Vasemmistohallituksemme on päättänyt ottaa käyttöön arvonnousuveron vuonna 2023. Ennestään tilkkutäkkimäiseen verojärjestelmäämme saatiin taas uusi koukero.
Rautaesirippu määritti aikoinaan Itä- ja Länsi-Euroopan rajan. Toiselle puolelle ei ollut asiaa ilman virallisia asiakirjoja. Itärajalla tehtiin myös tarkka luettelo kaikesta omaisuudesta, joka oli mukana tullessa ja siitä, mitä oli mukana lähtiessä. Piti laskea tarkkaan, että kohteessa normaalisti elämiseen kulutettu määrä oli vaihdettu ihan virallisessa valuutanvaihtopisteessä.
Jos halusi elellä vähän leveämmin, markkinataloutta kannattavia valuutanvaihtajia löytyi joka kulmasta. Muutamalla sukkahousupaketilla tai merkkifarkuilla saattoi hyvinkin hummailla koko viikonlopun. Puhumattakaan liikemiehestä, jolla oli mukanaan 500 kpl kondomeja, viikon reissulla. Olivat aikoinaan kovin haluttua tavaraa, neuvostovalmisteisiin verrattuna. Mies selitti naama peruslukemilla että ”henkilökohtaiseen käyttöön”. Tullimiestäkin nauratti.
Lähdimme Naantalista Kapellskäriin maanantain iltalautalla. Passia piti vilauttaa, muita dokumentteja ei kyselty. Päivällä ajo Kapellskäristä Cloettan tehtaiden ja Grennan kylän läpi Malmön lautalle. Näimme Ruotsissa yhteensä kolme kasvomaskia. Omamme ja Cloettan myyjättären, joka – maskimme nähtyään – löysi nopeasti laatikosta itsellekin suojaimen. Matka sujui mukavasti, Ruotsin tiet ovat hyvässä kunnossa ja liikenne kulkee koko lailla sallittua nopeutta, ei yli, ei alle. Malmössä vilautettiin taas passia ennen Travemünden lauttaa. Check-in ilmoitti vielä, että heitä ei kiinnosta rokotustodistus – mutta Saksassa saattaa kiinnostaa.
Aamulla sai todeta Travessa, että Suomen rekisterikilvet ovat kovaa valuuttaa. Rajavartiosta ei olisi vähemmän voinut kiinnostaa koronapassit. Tilanne oli kuin Suomen passin kannen näyttö aikoinaan Interraililla. Ei muuta kuin suoraan eteenpäin, kättä heilauttaen. Keula kohti Kölniä.
Itseä on – entisenä huolitsijana – huvittanut viherväen uusi villitys ”sanoa ei lentämiselle” – päästösyistä. Kun kerran katsoo tilannetta Saksan moottoriteillä, ymmärtää ettei suomalaisten lentämisellä ole mitään merkitystä. Olisikohan matkan varrella tullut vastaan kymmenentuhatta rekkaa, vai viisikymmentätuhatta? Liikenne puuroutui täydellisesti useamman kymmenen kertaa.
Euroopan pääsatamat ovat täynnä varsinkin Kaukoidästä saapuvia kontteja ja niistä kohtuullisen pieni määrä jatkaa matkaansa junalla (tai proomulla). Olisikohan se todellinen ekoteko ostaa paikallisia elintarvikkeita Lidlin kampanjatuotteiden sijaan? Tai jättää kaukaisten merten takaa saapuvat romppeet ostamatta, vaikka Ali Baba halvalla myykin? Tai vaatia Fiskarsin yhtiökokouksessa Arabian Muumi-mukien valmistuksen siirtoa takaisin Suomeen? Hinta on kuitenkin kohdallaan ja sallinee kotimaisenkin valmistuksen.
Kölnissä päästiin kiinni saksalaiseen tehokkuuteen; hotelliin ei ollut mitään asiaa ilman koronapassia. Onneksi rokotustodistukset olivat kunnossa. Ravintoloissa kiinnosti välillä koronapassi, välillä yhteystiedot, joita käytetään, jos joku tartunta todetaan. Keli oli kuin aurinkoisena kesäpäivänä ja ihmiset elivät ”normaalia elämää” kahviloissa ja ravintoloissa. Heiltä puuttuu varmaan oma koronaministeri, joka tietää, että ollaan ”veitsen terällä” ja kaikki rajoitukset on pidettävä päällä.
Pullmann -hotelli oli hintansa väärti, emmekä edes tyhjentäneet minibaaria, joka olisi ollut huoneessamme ”kostenlos”. Ikkunasta näkyvä katedraalikin oli paikallaan.
Seuraavana päivänä ajoimme Beauneen, Burgundin viinialueen ”pääkaupunkiin”. Sympaattinen kylä ja huippuystävällinen Grand Saint Jean -hotelli. Ravintoloita oli varmaan enemmän per asukas kuin missään muualla. Testasimme suositellun TonTon -ravintolan, jossa oli puolikkaan A4:sen pituinen ruokalista ja 47 sivun pituinen viinilista. Prioriteetit olivat kohdallaan. Illallinen oli hauska kokemus, paikan isäntä suoritti samalla viiden uuden viinin ”do it yourself” -maistelua. Sylkykuppia ei käytetty ja kaverin vauhti kiihtyi illan mittaan ja jutut sen kun paranivat. Emäntä teki sapuskat ja nälkäisenä ei lähdetty. Ensimmäinen kerta kylläkin, kun alkuruokana oli savustettua tonnikalaa ”omassa kuoressaan”.
Seuraavana päivänä ajelimme Grand Cru -viinitietä ja kävimme Mersaultin myymälässä. Tyylikäs paikka, jossa olisi ollut mahdollista käyttää kymmenentuhatta euroa kuuteen viinipulloon. Valintamme oli kovin maltillinen ja mukaan tarttui vain muutama parempi valkoinen burgundilainen. Seuraavassa pikkukylässä (Tournus) nautittiin mainio lounas Le Terminuksessa. Sielläkin, niin kuin kaikkialla Ranskassa, koronapassi tarkastettiin heti kun astut ravintolaan. Ranskalaisia ei voi kyllä syyttää leväperäisyydestä, määräykset on otettu tosissaan.
Valencessa, Etelä-Ranskan portissa, oltiin jo melkein kotona. Torit olivat vähintään yhtä hyvät kuin täällä Cannesissa ja ravintoloita oli vanhassa kaupungissa varsin riittävästi. Ravintoloilla oli myös asiakkaita, osa turisteja, osa paikallisia. Veikkaan, että myynti on nyt koronaa edeltävällä tasolla.
Hotel de France antoi oivan palvelukokemuksen. Kun painoin pysäköintialueen summeria, ei tarvinnut nimeä tavata kahteen kertaan. Vastaanottovirkailija tuli itse parkkialueella ja kysyi mihin aikaan olemme lähdössä. Kun veikkasin puoltapäivää, kysyi josko voisimme pysäköidä ykkösriviin. Ihmettelin vähän moista, mutta kun illalla katsoin parkkialueelle, näin että jokainen paikka oli käytetty eikä sieltä päässyt pois muuten kuin last in – first out. En tiedä oliko syynä lomafiilis vai Etelä-Ranskan ilmapiiri, mutta oli kyllä mukava visiitti tässä kaupungissa.
Asunnolla oli kaikki niin kuin pitää. Ainoastaan puutarhanhoito oli jäänyt hunningolle. Siinä olikin puutarhavastaavalle heti haastetta. Tänä vuonna jää viinisato sadasosaan viime vuodesta. Epäily kohdistuu ohikulkeviin naapureihin. Sanoinkin naapurin rouvalle, kun viimeksi asettelimme köynnöksiä pitkin aitaa, että ehkä muutama pullo pitää vielä ostaakin, ennen kuin ollaan omavaraisia. Rouvaa nauratti kovasti. Syystäkin.
Täällä päättyivät juuri Venemessut ja ensi viikolla on vuorossa klassisten puupurjeveneiden Regates Royales. Väliin oli saatu puristettua vielä jonkinlainen eri järjestöjen konferenssi Festivaalipalatsissa ja City Run viikonloppuna. Täytyy nostaa hattua kaupunginjohtajalle. Täällä on tehty hiki hatussa töitä, jotta vieraita saadaan kaupunkiin, turvallisuudesta tinkimättä. Hotellit, ravintolat ja baarit ovat jo nousset korona-ahdingosta ja kaupoissakin näkyy enemmän ihmisiä.
Sen verran tuli matkalla tarkastettua kursseja, että huomasin markkinan testaavan taas hetekan jousia. Oma fiilis on se, että aika paljon tarvittaisiin hyviä uutisia, jotta kurssinousu jatkuisi tasaisena. Ei korkopuolelta oikein vieläkään saa kunnon tuottoa, mutta juuri nyt pelko on hivenen niskan päällä ahneuteen nähden.
Salkun rajuimmat nousijat ovat tänä vuonna olleet Harvia ja Rapala. Kumpaakin on nyt kevennetty kunnolla ja jään odottamaan mitä seuraavaksi. Nyt myin Lundbeckit pois salkusta, vaikka pankin target:iin onkin vielä pitkä matka. Murphyn lain mukaan osake nousee rajusti muutaman viikon sisään. Tilalle tankkasin lisää Altian ja norjalaisen Arcuksen fuusiosta syntynyttä Anoraa. Pitäisi olla suhdannekestävä paperi. Jos haluaisi oikein haaveilla ja hehkuttaa, voisi heittää rinnalle Diageon P/E luvun ja katsoa mihin kurssiin päästäisiin samoilla spexeillä. Lisäksi pikkusiivu Omega Healthcarea, Yhdysvalloista(kaan) eivät vanhukset lopu. Eri asia on tietenkin, kuka tarvittavan hoidon maksaa.
Jos joskus haluatte motivoida itseänne muuttamaan Suomesta, kannattaa lukea sosiaalisessa mediassa vasemmistohallituksen EXIT -veroa kannattavia kommentteja. Sen jälkeen voi pohtia, pitäisikö valita seuransa paremmin. Ehkä et tiennyt olevasi ”veroparatiisivekkuli”, mutta nyt tiedät sekin. Koko hanke on varsinainen kateuden riemuvoitto. Urbaani legenda siitä, miten Suomessa kateus voittaa kiiman, näyttää olevan totta.
Kaavailtu, arvonnousuverona lanseerattu vero kohdistuu erittäin pieneen ryhmään ja sen fiskaalinen merkitys tulee olemaan erittäin vaatimaton. Tai fiskaalinen merkitys valtiolle. Juristeille ja varainhoitajille tämä antaa sekä tuloja, että uusia selvitettäviä asioita.
Itselle tämä tarkoittaa sitä, että vaikkei matkalaukkua olekaan lopullisesti pakattu, niin lähempänä ollaan. Yhden yhtiön ajoin alas jo viime vuonna ja näillä näkymin ajan viimeisenkin alas ensi vuonna. Viestintä on sen verran selkeää, että keppiä on tulossa eri muodoissa, vain mielikuvitus on rajana. Parempi lopettaa yritykset, kun vielä tietää verokohtelun.
Li Andersson hehkutti, että tällä lailla estetään ”sijoituskuorten” siirto Luxemburgiin. Ei se ole laillisesti onnistunut tähänkään asti. Eikä se estä sellaista, joka on päättänyt hoitaa asiat laittomasti, jatkossakaan. Ainakin oma varainhoitajani suorittaa ennakonpidätyksen aina kun ”kuoresta” nostetaan rahaa. Huhujen mukaan muuttamalla Uruguayhin saattaisi saavuttaa säästöjä – en kuitenkaan usko varsinaiseen muuttoryntäykseen.
Tilanne oli toinen aikoinaan Portugalin ”eläkeläisten” suhteen, mutta siinäkin tuli valtiolla kiire sanoa verosopimus irti. Olisikohan kymmenkunta ihmistä saanut käytettyä systeemiä kunnolla hyväkseen? Mutta kun tittelinä on x,y,z-neuvos, niin ärsytyskynnys on ylitetty.
Kansainvälinen perintöverotus on taas kohtuullisen monimutkaista. Jos siellä haluaa saavuttaa säästöjä, pitää suunnitella tarkkaan missä asuu itse, missä perilliset asuvat ja missä ja miten kuolee. Niin monimutkainen yhtälö, että eiköhän siinä saa juristit taklattua yhden ”arvonnousuverokin”. Näitäkin joku pohtii. Kuten kaveri, joka oli valmis lennättämään letkuissa olevan mummon yksityiskoneella Ruotsiin kuolemaan, jos sillä päästäisiin parempaan tulokseen. Ei olisi päästy ja mummo saikin jäädä Suomeen. Kaveri oli kyllä sitä mieltä, että muutto olisi ollut mummolle ”aivan sama”.
Se mihin tämä johtaa heti, niin yrittäjän, jolla on suunnitelmissa yrityksensä myynti muhkeaan hintaan, kannattaa miettiä missä asuu, kun yrityksensä perustaa. Näitä yrittäjiä löytyy varsinkin teknologia- ja pelialalta. Oikea vastaus ei ole Suomi.
Euroopan sisällä voi katsella vaikkapa Amsterdamia tai lähempää Tallinnaa. Muitakin maita löytyy, jotka pyrkivät oikein houkuttelemaan tällaisia yrittäjiä. Aika uskaliasta: tiedä vaikka tulo- ja varallisuuserot kasvaisivat. Vasemmistoa pelkkä ajatuskin puistattaa.
Sekin on varmaa, että suurimmalla osalla yrittäjistä rahakas ”exit” jää haaveeksi, mutta menee mukana onnistujiakin. Suurin vaikutus kohdistuu kuitenkin yrittämisen ilmapiiriin.
Aki Pyysingin ansiokasta pohdintaa aiheesta tässä (https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/sopoa-mutta-kallista).
Valtioiden väliset sopimukset pääomaverotuksesta ovat muutenkin rempallaan. Suomen verottaja hyvittää verotuksessa verosopimuksen mukaisen muussa maassa pidätetyn veron. Kun tietyt maat, omista syistään, pidättävät enemmän, maksat ylimääräisen tuplaveron. Sitten saat ohjeet, joiden mukaan täyttämällä lomakkeet 101A ja 440B ja lisäämällä kymmenen oikeaksi todistettua liitettä, oikealla kielellä, voit anoa veroa takaisin osingon lähtömaassa.
Näin teoriassa. Tai sitten teet niin, kuten moni tekeekin, että jätät ostamatta kyseisen maan osakkeita. Tai ostat osinkoa maksamattomia etf:iä. Jos Suomessa joku poliitikko luulee, että ulkomaiset sijoittajat tekevät mielellään Suomen suhteen poikkeuksen, kuulisin mielelläni perustelut.
Ihan nopeasti tuli mieleen, että jos olet lähdössä, myy asuntosi silloin kun sen myyntivoitto on verotonta. Voi olla karvas kalkki huomata, että kolmekymmentä vuotta sitten ostettu asunto, jossa asuit 25 vuotta, muuttuukin koko myyntivoiton osalta verotettavaksi vain sen takia että olet asunut ulkomailla ”ja katkaissut olennaiset siteet”. Paitsi verotuksen siteet.
Pääviesti on kuitenkin vasemmiston tuttu laulu siitä, että rahasi eivät ole sinun vaan meidän. Tervetuloa Suomeen.
Aikoinaan Pietarista tullessa venäläinen virkamies syynäsi kaikki laukut. Matkatoverilla oli venäläisiä pienoisautoja lapsilleen. Niitä käänneltiin monesta suunnasta, aivan kuin olisivat kultaa ja timantteja. ”Faberge” sanoi matkatoveri. Ei olisi kannattanut. Saatiin koko tullijoukko pohtimaan moisten aarteiden arvoa. Olivatko kuitenkin tsaariperheen pääsiäismunia? Rauhoittuvat vasta, kun näytin että keulassa luki ”GAZ” eikä ollut luultavaa, että kultaseppä Faberge olisi osannut ennustaa tulevaisuuden automalleja niin hyvin.
Saadaanko Suomen rajalle omat laukkujen tarkastajat ja mistä momentista rahoitus otetaan?
Tämä reissu onnistui kuitenkin vanhaan malliin, ilman ”arvonnousuveroa”.
parempi suunnitelma 
Se on mutkikasta. Se joka on ansainnut paljon rahaa, toivoisi tietysti että valtio ei veisi rahoistaan yhtään. Mutta toisella puolella on perustyöläinen, jonka elämistä verotetaan suhteessa paljon enemmän kuin sijoittajaa koskaan. Kyllähän sijoittajan kannattaisi heti uransa aloittaessaan vaihtaa maisemaa, mutta monelle on Suomi tärkeä maa turvallisuuden ja vakauden suhteen. Vai mikä estää sijoittajaa heti sijoitusuransa alussa vaihtaa asuinpaikkaa? Monesti rahaa ansaitessaan unohtaa peruselämän realiteetit; syy miksi tässä valtiossa maksetaan pirun paljon veroja näkyy jokapäiväisessä elämässä. Jos se ei kelpaa niin tiettävästi kukaan ei estä tosiaan muuttamasta paremman verokohtelun maahan.
TykkääTykkää
Tapsa, uskon että aika moni maksaa ihan tyytyväisenä veroja, kunhan ne koetaan oikeudenmukaisiksi. En pidä Yhdysvaltojen tilannetta tavoiteltavana sitäkään. Perusterveydenhuolto, mahdollisuus koulutukseen ja se ettei asuinalueita tarvitse varustaa 4 metrin muurilla, ovat hyviä asioita.
Olemme rakentaneet järjestelmän, johon meillä ei ole oikein varaa. Siitä kertoo parhaiten se, että taas on budjetissa raju alijäämä. Olipa Sipilästä muuten mitä mieltä tahansa, niin silloin saatiin velanottoa karsittua. Nyt ei edes yritetä.
Yrityksissä katsotaan kulupuolta vähintään yhtä tarkkaa kuin kulupuolta. Valtion taloudessa tästä ei näy merkkejä.
Ja kun ei muuta keksitä, niin keksitään uusi vero. Normaalisti hallitus on kuunnellut valtionvarainministeriön kannanottoja – nyt mennään ideologia edellä.
”Perustyöläisen” verokiila on sekin – varsinkin progressioltaan – kohtuullisen raskas. Jos siihen lasketaan työnantajan kustannukset, niin kovin iso osa siitä rahasta jonka työnantaja maksaa, jää matkan varrelle, ennen saapumistaan työntekijän kukkaroon. Tuon kiilan kaventamisessa on haastetta tulevaisuudessa.
Sijoittajan (osinko)verotuksessa unohtuu usein se, että ennen kuin osinkoero saapuu sijoittajan kukkaroon, on yritys maksanut 20 %. Eli sama verokiila puree sielläkin.
”Mikään ei estä muuttamasta”, on totta sekin. Aika näyttää minkä verran nämä uudet viritykset lisäävät muuttoa tänä ja ensi vuonna.
TykkääTykkää