Liberte, egalite, retraite

Jos katsoo Suomen uutisia, niin koko Ranska on tulessa satojen tuhansien mielenosoittajien pistäessä hulinaksi. Todellisuudessa varsinainen toiminta keskittyy muutamaan suurkaupunkiin ja osa mielenosoittajista on ammattirettelöitsijöitä, joiden tavoitteena on saada koko Eurooppa polvilleen. Samoja tyyppejä, joita pyörii milloin missäkin hajottamassa paikkoja ja tuhoamassa omaisuutta.

Cannesissa olen nähnyt muutaman kymmenen ”syndikalistin” kokoontumisen ja niistäkin osa lähti kahville, kun oli niin kaunis päivä. Nizzassa onnistuttiin toki saartamaan lentokentälle johtavat tiet ja ilmeisesti välttämättä koneeseen haluavat joutuivat kävelemään sinne. Uber -kuski sanoi, että hän on käyttänyt mielenosoituspäivät liikuntaan ja virkistykseen. Yöllä on pystynyt ajamaan ilman ongelmia, kun mielenosoittajat ovat lopettaneet puuhapäivän.

Ranskan lennonjohto on heittänyt keppejä rattaisiin. Pariisissa konettamme seisotettiin 30 minuuttia sosiaalisen toiminnan nimissä. Amsterdamista lähtenyt kone lensi Nizzaan Luxemburgin, Sveitsin ja Italian kautta. Lontoon kone taas lensi pitkin Ranskan rajoja, mutta aina ”naapurin puolella”. British Airwaysin kapteeni totesi laskun jälkeen että ”I never thought we would make it”. Jokainen lento kestää 1 – 1,5 tuntia pidempään ja polttoainetta palaa. Ympäristö kiittää.

Riita on eläkeiästä. Macron on päättänyt jyrätä läpi noston 62 vuodesta 64 vuoteen. Yksi ranskalainen kysyikin miltä tuollainen Suomessa tuntuisi. Sanoin että kansa taputtaisi käsiään ja poliitikot valittaisiin heti uudelleen. Matematiikka on selvää mutta täällä on pitkät perinteet siihen, että pannaan hanttiin. Toki suurin osa keskustelukumppaneista on sanonut että uudistus menee läpi ja mutina loppuu aikoinaan. Joku tiesi vielä, että aktiivisimman ammattiyhdistyksen johto tulee saamaan kenkää.

Populismin huipentumaa edustaa ”Macronin kello” -gate. Paikalliset agitaattorit olivat näkevinään presidentin kädessä 80 000 euron sveitsiläisen kellon ja vyöryttivät jo giljotiinia tallista. Sitten saatiin lukea, että kyseessä oli vain 2 400 euron ranskalainen ”presidentin malli”. Pukukin oli kuulemma 4 800 euron puku, ei ole vasemmistolla varaa, ei. Meillä poliitikot pääsevät pukeutumisella Vogue -lehteen. Sosialistitkin.

Tulimme tänne helmikuun alussa. Muutaman viikon sai pistää illalla ilmalämpöpumpun päälle mutta nyt ollaan jo tilanteessa missä auringonpaiste päivällä lämmittää rakennuksen sangen mallikkaasti. Virallinen kevät alkaa, kun vaihdetaan kesäaikaan. Suomalaiselle täällä ollaan jo alkukesässä. Ehdin jo polttaa nenäni, kun unohdin vedellä siihen apteekkarin suosittelemaa aurinkovoidetta. Juniori lähetti kuvaa kotoa ja näytti siltä, ettei Länsi-Suomessa tarvita aurinkovoidetta ihan vielä. Paikallinen K-Raudan yrittäjä mainostaa kyllä vimmatusti sekä lumilapioita että grillejä ja ruohonleikkureita. Kaksi viimeistä ilmaisella kokoonpanolla ja kotiinkuljetuksella.

Kupillinen aurinkoisella terassilla on aina yhtä mukavaa

Pörssissä alkuvuoden unelmalähtö vaihtui nopeasti laskeviin kursseihin, kun Yhdysvalloissa alkoivat kaatua pankit. Ongelma levisi ensin Sveitsiin, jossa Credit Suisse nollattiin antamalla se UBS:lle. Samalla jätettiin osa velkakirjojen haltijoista tyhjän päälle. Veikkaan, että tästä väännetään vielä useammassa oikeusasteessa.

Lopputulos oli se, että jokainen, jolla on pankkien velkakirjoja, alkoi miettiä, miten niistä pääsee eroon. Samalla lyötiin useampi eurooppalainenkin pankki alelaariin. Meillä Nordean kurssista niistettiin yli 20 prosenttia. Osa muisteli EKP:n koronatoimenpiteitä, jolloin pankeille ilmoitettiin, että et muuten maksa osinkoa. Nyt ei tällaista ole nähty, vaikka vakavaraisuusvaateita vähän ruuvattiinkin ylöspäin.

Keskuspankit ovat puun ja kuoren välissä. Nyt pitää taiteilla korotukset niin, että inflaatio taittuu mutta pitäen mielessä vaikutukset erilaisiin finanssilaitoksiin. Osa odottaa jo koronlaskuja vaikkei inflaation nujertaminen ole lähelläkään maalia.

Omassa salkussa olen tehnyt pikkukauppaa ostamalla ja myymällä enimmäkseen samoja papereita muutaman prosentin voitolla. Kun kurssit heiluvat on siellä avautunut välillä mielenkiintoisia hintoja ihan asiallisen kokoisille yrityksille. Olen lisännyt Sampoa, UPM:ää, Legal & Generalia sekä pyörittänyt Intrumia välillä ostoina, välillä myynteinä. Metsä Boardia minulla on aikaisemmin ollut aika vähän, nyt reilusti enemmän. Hennes & Mauritz ampaisi eilen ylös ja pääsin myymään position ihan hyvällä voitolla. Analyytikkojen mukaan vielä on nousuvaraa, mutta katselen sitä nyt jonkin aikaa sivusta. Pääomistaja on kyllä lisännyt osuuttaan tasaisesti mikä on yleensä hyvä merkki.

Vuoden osinkoennuste näyttää ihan hyvältä, vaikkei ihan viime vuoden tasolle päästäkään. Suurin syy on Sammon osingon pudotus. Viime vuonna maksettiin 4,10 ja nyt 2,60. Tilannetta parantaa omien osakkeiden osto, mutta tämä ei näy vielä omissa kalkyyleissä. Sampo päättää (luultavasti) jakaa Mandatum Lifen osakkeet omistajilleen. Jos näin käy, niin saadaan taas uusi yhtiö Helsingin pörssiin. Viime vuoden ”listautujat” olivatkin niin sekalainen sakki, että osa niiden merkitsijöistä on syvällä suossa. Näin tuppaa käymään nousukauden lopussa.

Fortumin suunnattu osakeanti Solidiumille oli valtiolta sen luokan puhallus, että en ole yhtiötä salkkuuni enää ottanut. Energiapuolella otin kyytiin ranskalaisen Engien ja lisäsin siellä ennestään olevaa espanjalaista Enagasia. Ainakin tänä vuonna kumpikin maksaa muhkean osingon. Pääsen sitten anomaan ylisuurta ennakonpidätystä takaisin Ranskalta.

Paikallinen byrokratia on välillä mielenkiintoista. Nytkin ilmoitettiin, että mikäli et ilmoita paikallisessa Oma Verossa mihin tarkoitukseen asuntoasi käytät, niin saat 150 euron sakon. Tilanteen tekee mielenkiintoiseksi se, että turisteille ei anneta asiakasnumeroa siihen Oma Veroon. Itse sain sen kolmen kirjeen jälkeen viime vuonna eli omalta osalta asia on luultavasti kunnossa. Vieläkään en ole kyllä löytänyt kohtaa, jossa voisin ilmoittaa viime vuoden vuokratulot. Täytynee buukata aika verotoimistosta.

Yksi lukija kyseli miten tein laskelmat taloudellisesta riippumattomuudesta.

Aloitin menojen seurannalla. Naputtelin ensi alkuun kulut vuosi vuodelta Exceliin, ryhmittelin niitä eri kululajien mukaan. Myöhemmin käytin Money Dance -ohjelmaa ja kun se muuttui vaikeaksi jonkun päivityksen jälkeen, vaihdoin Banktivity -ohjelmaan. Nykyään pankitkin ryhmittelevät huomattavasti paremmin kuluja ja jos käytät enimmäkseen pankki- ja luottokortteja, saat sieltäkin aika hyvän tilannekuvan.

Tulopuolella naputtelin listan osakkeistani, niiden osakekohtaisesta tuloksesta ja maksetusta osingosta. Vähensin osingoista verot.

Laskin yhteen kummankin listan luvut. Vertasin minkä verran enemmän on tuloja kuin kuluja ja varasin tähän vielä varmuusmarginaalia. Lakisääteiselle eläkkeelle en laskenut mitään. Se tulee sitten bonuksena, kun alkaa aikoinaan raksuttaa. Kun alkoi näyttää siltä, että marginaalin jälkeenkin jää vielä pelivaraa, oli aika tehdä päätöksiä.

Inflaatiota ei kannata aliarvioida. Ensimmäiset laskelmani ovat vuodelta 2010. Pääsin silloin 34 208 euron nettotuloihin osingoissa. Tuntui silloin huomattavalta summalta mutta nykykulutuksella jäisin pahasti vajaaksi.

Usein saa myös lukea siitä kuinka paljon vähemmällä eläkkeellä pärjää kuin työelämässä. Saattaa hyvinkin olla näin mutta ”vapaana” on paljon enemmän aikaa tehdä kaikenlaista, halpaa ja kallista. Esimerkiksi matkailuun voi upottaa melkoisen summan rahaa, jos päättää lentää business -luokassa ja yöpyä Hiltonissa. Joku taas saa samat kicksit ajelemalla matkailuautolla pitkin Eurooppaa, huomattavasti halvemmalla. Jokainen tietää itse mistä haaveilee ja mitä haaveiden toteuttaminen suunnilleen maksaisi.

Yllättäviäkin menoja saattaa tulla. Jollekin näitä ovat asunnon korjaukset tai pesukoneen uusiminen. Itselle esimerkiksi yhtiövastike nousi tänä vuonna 28,6 prosenttia kun pääsimme maksamaan yhden asunnon vesivahinkoa.

Verotuskin saattaa muuttua. Ja harvoin parempaan suuntaan.

Nuorille ”firettäjille” sanoisin vielä, ettei säästämisastetta kannata vetää niin tiukaksi, ettei tule ”tuhlattua” yhtään mihinkään. Ensinnäkin meillä on luultavimmin vain yksi elämä ja se kannattaa elää mieluummin hymyssä suin kuin hampaat irvessä. Toiseksi… kun vetää säästämisen oikein tappiin, käy niin että kohta loppuu koko projekti. Tai ainakin huomaat hoitavasi projektia yksin, kun asuinkumppani on nostanut kytkintä.

Kelit suosivat, eikä mielenosoittajia näy

Taidan jäädä vielä tänne nauttimaan keleistä ja odottamaan lumien sulamista Suomessa. Jos nyt kuitenkin vappuna olisi Suomessa kerätty sepelit talteen ja saatu vähän vihreää puihin.

Mukavaa kesänodotusta.

Advertisement

14 kommenttia artikkeliin ”Liberte, egalite, retraite

  1. Minä sitte tykkään lukea näitä juttujasi, kiitos ! Melkein pääsee jo välimerellisiin tunnelmiin täällä hankien keskelläkin …

    Tykkää

  2. Tekstit ovat kyllä aina erittäin mukavaa luettavaa! Pitää kyllä joskus matkustaa Ranskaan ja kysellä sulta suosituksia paikoista, aina tulee hinku päästä kulmille, kun katsoo kuvia 🙂

    Tykkää

    1. Ilmoittelehan jos olet täällä päin. Oma perusneuvo Etelä-Ranskasta on, että tämä on paljon muutakin kuin Nizza. Moni jää matkallaan sinne 🙂

      Tykkää

  3. Oikein vesi kielellä aina odotan uusia kirjoituksia. Hieman tiheämpi tahti olisi mannaa.

    Tykkää

  4. Kiitoksia päivityksestä Matti, erittäin mukava lukea. Etelä-Euroopassa tuntuu aina olevan paljon enemmän energiaa ja pöhinää kuin täällä pohjolassa.
    Käyn työn puitteissa pari kertaa vuodessa La Ciotat:issa mutta Nizzaan ei ole vielä ehtinyt, pitää ehdottomasti lisätä kohteeksi.
    Mukavaa osinkokevättä!

    Tykkää

    1. Kiitos palautteesta.

      La Ciotat on mukava paikka sekin, kovin kaukana ”Rivieran” mielikuvasta.
      Itse tykkäsin. Olen tainnut syödä siellä satamassa halvimmat simpukat koskaan.

      Tykkää

  5. Minä katson viikottain koska tulee taas uusi kertomus. Erittäin mielenkiintoista luettavaa, niin matkalaista ja etenkin sijoituksista. Meillä on aika montaa samaa kohdetta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.