. Jäin ostajan palvelukseen vielä viideksi vuodeksi ja sekin oli varsin opettavaista ja antoisaa aikaa. Kansainvälisessä kaupassa ja nopeatempoisessa, erittäin hintakilpaillussa logistiikassa on oma viehätyksensä.

Sijoittamista pörssin kautta olin tehnyt jo ennen tuota yrityskauppaa. Aivan niin visusti en ole elänyt koskaan kuin eräät bloggaajat, jotka säästävät ihan peruspalkastakin 60-80 % joka kuukausi. Hatunnoston paikka, kunhan muistaa elääkin eikä pelkästään kituuttaa.

Itse keskityin alkuun maksamaan lainoja etupainotteisesti ja kun erilaisia bonuksia tai myyntipalkkiota osui kohdalle, niin sijoitin joko pörssiin tai ostin pikkuhiljaa pieniä asuntoja kotikaupungista. Näitä on tullut viime vuosina myytyäkin eikä enää ole kuin kaksi jäljellä. Oma tuottolaskelmani kun ei ole puoltanut näiden hankkimista muuten kuin huomattavalla velkavivulla, enkä yleensä vivuta mitään sijoituksiani. Asenteen ymmärtää parhaiten sellainen, joka on maksanut joskus 90-luvun lainakorkoja ja/ tai nähnyt että asuntojen hinnat saattavat vaikkapa puolittua. En usko että tällaista kovin helposti enää nähdään, mutta kokemus jäi hyvin mieleen.

Yrityskauppojen jälkeen olin vielä vajaat 15 vuotta työelämässä, välillä työsuhteessa ja välillä konsulttina. Ajatus siirtymisestä enemmän tai vähemmän vapaalle kypsyi vuosien varrella ja testasin lukuja moneen kertaan ennen kuin otin tuon ratkaisevan askeleen. Siirtymisessä tuli pohdittua muitakin asioita kuin pelkkiä tuloja ja menoja. Työyhteisö antaa selkeän rakenteen ajankäytölle ja aika moni varmaan tunnustaa että on siellä joskus ihan mukavaakin. Erilaisten ihmisten kanssa on yleensä antoisaa olla tekemisissä.

Yleisesti ottaen täytyy kyllä todeta, että työelämän kehitys ei välttämättä ole mennyt viime vuosina parempaan suuntaan. Aika monessa työpaikassa haaveilee iso osa väestä siitä että työsuhde loppuisi ja saisi kuitenkin jostakin sen verran rahaa ettei aivan kuolisi nälkään. Samaan aikaan saattaa yrityksen HR –osasto juhlistaa menestymistään Great Place to Work –kilpailussa. Monenlaisia strategioita ja johtamisoppeja lanseerataan ja ”vain muutos on pysyvää”.  Samalla 400 000 suomalaista popsii mielialalääkkeitä.

Itselle taloudellinen riippumattomuus on ollut sitä, että pystyy halutessaan sanomaan organisaatiossa että ”nyt riitti, pitäkää tunkkinne”. On tullut joskus sanottuakin. Amerikkalaiset kutsuvatkin tuohon riittävää rahasummaa nimellä   F*** Y** –money. Taloudellinen riippumattomuus on mielestäni kauniimmin sanottu.

Viimeksi bloggasin ennen joulua. Sen jälkeen on nähty pörssissä loppuvuoteen huipentuva kunnon sukellus ja nyt alkuvuonna erittäin nopea nousu, tyypillinen rebound. Olin kuuntelemassa Mandatum Lifen tilaisuudessa Wahlroosia ja hän oli löytänyt jostakin käsitteen kuolleen kissan pomppu (dead cat’s bounce). Tilaisuudessa saatiin samalla mainostettua yrityksen vaihtoehtoisten sijoitusten (alternatiivien) menestystä eli k.o. kommentti kannattanee asettaa siihen viitekehykseen. Talouslehtiin saatiin heti otsikoita, että Nallekin epäilee nousun kestävyyttä.

Eipä sillä, ei kukaan tiedä mihin pörssit tästä suuntaavat. Ajan henkeen sopii myös se, että hedgerahastot ja monenlaiset rahantekokoneet nostetaan taas esille. Näistä en osaa sanoa muuta kuin että sijoittajan olisi hyvä ymmärtää ainakin ansaintalogiikka – sekä asiakkaan että palveluntuottajan.

Itselle viime vuosi oli sijoitusten arvonkehityksen kannalta huono. Kassavirta taas toimi odotusten mukaan, hieman ylikin.

Salkkuliikkeet:

  • Uponor           Ostettu lisää 8,44 e. Myyty 9,10 e. Yleensä kartan nopeita kauppoja, mutta tämä sopi hyvin salkun vuosisuunnitteluun. Salkkuun jäi vielä ihan kohtuullinen nippu.
  • Nordic ID        Ostettu lisää 3,50 e. Saa nähdä mihin tämä yritys kehittyy. Lottopaperi. Yrityksen olisi syytä miettiä sijoittajaviestintää.
  • Efore               Ostettu merkintäoikeuksia ja merkitty annissa. Tarkoitus oli merkitä enemmänkin mutta kommunikaatio ei mennyt aivan suunnitellusti. Olen yrityksen sisäpiiriläinen joten nämä liikkeet näkyvät myös julkisesti. Muuten en voi yritystä kommentoida.
  • H & M             Myyty pikkusiivu salkun vuosisiivouksessa SEK 156,68.
  • Nordea           Ostettu 7,52 e, 7,38 e ja 8,05 e. Jos maailma ei mullistu niin tuo muhkeat osingot keväällä. Yritysvaltaaja Gardell tuo lisää vauhtia kuvioon.
  • Citycon           Lisätty kurssiin 1,61 e. Osinkopaperi.
  • Telia                Pikkusiivu lisää kurssiin 3,85 e.
  • Raisio              Lisätty kurssiin 2,40 e. Firman arvosta on saatu vuodessa hävitettyä 47 %:a. Jokohan alkaisi riittää?
  • Altia                Lisätty kurssiin 7,33 e. Josko kansamme ei kuitenkaan raivoraittiiksi ryhtyisi. Arvostus on kohtuullinen verrattuna kansainvälisiin juomajätteihin, tunnetut merkit tuovat vakautta.
  • Nokia              Myyty kolmasosa hintaan 5,30 e. Uskon ja toivon että kurssi jatkaa nousuaan mutta nyt oli aika ottaa osa voitoista talteen.

Osinkoja saatu Citycon ja L Brands.

Korostan taas että en anna sijoitusneuvontaa, se on Suomessa luvanvaraista toimintaa. Kerron mitä olen omassa salkussani ja omissa sijoitusvakuutuksissani tehnyt.

Lunta on tullut omasta mielestäni vähintäänkin riittävästi. Onnea kaikille niille, joille talvi ja lumi on ihmisen parasta aikaa. Itse en kuulu tuohon joukkoon.

Keväälle ja kesälle olen ostanut neljä matkaa Ranskaan, kolme tuttuihin maisemiin Cannesiin ja yhden Bretagneen. Lisäksi on buukattuina yksi lomamatka Edinburghiin ja yksi työmatka Italiaan. Nyt kun katsoo ikkunasta lumipyryä, tulee mieleen pitäisikö katsoa vielä joku äkkilähtö. Kohteeseen, jossa paistaa aurinko ja jossa on kuivat jalkakäytävät.

Onnea ja – ennen kaikkea – kärsivällisyyttä sijoitustoimintaan.