Osinkoja odotellessa

 

Ranskan kielikurssi loppui tältä erää ja olen nauttinut taas vajaan kuukauden Suomen säästä. Syksyhän on ollut harvinaisen lämmin mutta viime viikot ovat muistuttaneet tulevasta: märkää, pimeää ja kylmää on luvassa. Aix-en-Provencen opinajo löytyy muuten osoitteesta www.is-aix.com. Sitä voi suositella lämpimästi.

Lupasin kommentoida salkun sisältöä ja sen liikkeitä elo-syyskuun turbulenssissa. Täytyy tunnustaa, että tuollaiset vuoden-kahden elinkustannusten arvon pudotukset muutamassa päivässä ottavat voimille – vaikkei ostaisi tai myisi yhtään mitään. Aloitin osakesijoitukset jo 80-luvun loppupuolella, joten markkinoiden myllerryksissä ei ole sinänsä mitään uutta. Nykyään markkinat vain tuntuvat liikkuvan nopeammin ja kovin synkronoidusti: kansainvälisellä hajautuksella saa vähemmän etuja kuin ennen. Lokakuu ja marraskuu ovat taas olleet hyviä kurssikehitykselle.

Luokittelen itseni osinkosijoittajaksi. Pyrin löytämään kasvavaa osinkovirtaa maksavia yhtiöitä ja pitämään ne pitkään. Työtä helpottaa Suomessa se, että yhtiöillä on nykyään osinkopolitiikka ja ne sekä pyrkivät maksamaan osinkoa että kasvattamaan sitä vuosittain. Reilut kymmenen vuotta sitten tämä ei ollut millään lailla itsestään selvää. Kiitos kehityksestä kuuluu myös aktiivisille pienomistajille ja osakesäästäjille, jotka jaksoivat ottaa asian puheeksi – uudelleen ja uudelleen – yhtiökokouksissa ja niiden ulkopuolella.

Minulla on sijoittamisessa useampi nyrkkisääntö, jotka välillä ovat kirkkaana mielessä ja välillä unohtuvat muun kohinan alle. Yksi on laatuyhtiöihin panostaminen ja se kuuluu kutakuinkin näin:

Osta laadukkaita yhtiöitä, joilla on pitkä historia kasvusta, kannattavuudesta ja tasaisesta tuloskehityksestä. Älä sijoita keskinkertaiseen yhtiöön, jos hyviäkin on saatavilla.

Yhdysvalloissa tämä tarkoittaa sijoittamista yhtiöihin, joilla on vähintään 25 vuoden historia osingon nostosta tai ennallaan pitämisessä. Osinko-Aristokraatit, joilla on tämä historia, ovat ylittäneet S&P 500:sen vuosituoton 2,88 %:lla viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Suomessa osinko-aristokraatteja on vaikeampi löytää, yhtiöiden osinkohistoriaa joutuu penkomaan netin tietojen perusteella manuaalisesti. Yhtiöiden yhdistymiset ja erkautumiset kahdeksi yhtiöksi sotkevat lukuja.

Ensi vuoden ennustetun osingon mukaan suurimmat kotimaiset positiot salkussani ovat: Fortum, Metso, Lassila & Tikanoja, Atria, Aktia, Raisio ja Kemira. Ranskassa ollessani ostin myös UPM:ää mutta ahneus voitti ja otin siitä reilun kuukauden omistuksen jälkeen pikavoittona vajaan neljän vuoden osinkoennusteen. Sinänsä on ollut ilo nähdä että Suomen metsäteollisuus on päässyt taas nousevalle tuloskäyrälle.

Toinen nyrkkisääntöni on:

Myy, jos yrityksen tilanne muuttuu pysyvästi huonommaksi.

Huonoista valinnoista on joskus tuskaisen vaikeaa luopua. On helppo vakuuttaa itselleen että vaikeudet ovat tilapäisiä tai että myyt kun olet omillasi. Selkeä indikaatio vaikeuksista on laskeva osinko tai osingon kokonaan maksamatta jättäminen.

Salkussa roikkuu vielä Stockmann ja Sanoma, jotka olisi tuon säännön mukaan pitänyt myydä jo aikoja sitten. Kummankin kurssi tuntuu edelleen alihinnoitellulta, mutta kääntyykö ja koska, onkin jo toinen kysymys. YIT:llä tuli aikoinaan tehtyä hyvä tili edellisen laman jälkeen, nyt saa taas odotella nouseeko ”edullisesti ostettu” koskaan ostohintaan. Outotecin piti olla loistava kaivosteollisuuden helmi, mutta ei tuo ainakaan ole immuuni kaivosteollisuuden investointilamalle.

Ostaminen tuntuukin olevan helpompaa kuin myyminen.

Salkku on hajautettu kansainvälisesti ja varsinkin dollarin kurssinousu on tehnyt hyvää vuoden kokonaistuotolle. Suoria ulkolaisia osakkeita on kymmenkunta. Valta-osa osakepainosta on otettu iSharesin indeksirahasto-osuuksilla. Näillä saa mielestäni helposti ja erittäin kustannustehokkaasti kansainvälistä osakepainoa.

Viime viikkoina olen ostanut hieman lisää Fortumia. Saattaa olla että olen aivan väärässä, eikä sähkön hinta nouse koskaan. Sitä odotellessa pitäisi saada kuitenkin  – ainakin muutaman vuoden ajan – erinomainen osinkotuotto. Salkkuun on lisätty myös Spondaa ja Aktiaa. Keskoa ehdin ottaa salkkuun ennen kuin Lähikauppojen osto ilmoitettiin. Lidl painaa kyllä Keskoa ruotuun mutta ei tuo kovin hinnakkaalta nyt vaikuta.

Aikaa on tullut käytettyä sijoitusseminaareissa ja tapaamisissa. Mandatum Life järjesti mielenkiintoisen yritysten hiilijalanjäljen ja tulevaisuuden sijoitusstrategioiden suhdetta pohtivat seminaarin Helsingissä. Sijoitus Invest -messuilla ehdin kuunnella Oriola KD:n, Nordean, Suomisen ja Fortumin esitykset. Lisäksi tuli tavattua Habisol, joka välittää asuntoja Ranskassa ja Fellow Finance, joka on vertaislainauksen pioneereja.

Ehdin piipahtaa myös Sveitsissä kuuntelemassa paikallisten sijoitustalojen näkemyksen Keski-Euroopan ja Yhdysvaltojen osakemarkkinoista. Osakkeille ei sielläkään nähdä todellista vaihtoehtoa. Helsingissä Eforen Capital Markets Day antoi tietoa uuden johdon suunnitelmista ja yhtiön kehityksen painopisteistä. Jokohan Efore tällä kertaa onnistuisi niin että omistajiakin palkitaan?

Ennen vuodenvaihdetta on hyvä käydä salkut läpi ja katsoa onko myyntivoitot ja -tappiot tasapainossa. Samalla kannattaa katsoa rahastojen menestys ja kulurakenne. Itsellä on punaisella merkittynä muutama yhtiö, jotka pitäisi vaihtaa parempiin jos hintataso jostakin syystä nousisi. Teen omia sijoituksiani pääosin vakuutusten kautta, joten osakkeiden osto tai myyntipainetta pelkästään verotuksellisista syistä ei sinänsä ole.

Ikkunasta kun katsoo, tulee mieleen pitäisikö ostaa taas lentolippu Ranskaan, mutta ensin asetun joulunviettoon Suomessa.

 

 

 

 

 

Ansioton arvonnousu ja aliverotetut pääomatulot

Otsikko kertoo yhden tuttavani analyysin arvopaperimarkkinoista ja sijoittamisesta yleisemminkin. Kun katsoo suomalaisten ajatuksia verotuksesta ja siitä kuka yhteiskunnan viulut maksaa, kuka ei ja kenen erityisesti pitäisi maksaa, voidaan päätellä että tuttavani ei ole yksin.

Ansiottomasta arvonnoususta ja – ilmeisesti ansaitusta – arvonmenetyksestä saa sijoittaja nauttia joka päivä. Elo-syyskuussa oikeus tapahtui ja monen sijoittajan salkunarvoa rokotettiin kunnolla. Niin minunkin, mutta siitä myöhemmin.

Pääomatulojen verotus on ollut valtion agendalla jo pitkään. Periaatteena näyttää olevan, että otetaan tuolta, sinne on vielä jäänyt jotakin. Vähän numeroita ajatuksen tueksi:

Vuonna 2011 pääomatulojen yleinen verokanta oli 28 %. Vero oli sama pääomatulojen määrästä riippumatta. Kun pörssiosinkoja verotettiin 70 %:lla saadusta osingosta, tuli pörssistä saadun osingon veroprosentiksi 19,6 %.

Vuonna 2012 pääomatulojen verokanta nostettiin 30 %:iin. Samalla päätettiin, että kyllä veroprogressio pitää saada käyntiin pääomatuloissakin. Yli 50 000 euron tuloille nostettiin verokanta 32 %:iin. Pörssiosinkojen verotuksessa lähdettiin edelleen 70 %:n osalta verottamisesta eli veroksi muodostui 21 % (ja 22,4 % yli 50 000 euron osalta). Sama käytäntö säilytettiin vuonna 2013.

Vuonna 2014 yleinen verokanta pidettiin 30 %:ssa mutta progressioraja laskettiin 40 000 euroon – onhan siinäkin kapitalisti saanut jo yllin kyllin. Pörssiosinkojen osalta todettiin, että miksi verottaa 70 %:a osingosta kun 85 %:a istuu Exceliin yhtä hyvin. Pörssiosinkojen veroksi muodostui siis 25,5 % (ja 27,2 % 40 000 euron ylittävältä osalta, eli 0,85 x 0,32).

Vuonna 2015 todettiin että kyllä sitä marginaaliveron rajaa voidaan pudottaa edelleen ja laskettiin raja 30 000 euroon. Todettiin että nostetaan tuossa ”ökyrikkaiden” luokassa veroa prosentilla 33 prosenttiin. Pörssiosinkojen veroksi siis 25,5 % (ja 28,05 % 30 000 euroa ylittävältä osalta).

Vuodelle 2016 on kaavailtu marginaaliveron rajan pitämistä ennallaan 30 000 eurossa mutta veroprosentin nostoa 34 %:iin. Pörssiosingon veroksi siis 25,5 % (ja 28,9 % 30 000 euroa ylittävältä osalta).

Summa summarum, viidessä vuodessa on saatu hinattua pörssiosinkojen verotus 19,6 %:sta 25,5 %:iin alemmassa tuloluokassa ja 19,6 %:sta 28,9 %:iin yli 30 000 euroa ylittävien osinkojen osalta. Prosentuaalinen veronkorotus 30 %:a alle 30 000 euron osalta ja 47,4 %:a 30 000 euroa ylittävältä osalta. Ei ihan mitätön veronkorotus.

Sama väki on saanut nauttia myös solidaarisuusverosta. Solidaarisuusvero on 2,0 %:a verotettavasta ansiotulosta. Vuosina 2013 ja 2014 solidaarisuusveron raja oli 100 000 euroa vuodessa. Sehän on jo mahdoton tulo. Vuonna 2015 päätettiin lisätä solidaaristen määrää laskemalla raja 90 000 euroon. Kun kuvio näyttää toimivan hyvin, päätettiin vuoden 2016 osalta pudottaa raja 72 300 euroon. Nyt solidaarisia alkaakin jo löytyä aika lailla. Erityisenä bonuksena rajan laskussa on tietenkin se, että tuo ylimääräinen solidaarisuusmaksu kohdistuu aina suurempaan osaan ansiotulosta.

Solidaarisuusvero on määritelty määräaikaiseksi, mutta kovin pysyviksi nämä tuppaavat muodostuvan. Silti jaksetaan vasemmalla (ja viheriölläkin) raakkua hyvä-osaisten parempaa osallistumista talkoisiin.

Eläkeläisiä muistettiin vuonna 2013 ylimääräisellä raippaverolla. Valtiolle maksettava eläketulon lisäveroksi päätettiin 6 prosenttia siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä ylittää 45 000 euroa. Raippaverolle ei näy loppua. Siinä sitten ihmetellään kun sellaiset eläkeläiset, joilla on mahdollisuus, muuttavat muualle. Jonnekin missä verotus on huomattavasti keveämpää, sää suosii, elinkustannukset ovat alemmat ja muitakin elämän epäkohtia löytyy. Että kehtaavatkin.

Täällä Ranskassa ovat säät suosineet, paitsi viime viikonloppuna. Rivieralla saatiin sadetta niin, että vahingot olivat mittavat eikä henkilövahingoiltakaan vältytty. Itse olen Aix-en-Provencessa ja täällä satoi nelisen tuntia lujaa, mutta vesi jatkoi matkaansa eikä kaupungille koitunut minkäänlaista vauriota. Cannesista tuli väliaikaraporttia, korjaustoimet on saatu hyvään vauhtiin ja kongressimatkailijoiden tilanne on hallinnassa.

Kattoterassilla kelpaa opiskella ranskaa, kun aurinko paistaa ja lämpötila pysyy selkeästi 20 asteen paremmalla puolen. Talouden laskusuhdanne ei näy täällä millään lailla. Ravintolat, joita on mahdoton määrä, ovat pullollaan väkeä. Ravintoloiden hinnoittelu on kohtuullista, perheilläkin on varaa syödä ulkona useamman kerran viikossa. Kauppojen ovet käyvät ja ulostulijoilla on mukanaan ostoksia eikä pelkästään miettivä ilme, niin kuin Suomessa välillä tuntuu olevan.

Koetan ehtiä kertoa enemmän tuosta ansiottomasta arvonnoususta, tai oikeastaan sen puutteesta. Elo- ja syyskuu kirpaisivat salkkua selvästi, mutta pitkäaikaiselle sijoittajalle tässä ei ole mitään uutta. Lokakuu on taas lähtenyt liikkeelle ajatuksella ettei maailma loppunut tälläkään kertaa – saa nähdä kauanko tätä kestää.

Korkoa korolle – muutama sana eläkesäästämisestä

Ranskaan on nyt tullut asetuttua. Kelit ovat suosineet ja aurinko on paistanut joka päivä. Kielikurssilla on taas huomannut kuinka nopeasti asioita unohtaa. Toivottavasti muisti palaa taas edes pätkittäin.

Niinhän sitten pörssissä kävi kuin ensimmäisessä jutussani maalailin. Punaista on ollut ja maailma on taas huolia pullollaan. Joku epäili että maailman pörssit romahtivat sen takia että jätin työelämän – tuskin nyt sentään. Kirjoittelen pörssitunnelmista enemmän myöhemmin.

Eläkesäästäminen on ollut verottajan muutosten lempilapsi. Käytännössä olemme tilanteessa jossa eläkesäästämisessä – eläkevakuutuksen kautta – on enää järkeä jos vakuutuksenottaja on työnantaja. Sielläkin kannattaa miettiä mihin pyrkii ja mistä maksaa. Ryhmäeläkkeissä saattaa olla hyvinkin järkeä ja niitä kannattaa laskeskella. Tarve eläkesäästämiselle ei ole kuitenkaan hävinnyt mihinkään – päin vastoin. PS -tilit olivat hyvä idea, mutta ne vesitettiin muuttuvilla ikärajoilla. Harva kolmekymppinen jaksaa säästää jotta saisi mahdollisesti jotakin kun täyttää 68 vuotta.

Meille jokaiselle tulee noin kerran vuodessa eläketiliote. Se on se kirje jossa on kummallisia vuosilukuja ja erikoisia summia. On elinaikaodotetta ja oletusta siitä ja tästä. Harva niihin jaksaa perehtyä. Sama tieto on saatavilla myös eläkeyhtiöiden nettisivuilta pankkitunnuksilla. Joskus kannattaa vilkaista ja miettiä minkälaista eläkettä on mahdollisesti saamassa. Jos ja kun summat vaikuttavat pieniltä, kannattaa miettiä millä keinoin eläkettä saa levennettyä. Valtion tavoite on selvä: tehkää pidempään töitä, niin saatte paremman eläkkeen. Yrittäjillä, jotka maksavat itse päättämänsä tason mukaisia YEL -maksuja, tilanne on välillä todella karu. Keskimääräinen nyt maksussa oleva YEL -eläke on noin 400 euroa kuussa. Jos yrittäjällä – niin kuin yleensä on – on ollut myös palkkatuloja uran varrella, päästään keskimäärin 1 100 euron eläkkeeseen. Ja siitä verot pois.

Otin aikoinaan ensimmäisen vapaa-ehtoisen eläkkeen vuonna 1990. Muistan kun eläkemyyjä oli ihmeissään siitä että asiakas tuli oma-aloitteisesti hoitamaan asiaa ja ikääkin oli mittarissa ruhtinaalliset 27 vuotta. Tuon Nova -lisäeläkkeen maksut olivat joustavia, eläkkeelle sai jäädä aikaintaan 55 -vuotiaana ja tuottoa kertyi minimi 4,5 %:a vuodessa lisättynä mahdollisilla asiakashyvityksillä. Siihen aikaan 4,5 % vuotuinen tuotto kuullosti kovin vaatimattomalta. Ajat ovat muuttuneet, nyt vakuutusyhtiö joka tarjoaisi 4,5 %:n takuutuottoa saisi hankkia aulaansa useamman jonotusautomaatin.

Maksuja ehdin maksaa useampana vuonna, ennen kuin eläkkeellejäännin ikärajaa alettiin hinata ylöspäin ja maksuja rajoittaa. Otin myöhemmin sijoitussidonnaisen eläkevakuutuksen (itse asiassa useampia) ja tämä takuutuottoinen eläke jäi raksuttamaan omaan tahtiinsa. Kannattiko?

Viimeisimmän eläketiliotteen mukaan olen maksanut vakuutukseen 70 993 euroa. Eläkkeen päivänarvo on nyt 199 931 euroa. Tuotto siis mykistävät 128 938 euroa eli 181 prosenttia. Maksetut maksut toki kirpaisivat nuorta yrittäjää, mutta uskallan väittää että samoille rahoille olisi löytynyt nopeasti sellaisia kohteita, joista ei olisi enää kuin muistot jäljellä.

Einstein on joskus todennut että korkoa korolle on maailmankaikkeuden vahvimpia voimia, tuossa laskelmassa se on toiminut – ainakin minulle.

Mitä nyt sitten kannattaisi tehdä jos mitään?

Näin hyvillä ehdoilla ei eläkevakuutuksia enää saa. Itse tarkastaisin kuitenkin ensi tilassa eläketiliotteeni ja miettisin onko tulevaisuuden eläke riittävä. Kun se luultavasti jää odotuksista, kannattaa tarkastaa YEL -työtulo järkevämmälle tasolle ja miettiä mistä olisi saatavilla lisäeläkettä. Saa sitten voita leivän päälle. Jos yrityksessänne on useampia henkilöitä samassa tilanteessa ja yrityksellä menee kohtuullisesti, kannattaa miettiä ryhmäeläkettä. Vinkkaan mielelläni asiantuntijan juttelemaan kanssanne asiasta.

Muitakin keinoja tulevaisuuden turvaamiseen löytyy. Pääasia että on olemassa suunnitelma, mieluiten tietenkin Parempi Suunnitelma.

Quo vadis – minne matka?

Takana on reilut kolmekymmentä vuotta työ- ja yrittäjäuraa. Mukaan mahtuu monenlaista, onnistumisiakin. Lakisääteiseen eläkeikään on kuitenkin vielä pitkä matka.

Reilut viisi vuotta olen seurannut kulurakennettani tarkkaan. Samalla intensiteetillä olen käynyt läpi sijoitussalkkujen tilannetta ja niistä saatavaa kassavirtaa. Nyt on aika ottaa seuraava askel ja irtautua työelämästä oppimaan uutta, matkustamaan, elämään.

Ystäviltä ja tutuilta on saatu monenlaista kommenttia. Miksi ihmeessä, sinullahan on hyvä työ? Miten aiot saada aikasi kulumaan? Sinä et kauan vapaaherrana viihdy. Miten saat rahasi riittämään?

Tässä blogissa seuraan matkan vaiheita. Onko Akilleen kantapää virikkeet ja oman ajan tehokas käyttö? Vai onko nurkan takana pörssiromahdus joka ajaa tuhlaajapojan nopeasti perinteisen sorvin ääreen?

Seuraava askel on selvä: lähden kuun lopussa Aix-en-Provenceen opiskelemaan ranskaa kahdeksi kuukaudeksi. Vinttihuoneisto vanhassa kaupungissa ja yli 30 asteen helteet odottavat. Samalla tulee taas seurattua ranskalaista elämänasennetta.

On y va!