Provencen viinitiellä

Kelit ovat olleet kovin totutut: kolmekymmentä astetta plussaa ja auringon paistetta. Pas mal du tout.

Neljän viikon aikana on satanut kerran, yöllä, rajun ukkosen säestämänä. Päätimme lähteä lauantaina kiertoajelulle, käymään läpi Provencen viinitien nähtävyyksiä.

Viimeisten kahden viikon aikana tänne on tullut lisää väkeä. Erityisesti ranskalaisia turisteja, italialaisia, belgialaisia, sveitsiläisiä ja hollantilaisia. Venäjääkin kuulee puhuttavan; kansakunta toki erottuu muutenkin maailmanomistajan elkeillä.

Liikenne on täällä muutenkin ”temperamenttista” joten oma reitti kannattaa miettiä etukäteen ja ajaa kieli keskellä suuta. Pääsimme moottoritielle kohtuullisen kivuttomasti. Navigaattoriin osoitteeksi suomalaisessa omistuksessa oleva Chateau Clarettes, jonka taustoista silloin Konecranesia vetänyt Panu Routila kävi kertomassa Turun ranskalaiselle seuralle. Pääsimme melkein perille. Muutama kilometri ennen lävähti kyltti ”Barree” eli tie suljettu. Siitä sitten ”Deviation” -sivutielle, jota mentiin välillä niin kapeilla poluilla, että tahtoi usko loppua. Muutama yritys johti aina samaan ”tie suljettu” tilanteeseen, joten päätimme katsastaa toisen tilan.

Domaines Ott:in tila, Chateau de Selle, oli lähellä. Marcus Ott osti tuon Taradeaun kylässä olevan tilan vuonna 1912. Tilalla kasvatettiin aikaisemmin oliiveja, laventelia ja mulperipuita. Viiniköynnökset päästiin istuttamaan niille sopivaan maaperään ja suojaan talven kylmyydeltä.

Covid -hysterikoille on rauhoittavaa tietää, että väenpaljous tehtaalla rajoittui neljään. Odotimme rauhassa, että belgialainen isä ja poika saivat ostoksensa tehtyä. PR -emäntänä toiminut nuori nainen piti pienen esitelmän Ott:in kolmesta eri tilasta, niiden ominaisuuksista ja esitteli samalla tilojen nimikkoviinit. Oma ”degustation” jäi tällä kertaa hajuaistin varaan, kuskina on turha ottaa pisaraakaan.

Yhtiön menestystuote ”Etoile” eli tähti on yhdistelmä kunkin tilan rypäleitä. Yhtiön tuotannosta 95 %:a on rose -viiniä. Punaista tehdään ainoastaan silloin kun rypäleet antavat olettaa, että viinistä tulee erityisen korkealuokkaista. Hyllystä löytyi myös paikallista grappaa, Vieux Marc:ia. Tätä valmistetaan viinin puristuksen jälkeen jääneestä massasta ja sitä kypsytetään vähintään kymmenen vuotta kastanjatynnyreissä. Näitä näkee tiloilla harvoin, joten ostin pullon, vaikka olikin hieman hintava. Onpahan jotakin vierasvaraa kaapissa, konjakkeihin tottuneille. Mukaan lähti myös roseeta ja pullo punaista, jota kehuttiin kovin onnistuneeksi.

Kysyimme PR -emännältä, josko voisimme vielä tutustua alkuperäiseen linnaan. ”Toki. Siellä ei vain ole nyt juuri mitään.”

Linna oli tosiaan jätetty oman onnensa varaan. Sähköjohdot oli vedetty pois ja luonto oli aloittanut revanssin. Osa ovista ja ikkunaluukuista roikkui yhden saranan varassa, rappauksia oli tullut alas ja sivurakennuksia oli sortunut. Arvioin että pistämällä kaksi miljoonaa peliin, linnan saisi entiseen loistoon. Nämä rahalliset panokset oli kuitenkin pantu ruotsalaisen arkkitehdin Carl Svenstedtin piirtämään 4370 neliön viinitehtaaseen. Tuo vuonna 2017 rakennettu tehdas oli mykistävä yhdistelmä ilmavuutta ja vaaleaa kiveä. Jokainen kivilohkare oli mitoiltaan metrin pitkä ja 50 cm kanteiltaan, paino 1 000 kiloa per ”lego”. Rakennuksen korkeus kymmenen metriä ja tilat sisältä viileät, valoisat ja rauhalliset.

Taradeaun kylässä alkoi jo nälkä muistuttaa olemassaolostaan. Huomasimme kotiin perustetun ravintolan, jossa oli puutarhassa noin 20 asiakaspaikkaa. Talonemäntä laittoi ruuat ja poika tarjoili puutarhaan sijoitettuihin pöytiin. Mukava kokemus. Kaikki ruuat oli valmistettu itse, omassa keittiössä, paikallisista raaka-aineista. Puutarha oli viihtyisä ja taisimme olla asiakaskunnan ainoat ei-paikkakuntalaiset. Suomessa varmaan viranomaiset puuttuisivat moiseen toimintaan. Ei sellainen peli vetele, että hyvä kotikokki valmistaa ruokaa myös maksaville asiakkaille. Paitsi ravintolapäivänä.

Lounaan jälkeen kupit espressoa ja auto kohti Les Arcs:in kylää. Kylä ei sellaisenaan oikein säväyttänyt. Löytyy posti, turistitoimisto, pieniä kauppoja, aukio ja muutama kahvila-ravintola. Kylän keskeltä löytyy kuitenkin keskiaikainen kylä katuineen ja kujineen. Jätimme auton keskustan ulkopuolelle ja energia riitti juuri ja juuri keskiaikaiseen linnoitukseen kapuamiseen. Näkymät olivat vuoria, laaksoja ja viiniviljelmiä silmänkantamattomiin. Olin löytänyt netistä yhden erilaisiin pastiksiin ja anisetteihin erikoistuneen viinitalon. Navigaattori ohjasi perille vaikka välillä meinasi usko loppua.

Kyseessä olikin Le Chateau de Saint Martin viinitilan myymälän ohessa oleva shop-in-shop. Sieltä löytyi paikkakunnan Le Pastis Bleu eli sininen pastis. Pastis on alun perin kehitetty Marseillessa mutta monella paikkakunnalla sitä on tuunattu jollakin lailla. Tämä sininen oli terästetty Curacaolla.

Saimme pitkän luennon siitä miksi heidän puhtaasta aniksesta tehty juoma on terveellisempää kuin Marseillen, jossa on lakritsijuurta. Kaikkihan tietävät, että lakritsijuuri saattaa aiheuttaa ihottumaa sekä muita hirveyksiä ja nostaahan se verenpainetta. Tres dangereux. Yritimme pitää naaman peruslukemilla emmekä kertoneet, että Suomessa syödään salmiakkia enemmän kuin missään muualla. Pakkohan se oli ottaa sinisen pullon kylkeen yksi terveys-pastis.

Itse tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1559. Nyt tilaa hallinnoivat Therese de Gasquet ja Adeline de Barry; itse asiassa suvun naiset ovat pyörittäneet tilaa vuodesta 1798. Tilalla oli nykyaikainen ote. Oltiin haettu oppia kansainvälisten shampanjatalojen markkinoinnista, panostettu ympäristöystävällisyyteen ja nostettu sekä viinin laatua että litrahintaa. Täältä löytyi punaisiakin viinejä hyllystä, hyvänä kautena päästään erinomaiseen laatuun. Upea tila, johon pääsee tutustumaan myös lähemmin, yöpymällä siellä. Huoneet liikkuivat 120-150 euron välillä per yö.

Paluumatkalla tein taas sen virheen, että syötin navigaattoriin ”vältä moottoriteitä” enkä muistanut ohjata Frejusin kohdalla moottoritielle. Ei muuta kuin L’Esterel -vuorta ylös ja alas 25 kilometriä. Välillä tuntui, että korkeintaan kaksi pyörää oli tiessä kiinni ja loput roikkuivat 400 metrin rotkon päällä tahdon voimalla. Olen tullut tuon reitin ennenkin ja aina kun pääsen ”tasaiselle maalle” vannon, että ei koskaan enää. Paikalliset ja moottoripyöräilijät vetäjät 80 km/h vauhdilla, kun itsellä tekee tiukkaa päästä neljäänkymppiin.

Näiden kierrosten jälkeen tulee aina pohdittua viinitaloihin sijoittamista. Maailman suurimmat viini- ja alkoholitalot, joita löytyy pörssista ovat: Constellation Brands, Diageo, Brown-Forman, Willamette Valley, LVMH, Andrew Peller ja Pernod Ricard. Viininkulutuksen odotetaan kasvavan 5,8 %:a vuodessa. Kasvu tulee erityisesti Aasiasta ja siellä Kiinasta. Viinin tuotantoon soveltuvan maan määrä ei kasva samaa vauhtia eikä sää ole aina sadolle suotuisa. Sinänsä tämän yhdistelmän pitäisi olla viinitaloille hyvä.

Pörssikurssit ovat kuitenkin eri mieltä. Oikeastaan jokaisen talon tuotto on ollut vaatimaton ja volatiliteetti suurta. Jopa LVMH on heilunut viimeisen vuoden aikana 278 euron ja 439 euron välillä, nyt ollaan tasolla 414. Osinkotuotot pyörivät 2-3 prosentissa. Kanadasta löytyy paremman osinkotuoton viinitalo Corby Spirit and Wine, jota en kyllä tunne sen paremmin. Kasvua hakevat suuntaavat katseensa Etelä-Amerikkaan, jossa pelureita löytyy Brasiliasta ja Chilestä. Niin mukavaa kuin olisikin siemailla ”oman firman tuotteita”, taidan pidättäytyä kotimaisessa alkoholitalossa Altiassa.

Juomapuolella täällä huomaa brändin merkityksen. Ravintoloissa näkee joka toisella pöydällä rose -viinipullon, joka toisella Coca Cola Companyn tuotteen. Ihmiset tilaavat kolmea olutta: ”pression” eli hanasta, Leffe Blonde tai Heineken. Näiden markkinointi on onnistunut aika hyvin.

Kivennäisvesimarkkinat ovat helpommat, tilataan joko kuplilla tai ilman. Aika harva haluaa nimenomaan Perrieriä ja Eviania. Sinänsä lämpötila ohjaa moninkertaiseen vesien ja erilaisten virvoitusjuomien kulutukseen. Saakohan Kemira osansa tuotoista vedenpuhdistuskemikaalien myynnillä?

Palvelupuolella Veolian jätehuolto rullaa hyvin. Sähköpuolella Electricite de France tekee tiliä, kun ilmastointilaitteet hyrräävät. Yksityiset moottoritiet tekevät lomakaudella kunnon tilin. Kasvomaskien käyttöä tiukennettiin maanantaina ja niiden kysyntä kasvaa taas. Valtio onkin viisaasti ilmoittanut kertakäyttömaskeille hintakaton. Apteekeissa niitä oli ainakin vielä eilen saatavilla.

Väkeä on tosiaan tullut lisää ja rannoilla täytyy miettiä mistä löytää riittävän ”väljän” paikan. Nizzassa annettiin ravintoloille kurinpalautus ja ilmoitettiin että eilisestä lähtien käydään mittaamassa pöytien välinen etäisyys. Jos se on alle metrin, niin ”ilmaisena” annettu ylimääräinen terassialue lähtee saman tien. Ravintoloitsijoilla tuli kiire siirtää osa pöydistä ja tuoleista pois. Rannat myös tyhjennettiin nuorisosta klo 22 jälkeen.

Cannesissa on panostettu tiedottamiseen ja huhujen ampumiseen alas. Pormestari kommentoi ”pahenevaa Covid -tilannetta” kertomalla faktat, eli paikallisessa sairaalassa on Covid -hoidossa kaksi ihmistä ja että tilanne on muuttumaton jo muutaman viikon.

Marseillessa oli uusia esiintymiä vierastyöläisten kautta ja Corsica Ferries -laivalla oli sairastunut noin 15 miehistön jäsentä. Itse uskallan ennustaa, että – maasta riippumatta – taudin esiintyminen tulee korreloimaan vahvasti vaatimattomien majoitusolosuhteiden ja alhaisen palkkatason kanssa. Jos lyöt muutaman kymmenen vierastyöläistä samaan parakkiin ilman suihkuja ja ilmanvaihtoa, niin annat virukselle etumatkaa.

Teimme aikaisemmin laventelimatkan Les Gorges du Verdonin alueelta Valensolen kaupunkiin. Siellä paikallisessa laventelimuseossa oli hauska ravintolan pitäjä, joka tuli juttelemaan pitkät pätkät. Kyseli tietenkin mistä tulemme ja miten meillä Covid näkyy. Kerroin tautitilaston ja sanoin että meitä on auttanut sekä harvaan asuttu maa, että eristäytyvä luonteen laatu.

Vitsinä heitin vielä, että hallitus on kieltänyt seksuaalisen kanssakäymisen viimeisten neljän kuukauden ajan. ”Parisuhteessakin?” kysyi toveri. ”Erityisesti”, sanoin. ”Meille suomalaisille miehille tämä ei ole ongelma, käymme sen sijaan kalassa. Mutta naisväki on muuttunut levottomaksi ja selaa Ranskan ja Italian matkojen esitteitä.” Viereisessä pöydässä italialaiset herrat kysyivät vielä, että ymmärsivätkö oikein. ”Kyllä vain, olkaa tarkkoja, kun suomalaiset naiset saapuvat”.

Lupasivat olla valppaina ja lisäsivät vielä, että tuskin malttavat odottaa.

Pyydän anteeksi, jos tämä viaton leikinlasku johtaa normaaliakin aktiivisempaan lähestymiseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.