Turbulenssi jatkuu

Markkinoita katsellessa on tullut mieleeni ruotsin opettajan käännöstehtävä. Miten käännetään lause: ”har du redan en redan-redan?” Oikea vastaus olisi tietenkin ollut ”joko sinulla on JoJo?”. Ylioppilaskirjoituksissa olisi saattanut jäädä pisteet saamatta, mutta saatiinpa oppituntiin hetkeksi naureskelua.

Markkinoilla on nyt ollut kesän jälkeen näitä JoJo -liikkeitä. Elokuussa myytiin kaikkea laitaan, siitä toivuttiin marraskuuhun asti. Joulukuussa alkoi sama liike ja tammikuu on ollut erittäin heikko. Toisaalta toipumista on yritetty ja kuukauden viimeinen kauppapäivä oli taas erittäin nousujohteinen. Ensi viikolla nähdään oliko kyseessä tilastojen ja rahastojen tuottojen kaunistelu. Näitä nähdään usein joko kuukauden viimeisinä kauppapäivinä tai eri optioiden eräpäivän lähestyessä.

Mikä vaivaa? Yksinkertainen selitys lienee pitkän nousumarkkinan lähestyminen loppuaan. Kiinasta haetaan syntipukkia kun kasvutahti on laskenut ja nyt odotetaan vain 6 %:n vuosikasvua. Öljynhinta on romahtanut ja nyt odotellaan siitä aiheutuvaa investointilamaa ja mahdollista pankkien luottotappioiden kasvua. Yhdysvaltojen koronnostossa nähdään vain huonoja uutisia ja unohdetaan se, että Fed nostaa nollakorkoa sen takia että elvytys on selvästi toiminut Yhdysvalloissa. Talous kasvaa, asuntolama on selätetty ja uusia työpaikkoja on syntynyt merkittävästi. Itse uskon että koronnostoja tulee tänä vuonna vielä kaksi ja Yhdysvaltojen talous kestää tämän hyvin. Energian hinnanpudotus antaa Yhdysvalloissakin kuluttajalle pelimarkkoja muuhun kulutukseen ja Joe Average on aina ollut nopea pistämään säästöt kiertoon.

Koronnostojen seurauksena dollarin odotetaan vahvistuvan ja tämän pitäisi tukea edelleen Euroopan vientisektoria. Kehittyvillä markkinoilla käpristellään öljyn ja raaka-aineiden hintapaineiden kanssa ja puheet BRIC –talousraketeista on unohdettu täysin. Varsinkin Brasilialla ja Venäjällä on huomattavia vaikeuksia saada taloutensa toimimaan tässä ympäristössä. Länsimaista esimerkiksi Norjalla on uusi tilanne kun öljysektori ei enää pumppaa rahaa valtion kassaan. Öljyvaltioiden sijoituksia pörsseihin saatetaan purkaa ja sitä kautta saadaan lisää painetta kursseihin.

Mitä nyt sitten pitäisi tehdä jos mitään?

Tärkeintä on pitää mielessä oma sijoitussuunnitelma. Jos sellaista ei ole, tai se on jäänyt pistämättä paperille, nyt olisi hyvä aika kirjata se.

Perussijoittajalle kansainväliset uutiset tulevat kursseihin mutkan kautta. Suomi kuuluu edelleen reunamarkkinoihin ja kun myyntipainetta tulee, täältä lähtevät myyntiin kaikki yhtiöt sen kummemmin pohtimatta. Kun meiltä vielä puuttuu vahva kotimainen sijoitusperinne, ovat liikkeet jyrkkiä – pienelläkin volyymillä saadaan nopeita hintamuutoksia aikaan. Tässä kannattaa muistaa että yhtälö toimii kumpaankin suuntaan.

Arvopaperin Areenalla oli aikoinaan muutama sijoitusvirtuoosi – ainakin omien viestiensä mukaan. Kaltaiselleni osta ja pidä –sijoittajalle jäi mieleen keskustelun avaukset ”irtosiko osinko?” kun jonkun yhtiön kurssi otti yllättävän vaikka viiden prosentin pudotuksen. Tai osakkeita aamulla lyhyeksi myyvän ja illalla takaisin ostavan ”megatili”, jolla rahoitettiin juttujen mukaan shampanjan makuista luksuselämää. Ohje oli aina sama: myy kaikki ”aamukiimaan” ja osta illalla takaisin. Tositteita myynneistä kyseltiin, muttei koskaan saatu. Parhaan sijoitusmenestyksen takaakin monesti selektiivinen muisti.

Jos haluat itsellesi sijoitussalkun, jolla rahoitetaan ainakin osittain eläkkeellä jäämistä tai varaudutaan tulevaisuuden kuluihin, tarjoavat nämäkin markkinat hyviä ostopaikkoja. Kunhan ei pilaa suunnitelmaansa hötkyilemällä puolelta toiselle. Jälkikäteen on helppo nähdä mitä olisi pitänyt ostaa ja mitä myydä juuri silloin. Kylmä fakta on kuitenkin se, että sijoitusmarkkinoilta saa tuottoa ainoastaan olemalla markkinoilla. Välillä toki harmittaa ja kurssilaskujen seuraaminen ottaa voimille.

Tämän takia olen itse laatinut itselleni jo vuosia sitten ”terapia-excelin”, jossa on salkun osakkeiden ostohinta, päivähinta, aikaisemmat osingot ja ennustettu osinkotuotto. Kun rahoitan elämääni osinkovirralla, on osinkoennuste -sarakkeen seuraaminen ehkä kaikkein tärkeintä. Siinä sarakkeessa ei ole ainakaan toistaiseksi näkynyt kovin huolestuttavia liikkeitä. Itse asiassa näyttää aika hyvältä.

Olen toiminut osakesijoittajana noin 30 vuotta ja jos jotakin tekisin nyt toisin, niin aloittaisin suunnitelmallisemmin salkun rakentamisen ja käyttäisin siihen joka vuosi sen summan, joka normaalikulutuksesta jää yli. Tekisin vähemmän myyntejä ja muistaisin pitää onnistuneet osakevalinnat. Paljon on tullut myytyä menestyjiä ja kertavoiton tuoma ilo on haihtunut nopeasti kun kurssi on jatkanut nousuaan. Ehkä vielä suurempi virhe on ollut ”toivotaan, toivotaan” –osakkeiden roikuttaminen salkussa vaikka huonojen uutisten virta on jatkunut. Cut your losses and let your profit run. Kuulostaa helpolta mutta vaatii sekä suunnitelmallisuutta että hyvää itsekuria.

Mitä olen salkussani tehnyt viime blogin jälkeen?

Ei mitään mullistavaa. Olen lisännyt hieman iSharesin Core Dax –etf:ää, lisännyt kiinteistöyhtiö Spondaa, aloittanut pienen position Nordeassa, ostanut Procter & Gamblea ja ostanut Johnson & Johnsonia. Olen ostanut myös hieman Coca Colaa, espanjalaista Telefonicaa ja perjantaina Jenkkipörssin auetessa Applea.

Tarkoitus on ollut lisätä erittäin suurten yhtiöiden painoa ilman että osinkotuotto kärsii. Olen levollisilla mielen näiden yritysten suhteen, vaikka turbulenssi jatkuisikin, voi näiden osingonmaksukykyyn luottaa. Eläkevakuutuksessani olen siirtänyt painoa joukkovelkakirjoista eurooppalaisiin keskisuuriin yrityksiin ja globaaleihin brändiyrityksiin.

Aikaa on kulunut Suomessa nyt muutama kuukausi. Olen hoitanut kahden sijoitusyrityksen kirjanpidot ja kun saadaan tilinpäätökset kuntoon ja osingot maksuun, on taas aikaa tehdä muutakin. Tarkoitus olisi päästä taas Ranskaan maaliskuussa. Kesäkauden majoitukset ja lennot on myös varattu. Finnair on nostanut selvästi hintojaan kun Blue1 saatiin kuvasta pois. Joku analyytikko uskalsikin jo suositella Finnairin ostoa – toivottavasti joku onnistuu silläkin sijoituksella, itse en ole uskaltanut lentoyhtiöihin koskea.

Talousuutisten, yritysanalyysien ja raporttien lukemisen lisäksi olen yrittänyt katsella muita ”signaaleja” muuttuvasta talousympäristöstä.

Turun kaupunginkirjastossa oli luento otsikolla ”voiko tavarasta luopumalla tulla onnelliseksi?”. Melkein 1 000 ihmistä oli luennosta kiinnostunut, paikkoja oli varattu ehkä 150:lle ja paikalle ahtautui arviolta 300 ihmistä. Viesti oli se, että kun kotitaloudessa on Yhdysvalloissa jopa 400 000 esinettä ja Suomessakin reilusti yli 200 000, on saavutettu tilanne jossa onnellisuutta lisää todennäköisemmin se että tavaraa on vähemmän kuin enemmän. Siinä sitten markkinointiväki yrittää luoda ensin tarpeita ja sitten ratkaisuja tarpeisiin. Tälläkin hetkellä tori.fi tarjoaa 857 000 ilmoitusta ihmisiltä, jotka haluavat myydä tavaraa pois – ei niinkään ostaa uutta. Yksi tuttu kertoi äärimmäisen tyytyväisenä hankkineensa ”loistavan kahvinkeittimen” 30 eurolla kierrätyksestä. Siinä on asiakassegmentoinnilla tekemistä kun peilaa tätä ostosta hänen asuntonsa hintaan, joka on arvioni mukaan reilusti yli 2 miljoonaa euroa. Pääkaupunkiseudun nuoriso ei hanki enää ajokorttia, kun ei ole tarvetta eikä kuitenkaan olisi rahaa parkkipaikkaan. Tukholmassa nuorista ajokortin hankkii enää noin 30 %:a nuorista. Myy näille sitten unelmien autoa. HK:n Sinisen alennusmyynti ei pure kuluttajaan joka on siirtynyt makkarasta hummus –tahnaan.

Olisiko niin, että tulevaisuudessa menestyvät parhaiten ne yritykset, jotka myyvät palveluja, kokemuksia ja elämyksiä? Niitä ei tarvitse varastoida eivätkä ne muistuta läsnäolollaan virhehankinnoista.

2 kommenttia artikkeliin ”Turbulenssi jatkuu

  1. ”Välillä toki harmittaa ja kurssilaskujen seuraaminen ottaa voimille.”

    Harmittaa ja ottaa voimille? Osta ja pidä -sijoittajana sinun pitäisi olla innoissasi alkuvuoden kurssilaskusta, koska saat ostettua osakkeita entistä halvempaan hintaan. Paperitappioilla ei ole merkitystä kun strategiana on ostaa ja pitää, mutta ei myydä.

    Tykkää

    1. Moro!

      Kiitos kommentista.

      Niinhän se teoriassa meneekin. Ostoja on saatu tehtyä halvemmalla kuin ilman turbulenssia.

      Paperitappioiden suhteen en ole aivan samaa mieltä. Kun niitä näkyy seurannassa, käyn salkkua vielä tarkemmin läpi. Onko joku muuttunut ”teoreettisesti tappiolla” olevan yrityksen suhteen? Onko sen toimialalla samoja ongelmia muillakin? Onko taloussykli kääntynyt? Ja vielä tärkeämpänä: näkyykö tämä sijoituksen tuloksenteossa ja sitä kautta osingonjaossa? Esimerkiksi öljysektorilla leikataan ja peruutetaan osinkoja juuri nyt.

      Kun on muutaman pörssiromahduksen nähnyt, niin joskus saattaa tulla sekin hetki jolloin salkun osakepainon on syytä olla aivan toinen kuin nyt. Ja kun romahduksen tai vastaavan ennustaminen on mahdotonta, niin ”paperitappiot” ja ”paperivoitot” kertovat siitä mitä mieltä markkinat ovat osakevalintojen tilanteesta. Samaa mieltä ei toki tarvitse olla, mutta kuunnella kannattaa. Osta ja pidä -sijoittajakin myy jotakin joskus.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.